Eli kävin tänään rv39 nlassa ja terkkari meinas et on kiinnittynyt, ollut jo vkon verran, syvällä luissa jo. Kauanko muilla on mennyt ennenkuin lapsi on ollut maailmassa? Kanava reilu sentti ( viimeksi 2.12 katsottu) ja auki sormelle) Sanoi vielä ennenkuin lähdin et jos hiukankin siltä tuntuu lähde synnärille. olen uudestisynnyttäjä.
Limatulpasta en ole varma mutta erittäin runsasta valkovuotoa tullut läpi housujen:// Alkaa olemaan jo aika tukalat oltavat.
Limatulpasta en ole varma mutta erittäin runsasta valkovuotoa tullut läpi housujen:// Alkaa olemaan jo aika tukalat oltavat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikkihan on todella yksilöllistä. Mulla tuli limatulppa 12 tuntia ennen synnytyksen alkamista. Sikiö ei ollut laskeutunut eikä kiinnittynyt synnytyskanavaan ja niin se synnytys vaan alkoi rv30.
Sulla voi mennä aivan hyvin yli la:n tai sitten synnytys alkaa vaikka tunnin kuluttua.
onnea tulevaan synnytykseen =)
mulla meni kolme viikkoo siitä kun sanottiin että on kiinnittyny. Voi sitä odotusta kun terkkari sanoo että ihan minä hetkenä hyvänsä voi tulla lähtö. Mutta siis tosiaan se kolme viikkoa meni.