varhainen repolarisaatio

yksi niistä

Minulla on todettu jo vuosia sitten tuo, kuulemma harmiton, muttei sitten olekaan. Nyt sitten alettiin uutisoimaan siitä, että äkkikuolema odottaa, jonkun vuoden päästä, kiva kiva. Mutta kun ihmisten kommentteja lukee, tulee pahamieli, heidän mielestään meidän elämäntavat on huonot. Eli syödään liikaa karkkia, syödään valmisruokaa, ei liikuta jne. Silloin kun löytyi minulta olen pyöräillyt vuosia kymmeniä kilometreja päivässä, töihin oli jo pelkästään n. 10 kilometriä suuntaansa, enkä syö valmis ruokaa, joskus käyn pizzalla tai hampurilaiselle, kerran-pari kuussa. Ja olen koko ikäni harrastanut kestävyysliikuntaa, mutta silti vika onkin minussa. Itsellä ei huumorintaju riitä näihin juttuihin enään. En tunne ketään kellä olisi sama ongelma, edes vanhemmillani ei ole, tosin rytmihäiröitä kyllä.

6

4904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietoa etsivä

      Kertoisitko lisää, minun lähisukulaisellani näyttää olevan sama ja hän on vielä nuori. Luin myös tuosta asiasta ja haluisin tietää lisää. Oletko muuten mies vai nainen? Minä olen jo iäkkäämpi, eikä minulla itselläni luultavasti ole juuri tuota, mutta eräs juttu kuitenkin sydämessä. Mistä tuosta saisi lisää tietoa, tämä kyseinen henkilö ei tiedä asiasta, mutta kun luin tuon uutisen muistin hänen papereissaan olevan maininnan ja samahan se oli! Mitä oireita sinulla on ollut, että sydäntäsi on tutkittu?

      • aloittaja

        Olen nainen ja tämä "vaiva" löytyi yllättäen, sydämestä kuului sivuääni ja pulssi oli epätasainen, joten piti käydä EKG:ssa, siellä sitten löytyi, olin silloin 35 vuotia, siitän on nyt kolme vuotta aikaa. Itsekin olen yrittänyt etsiä vuosia lisää tietoa, muttei tahdo löytyä mistään.

        Oireina on paikkojen puutumiset (jopa kävellessä), rintakipuja ja sitten tympein oire on, se että yhtäkkiä tuntuu että tulee tunne ettei pumppu lyö ja varpaista päähän nousee kokovartalo väsymys, silloin tulee mieleen, että pitääkö soittaa ambulanssi vai mitä tekee, tähän asti on mennyt ohi, lopuksi alkaa sydän hakkaamaan niin että pelottaa. Luulin olevani luulotautinen, aiemmin, mutten nähtävästi olekaan, pulssi ja verenpaineet ovat pääsääntöisesti matalalla, väliin sitten huitelee sellaisissa lukemissa, että hirvittää ja huimaa.

      • tietoa etsivä
        aloittaja kirjoitti:

        Olisiko sinulla sellaista sähköpostiosoitetta, jonka voisit laittaa tähän, voitas vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Minulla myös ollut kaikenlaisia sydänjuttuja ja nyt mietityttää tämä kun läheisellä näyttää olevan tuo mikä sinullakin. Itse ole myös nainen, yli viisikymmentä jo ikää. Aikoinaan sydäntäni tutkittiin paljonkin, mutta vielä tässä elossa ollaan.

      • aloittaja
        tietoa etsivä kirjoitti:

        Tässä on pari päivää ollut yhtä juoksua, mutta sp on [email protected].

      • kirjoitin
        aloittaja kirjoitti:

        Tässä on pari päivää ollut yhtä juoksua, mutta sp on [email protected].

        Saitko minun sähköpostini?

    • Pal84

      Täällä on kanssa, ikää 33v. Ei tunnu kellään muulla olevan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      64
      16008
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      32
      4094
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      296
      2535
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      133
      1835
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      131
      1513
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      384
      1454
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1243
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      13
      1243
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      76
      962
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      115
      935
    Aihe