Palokan poistokirjat ja home

Luimpa juuri keskisuomalaisen verkkosivuilta uutisen, jossa kerrottiin Jyväskylän kaupunginkirjaston lahjoittavan Palokan kirjastosta poistettuja kirjoja Jyvässeudun Työttömät ry:n Työttömien opintorahastolle. Hieman ihmetyttää tuo lahjoitus, kun mielessä on joitakin aikoja sitten samaisessa lehdessä ollut juttu, että kirjoja ei voida lahjoittaa, koska niissä epäillään olevan hometta joka on teerveydelle haitallista. Minne se jutussa mainittu mahdollinen terveyshaitta on oikein haihtunut?? Vai ovatko päättäjät sitä mieltä, että home ei haittaisia työttömiä lukijoita??
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ovatko seudun terveystarkastajat yksimielisiä asian suhteen? Entä minkä lausunnon antaisi kansan- tai työterveyslaitoksen homeisiin perehtynyt huippuasiantuntija?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukijatar kirjoitti:

Luimpa juuri keskisuomalaisen verkkosivuilta uutisen, jossa kerrottiin Jyväskylän kaupunginkirjaston lahjoittavan Palokan kirjastosta poistettuja kirjoja Jyvässeudun Työttömät ry:n Työttömien opintorahastolle. Hieman ihmetyttää tuo lahjoitus, kun mielessä on joitakin aikoja sitten samaisessa lehdessä ollut juttu, että kirjoja ei voida lahjoittaa, koska niissä epäillään olevan hometta joka on teerveydelle haitallista. Minne se jutussa mainittu mahdollinen terveyshaitta on oikein haihtunut?? Vai ovatko päättäjät sitä mieltä, että home ei haittaisia työttömiä lukijoita??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu