Miten saada Potkut?

Loppuunpalanut

Työyhteisössämme olemme ylityöllistettyjä kaikki. En enään jaksa, ja olemme kaikki vävyneitä. Kuinka saisin potkut, kun olen hyvä työssäni, mutta en enään suoriudu työnantajan vaatimuksista?

16

893

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei sota yhtä miestä

      Luulet tyhmä olevasi jotenkin erinomainen? Et ole.

      Käväiseppä vain irtisanomassa itsesi, ja asia on sillä hoidettu. Tilallesi on tulossa päteviä ihmisiä ihan jonossa.

      Me toiset emme ole väsyneitä, vaikkapa teemmekin töitä, pitkiä päiviä ja vielä hymyillen. (itse teen 14 -16 tuntisia päiviä koko ajan, ja olenpahan vain onnellinen ja tyytyväinen että on töitä tälläisenä aikana)

      Tuo työväsymys ja uupumus on ihan vain korvien välissä oleva juttu. Ei mitään muuta. Säälittävää on katsoa kun toiset "palavat loppuun" puolta vähemmästä työmäärästä, kuin se mitä minä teen. Usein ovat muuten nuoria ihmisiä, jotka nyt yksinkertaisesti eivät vain ole koskaan joutuneet todella töitä tekemään, ja pitävät sitä omaa puuhasteluaan jotenkin rankkana, ja itseään erinomaisina.

      Tekstini saattoi kuulostaa julmalta, mutta totta oli joka sana. Koita vaikka. Sano itsesi irti. Katso kuinka korvaamaton todella olet.

      • No voi jee

        Minusta tuo aloittaja ei niinkään kehunut itseään, mutta sinä sen sijaan vedit kyllä reippaasti riman yli.

        Toivotan sinulle onnea ja jaksamista elämääsi, muistele tätä kirjoitustasi sitten kun sinulla on perhe ja olet painanut työelämässä jo parikymmentä vuotta.

        Ja vielä; töitä on erilaisa ja ihmiset ovat erilaisia, onneksi. Jos kaikki olisivat samanlaisia pyrkyreitä kuin sinä, ei töitä riittäisi yhtä monelle kuin nykyisin. Tarvitsemme johtajia ja siivojia, bussikuskeja ja vielä ainakin hetken täällä Suomessakin myös liukuhihnatyöntekijöitä.

        Aloittajalle: Hyvä työntekijä ei yleensä saa kovin helposti potkuja mutta sinun jaksamistasi voi auttaa jos sanot tiukasti ei. Kerrot esimiehellesi miltä sinusta tuntuu (olettaen ettei esimiehesi ole tuo edellinen vastaaja tai hänen kaltaisensa vaan oikeasti ammattinsa osaava ihminen) ja yhdessä suunnittelette työkuormaasi eteenpäin. Yllättävän hyvältä tuntuu sanoa myös ei ja suojella itseään ylikuormittumiselta - ensimmäinen kerta on hankala mutta kyllä se alkaa vähitellen luistaa. Työkaveritkin arvostavat sitä että kerrot heille mitä et ehdi tehdä ja mikä onnistuu. Tyypillisestihän käy myös niin että sitä arvioi tarvittavan työmäärän liian vähäiseksi, eli tähänkin kannattaa kiinnittää huomiota.

        Joskus muuten liikunnan lisääminen tuo myös tsemppiä.

        Työura on kuin maraton, ylipitkät päivät ja liian suuri työkuorma aiheuttaa keskeytyksen ja ikävä kyllä viimekädessä jokainen on vastuussa omasta voimien jakamisesta.

        Tsemppiä ja ihanaa joulun odotusta!

      • äiti kolmelle!
        No voi jee kirjoitti:

        Pakko oli vielä sinulle kertoa että voinenpa heti tätä kirjoitusta muistella, sillä olen perheellinen, kolme lasta, 21v 20v ja 2,5v isoin hoitaa pienintä ja vieläpä mielellään.

        Ja iältäni olen jo 44v elikä tuo parikymmentä vuotta on jo piikissä vuosia sitten.

        Mahdatkohan nyt tajuta itse kirjoittamasi tekstin irvokkuuden? tuskin vieläkään.

        Ihmisiä on vain kahta sorttia, niitä jotka valittavat kaikesta, ja niitä jotka tekevät eivätkä valita.

      • myös äiti kolmelle
        äiti kolmelle! kirjoitti:

        Pakko oli vielä sinulle kertoa että voinenpa heti tätä kirjoitusta muistella, sillä olen perheellinen, kolme lasta, 21v 20v ja 2,5v isoin hoitaa pienintä ja vieläpä mielellään.

        Ja iältäni olen jo 44v elikä tuo parikymmentä vuotta on jo piikissä vuosia sitten.

        Mahdatkohan nyt tajuta itse kirjoittamasi tekstin irvokkuuden? tuskin vieläkään.

        Ihmisiä on vain kahta sorttia, niitä jotka valittavat kaikesta, ja niitä jotka tekevät eivätkä valita.

        Kylläpäs on varmasti rankkaa hoitaa NOIN PIENIÄ kuin 20v 21 v... Mietippä mitä sanot..

      • burnoutin kokenut

        Tällaiset ihmiset jotka eivät ole kokeneet burn outia, eivätkä kykene asettumaan sellaisen asemaan, ovat tunnekylmiä ja tietämättömiä. Loppuunpalaminen ei tarkoita sitä että pelkästään tekee paljon töitä. Eri ihmisillä on erilaiset resurssit niin fyysiset kuin henkiset käyttää työhön. Myös yksityinen elämä vaikuttaa asiaan erittäin paljon. On siis tietämätöntä ajatella, että jos sinä teet enemmän töitä kuin toinen, että mitgen ihmeessä se toinen voi palaa loppuun. Se on todellakin monen tekijän summa. Ihmisten elämissä on niin monenlaisia erilaisia vaikuttajia, ettet millään voi tietää työkaverisi tai naapurisi kaikkia asioita.

    • Loppuunpalanut

      täällä. Toivon lopareita mutta en saa millään....VITUTTAA OLLA HYVÄ JA KORVAAMATON!!!!!!

      • jösses

        Helppoa kuin saippuan valmistus:)
        Olet viikon pois töistä ilmoittamatta.

      • Irtisanoudu mokoma!

        Helppoa kuin heinän teko. Mutta tarkoituksesihan onkin oikeasti vain kerätä sääliä ja valittaa.

      • ...se siitä...

        ...takaan ja alleviivaan, että kun sitten "pääset työttömäksi", et enää ole "hyvä ja korvaamaton". Et vaikka kuinka olisit huilannut ja kuntoillut, opiskeltuasi vaikka kuinka lisää alaasi (epävirallisesti, muuten viuhuu karenssi) ja ollessasi mielestäsi paljon parempi kuin joitakin vuosia aiemin töissä olessasi.

        Päin vastoin, olet ongelmajäte ja sellaisena sinua kohdellaan. Pääset "töihin" ainoastaan palkattomasti harjoittelemaan työntekoa ja "kuntoutumaaan".

        Uskopa hyvällä ja tee vain niin kuin vanha neuvoo. Kyllä se "hyvyys ja korvaamattomuus" karisee näillä neuvoilla ihan varmasti. Annan takuun, että neuvo johtaa tuloksiin.

        Konsultointipalkkion voit maksaa työmarkkinatuesta osamaksulla.

    • Duuseri Joe

      Eikö kannattaisi ottaa asia puheeksi työnantajan kanssa? En nyt tarkoita että menisit potkuja pyytämään, vaan kerrot että työmotivaatio on matala ja vähän syitä siihen. Jos työnantajallasi on yhtään järkeä päässä, hän älyää tilanteen vakavuuden. Jos ei ole, niin sitten saat todennäköisesti kohta ne potkut.

    • loparit huomenna

      Romaneilla on varmasti jotain yhdistyksia,joita pidetaan valtion tukirahoilla pystyssa.Olen varma,etta saat naista yhdistyksista parhaat neuvot,miten saada lopputili,niin,etta tyonantajasta tulee maksumies ja miten valtat tyonteon tulevaisuudessa saamalla samaan aikaan valtiolta rahan elamiseen,olemiseen ja vahintaan kerran vuodessa voit ostaa veronmaksajien piikkiin kansallispuvun.Olen itsekin miettinyt tata vaihtoehtoa ja nyt aion sen toteuttaa.Nain voin viettaa loppuelaman joutilaana,ilman omantunnon tuskia.

    • Sivustaseurannut_yks

      Ala viettämään keskellä päivää pitkiä "ruokatunteja" eli menet kotiin nukkumaan esim. klo 10-13.30
      Sitten tulet kotiin muka ruokatunnilta vielä vähäksi aikaa töihin. Valehtele myös että olet muka ansainnut plustunteja koko talven aikana ja pitänyt niistä omaa kirjanpitoa, sitten pidä 2 viikkoa ylimääräistä kesälomaa.

      Omalla työpaikalla yks toimihenkilö sai olla ainakin 5 vuotta näin ennenkuin sai kenkää, mutta kyllä joissain paikoissa tällaisesta vilpistä saa varmaan nopeamminkin monon kuvan persuksiin.

    • marisijat saunan taa

      Ja anna paikkasi nuoremmille ja pätevämmille. Anna työnantajalle mahdollisuus motivoituneeseen uuteen työntekijään.

      Potkut on helppo saada, haet ne vain lappu kourassa, vaikka heti.

      Mutta oikeasti haet vain sääliä ja valitat työksesi, pilaat työyhteisön hengen. Olet taakka yhteiskunnalle, ja todellisille veronmaksajille. Sinulla on ns. suojatyöpaikka, josta ei joudu pois tuollaiset laiskat marisijatkaan. Ymmärrä edes olla kiitollinen.

    • En todeksi usko!

      vali vali.

    • jpp3

      ...potkuja tarvitse hakea tai saada. Tämän päivän työelämä niistää työntekijästä kaiken irti. Ei ihme, että
      siinä väsyy, mikä vaikuttaa perhe-elämäänkin jne. Sinuna menisi työterveyslääkärin puheille ja kertoisin
      tilanteen. Jonkinlainen sairausloma on tarpeen ja ehkäpä kuntouttavat toimenpiteet, työkierto...En tunne
      taustaasi enempää, joten työterveyslääkäriä ehdottaisin ensin. Tsemppiä elämääsi!

    • -'-'-'-'-'-'-'-

      Ihan ensin käyt hakemassa sairaslomaa. Älä sääli työnantajaasi, tämä on sinun elämäsi! Huilaat sairaslomalla ja mietit, haluatko palata vielä työhön. Sairaslomalla voit sitten irtisanoutua jos et halua enää jatkaa töitä samassa paikassa. Peli kannattaa viheltää nyt kyllä poikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      181
      1673
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      60
      1170
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      55
      937
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      69
      829
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      134
      806
    6. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      38
      761
    7. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      758
    8. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      699
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      674
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      308
      643
    Aihe