tuhoaa kaiken kauniin ympäriltään, ymmärtämättä, että syy on hänen sairaudessaan nimeltä alkoholismi eikä ympärillä olevissa ihmisissä.
alkoholisti
10
292
Vastaukset
- totuus (.)
Paitsi että alkoholismi ei ole sairaus. Vain luoteen heikkoutta ja itsekurin puutetta.
- ll
Alkoholismi ei minun mielestä ole pelkästään luonteen heikoutta ja itsekurin puutetta! Se on monien asioiden yhteistulos. Onko tupakoitsijat, himoliikujat sun muutkin vain heikon luonteen omaavia?! Sanoisin ennemminkin että he ovat mielihyvän hakijoita, ja ovat sitten samalla koukuttuneet siihen.
- kyytiä
Palataan järjestelmään niin kuin oli suomessa ennen ratiiijuopot kuokkimaan soita .Ja nämä elatus maksu pinnäreille sama osoite . Ja juopoille samaa kyytiä.
paljoon mutta ei kaikkeen pahaan. Ihmiset hänen ympärillään eivät ole täydellisiä sen vuoksi, että hän on alkoholisti. Mitään ei tapahdu ilman syytä; alkoholistista on tullut alkoholisti jonkin syyn vuoksi. Tällä en puolusta alkoholismia, en varsinkaan omaani. Haluan pudottaa sen jalustalta, jolle se tahdotaan nostaa, demonisoidaan. Että alkoholismi ja alkoholisti edustaisivat puhdasta, itsetarkoituksellista pahaa. Haluan, että alkoholismi arkipäiväistetään, jotta siitä kärsivien olisi helpompi tunnistaa ja myöntää ongelma ja parantua siitä.
Alkoholismi on paha ongelma alkoholistin läheisille, mutta myös hänelle itselleen. Minun mielipiteeni on, että alkoholismi ei ole esimerkiksi syöpään verrattava sairaus, mutta ei se myöskään pelkkää luonteen heikkoutta tai ilkeyttä kanssaihmisiä kohtaan ole. Olen myös varma, että se ei ole lääkkeillä parannettavissa, jos halua parantumiseen ei ole.
"Puhtaan pahuuden" ongelma on minulle henkilökohtaisesti tuttu. Minulle hyvin läheinen ihminen ei käytä tuota ilmaisua mutta kiistää kiivaasti alkoholismillani olleen mitään syytä. Sitä vastaan en voi puolustautua muutoin kuin sanomalla, että saahan murhamieskin puolustautua.- holisti.
Alkoholistia syrjitään vaikka alkoholisti raitistuisi koko loppuelämä,
mielestäni se on kanssaeläjissä huono piirre. - voi veikkonen
holisti. kirjoitti:
Alkoholistia syrjitään vaikka alkoholisti raitistuisi koko loppuelämä,
mielestäni se on kanssaeläjissä huono piirre.paljon etuoikeuksia, eivät vain tajua. Voivat juoda perheen rahat, teettää työnsä toisilla, nauttia palkkaa toistehoisina krapulaisina, saavat yhteiskunnalta lääkärinhoitoa, katkaisuja, klinikan palveluja, vankiloissa täysi ylöspito. Monet pääsevät vielä kunnan maksamina hautaankin.
Semmoisia siipeilijöitä ja edesvastuuttomia useimmat juopot ovat. - remujätkä
holisti. kirjoitti:
Alkoholistia syrjitään vaikka alkoholisti raitistuisi koko loppuelämä,
mielestäni se on kanssaeläjissä huono piirre.Ei todellakaan pidä paikkaansa minun kohdalla . Se joka on katuojasta nuossut ja päässyt normaalin elämään elämään kiinni on todella hieno asia. Se tie ei ole helppo. Mutta se että vanhoista juopoista tulee vittumaisia ämmiä sitä en siedä.
- turiset
voi veikkonen kirjoitti:
paljon etuoikeuksia, eivät vain tajua. Voivat juoda perheen rahat, teettää työnsä toisilla, nauttia palkkaa toistehoisina krapulaisina, saavat yhteiskunnalta lääkärinhoitoa, katkaisuja, klinikan palveluja, vankiloissa täysi ylöspito. Monet pääsevät vielä kunnan maksamina hautaankin.
Semmoisia siipeilijöitä ja edesvastuuttomia useimmat juopot ovat., sillä juoppo on kaikkialla etuoikeuttettu, vaikka veron maksu on mitä on. Alkoholi vero ei kata alkuunkaan juopon hyysäys ja hoitokuluja. Kaiken lisäksi alkoholi on lieventävä tekijä rikoksissa ja liikenne onnetomuuksissa.
- ihan tavallinen perh
remujätkä kirjoitti:
Ei todellakaan pidä paikkaansa minun kohdalla . Se joka on katuojasta nuossut ja päässyt normaalin elämään elämään kiinni on todella hieno asia. Se tie ei ole helppo. Mutta se että vanhoista juopoista tulee vittumaisia ämmiä sitä en siedä.
Alkoholismi on paskamainen yhteiskunnan hyväksymä kansansairaus. Kun yrittää pysyä raittiina ja käydä töissä joutuu selittelemään miksi ei glögi maistu tai ei halua osallistua firman kosteille pikkujouluille. Outo on se joka ei juo vaikka pitäis olla toisinpäin.Kuitenkin viina vie ja eniten alkoholisteja on juuri normaali töissä ja veronmaksajina.Miksi joka juhlissa on tarjolla viinaa?Siksi kun piilo juoppoja on suurin osa kansasta.Kun riippuvuus on jo geeneissä ja huolellisesti itse jatkettu on mahdotonta päästä kuiville omin avuin,koska paine ja ympäristön arvot tukevat mukavaa dokaus politiikkaa.Itse olen veroni maksanut ja kymmenen vuotta yrittänyt olla ilman viinaa.Ei vaan onnistu.Siksi haluan apua esim. mylly hoidosta.Suomessa on yleinen käsitys siitä,että kunhan työnsä hoitaa niin on kunnon kansalainen ja voi dokaa viikonloput, kesälomat.Mieti itse kun katsot punkkupulloa joulupöydässäsi ja ajattele mihin sitä tarvitaan.Varmaankin hienon Bugeen takia?Älä huijaa itseäsi.
- voipytty
ihan tavallinen perh kirjoitti:
Alkoholismi on paskamainen yhteiskunnan hyväksymä kansansairaus. Kun yrittää pysyä raittiina ja käydä töissä joutuu selittelemään miksi ei glögi maistu tai ei halua osallistua firman kosteille pikkujouluille. Outo on se joka ei juo vaikka pitäis olla toisinpäin.Kuitenkin viina vie ja eniten alkoholisteja on juuri normaali töissä ja veronmaksajina.Miksi joka juhlissa on tarjolla viinaa?Siksi kun piilo juoppoja on suurin osa kansasta.Kun riippuvuus on jo geeneissä ja huolellisesti itse jatkettu on mahdotonta päästä kuiville omin avuin,koska paine ja ympäristön arvot tukevat mukavaa dokaus politiikkaa.Itse olen veroni maksanut ja kymmenen vuotta yrittänyt olla ilman viinaa.Ei vaan onnistu.Siksi haluan apua esim. mylly hoidosta.Suomessa on yleinen käsitys siitä,että kunhan työnsä hoitaa niin on kunnon kansalainen ja voi dokaa viikonloput, kesälomat.Mieti itse kun katsot punkkupulloa joulupöydässäsi ja ajattele mihin sitä tarvitaan.Varmaankin hienon Bugeen takia?Älä huijaa itseäsi.
hyvä tapa päästä raittiuden alkuun. Olen tavannut paljon sen läpi käyneitä entisiä juomareita. Sinne pääsee nyt aika helposti, kun jotkut kunnat "säästävät" kustannuksistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1187026Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1134798L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa614059TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133394Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6962133Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431510- 661378
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581368Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531316Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12992