Kenpä tiesi illalla; kun bussiin astuivat.
Missä huomisaamuna; ois’ kukin oleva.
Sinitaivas, valkohanget; siinsi sieluissaan.
Kun nuoret kohti Rukaa; lähti matkaamaan.
Bussissa ol’ tunnelmaa; elämä ol’ ihanaa
Valot halkoi maisemaa.; mentiin kohti unelmaa.
Tunnit kului mukavasti; puoliyöhön asti.
Toiset kävi torkkumaan; toiset valvoi muuten vaan.
Mutt’ kuljettaja valppahasti; valvoi, ohjas’ bussiaan.
Arvokas ol’ hällä lasti; nuorta voimaa Suomen maan.
Tasaisesti bussi kulki; Äänekoski taakse jäi.
Eessä oli Konginkangas; siitä sitten eteenpäin.
Mutt’ jatkoa ei tullutkaan; tuli vastaan rekka vaan.
Kuului suuri rysähdys; sitten kuolon pysähdys.
Siihen päättyi monta nuorta; elon unelmaa.
Kuolinpaikaks’ Konginkangas; hautakiveen kirjataan.
Suru peitti Suomen maan; omaiset ol’ tuskissaan.
Liput pantiin kertomaan; maassa surusanomaa.
Miksi, miksi, kysyi kansa; lähimmäiset murheissansa.
Miks’ niin lyhyt oli tää; pätkä nuorten elämää.
Sanaton on monen suu; sydän melkein pakahtuu.
Nyt yksi kyynel sanaton; se tuhat sanaa on.
Kohtaloonsa luottaen; täällä kulkee ihminen.
Vaan, kun huono tuuri käy; ei häntä enää näy.
Ei järjellä voi selittää; ihmiselon tehtävää.
On ihmiselle arvoitus; tuo Luojan selvä tarkoitus.
Meidän osaksi vain jää; hyväksyä kaikki tää.
Antaa valta Jumalalle; suostua Sen tahdon alle.
Missä huomisaamuna; ois’ kukin oleva.
Sinitaivas, valkohanget; siinsi sieluissaan.
Kun nuoret kohti Rukaa; lähti matkaamaan.
Bussissa ol’ tunnelmaa; elämä ol’ ihanaa
Valot halkoi maisemaa.; mentiin kohti unelmaa.
Tunnit kului mukavasti; puoliyöhön asti.
Toiset kävi torkkumaan; toiset valvoi muuten vaan.
Mutt’ kuljettaja valppahasti; valvoi, ohjas’ bussiaan.
Arvokas ol’ hällä lasti; nuorta voimaa Suomen maan.
Tasaisesti bussi kulki; Äänekoski taakse jäi.
Eessä oli Konginkangas; siitä sitten eteenpäin.
Mutt’ jatkoa ei tullutkaan; tuli vastaan rekka vaan.
Kuului suuri rysähdys; sitten kuolon pysähdys.
Siihen päättyi monta nuorta; elon unelmaa.
Kuolinpaikaks’ Konginkangas; hautakiveen kirjataan.
Suru peitti Suomen maan; omaiset ol’ tuskissaan.
Liput pantiin kertomaan; maassa surusanomaa.
Miksi, miksi, kysyi kansa; lähimmäiset murheissansa.
Miks’ niin lyhyt oli tää; pätkä nuorten elämää.
Sanaton on monen suu; sydän melkein pakahtuu.
Nyt yksi kyynel sanaton; se tuhat sanaa on.
Kohtaloonsa luottaen; täällä kulkee ihminen.
Vaan, kun huono tuuri käy; ei häntä enää näy.
Ei järjellä voi selittää; ihmiselon tehtävää.
On ihmiselle arvoitus; tuo Luojan selvä tarkoitus.
Meidän osaksi vain jää; hyväksyä kaikki tää.
Antaa valta Jumalalle; suostua Sen tahdon alle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen useamman kerran lukenut runosi, mutta sanat eivät riitä kertomaan mitä todella tunnen.
Hieno runo muuten.