Itsenäisyyspäivä 6.12.2009

mr.wint

Raitis juhlapäivä tänään. Sankarien muistoksi aion katsoa Tuntemattoman jo ainakin kymmennen kerran.
Hyvää Itsenaisyysp'ivää palsataisille!

4

249

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elokuvan taidan jättää väliin mutta raitis itsenäisyyspäivä jokatapauksessa, siitä on jo aikaa.. 6.12 1917.

    • Oskari5

      Elokuva pitää katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. Edvin Laineen ohjaus on mestariluokkaa. Olen monen muun kanssa sitä mieltä, että kyseinen elokuva on koko itsenäisen Suomemme paras elokuva.
      Muistelen sellaisiakin katselukertoja, kun nukahdin ennen kuin filmi loppui. Tuli nimittäin tehtyä muutama "kuppi" siinä katselun lomassa.

    • unskiki

      samaa ,myös ulkomailla asuville. ainoat paukut saa puolestani tulla telkkarista.

    • Se on Väinö Linnan mielikuvituksen tuotetta, siis kertomakirjallisuutta, romaani, vaikuttamispyrkimyksineen, kärjistyksineen, yksipuolisuuksineen, karrikointeineen ja ennen kaikkea sen on tarkoitus käydä kaupaksi. Edvin Laine on tehnyt romaanista elokuvan johon hän on ladannut omat tulkintansa. Romaani ja elokuva "Tuntematon sotilas" eivät siis ole dokumentteja eivätkä historiankirjoitusta.

      Kaksi omaistani, isäni ja appeni, jotka molemmat kokivat sodat etulinjassa, kersanttina ja sotamiehenä, Summassa, Karjalassa ja siellä, eivät hyväksyneet romaanin näkemystä ollenkaan. Isäni ei halunnut puhuakaan siitä eikä hänellä kirjaa ollutkaan, vaikka oli kova lukumies. Appi sanoi, että se ei ollut sellaista mitä romaanissa kuvataan.

      Raitista itsenäisyyspäivän jatkoa asianomaisille ja raitista tulevaa aikaa muille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe