Mää ole kuullu paljo tarinoit
yhres entises tyäpaikas
vanhoit veteraaneilt.
Tää o yks semmone:
Se miäs oli piänviljelijä,
olisko maat ollu viis hehtaarii.
Se o aika vähä tarpeesee,
ko hänel oli jo kahreksa last
tai se viimine oli vast tulos.
Sit alko se talvisota
ja hänekki määrättii rintamal
niinko kaikki muukki.
Ei siin lapsilukkuu katot
tai ommii miälipitteit
ko isämmaa o vaaras.
Tää miäs oli uskos
et ihmist ei saa tappaa
eikä ottanu lainka aset.
Kyl armeija paika keksi
yhrel periaattee miähel:
hän joutu paarikantajaks.
Siin lääkintämiähe tyäs
hän paarei kantaes
joutu pahimpii paikkoihi.
Ko muut löi maihi keskitykses
ei paarikantajat voinu,
piti vaa juast lujempaa.
Mut ei soras juaksu aut,
yks kranaatti osu kohral
ja teki leske ja mont orpoo.
Vaik se palveli aseettoman,
ni täytti velvollisuutes
yht hyvi ko aseveljekki.
Yks heist sanoki minul
kertomukses lopuks:
"Siin oli peloto miäs."
yhres entises tyäpaikas
vanhoit veteraaneilt.
Tää o yks semmone:
Se miäs oli piänviljelijä,
olisko maat ollu viis hehtaarii.
Se o aika vähä tarpeesee,
ko hänel oli jo kahreksa last
tai se viimine oli vast tulos.
Sit alko se talvisota
ja hänekki määrättii rintamal
niinko kaikki muukki.
Ei siin lapsilukkuu katot
tai ommii miälipitteit
ko isämmaa o vaaras.
Tää miäs oli uskos
et ihmist ei saa tappaa
eikä ottanu lainka aset.
Kyl armeija paika keksi
yhrel periaattee miähel:
hän joutu paarikantajaks.
Siin lääkintämiähe tyäs
hän paarei kantaes
joutu pahimpii paikkoihi.
Ko muut löi maihi keskitykses
ei paarikantajat voinu,
piti vaa juast lujempaa.
Mut ei soras juaksu aut,
yks kranaatti osu kohral
ja teki leske ja mont orpoo.
Vaik se palveli aseettoman,
ni täytti velvollisuutes
yht hyvi ko aseveljekki.
Yks heist sanoki minul
kertomukses lopuks:
"Siin oli peloto miäs."
Vastaukset 6
Vanhimmat
jota luin ja mietin tämän kertomasi miehen tarinaa.
Hänellekin oli tehtävä, vaikka ei asetta kantanutkaan.
Ja murre toi omanlaistaan väriä jälleen kerran tähän
runoosi, joka oli kertomus/palanen yhden miehen
elämää.
Kiitos !
Muistelen Runebergin runossa "Maaherra" sellaista kohtaa, jossa todetaan, että aseetonkin voi osoittaa miehuuttaan. Juuri kuten kertomuksen paarinkantaja. Samaa ei voida sanoa kaikista nykyajan aseistakieltäytyjistä. Isämaa ei ole ensimmäisellä eikä vielä viidennelläkään sijalla arvojärjestyksessä.
myönnettiinhän silloin mitaleita kaatumisen jälkeen - tuskin silloin hänelle, tiesikö kertoja. Tiedätkö, voisiko nyt vielä anoa jälkikäteen mitalia sankarille?
tiedän, Suomessa ei vainajille myönnetä mitaleja, ne koskevat vain eläviä. Mutta tarinoita ja runoja voi kirjoittaa. Ehkäpä ne käyvät pienestä mitalista, niinkuin Veikko Lavin laulu Limperin Hilmalle.
Isoisäni palveli koko sota-ajan, vaikka oli ikämies.
Olen lukenut kirjeitään rintamalta kotiin (evakkoon)
ja niissä hän ihmetteli asiaa. Miksi nuoremmat ikäluokat
saivat vapautuksen ja hän ei.
Eikä hän varmaan ehkä koskaan saanut asiaa selville,
miksi näin oli hänen kohdallaan.
Minä sen sain selville tänä kesänä.
Hän oli hevosmies.
Hänen neuvokkuudestaan, rohkeudestaan, kyvystään pitää hevonen
rauhallisena, riippui 300-500 miehen elämä joka pv.
Huolto oli tärkeää.
Hänkään ei tarttunut aseeseen, hoiti sotansa toisin.
Siksi ikkunallani palaa tänään kaksi kynttilää.
Olet oikeassa. Isoisäsi täytti paikkansa maata puolustettaessa siinä kuin nekin, jotka kantoivat asetta; kaikilla oli oma tärkeä tehtävänsä. Liian vähän muistetaan heitä, jotka jakoivat saman vaaran ilman asetta.
Pelkästään lotat tekivät niin suuren työn sairaanhoidossa, muonituksessa ja kaatuneitten käsittelyssä, ettei miesvoimaa olisi siihen mistään riittänyt, kun rintama oli muutenkin ohueksi jännitetty.