eilen tuli pieni ohikiitävä hetki kun tajusin, että selviän. Että voin rakastaa jotain toistakin kuin sinua.
Se tuntui hyvältä ja samalla pahalta.
Se tuntui hyvältä ja samalla pahalta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
täytyy antaa itselle aikaa ,lopulta solmut selviää ,huomaa ettei hän ollutkaan se oikea ihminen minulle.
ei ollut oikea ihminen. Hyvä ettei pidemmälle ehditty.
kuulla että voit rakastaa jotain, minuahan et rakastanut koska et koskaan niin sanonut?
tunnustaa rakkauttani ihmiselle joka kohtelee minua huonosti eikä välitä minusta.
sellainen kannatakaan...? Eikö? Ehkä hän siksi kohteli sinua niin, koska pelkäsi näyttävänsä omat aidot tunteensa, joille sinä olisit naureskellut hänen mielestään, koska et rakastanut häntä, kun et sitä tunnustanut. Toki ymmärrän sinua jos hän tosiaan kohteli huonosti, ja otan osaa jos niin on ollut.
eräästä miehestä. Vielä tänäänkin oli hän mielessäni...on sitä päivittäin. Hänellä on varmaan jo toinen, kun ei ole kuulunut mitään. En tehnyt mitään sellaista, miksi minua pitäisi kartella. Miksi ?...nousee sama kysymys uudelleen ja uudelleen. Meistä olisi voinut tulla jotakin. Ehkä on pakko kääntää purjeet toiseen suuntaan -pois hänestä...kun ei hän halua, ja minun on hyväksyttävä se tosiasia.
Meillä oli kaikki elementit ja edellytykset onneen...se harmitta kovin. Väärinkäsitykset ja kaikki muu paska hämmensi vaan välissä.
Mietin, olisi kiva vielä nähdä, en tiedä. Toivon silti onnea ja hyvää mieltä hänelle. Valinta on hänenkin.
se harmittaakin kovasti, että olisimme kentis sopineet täydellisesti yhteen. Meillä oli se yhteys, mutta...ei onnistunut. Rankkaa repiä itseään irti niinkin vahvasta siteestä. Mutta hän sen on jo tehnyt. Minunkin täytyy ja vaikka ensin ajattelin etten pysty niin joskus on pakko tehdä päätös siitä jatkaako elämää vai ei.
Haluan jatkaa enkä enää ajattele, että minun pitäisi vetää itseni kiikkuun tämän takia, voitto sekin. Mutta pikkuhiljaa.
niin en ole repinyt itseäni irti...en ole vielä voinut. Toivottavasti tapaan hänet pian...ottakoon yhteyttä itse. Se on miehen aloite, ei naisen.
tähän sen ettei tuo aloitus ole minulta. Ei ole muita ihastuksia eikä vaihtoehtoja.