TUTKIMUSTYÖN

Pyhäjärven piskuinen maalaiskaupunki on ihan Suomen mittakaavassa, osin jopa maailman, monenlaisessa tutkimustyössä edeskäypä. Verovaroilla ja miten milloinkin on pitkästi toistakymmentävuotta pidetty yllä
-dementiatutkimusta
-ydinfysiikkaa maanalle
-nykytanssin performanssia
-lena ja luna ja mitä niitä kaikkia olikaan...

Siltikään tutkimustyöhön satsaavan YKKÖSkaupungin johtajuus ei kiinnostanut kuin kahta herraa, toisen tunnen noinsinnepäin, toisesta ei hajuakaan.
Heitänpä ilmaan hajupommin..jotakin on pahasti mädäntynyttä!
46583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Jos tarkasti tutustui työpaikkailmoitukseen niin se oli kuin kirje joulupukille. Eihän sellaisia vaatimuksia voi moni täyttää. Ja sitten kun muistaa mitkä kehumiset edeltäjä sai niin on liian isot saappaat täytettävänä. Niin no jos ei itse joulupukki rupeaisi. Eikös hällä ole aikaa päivää vaille vuosi näihin sivuhommiin.

Äänestä

mitkään noista asioista ei kuulu peruskunnan tehtäviin.

Äänestä
  • eihän nuo perustehtäviin kuulu, tutkimustyöt.
    mutta on niin helppoo kusettaa landen juntteja maksamaan joillekkin hyvän miehen lisää..eihän ne tollot tajua hienojakeisia sanoja...
    eikö pyhäjärvellä nouse kansaliikettä, jolla palautetaan kansalle se mikä kansalle kuuluu.

    Äänestä

  • muta on niin... kirjoitti:

    eihän nuo perustehtäviin kuulu, tutkimustyöt.
    mutta on niin helppoo kusettaa landen juntteja maksamaan joillekkin hyvän miehen lisää..eihän ne tollot tajua hienojakeisia sanoja...
    eikö pyhäjärvellä nouse kansaliikettä, jolla palautetaan kansalle se mikä kansalle kuuluu.

    Kunnallisvaalien aattopäivinä sateli lupauksia asioista, monelta valtuutetulta, joista näillä palstoilla pidetään ääntä.
    Hallituksen puheenjohtaja on tuijotettu vasemmalta, oikelta, keskeltä ja ylhäältä hiljaiseksi, ei kuulu julkisuuteen kannnaottoja. Taitaa koomentoida ranta-rastin suunnalla, kun siellä kävijä piipahtaa. Jääkö palautteen antoporukka liian marginaaliseksi, kysyn vaan?
    kansanliikettä totisesti tarvitaan, suurta joukkoa ihmsiä, joiden motiivina olisi oikeudenmukaisuus ja selvä politiikka.
    Valtuuston puheenjohtaja on suvereeni sälli, hän tekee mitä tahtoo, muut sen mitä uskaltavat ja yleensä osaavat, jos osaavat. Yleensä eivät.
    Lukuunottamatta eräitä, joiden toimissa näyttää orastavan kapinahenkeä, oikealla tavalla.

    Äänestä

  • mitä häh? kirjoitti:

    Peräänkuulutan rehellisyyttä asioiden hoidossa!

    Äänestä

  • kuulen,kuuntelen kirjoitti:

    Peräänkuulutan rehellisyyttä asioiden hoidossa!

    mennäänpä paikanpäälle, kun karapalossa hiotaan kynsien alustoja.
    ollaan näet sohaistu ampiaspesää., en muuta sano. hallituksessa LS; RL; PP; ja AL ottivat sen mitä heille kuuluu. Vallan ja oikeuden päättää jatkossa kilpailtuksen kautta tulevat NE tutkimusbonukset.
    Hullujen hourula taitaa olla koko nykyhallinto ja sen hännystelijät.

    Äänestä

  • vinkumista kirjoitti:

    sano hernekeiton suuhunsa lipittänyt.
    olisikohan tullut vihdoinkin sen aika, että jt ja kaikki hänen häntäkärpäsensä joutuvat omaan liisteriinsä?

    Äänestä

  • kuuluu, sano kirjoitti:

    sano hernekeiton suuhunsa lipittänyt.
    olisikohan tullut vihdoinkin sen aika, että jt ja kaikki hänen häntäkärpäsensä joutuvat omaan liisteriinsä?

    onhan maailma mallissaan. saapi tehdä hyvää toisten rahoilla. ei ole kait oikein katsoa lahjanjakajaa, vaan alkuperäistä antajaa. veronmaksajaa.

    Äänestä

  • vihastunut kirjoitti:

    onhan maailma mallissaan. saapi tehdä hyvää toisten rahoilla. ei ole kait oikein katsoa lahjanjakajaa, vaan alkuperäistä antajaa. veronmaksajaa.

    näyttää niin epämääräiseltä tuo homma, että olisi syytä pyytää asian johdosta tilintarkasstus, koska kaupunki on joutunut maksamaan niin paljon karpalokodille. Nyt selänteen budjetissa on Pyhäjärven kaupungin maksuosuus 400 000 euroa (2,4 milj. SMK). Paikkoja on käytössä 7.

    On tärkeää tietää, mitä on maksettu, mistä on maksettu, Onko kaupungin rahat oikein käytetty.
    Tältä osin on syytä pyytää tilintarkastusta, koska viestit ovat niin epämääräisiä.

    Äänestä

  • syytäkö huoleen kirjoitti:

    tilintarkastus valtuuston päätöksellä dementiayhdistyksen eli karpalokodin hotipäivähintojen tarkistamiseksi. samalla tulee toteen näytetyksi onko tutkimustyö ollut taudin oireiden tunnistamisessa edistävää vai vain ajan tappamista.

    Äänestä

  • edellistä kirjoitti:

    tilintarkastus valtuuston päätöksellä-, niin aiheettomat epäilyt saadaan pois päiväjärjestyksestä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    tilintarkastus valtuuston päätöksellä-, niin aiheettomat epäilyt saadaan pois päiväjärjestyksestä.

    Voi voi niinkö luulette että tavan tilintarkastaja löytää mitään. Kyllä ne muodollisesti saa aina asiat aina kondikseen. Pitää osata pikkuisen suunnitella ja ottaa etukäteen huomioon muutamia kilpailutus ym faktoja. Toisilla on se lahja ettei osaa etes hävetä.

    Äänestä

  • ostopalve luna kirjoitti:

    Voi voi niinkö luulette että tavan tilintarkastaja löytää mitään. Kyllä ne muodollisesti saa aina asiat aina kondikseen. Pitää osata pikkuisen suunnitella ja ottaa etukäteen huomioon muutamia kilpailutus ym faktoja. Toisilla on se lahja ettei osaa etes hävetä.

    kyllä vain, tarkastus on toimitettava, että aiheettomat/aiheelliset epäilyt saadaan pois päiväjärjestyksestä. oon sammoo mieltä, kuin edelläkirjoittaneet.

    Äänestä

  • siinäpä se kirjoitti:

    kyllä vain, tarkastus on toimitettava, että aiheettomat/aiheelliset epäilyt saadaan pois päiväjärjestyksestä. oon sammoo mieltä, kuin edelläkirjoittaneet.

    kaivoksen varjossa ja varjolla on pyhäjärvisten euroja surutta jaettu isopalkkaisesten muualla asuivien kulassien taskuun. ei kun proserroiden eikun professoreiden yksinäsiin hetkiin jossain siellä kaukana... me sen kun maksellaan, kysymättä tuloksia.
    onkohan verovarojen pitkään jatkunut , vuosittainen potti poikinut kunnolla muuta kuin pitkiä viikonloppuja ulkomailla tai kermakannujen äärellä pulinaa vaahdoksi saakka? sitten kun sitten kun...
    joo..ei pieni pyhäjärvi voi koko maailmankaikkeutta tutkia. onahn tämä nyt pöhlölä. meidän on hoidettava kunnan lakisääteiset palvelut ja jos jotain muuta, niin pitää paikkakunta asuttuna joka kolkaltaan.
    se kun on tää kaivoksen kuilutus vuosituhannen muilutus.

    puhun valtuutetulleni, puhu sinäkin.

    Äänestä

  • kuilutusta kirjoitti:

    ..otettavaksi tutkimusrahaa älyn,järjen, hengen ja sielun sekä ruumiinvoiman tutkimiseki valtuustolta, sen kaikille jäseniltä
    määraha myös viranhaltijoiden tutkimukseen, onko kuulemisen ymmärtämisessä vikaa? siis kuulossa, ihan korvien välissä!.
    ellei ihan ole jo valmista sabluunaa moisen tutkimiseen maailmassa, johan pyhäjärvi tutkimusten luvattu kunta, vois yhden uuden kodin rakentaa tai kaivoksen tunnelin keskuspaikaksi siihen antaa. ja käsirahaa useiksi vuosiksi.
    kun on testattu paikalliset päättäjät, niin eduskunnasta löytyy lisää älykääpiöitä koekaniineiksi.
    ellei joku ymmärtänyt ideaa, kysykää asiaa englanniksi valtuuston puheenjohtajalta.

    Äänestä

  • arvioon kirjoitti:

    esitän määrärahaa "kuka parhaiten osaa sählätä, manipuloida, aivopestä ja puhua paskaa toisesta ja lausua vääriä todistuksia". Tälle määrärahalle tulee käyttöä.
    Näyttää kuntakuvioissa olevan kyeiset menettelytavat käytössä.

    sivistyslautakunta voisi laittaa vaikka vapaa-aikatoimen järjestämään kilpailun, jossa parhaat palkitaan ja kuva julkaistaan ainakin Pyhäjärven sanomissa ja miksei myös Maaselkä- lehdessä Selänne-lehteä unohtamatta.

    Mitä villeimpiä huhuja voidaan nostaa, ilman, että joudutaan vastuuseen puheista,
    ne tulee palkita julkisesti valtuuston salissa ehkä juhannuksen aikaan. Joulun aikaan palkitaan maatalousyrittäjiä ja muita sellaisia. Ei sotketa näitä toisiinsa.

    Tässä naapurukset ja eri politiikassa pyörivät voivat jo hioa kynsiään, hyvin on aloitettu, mutta parempaan lopputulokseen on pyrittävä. Myös poliittisesti voi sekoittaa pakkaa!! Siinähän vasta soppa syntyy!!

    Äänestä

  • tula-tullan tuli kirjoitti:

    muistellaanpa taas taakse päin. eikö ollut outoa että yhteenaikaan immeisiä erosi tehtävistään mm.sivistysl.pj., jne.Uudet valtuutetut ,monet heistä eivät lähteneet uudeelleen ehdokkaiksi. Ja kaiken huippuna ensimmäinen tarkastuslautakunta erotettiin.Haiskahtaisikohan mätä vai mikä?????

    Äänestä

  • tihtailija kirjoitti:

    juuri noin. Harvainvalta toimii!! Ei kukaan täyspäinen, jonka kansa on valinnut, jaksa olla tuolla manikpuloitavana .

    Äänestä

  • sairaampaa kirjoitti:

    juuri noin. Harvainvalta toimii!! Ei kukaan täyspäinen, jonka kansa on valinnut, jaksa olla tuolla manikpuloitavana .

    olen jututtanut muutamia uusia valtuutettuja, ovat jo aikaslailla väsyneitä
    -kokouksien antiin
    -virkamiesten ns. silmille hyppimiseen, kuulumma huutavat lähes tulkoon kokouksissa jos joku vaan uskaltaa olla erimieltä-tai näköä valmistelusta
    -omien rivien repeilystä
    -joidenkin valtuutettujen kukkona häärimisestä--

    voi veljet, niillähän on vielä 3-vuotta edessä. vasta yksi pian kohta takana.
    niin, nuo muutamat, joilla näytti vaalien alla olleen ruista ranteessa muuttaa asioiden kulkua.

    Äänestä

  • ne omillaan olevat kirjoitti:

    on se ollut niin tautinen vuosi näillä uusilla valtuutetuilla. Vanha valtuusto teki päätökset viittä vaille, joten uuden valtuuston pyrkimykset saada pysäytettyä kuntayhtymä, kariutui. ja viimeistään siihen, kun jt ja muutamat vanhat keput ja vasemmisto liittoutuivat keskenään.

    on se vain niin, että kuralle menee kaupungin talous tällä kuntayhtymäasialla.

    nyt jo talousarvio vinkuu suurempia kustannuksia kuin haapajärven putjetti. on siellä 1.500 asukasta enemmän. voi herra nuita varjelkoon, eipä innostaisi olla tuossa salissa.

    Mitenhän se haapajärvi nyt popittaa??

    Äänestä

  • se on menoksi kirjoitti:

    herkiää popittamassa, kun totuus paljastuu.

    Äänestä

  • saapa nähdä kirjoitti:

    herkiää popittamassa, kun totuus paljastuu.

    huokaus huokaus, selänteen via dolorosa on muutaman päivän ja yön kuluttua alkamassa.
    neljä niin erimaksukykyistä kuntaa lähtee ryömimällä etenemään.
    ryömiminen pysähtynee tammikuun lopussa maksuliikenteen ryteikköön, rahaa on oltava, mutta kuka tai mikä on eurot saa ne liikkeelle niin että kirjanpito pystyy todentamaan maksujen tapahtuneen?
    ryömiminen jatkuu, jatkuu pitkälle elokuulle saakka kunnes se pysähtyy totaalisesti. tulee ensimmäiset suoritusten kieltäytymiset ja yhtymähallitus istuu hätäkokouksia.
    turhaan.
    ei ole mistä nyhtää, velkaa siis harkitaan otettavaksi n. 8 miljoonaa euroa yhtymähallituksen päätöksellä.

    ryömimistä yritetään, lähdetään etenemään, MUTTA meno pysähtyy uudelleen. syyskuun ollessa lopuillaan havaitaan että tuskalla ja junttauksella laaditulta talousarviolta on pudonnut pohja, se hatara joka sillä yhtymän alkaessa oli.

    marraskuussa istuu yhtymäkokous, joulukuussa istuu vieläkin.
    yhtymähallituksen kaikkivoipa viisaus on tiptiessään, kukaan ei enää muista mistä on ollut alunalkaen kyse.
    heitetään kuntiin HEUREKA pelastusrengas, kuntaliitos.
    joulukuun 2010 valtuustot, pyhäjärvi viimeisenä kun muut ovat jo asiat päättäneet, toteaa että kuntaliitos on pakko toteuttaa heti.

    Äänestä

  • via dolorosa kirjoitti:

    Ja meidän kaivos jauhaa verotuloja, jos maailman tilanne sallii. fysiikan tutkimuslaitos on tulollaan- tai sitten ei. valtuusto jakoi taas rahoja sinnepäin. Väki eläköityy , sairastaa ja vanhenee. paikkakunnalle ei todellisia työpaikkoja tule tällä ja viime vuosikymmenen meiningillä ootellaan vain sitä kuuta taivaalta.

    Näin se menee kuten edellinen kirjoitti. kaivokselata verotulot tähän soppaan ja tietysti eläkeläisten verotulot, joka on suurin verotulojen tuottaja näillä näkymin ja tulevaisuudessa, ellei mitään tapahdu elinkeinojen kehittämisen osalta.

    pyhäjärvisten kärkikhanke KOKO alueen ohjelmassa kirjattiin fysiikan tutkimuslaitos. muuta kunnat napsivat aivan tavalliset, maaseutuoloihin sopivat kärkihankkeet, kuten puu,marja-, ym. hankkeet. pyhäjärviset hakevat vain sitä yhtä suurta- ei kansalle siis mitään tavallista työtä, jota täällä tarvitaan. Tämä KOKO ohjelma alueelta lähetettiin hyväksyttynä valtiovallalle toteutettavaksi. On tämä kaukaa haettua- onhan- vai onko?

    Äänestä

  • sus siunatkoon kirjoitti:

    sinä via dolorosa kirjoitit juohevan ennusteen selänteestä. ettei olisi ihan todenperäinenkin, mene ja tiedä.
    noin voidaan ihan hyvin olettaa käyvän.

    sus siunakkoon, itsekin ihmettelen pyhäjärven putkiaivoisuutta. vain yhtäkö suurta kannattaa kalastaa?
    ehei veljet, ei se vaan pyhäjärvisten poliitikkojen avulla tämä fysiikanvonkale tartu haaviin, ei sitten mitenkään. pieniä on pyhäjärven silakat joulupöytään.
    kaupungin nimen voi näillä nykyisillä tuloeuroilla ja tulevaisuuteenkin satsattujen odotuseurojen perusteella muuttaa nimeksi
    -Sittkun

    Äänestä

  • kirjoitit kirjoitti:

    sopii nimeksi, erittäin hyvin
    Sittkun.
    1 ääni, veronmaksaja, eläkeläinen.

    Äänestä

  • Sittkun kirjoitti:

    sopii nimeksi, erittäin hyvin
    Sittkun.
    1 ääni, veronmaksaja, eläkeläinen.

    Sittkun kaupungin virkamiehet ehtivät, voisivat vaikkapa tuoda julki, paljonko veroja kerrytetään eläkeläisiltä, paljonko kunnan palveluksessa olevilta ja paljonko yrityksiltä ja kaivokselta.
    Sais vähän tietää.

    Äänestä

  • jos sais kirjoitti:

    Sittkun kaupungin virkamiehet ehtivät, voisivat vaikkapa tuoda julki, paljonko veroja kerrytetään eläkeläisiltä, paljonko kunnan palveluksessa olevilta ja paljonko yrityksiltä ja kaivokselta.
    Sais vähän tietää.

    niin ja paljonko muu väestö ja työtätekevät, jotka eivät ole kunnan palveluksessa. Mikä vero-osuus tällaisilta työläisiltä kertyy.

    - kaivosväki ja kaivos erikseen.

    sittkun, niin tietäs

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    niin ja paljonko muu väestö ja työtätekevät, jotka eivät ole kunnan palveluksessa. Mikä vero-osuus tällaisilta työläisiltä kertyy.

    - kaivosväki ja kaivos erikseen.

    sittkun, niin tietäs

    eläkeläiset maksaa veronsa joka kuukausi.
    työtätekevät samoin, jos ovat työssä.
    työttömät miten se nyt on.
    kaivos tilittää yhteisöverot, osa työtätekevät myös. isot pomot ei tulouta pyhäjärvelle, ehei.
    viranhaltijatkin osa maksaa osa ei.

    pyhäjärvisten tulevaisuus on
    Sittkun

    Äänestä

  • selvityskö kirjoitti:

    Mutkun- siihen pitää saada muutos, ettei tarvitse sanoa, että

    sittkun

    Äänestä

  • metkun kirjoitti:

    Mutkun- siihen pitää saada muutos, ettei tarvitse sanoa, että

    sittkun

    valtiovalta vois antaa muutaman satadonaa tutkimusta varten, sellaista jolla tutkittas pyhäjärvisten itsetunto-ja identiteetti.
    jostainhan demetia juontaa, oisko vallan tästä heikosta omantunnonarvosta?
    ei pidetä omaa puoltamme, annetaan pois ja jopa niin ettei menetetty takas tuu.
    ajatellaan aina vaan sittkun....

    Äänestä

  • nyttkun kirjoitti:

    viimesellä portilla ku jonotetaan kytätään aidanraosta mihin kukin joutuu..,, tästä maallisesta ei niin murhetta tarviis kantaa..

    Äänestä

  • Kyttä. kirjoitti:

    viimesellä portilla ku jonotetaan kytätään aidanraosta mihin kukin joutuu..,, tästä maallisesta ei niin murhetta tarviis kantaa..

    Sitkun hiukkaset kiihdyttää...

    Isohanke kuuluu valtiovallalle ei pikku kunnalle. Mutta täällä on nyt kaikki yhdenkortin varassa. ja sitkun vaan odotellaan pyöritellään peukaloita ja kaikki hiipuu tai siirtyy muualle. Seutukuntakaan ei anna tänne muuta kun teillä on niiiin iso hanke.

    Miten ne seutukunnassa ne rakennekehitysmiljoonat käytetään? miten niitä saa?

    Äänestä

  • pieni ja tehokas kirjoitti:

    just,just. kyllä tämä on jo noiden pääpolitikkojen asia. ja rahoittaja on myös oleva Suomen valtio- ja muut yhtiöt kuin Pyhäjärven piskuinen kaupunki.

    Voi Erkki Ruotanen, sinun muistollesi piktäisi pystyttää patsas. Pyhäjärvisten leipä on ollut- sen viisikymmentä vuotta Sinun ansiosta
    näin hyvä. Muu väki tuhoaa paikkakuntaa.

    Siis patsas- sellainen säköis pitää Erkki Ruotasen kunniaksi.

    Äänestä

  • ehdottomasti kirjoitti:

    SIttkun-kaupunginvaltuusto antaa ohjeet, miten ensi-vuoden jälkeen pitää homman toimia.
    1. valtion rahoitus oltava 99%
    2. pyhäjärven panostuss 1%
    3.kansalle selvitystä mitä 10 viimevuoden aikana on panostuksella saatu, paljonko on mennyt ulos verovaroja. niin palkoista kuin muistakin.

    v.2010 on jo talousarvioon varattu hyi hyi hyi...hyytävää pottimottirahaa
    jonka todentuntu on kuin merkki tulevasta SITTKUN

    Äänestä

  • syytäkö huoleen kirjoitti:

    näyttää niin epämääräiseltä tuo homma, että olisi syytä pyytää asian johdosta tilintarkasstus, koska kaupunki on joutunut maksamaan niin paljon karpalokodille. Nyt selänteen budjetissa on Pyhäjärven kaupungin maksuosuus 400 000 euroa (2,4 milj. SMK). Paikkoja on käytössä 7.

    On tärkeää tietää, mitä on maksettu, mistä on maksettu, Onko kaupungin rahat oikein käytetty.
    Tältä osin on syytä pyytää tilintarkastusta, koska viestit ovat niin epämääräisiä.

    kyllä koko yhdistyksen toiminta on tarkastettu ja myöskin kaupungin tietoon tullut eli ehkä olisi syytä itse kunkin vähän perehtyä asioihin ennen kuin heitellään kiviä, tutkimustoiminta on ihan eri juttuja kuin hoito karpalossa, ne sadat tuhannet eurot joita on rahikselta ja eu:lta on tullut ovat käsittääkseni yksinomaan tutkimukseen ja kehittämiseen - eli rahaa muualta omalle alueelle!!! Karpalo on ihan oma yksikkönsä joka tarjoaa hoitoa ja potilastutkimusta ja hinta on kulujen mukaan - verojakin maksaa jos viivan alle jotain jää. Toiminta on muuten yhdistystoimintaa - liitytään jäseniks ja osallistutaan päätöksentekoon!!

    Äänestä

  • eiepäilijä kirjoitti:

    Täällä näyttää puurot ja vellit sekaisin. Toiset puhuvat kaivoksesta ja toisset karpalokodista.

    Äänestä

  • mikä on normaalihint kirjoitti:

    Täällä näyttää puurot ja vellit sekaisin. Toiset puhuvat kaivoksesta ja toisset karpalokodista.

    vastaaja "eiepäilijä" ookko sinä kuumeessa vai muutoin huuruissa?
    se fysiikka-kirjoittaja puhui tutkimuksesta kaivoksen "kun se nyt loppuu ihan ensi-vuonna niin on jotain tehtävä.." tällä pelottelulla sinne on satsattu vuosikausia...
    no kyllä karpalokin on ihmeellinen laitos, en muuta sano.
    suuttuvat kun sopimusteknisesti irtisanotaan oikean aikataulun mukaisesti soppari.
    eihän siellä pitäs olla hätiä mitiä, jos kerran niin ainutlaatuista tutkimusta tekevät. rahaa tulee ray;lta ja mistä se nyt olikaan, dna;lta?
    jatkavat vaan ja sillä sipuli.
    toinen se on sitten jos alkaa hoitopäivähinnat hilautua ylöspäin normaalihoidossa----
    pyhäjärvellä on merkillisen monta ainutlaatuista ihmettä rahoitettu vuodesta toiseen...-

    Äänestä

  • kuumeessa? kirjoitti:

    Tup fysiikka on ihmeellinen juttu. Eikö ihmisen fysiikka ole sitä tai tätä. jne..

    ei tule fysiikkaa kaivokseen, jos pyhäjoki saa ytinvoimalaitoksen- sanovat.

    nyt on valtakunnan viisaiden pantava kaksi asiaa vastakkain pyhäsalmen fysiikka ja pyhäjoen ytinvoima.

    kumpaa sinä kannatat. kumpi on vaarallisempi tai vaarattomampi ihmisille.

    mitä tuosta hiukkastutkimuksesta on meille hyötyä -- kenelle ja mitä se ylleesä tarkottaa.

    olis joskus mukava, kun joku "tietäjä" kirjottas vaikka tälle palstalle perusasiat, mitä se antaa - mitä se ottaa..

    Äänestä

  • ihmetystä kerrassaan kirjoitti:

    fyysikot ei osaa selittää tavikselle, mitä itse on tutkivinaan ja keksivinään. hoh hoijaa täällä periferiassa on niin helppoo painua maan alle tutkimuksineen ja teorioineen. myö tyhmät katsotaan haavi auki tuota ihmettä.
    valtuusto ohitti vissiin uuden slouganinkin hiukkasen kiihdyttää sen takia, kun kyseinen tutkimus on suuri vuosisadan vedätys ja siten ei ilkiä laittaa slouganiin sellaista jota ei oo eikä tuu.
    ollaan vaan luovasti pintaa syemmällä ja isot herrat nauraa pyhäjärven uskomuksille.

    Äänestä

  • ei osaa kirjoitti:

    pyhäjoki, jos saa ydinvoimalan, tuo työpaikkoja lehtitietojen mukaan 3000-5000 sekä alihankintatyöpaikat.

    Mites nyt suu pannaan- näin meiltäpäin katsottuna. Haittaako ydinvoimalan sijainti meidän cherniä?

    Äänestä

  • kohta se tiedetään kirjoitti:

    pyhäjoki, jos saa ydinvoimalan, tuo työpaikkoja lehtitietojen mukaan 3000-5000 sekä alihankintatyöpaikat.

    Mites nyt suu pannaan- näin meiltäpäin katsottuna. Haittaako ydinvoimalan sijainti meidän cherniä?

    Mahdollinen ydinvoimala veisi maton alta Pyhäjärven tiedeprojekteilta. Nyt katsotaan mikä talipallo on miehiään. Jos ei pysty lobbaamaan tutkimuskeskusta tänne meille niin potkut ja kovat pois puh.joht.pallilta ja painukoot poraamaan Kokkolaan. Kokkolan suuntaanhan täältä on ujutettu ties mitä asioita. Saaneeko lahjuksia täkäläiset husertajat sieltä suunnalta kun Kokkolahan on keskustalaisten toimesta pyrkimässä Oulun-alueeseen, muut kun vaativat Kokkolan kuulumista Vaasan vaikutuspiiriin.

    Äänestä

  • Kiljutiinu kirjoitti:

    yht´äkkiä tullee kippeeksi.

    Äänestä

  • kuului kirjoitti:

    yht´äkkiä tullee kippeeksi.

    ja tekkee tulehduksia elimistöön, niin pienelle ihmiselle kuin piskuiselle kunnallekkin.
    tutkimustyön rahoittaminen kunnallisverovaroilla on hulluutta, silkkaa tyhmyyttä. pahemmaksi tutkimustuen antaminen vuodesta toiseen ilman konkreettista näyttöä...huh huh.

    Äänestä

  • turvottaa kirjoitti:

    44 000 euroa näyttivät antaneen tuohon hommaan. Riittääkö se , että saahaan se chern tänne- vai mikäs se nyt olikaan. paljonkohan valtio siihen satsaa. niin, jos tuo raha on annettu vuodesta toiseen, niin voe , voe.

    Äänestä

  • voi,voi ja leipä kirjoitti:

    44 000 euroa näyttivät antaneen tuohon hommaan. Riittääkö se , että saahaan se chern tänne- vai mikäs se nyt olikaan. paljonkohan valtio siihen satsaa. niin, jos tuo raha on annettu vuodesta toiseen, niin voe , voe.

    kaivos on tehnyt hidasta kuolemaa kaiksikymmnetä vuotta, kait.
    tutkimushanketta toisensa perään on meitin kekseliäs jt & kumppanit uskotelleet rahoitettavaksi.
    sillälailla pojat, mitäs sitä tirrikaloja katiskalla jos syöntikala on uimaisillaan rysään.heeheeh.
    ojalan laksuopin mukaan ihminen kuolee aikanaan, kaivos köyhtyy aikanaan, jt & kumppanit väistyy aikanaan, mutta maa on ja pysyy. mitäpä sitä ootta nähnyt maanpäällä eli pyhäjärvellä tutkitun, tuetun ati ei työpaikan syntyneen tutkimisen ansiosta?
    edelleen ojalan laskuopin mukaan, 10x44 000 e }440 000
    lisätään muutama muu hake kaivosmaailamaan tyhjyyttä täyttämään
    esim. 10x35 000 10X 40 000 mitäpä on tuloksena?
    ei yhtään pysyvää työpaikkaa, ei yhtään yritystä.
    on alkuperäinen kaivostoiminta yhä voimissaan.
    pöhlömpikin päättäjä tuossa sekoaa lisää, saati ne viisaammat kingit.

    Äänestä

  • v2000-alusta kirjoitti:

    mutta asia selkisi, tutkimista piisaa "etsivä löytää" jos on tarkkana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

edellä PHJ kirjoitti:

Pyhäjärven piskuinen maalaiskaupunki on ihan Suomen mittakaavassa, osin jopa maailman, monenlaisessa tutkimustyössä edeskäypä. Verovaroilla ja miten milloinkin on pitkästi toistakymmentävuotta pidetty yllä
-dementiatutkimusta
-ydinfysiikkaa maanalle
-nykytanssin performanssia
-lena ja luna ja mitä niitä kaikkia olikaan...

Siltikään tutkimustyöhön satsaavan YKKÖSkaupungin johtajuus ei kiinnostanut kuin kahta herraa, toisen tunnen noinsinnepäin, toisesta ei hajuakaan.
Heitänpä ilmaan hajupommin..jotakin on pahasti mädäntynyttä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu