Kaupunginhallitus on äänin 8-4 suosittanut Itärannan kaavan hyväksymistä. Enemmistö on koostunut sosialidemokraateista, kokoomuksesta ja keskiryhmästä.
Nimet esiin, katsotaan kestääkökantti julkisuutta, näiltä työväen etujen esitaistelijoilta.
Taitaa mennä viimeisetkin kannatuksen rippeet.
Nimet esiin, katsotaan kestääkökantti julkisuutta, näiltä työväen etujen esitaistelijoilta.
Taitaa mennä viimeisetkin kannatuksen rippeet.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Puolesta: SDP.- Salminen, Frilander-Paavilainen, Hurtta, R.Hynninen. KOK -. Ylimäki, P.Hirvonen, Kallioniemi, ja KD - Kilpeläinen
Vastaan: -Lommi, Tujula, Merivirta, Komulainen
Tuota vähän arvelinkin, että aiakin Hynninen on varma Salmisen perässäjuoksija.
Nämä samat valtuutetut meinaavat maksattaa Äijäniemen hiekkaranoilla Pasaatin jatkuvat tappion miljoonat.
Näinhän se menee, ensin tehdään älyttömiä investointeja"parkkihalli" ja kun ei rahkeet riitä, maksatetaan nämä tehdyt hölmöydet vaikkapa luonnokauniilla hiekkarannoilla.
Tiusanen muutama päivä sitten Kymarissa kirjoitti osuvasti tämän parkkihallin nykytilasta. Lukekaa.
Toivotaan että kaupunkilaiset muistaa seuraavissa kunnallisvaaleissa nämä rantojen myyjät.
Lommi, Tujula, Merivirta ja Komulainen sentään olivat asiassa päinvastaista mieltä, ts. oikealla asialla.
Salminen, Frilander-Paavilainen, Hurtta, R.Hynninen, Ylimäki, P.Hirvonen ja Kallioniemi ovat tunnetusti täysin kajahtaneita, eivätkä ainakaan kaupungin asukkaiden etuja ole ajamassa. Mutta tämähän on jo pitkään ollut tiedossa!
Sen sijaan kiristillisten linja on käsittämätön! Yksi tuttavani sanoikin syyn olevan siinä, ettei kristillisiä paljon kiinnosta nämä tavallisten kaupunkilaistenn asiat, - he kun katsovat olevansa oikeutettuja siihen taivasosuuteen!
Seuraavana itärannasta hyö pyrkii tekemään siitä muutamalle jupille (17) kultahampaitten rannikon.
Sitte hyö myyvät demareitten tyäskin kaupungille (pakkomyynti) h.500.000€, johon kaupunki joutuu tekeen n. 1M€:n rempan, kiitos siitäkin jo etukäteen, näin sitä kuntalaista uunotetaan.
4,3M€:n kuurikaupasta/omienrantojen ostamisesta nyt unohtamattta.Paljon on sössitty pienel ajal .
Suoraa sanottuna en rahapussia edes antais heijän vahittavaks, se on jämpti ni.
Sanoo tutkijat, näin on käymässä Kotkassakin, kun seuraa viime vuosien tuhlausta ja helvetinmoista velanottoa, valtapuolueita , vallanhimo sokaisee, lumisokeuteen rinnastettavissa , ei nähdä, ei kuunnella muita , aina he ovat oikeassa, muut sivistymättömiä jne. tuttuta vai mitä.
Eli jos et ole meijän puolella, niin olet meitä vastaan! välimuotoja ei tunneta , tämän hirviön nimi on hyvät kuntalaiset koalitio jonka sinne tietämättänne vuosi sitten äänestitte, nyt saatte maistaa sitä.
Parkkihallin tappio miljoonille suunitellaan maksajiksi vanhainkoteja. Paimenportti jo myyty yksityiselle, seuraavaksi Eskola myyntitiskillä. Pasaatin ja parkkihallin rakentamisesta syntyneet miljoona velat maksatetaan hoitolaitosten vahuksilla. Sillä on aivan selvää että, sijoittaja repii aina kohteesta voiton sijoitukselleen, suomeksi henkilökuntaa pienennetään entisestään, hoidon tasoa lasketaan"vaipan vaihtoväli pitemmäksi", kaikinpuolinen palveluiden alasajo. Tämä on totuus näiden jo suomessa yksitetyisten vanhaikotien kohdalla. Suosittelisin tutustumis retke johonkin, vaikkapa viisivuotta sitten yksityistettyyn vanhainkotiin.
Katsotaan jatkossa onko se sama kasiporukka joka on valmis myymään Äijäiemen rannat parkkihallin velkojen maksuksi.
Itäranta asiaan, ovathan he nuoruutensa siellä suunnalla asuneet, Häkämies Sunilan poikii ja Paatero Suulisniemen tyttöi, hyvä poliitiikko puolustaa aina synnyinseudun ympäristöä, näin toimivat mm. päättäjät muualla päin Suomea.
Taas persuaktiivi paljasti todellisen tyhmyyden. Pasaatilla ei ole mitään tekemistä kaupungin kanssa. Pasaati aivan ulkopuolinen yritys. Ja tällaisia pitäisi sitten päästää valtuustoon. HERKÄÄ jo äänestäjät
Pehkonen kehuu tämän päivän Ankkurissa kiinteistömyynti saavutuksiaan, luettolossa mukana Paimenportti ja Eskola, kyllä ne myytiin jo paljon ennen salkutusta sen hetkisestä rahapulasta johtuen, ne miljoonat on ovat haihtuneet jo ajat sitten, ja nyt maksamme omistajille vuokraa tiloista ehkä ikuisesti?
Mistä näitä pehkosia riittää?
Paljonko mahtaa olla vuosivuokra, Paimenportin ja Eskolan?