Julkinen valta

Liittämällä Terveydensuojelulain,- ja asetukset, Perustuslain Julkisen vallan tehtävät ja niitä koskevat sanktiot (Perustuslakiin sisältyy myös viranomaistoiminnan PUOLUEETTOMUUS) jotka ilmenevät Rikolain 40 ja 44 luvussa pyyntöösi liitteeksi, toimii terveystarkastajakin, ainakin toistaiseksi, hänelle virkansa puolesta asetetulla tavalla ja antaa jopa lausunnonkin tekemistään toimenpiteistä asian suhteen.
Tämäkin täytyy pyytää kirjallisesti: Perustuslain 21 §:n mukaan hyvään hallintoon
kuuluu muun muassa oikeus saada perusteltu
päätös.
Hallintolain 17§ mukaan viranomaisella on myös selvittämisvelvollisuus.
Asiakijat joita et saa pyytäessäsi, niiden eväämisestä täytyy saada kirjallinen valituskelpoinen vastaus lakipykälineen.
jne.jne.

On se kiva, kun alkaa pää pikkuhiljaa taas pelaamaan home-hödeemin jäliltä.

Mahtaa vuokranantaja sekä isännöitsijä nyt rakastaa minua..
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei ole enää mitään merkitystä. 1.12. astui voimaan EU:n Lissabonin sopimus. Se merkitsee sitä, että perustulaki EU:n toimesta laaditaan uudelleen. Suomi ei ole enää itsenäinen eikä kansakaisilla mitään oikeuksia. Viedään sylttytehraalle kuin pässiä narusta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuumetta kirjoitti:

Liittämällä Terveydensuojelulain,- ja asetukset, Perustuslain Julkisen vallan tehtävät ja niitä koskevat sanktiot (Perustuslakiin sisältyy myös viranomaistoiminnan PUOLUEETTOMUUS) jotka ilmenevät Rikolain 40 ja 44 luvussa pyyntöösi liitteeksi, toimii terveystarkastajakin, ainakin toistaiseksi, hänelle virkansa puolesta asetetulla tavalla ja antaa jopa lausunnonkin tekemistään toimenpiteistä asian suhteen.
Tämäkin täytyy pyytää kirjallisesti: Perustuslain 21 §:n mukaan hyvään hallintoon
kuuluu muun muassa oikeus saada perusteltu
päätös.
Hallintolain 17§ mukaan viranomaisella on myös selvittämisvelvollisuus.
Asiakijat joita et saa pyytäessäsi, niiden eväämisestä täytyy saada kirjallinen valituskelpoinen vastaus lakipykälineen.
jne.jne.

On se kiva, kun alkaa pää pikkuhiljaa taas pelaamaan home-hödeemin jäliltä.

Mahtaa vuokranantaja sekä isännöitsijä nyt rakastaa minua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu