suu täynnä purevia sanoja
parantava pimeys muka kohtaamispaikkana
putoavat ajatukset ei-toivotussa tulevaisuudessa
käteni eivät tavoita toisiaan
jalkani kieltäytyvät ottamasta askelia eteenpäin
kaikki virheeni tanssivat samalla rajatulla alueella
eikä polku jota sieluni kiertää kestä tuhatta vuotta
......
http://www.youtube.com/watch?v=pnl51qk2gPU&feature=related
parantava pimeys muka kohtaamispaikkana
putoavat ajatukset ei-toivotussa tulevaisuudessa
käteni eivät tavoita toisiaan
jalkani kieltäytyvät ottamasta askelia eteenpäin
kaikki virheeni tanssivat samalla rajatulla alueella
eikä polku jota sieluni kiertää kestä tuhatta vuotta
......
http://www.youtube.com/watch?v=pnl51qk2gPU&feature=related
Vastaukset 15
Vanhimmat
*heittää pelastusrenkaan ja reuhtoo sua prikin perässä*
Äläs ny men hortoilemaan tuhatta vuotta ympyrää.
Alkaa varmaannii kyllästyttää pikkuhiljaa (ei ole kyllä kokemusta
ihan nuin lyhkäsestä ajasta)
Pirskatti. onko sulla masis, vai olet kaatanut loput varviaskarjamehut pitkin piennarta
eikä sulle jäänyt mitään...?? Kumpi osu?
On niin surullisen olonen runos.... nyysk....
Katsos kun tävä oli kuvaus vain yhdestä nanosekunnista elämässäni, ajatuksena oli ensin maalata omakuva mutta en jaksanut pohtia kokonaisuutta, otin vain pari sirua matkalta tähän..Kuka minä olen, mitä minä olen, mikä minusta on tullut ja voinko vielä kehittyä, siinäpä pohtimista ensi kerralla kun jaksan taas ruveta pähkäämään ilman päätä ja häntää. Kerran eräs ihminen kysyi mitä biisiä eniten muistutan, siihen vastasin täysin epäröimättä, mie olen Nightwishin Moondance, tyyntä ja myrskyä, tasaista ei millonkaan...
Tälleen syvällistä täll kertaa kiitosten kera:)))
niin kuten T.S. elliot aikoinaan lausui
Mikä on tuo minä sisällämme, tuo hiljainen tarkkailija, vakava ja sanaton kriitikko, joka voi terrorisoida meitä, ajaa meidät hyödyttömään toimintaan, ja lopussa silti arvostella meitä entistäkin ankarammin virheistä, joihin sen omat syytökset meidät ajoivat.
Tuli mielleyhtymä erään runoilijan tuotokseen ;)
Vuorille
ei pääse kiipeämättä
Pohjaa
ei näe sukeltamatta
Rohkeutta
ei opi pelkäämällä
Kivusta
ei pääse kärsimällä
Tämä halu
lähtee vain kuolemalla
Syvät kehät sulla paperilla, hyvää itsenäisyyspäivää Noitsu ;)
nuha lähtee? no niistämällä tietenkin!
Niin....
minä kapuan vuoria
jalat rakoilla
sukellan kaikki pohjat
ja kärsin hapenpuutteesta
kipu on kokonaisvaltaista
mutta se haluaa kertoa:
olen elossa
kuoleman haluan vielä
pitää loitolla...
Kun tuon runoni kirjoitin taisi olla syvien kehien vuosipäivä. Ihana kun kävit, sinulle kiitokseni:)))
Mikä saa meidät kuin vaatimaan virheetöntä tapaa
eläen - tarkkaillen ja peläten - itseämme että tekemisiämme
tai sen tekemättä jättämisiä...
- liiallinen itsekriittisyys syö sitä aidointa välittömyyttämme,
mitä meissä jokaisessa on ja kuinka paljon se syö meidän
sisäisiä voimavarojamme,jos jokaiselta vaadimme hyväksyntää
kuin toimimme sen mukaan jopa vastoin omaa tahtoamme,
niin olemme kaukana omasta itsenäisestä totuudestamme,
vain näytelläksemme jotain toista,pettäen siinä itsemme
kuin toisemme.
Pieni ja omaehtoinen krtitiikki hyvää tarkoittavalla tavalla
riittänee kaikille,olemalla oma itsemme omilla ehdoillamme.
Tämä tuli runostasi mieleeni - Hyvää Itsenäisyyspäivää Sinulle !
Huomenta:)
Saat vastaukseni vasta nyt kun tässä pikkuhiljaa heräilen
työn rasituksista:)
Mie olen vallan huono näyttelijä, minusta näkee päällepäin
aika usein jopa ajatukset, joskus tunnen olevani suorastaan läpinäkyvä.
On aika vaikeaa katsoa peiliin ja tunnustaa-tällaisia vikoja minussa on, mutta toki
myös niitä hyviä piirteitä:)
Sinulle Dolan keskiviikon kiitokseni!
Vähänks tuttua -->
"kaikki virheeni tanssivat samalla rajatulla alueella
eikä polku jota sieluni kiertää kestä tuhatta vuotta"
Hiivatti... siis hieno =)
Hyvä ko oli tuttua, ei siis jäänynnä täysin
viaraaksi:)
Sinnuu akka kiitän mie:))))))
Vielä kosteat liekit olkapäillä astuin metallihissiin. Elämässäni kaikki oli liittynyt aina hissiin.
Olen syntynyt hississä, rakastanut ja eronnut hississä. Luultavasti tulen myös kohtaamaan loppuni hississä. Ehkä joskus synnytän kerrosten välissä.
Tämä oli erilainen matka. Ovien sulkeuduttua, ymmärsin, etteivät valot syttyisi. Seisoin pilkkopimeässä huminassa ainoana valonani punainen numero 17 ja miinus nollasta ylös juokseva numero toinen. Nousin.
En nähnyt mitään muuta.
Kattovalo välähti. Näin korin toisessa päädyssä seinän kokoisen peilin, jossa mustiin pukeutunut nainen näytti kauhistuneelta. Hänen silmänsä olivat apposen auki ja huulet raollaan, vartalon asento luhistunut, kääntynyt olkapäistä eteen niin että hän näytti venähtäneeltä, sijoiltaan menneeltä. Missä hänen sisäinen ryhtinsä nyt oli, se aamuinen, se joka kasattiin yhteen aamuisin kuin projektiksi alistettu aihio lihaa ja luuta?
Välähdys jätti kuvan tajuntaani, jonka heti tuhosin, rikoin, pilkoin sisimmälläni. Sisäinen oli vahvempaa, vakavampaa ja vakaampaa. Se oli jotain, joka oli aivan muuta kuin ulkoinen munankuori, viuhka iloa, hailakoita katseita kynttilöissä, hätää ja lapsen eksymistä.
On sanottu että se on tabu. Ole vaiti. Hänelle on sanottu, että on olemassa kaikki oikeus pitää itseään kauniina niin kauan kuin se ei ole sisäinen kuvasi ja sielusi. Naisen osa on kaikissa tilanteissa vähätellä itseään, järkensä juoksua ja polviensa muotoa. Hän ei ole sisäisesti kaunis. Sisäisesti meidän ei haluta olla mitään.
On pitkään pimeää, Neljästoista kerros ja jälleen välähdys, sitten pimeys.
Ymmärrän olevani ilman valoja omani, valossa en itseni mielessä mitään, en valoon yltävää. Valo tekee minusta vangin.
Musta sun runo oli tänään mun traumaattisen hissielämäni kopio. Tulipa tästä nyt synkkää, mutta paskat siitä. Enää mun tarttee miettiä mitä mä tällä kaikella tarkotan? Ehkä tämä on punatukkaisen ja vihreäsilmäisen naisen muotoinen mies syvällä minussa, se joka uskaltaa, mutta se jota ei näy.
(anna mulle lunta-hymiö, naurulla)
Kerron sinulle salaisuuden, en tykkää hisseistä, niissä tulee ahtaanpaikankammo ja kaikkea.Minulle tilan on oltava avara ja sellainen jossa voi hengittää, vähän niinkuin vaiks katto:) Meillä on töissä ihan kamala hissi, en koskaan suostu menemään siihen, ennemmin harpon rappuset kolmanteen kerrokseen kuin hyppään siihen kamalaan rohjakkeeseen, siihen joka on ikivanha ja huollettu ties koska....
Mutta arvaappas mistä minä näin painajaisuneni, siitä että olin Jopet Kaikkosen vastaanotolla tämän fobiani kanssa ja hän määräsi minulle Bepanthenia sisäisesti otettavaksi ja sano vielä että kyllä se siitä, mhyh eikä mikään muuttunut koskaan paremmaksi. hissifobia on edelleen minussa....
Tässä maailmassa on pääasia on että ulkoisesti on hyvännäköinen ja sisäisestä kuvasta antaa ne parhaat palat,
niillä pötkii hyvinkin pitkälle...
Mie olen yövuoron jäljiltä ihan sekaisin kuin Haminan kaupunki, oliskohan tähänkin vaivaan jotakin lääkitystä, jotakin ekstrapiristysrohtoa jonka voimilla alkaisin innoissani huhkia jouluaskareita?!Siis tää kämppä on kuin kaatopaikka tai ainakin jotakin yhtä kauheaa (joskus kaatopaikalta voi löytää aarteita,täältä ei löydy yhtikäs mitään)
Sinua kiitän ja lähetin loitsun taivaalle jotta saisit lunta luoksesi:))))
Sie tiiät, että Muru ei valehtele, ekkö tiiäki!
No nii, ookko valamis?
Muru sannoopi, jotta nyt sie kirjoitit, riivatun Noita, Vuoden 2009 runos!
Ajatus, selkeys, luettavuus, koskettavuus - - kaikki kohillaan!
Minun kehukopassa ei oo ennää montaa sanaa jälellä tälle vuodelle, mutta
yhen nyt lainaa KapteenskanK laarista ja joka passaa tähän ku,, se siihen... - Riimaa!
Pakko könytä nyt kellariin ottamaan jottain vahavistavaa... ;•]
Tokihan mie tiiän:)
Jaa että vuoden 2009 runo, ohos, mutta lupaan pyhästi ny
etten epäile luotettavuuttasi:)
Ja se riimaa sana kuulosti niin hyvältä että mie laitan sinulle
oikein paljon kiitoksia sinne tulemaan:))))))
Vahva tunnelma tässä runossa
käteni eivät tavoita toisiaan
jalkani kieltäytyvät ottamasta askelia eteenpäin,
etenkin tuosta kohdasta tykkäsin!
Olen äärettömän ilahtunut että tykkäsit
sinulle siitä kiitokseni:))))