Varis nuokkuu joulupuussa,
vanha kuusi, harva sekin.
Vaihtaa siiven puolta,
siirtää toista jalkaa.
Ollaan joulukuussa,
ihmisiä melkein nekin.
Nälkä kurnii suolta;
- talvi vasta alkaa.
Häätö tulee kaikkialta:
Kutsuu herkuin lintulauta
sekä kaunis talipallo;
kaatopaikka kemuin.
Mutta mieles malta,
varista ei herkut auta,
edes vanha lehmänkallo,
kaatopaikan lemuin.
Peitetään ne kiusan tähden
ihan nälkäisien eessä.
Jotka herkut nähden
katsoo niitä silmät veessä.
Edessä on pian nälkähauta
tahi ulkomailla huomen.
Lastaan isänmaa ei auta
vaikk on tunnus Suomen.
Variksen joulu
8
335
Vastaukset
- Mysteriet
Mitäs sää oikei synkistelet siä, miäs???
Vaikka em mää sillä enkä millää ku runo on noi hinosti riimitelty =)- tee.
Luulin, että tämä olisi humoristinen runo. Vaikka aihe kyllä onkin oikea. Kun mielestäni varisten kohdalla harjoitetaan julmaa lajisortoa, niin fiksuja olentoja kun ovat. Olen minä itsekin sitä tehnyt, ei sen puolesta.
Mutta mielelläni katselin, kuinka ne pystyivät ratkaisemaan haitantekoyritykseni. Kun laitoin talipallon narun päähän oksasta riippumaan, että vain pikkulinnut siihen ulottuisivat, ratkaisi varis ongelman helposti: nosti nokallaan narua niin pitkään kuin pystyi, astui sitten jalallaan narulle oksaa vasten ja toisti operaation niin monta kertaa kuin tarvittiin.
Niin, että kyllä suretti variksen osa siellä kuusen oksalla, ajetaan aina pois, vaikka nälkäkin on suurin.
- m
elintasopakolaiset
tuttuahan tämä
onhan kansasta vain jämä
kerättyään matkarahat vaivoin
purjehtivat silloin laivoin
ajan hengen mukaan lentäin mennään
näin lakkojen aikaan omiin siipiinsä turvaavat varikset
päivän elintasopakolaiset- tee.
nälkä ajaa varikset etelään ja sama syy, osaltaan, ihmisiä etelästä pohjoiseen. Vaikka kun ihmisillä on on parempi mielikuvitus, muuttosyitäkin keksitään enemmän. Kiitos runostasi!
- LuciaMaria*
Hienosti kirjoitit..
Totta on.
Tunnen sympatioita noita
harmaafrakkisia vaappuvia
herroja- tasapuolisuuden
nimessä myös rouvia
kohtaan.
Vanhempani järjestivät
usein kekkereitä pihansa
variksille. Niitä oli mukava
seurata, kun esim spagettia
nokassaan kokeilivat, paljonko
voisi ottaa lisää että vielä lentokyky
säilyi. Spagetti oli hyvin suosittua.
Kiitos lukuhetkestä ja sen tuomista
muistoista..- tee.
Kiitos viestistäsi! Niin, onhan se vähän erikoista luonnonrakkautta, että lajin väri tai lauluääni määrää sen määrän. Uskallan arvella, että, jos varis laulaisi kauniisti tai olisi kauniinvärinen, sen kohtelu olisi suopeaa ja sitä ruokittaisiin kilpaa, kun nyt melkein potkitaan.
Uskon kyllä, että spagetti keitettynä olisi niille herkkua, ravitsevaa ja helposti nieltävää. Tosin talvella jäisenä ei kelpaa kokeiluun. Minulla oli joskus lapsena elättivaris, joka kyllä lopulta kuoli, luultavasti virheelliseen ravintoon, kun oli vielä poikanen. Olisi kai tarvinnut enemmän proteiinia.
Runo oli hyvä,
mutta minä kyllä yritän talipallot sutturoittaa niin syvälle puskaan,
etteivät ne niitä söisi.
Yksi (varmaan sama kuin viime vuonnakin) paksu harakka
kökkii siellä puskan juuressa ja noppii maasta niitä
tippuneita paloja.
Sieltä saa syödä, muttei ryöstää koko palloa, se on mottoni!
Olen kamala kiduttaja:( pakko myöntää- tee.
Ei mitään häpeämistä, nälän koettelemus on luonnon laki. Kun ihminen sitä lievittää, henkilökohtaiset arvostukset saavat ratkaista kuten muissakin avustuksissa. Yksi avustaa pelastusarmeijaa, toinen talibaneja ja loput siltä väliltä tai ei mitään. Tarkkaile sen harakan linjoja edelleen, se on hänelle hyväksi.
Itse ruokin viime talvena, kuten sitä ennenkin, myös oravia, mutta niiden varastoimistarve oli niin loputon, että tänä vuonna olen tehnyt lintulaudalle pääsyn vaikeammaksi, muttei mahdottomaksi. Se kuitenkin vähentää voimia varastointiin. Elämä vaatii kompromisseja. Vain jotkut mummot laittavat koko eläkkeensä kaikkiin mahdollisiin keräyksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23538Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023419"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin932973IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612703Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭702638Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922505Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.172192Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261454- 981349
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3921293