Jumalan valtakunta

Jumalan valtakunta on kaksiosainen: armon valtakunta maan päällä ja kunnian valtakunta taivaassa. tie kunnian valtakuntaan kulkee armovaltakunnan kautta. Järki ei käsitä Jumalan valtakunnan asioita. Valtakunnan salaisuudet aukenevat vain uskon kautta.
Jolla on Jumalan valtakunta äitinä maan päällä, sillä on Jumala isänä taivaassa.

Jumalan valtakunnassa asuvat Jumalan lapset. Toinen valtakunta on sielunvihollisen valtakunta.
Taistelu kahden valtakunnan välillä on kova, ja vihollinen koettaa eksyttää Jumalan omia synnin kautta pois Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei voida omistaa autuutta, koska siellä ei ole Kristusta. Siellä on vain epäuskoa. Jumalan valtakuntaan tullaan parannuksen armon kautta.
12786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kristus on synnytäänyt kaikki lapset Jumalalle.

Jumalan on siis kaikki valta. Myös valta tuomita.
Hän antoi sen vallan kuitenkin Kristukselle.
MISSÄ VALTA ON, SIELLÄ ON MYÖS VALTAKUNTA.

Jumalan on valta. Kristusen on valta. Ja Pyhän hengen on valta.

Jumala itse oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

2. Kor. 5:21   Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
2. Kor. 6:1   Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

Ne jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, ne ovat Jumalan valtakunnassa täällä maitten päällä, ja kerran taivaassa. Nyt ja iankaikkisesti. Tämä on Jumalan sana.

Joh. 5:21   Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä HÄN tahtoo.

Joh. 5:22   Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
Joh. 5:23   että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.

Joh. 5:24   Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka KUULEE MINUN SANANI JA USKOO HÄNEEN, JOKA ON MINUT LÄHETTÄNYT, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan ON SIIRTYNYT KUOLEMASTA ELÄMÄÄN.

Joh. 5:25   Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.

Joh. 5:26   Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
Joh. 5:27   Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.

Äänestä

Juu, valtakuntaa voidaan myös nimittää taivaaksi. Taivashan on valtakunnan kanssa yhteismitallinen, molemmissa on Herra Jeesus keskellä armoistuimella ja armoistuimena ja Jumalan tahto tapahtuu. Paljon muutakin yhteistä.

Oikealla tavalla käännetyt Raamatut alkavat näin: Alussa Jumala loi taivaat. Huom ! Monikko, taivaat. Tämä on siis vähintäin 2 kpl. Armon valtakunta ja kunnian valtakunta.

Tuntuu kivalta ajatella ja tajuta mitä on hakomajalta näyttävä esikaupunkialueitten roskaväki, hullut ja pilkkasananlaskuina pidetyt. Eikä sekään vielä vaan että Valtakunnassa on Kuningas ja toimiva infrastruktuuri. Armon lähde, armon virta ja armon meri. Korkea muuri jonka harjalla vahdit menevät. Ym muuta mukavaa.

Äänestä
  • ...tuijottaa tekstiä, eikä ymmärrä siitä hönkäyksen pöläystä.... suomeksi sama, kiitos!

    Äänestä

  • blondi kirjoitti:

    ...tuijottaa tekstiä, eikä ymmärrä siitä hönkäyksen pöläystä.... suomeksi sama, kiitos!

    palstan ennustajatäti ja profetoija :)

    Miten se menikään... "Jos joku kielillä puhuu, se puhukaan itse toisena, taikka ensinnäkin itse kolmantena, ja vuorottain, ja yksi sen selittäkään"

    Äänestä

  • blondi kirjoitti:

    ...tuijottaa tekstiä, eikä ymmärrä siitä hönkäyksen pöläystä.... suomeksi sama, kiitos!

    Mitä et ymmärtänyt ? (Toivottavasti ehdin vastata). Kyseessä ei ole niinkuin usk.m. luuli, ennustelu tai profetointi, kaiken tämän olen oppinut muilta.
    Armon valtakunta eli Jumalan Valtakunta on taivas. Taivas maanpäällä.
    Kuoleman jälkeen on taivas. Sitä kutsutaan kunnian valtakunnaksi. Sekin on nimeltään Jumalan Valtakunta.

    Se, että maanpäällinen seurakunta on korkea-arvoisa Jumalan Valtakunta, ei näy ihmissilmille. Kuitenkin niin on.

    Äänestä

  • blondi kirjoitti:

    ...tuijottaa tekstiä, eikä ymmärrä siitä hönkäyksen pöläystä.... suomeksi sama, kiitos!

    Ilm. 21:2   Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

    Ilm. 21:3   Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja *[Jumala itse] on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

    *[] Jeesuksessa Kristuksessa

    Ilm. 21:4   ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

    Vanhan testamenti liitto oli loppu ja uuden testamentin aika alkoi siitä kun Jumala itse tuli Kristuksessa maailmaan ihmiseksi, siis lihaksi. "Uudeksi minä teen kaikki". Vanha liitto oli loppu ja uusi alkoi. Tästä seuraavassa jakeessa.

    Ilm. 21:5   Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet."
    ______________________________________________
    Kristus on kuoleman voittaja.

    Ja ne jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat, saavat periä Hänen kanssanasa iankaikkisen elämän. Tästä seuraavissa jakeissa.

    Ilm. 21:6   Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
    Ilm. 21:7   Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

    Äänestä

minunkin mielestäni lestadiolaisuudessa opetetaan. Tällä palstalla lestadiolaisiksi ilmoittautuvat puhuvat kuitenkin 'lievempään' sävyyn ja ovat olleet valmiita päästämään taivaaseen muutkin kuin lestadiolaisuuteen parannuksen armon saaneet. Ihmettelen tätä tämän palstan käytäntöä kovasti. Onko lestadiolaisuudessa nykysin kahdenlaista 'ilmaa'?

Äänestä
  • Kunkin lestadiolais-suunnan kannoista saisi ehkä parhaiten selvyyden vierailemalla heidän tilaisuuksissaan. Tällä palstalla on niin moneen suuntaan vetäjiä, vähän vaikea näistä ruveta seulomaan.

    Äänestä

  • Lue tarkemmin ! Kysehän on Jumalan Valtakunnasta ! Siihen kuuluvat automaattisesti mm kaikki pakanain lapsetkin !

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Lue tarkemmin ! Kysehän on Jumalan Valtakunnasta ! Siihen kuuluvat automaattisesti mm kaikki pakanain lapsetkin !

    "Lue tarkemmin ! Kysehän on Jumalan Valtakunnasta ! Siihen kuuluvat automaattisesti mm kaikki pakanain lapsetkin ! "

    Mistä pitää lukea tarkemmin? Muistaakseni ketjun aloittajalla oli jotakuinkin seuraavan sisältöisiä lauseita: on jumalan valtakunta, johon kuuluvat jumalan lapset, ja tähän jumalan valtakuntaan pääsee parannuksen armon kautta. Näin minäkin asian olen ymmärtänyt, olen lestadiolaisesta kodista, ja siihen aikaan kun vielä kävin seuroissa niin taivaaseen päästettiin siis vain lestadiolaiset ja vauvana kuolleet.

    Mistä keksit nuo pakanain lapset??

    Äänestä

Jumalan valtakunta ei Raamatun mukaan ole mikään näkyvä joukko, vaan käsittää kaikki, jotka vilpittömästi sydämessään Jeesukseen uskovat.

Luuk. 17:21
”eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

Jumalan valtakunta on sisäisesti keikissa uskovaisissa maallisista joukoista riippumatta:)

Olemme usein kuin pieniä lapsia hiekkalaatikolla huutelemassa että me ollaan parempia ja kelvataan, ette te... Sinä et ole meidän kanssa leikkinyt, niin...

Kuka on sitten "oikea" Jumalan lapsi ja Jeesuksen seuraaja?

"47 Mutta kun Jeesus tiesi heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti sen viereensä
48 ja sanoi heille: "Joka ottaa tykönsä tämän lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa tykönsä minut, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri."
49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme".
50 Mutta JEESUS SANOI hänelle: "ÄLKÄÄ KIELTÄKÖ; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne".

Jumalan valtakuntaan siis jo Jeesuksen aikaan kuului mies, joka ei ollut samassa joukossa edes Jeesuksen itsensä kanssa!!

Jumalan valtakunnasta:

Matteus 13:

”24 Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä.
25 Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
26 Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
27 Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?'
28 Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
29 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
30 Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"

-> Juuri tämän takia me ihmiset emme tiedä tai pysty lajittelemaan, ketkä kaikki tähän Jumalan valtakuntaan kuuluvat!

Tätä hyvää taivasten valtakunnan siementä kylvetään moneen peltoon, monissa kristillisissä liikkeissä ja seurakunnissa. Juuri sen takia Jeesus totesi, ettei Jumalan valtakunnasta voi sanoa, että se olisi siellä, tai täällä...

Jumalan valtakuntaan pääsee, kun ottaa Jumalan kutsun vastaan ja sydämessään uskoo Jeesuksen meille jo lunastamaan armoon:)

Room. 10:10
"sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. "

Ande

Äänestä

Juonitteleevaakin lastaan,Tai jos Äiti on juoni-ttelevainen, aattelen kun olen jonkin verran äitille koetatnut puhua määrätyistä asioista; kai ne samat kriteerit pitäisi kuulua kaikkille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskovainen kirjoitti:

Jumalan valtakunta on kaksiosainen: armon valtakunta maan päällä ja kunnian valtakunta taivaassa. tie kunnian valtakuntaan kulkee armovaltakunnan kautta. Järki ei käsitä Jumalan valtakunnan asioita. Valtakunnan salaisuudet aukenevat vain uskon kautta.
Jolla on Jumalan valtakunta äitinä maan päällä, sillä on Jumala isänä taivaassa.

Jumalan valtakunnassa asuvat Jumalan lapset. Toinen valtakunta on sielunvihollisen valtakunta.
Taistelu kahden valtakunnan välillä on kova, ja vihollinen koettaa eksyttää Jumalan omia synnin kautta pois Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei voida omistaa autuutta, koska siellä ei ole Kristusta. Siellä on vain epäuskoa. Jumalan valtakuntaan tullaan parannuksen armon kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu