Myöhästyin

Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi äidiksi kuin vaan voi..
Vein lapsen (n.4v) harrastuksiin ja ajattelin sillä aikaa säästää aikaa ja käydä kaupassa. No, menipä sitten niin, että myöhästyin pari minuuttia ja lapsi jo odotti siellä yksinään (muiden äitien pukiessa lapsiaan) murheen murtamana. Saman tien kun hän näki minut, purskahti ihan kamalaan itkuun ja kysyi miksi äiti jätit mut. Ihan kamala tunne! Olen nyt itseäni asiasta syyllistäny ja itkenyt, kuinka voin pettää noin pahasti lapseni luottamuksen. Aina ennen olen siellä paikan päällä odottanut, miksen voinut sillä linjalla jatkaakin. Pyysin anteeksi lapselta ja sanoin että olen pahoillani, ja etten enää ikinä lähde sieltä siksi aikaa pois ja että vahingossa myöhästyin, en jättänyt. Lapsi tyytyi tähän ja on unohtanut koko asian, mutta itse vatvon tätä joka toinen minuutti enkä saa töitäkään tehtyä. Tiedän että opin virheestäni, mutta millä tavalla pääsen tästä kamalasta tunteesta eroon ja lopetan miettimästä, että miten olisin voinut tehdä toisin? Tiedän kyllä että saankin kärsiä tästä tunteesta, sen verran huolimaton olin, mutta viikko lieneen jo tarpeeksi :(
5219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..huomaa että lapset opetetaan sellaisiksi että "heti nyt tässä paikassa tai mä suutun ja alan riehumaan/huutamaan" .En nyt sano että lasta saisi jättää kauvaksi aikaa jonnekkin yksin, mutta mikä hätä sinun lapsellasi oli? Siinä oli muita vanhempia ja olit VAIN pari minuuttia myöhässä! Itse olen ollut pari kertaa (kelien ja muun liikenteen vuoksi) jopa 10min myöhässä..mutta lapseni tietää etten jätä häntä.Ja kun tiedän ettei kukaan jätä häntä siihen yksin, aina on joku aikuinen odottanut lapseni kanssa siinä.Pitää sopia jonkun kanssa, että jos olet myöhässä, niin lapsi ei jäisi yksin siihen.Ja selitä nyt hyvä ihminen lapsellesi ettet sinä häntä jätä!

Äänestä

samoilla linjoilla kuin edellinenkin vastaaja. Itse olisin varmaankin sanonut lapselle "voi höpsö, eihän äiti nyt sinua jätä, olin vain vähän myöhässä" tai muuta vastaavaa ja unohtanut koko jutun. Kyllä lapsen pitää ymmärtää, että joskus voi myöhästyä vähän, mutta että kyllä hakemaan aina tullaan..

Äänestä
  • samaa mieltä kuin kaksi edellistä kirjoittajaa.
    Ei lapsi käsiin hajoa jos äiti/isä on hiukan myöhässä.

    Äänestä

  • ... että tuollaiset hätääntymisasiat eivät ole mitään oppimis- ja opettamiskysymyksiä varsinkin jos kyseessä on noinkin pieni kuin 4-vuotias. Joillakin lapsilla on luontaisesti paremmat kyvyt rauhoitella itseään, ja toiset ovat riippuvaisempia äidistään. Itselläni on kaksi lasta, joista toinen on vaatinut alusta lähtien paljon enemmän läsnäoloa kuin toinen. Esimerkiksi ensimmäinen vaati vatsavaivoissaan nukuttamista ja rauhoittamista, toinen lapsi on taas vauvasta lähtien nukahtanut itse sänkyyn, kun saa vain tutin suuhunsa. Näitä tarvitsevuuseroja voisin luetella miljoonia. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä tuollainen "opitkos olemaan höpsö" - koulutukset huvittuneiden tuhahdusten kerta auta mitään. Itse varmasti tekisin samoin kuin alkuperäinen, että pyytäisin anteeksi ja olisin seuraavalla kerralla ainakin 10 minuuttia ennen lopetusta paikalla. Tuo on jo tosi hienosti, että 4-vuotias ylipäätään jää yksin harrastamaan!

    Äänestä

olut pysähdyttävä hetki teille molemmille, mutta mietipä nyt tuo jatkoa kunnolla. Et voi aina ja kaikkialla olla paikalla ja ajoissa vaan myöhästymisiä tai jopa sovittuja myöhässä oloja tulee pakostikin.

Sanot lapselle, että äiti on täällä kun tulet harrastuksesta, MUTTA jos ei ole niin tulee varmasti ihan kohta. Voithan pahimmassa tapauksessa olla kahden metrin päässä vessassa just sillä hetkellä kun lapset tulee harrastuksesta ja lapsi hätääntyy yhtä paljon kuin olisit autolla 10 km päässä.

Opeta siis lapsellesi se, että kerrot aina, että minne lähdet harrastuksen aikana jos lähdet jonnekin ja se, että jos äiti ei ole juuri silloin paikalla kun lapset pääsee harrastuksesta, niin olet kuitenkin aivan varmasti hetken päästä varmasti. Siitä tulee lapselle turvallinen olo kun hän tietää missä olet ja että ihan varmasti tulet hakemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jenni___ kirjoitti:

Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi äidiksi kuin vaan voi..
Vein lapsen (n.4v) harrastuksiin ja ajattelin sillä aikaa säästää aikaa ja käydä kaupassa. No, menipä sitten niin, että myöhästyin pari minuuttia ja lapsi jo odotti siellä yksinään (muiden äitien pukiessa lapsiaan) murheen murtamana. Saman tien kun hän näki minut, purskahti ihan kamalaan itkuun ja kysyi miksi äiti jätit mut. Ihan kamala tunne! Olen nyt itseäni asiasta syyllistäny ja itkenyt, kuinka voin pettää noin pahasti lapseni luottamuksen. Aina ennen olen siellä paikan päällä odottanut, miksen voinut sillä linjalla jatkaakin. Pyysin anteeksi lapselta ja sanoin että olen pahoillani, ja etten enää ikinä lähde sieltä siksi aikaa pois ja että vahingossa myöhästyin, en jättänyt. Lapsi tyytyi tähän ja on unohtanut koko asian, mutta itse vatvon tätä joka toinen minuutti enkä saa töitäkään tehtyä. Tiedän että opin virheestäni, mutta millä tavalla pääsen tästä kamalasta tunteesta eroon ja lopetan miettimästä, että miten olisin voinut tehdä toisin? Tiedän kyllä että saankin kärsiä tästä tunteesta, sen verran huolimaton olin, mutta viikko lieneen jo tarpeeksi :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu