6.12

On Suomen ITSENÄISYYSPÄIVÄ.
Televisiossa alkoi tuntematon sotilas, onneksemme vanha versio.
Sytytin pokkeuksellisesti itsenäisyyspäivän kynttilät pöydälle äsken. Aikaisemmin olen sytyttänyt kynttilät kello 18.00.
Nyt olen miettinyt ja joskus olen tieto netistä etsinyt miksi on ollut perinne sytyttää kynttilät klo 18.00 ja poltetaan klo 19.00 asti. Olen sen joskus kuullutkin mutta olen unohtanut, liittyykö se jotenkin kelloaikaan jolloin suomen itsenäisyys on tunnustettu?
Kuka tietäisi, kerrothan ja löytyykö netistä miltä sivulta siihen tarina?
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ, emme luovuta sitä pois minkä olemme saaneet isiemme ansiosta.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muistamani mukaan se oli joulukuun viimeinen päivä aika lähellä keskiyötä kun Neuvostoliiton Lenin tunnusti senaatin 6.12. tekemän itsenäisyysjulistuksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietääkä joku? kirjoitti:

On Suomen ITSENÄISYYSPÄIVÄ.
Televisiossa alkoi tuntematon sotilas, onneksemme vanha versio.
Sytytin pokkeuksellisesti itsenäisyyspäivän kynttilät pöydälle äsken. Aikaisemmin olen sytyttänyt kynttilät kello 18.00.
Nyt olen miettinyt ja joskus olen tieto netistä etsinyt miksi on ollut perinne sytyttää kynttilät klo 18.00 ja poltetaan klo 19.00 asti. Olen sen joskus kuullutkin mutta olen unohtanut, liittyykö se jotenkin kelloaikaan jolloin suomen itsenäisyys on tunnustettu?
Kuka tietäisi, kerrothan ja löytyykö netistä miltä sivulta siihen tarina?
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ, emme luovuta sitä pois minkä olemme saaneet isiemme ansiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu