Eli olen käsittänyt, että usein kasvatuksen ammattilaiset ovat kiinnostuneita avaamaan kotinsa myös huostaanotetuille lapsille. Itse olen opettaja ja harkitsen vakavasti mieheni kanssa sijaisvanhemmuutta. Olisinkin innostunut kuulemaan teistä ammattilaisista. Miksi olette ryhtyneet sijaisvanhemmiksi? Oletteko yhä työssänne ammattikasvattajia vaiko kotona sijaisvanhempina? Jos olette yhä työssä, onko yhdistelmä uuvuttava? Entä jos olet kotona, miksi päädyit tähän ratkaisuun? Itse ajattelemme tarjoavamme kodin 0-8 vuotiaalle lapselle ja olen kotona lapsen iästä ja tarpeista riippuen 1-3 vuotta.
Kasvatusalan ammattilaisia sijaisperheinä?
Opemyös
9465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielestäni opettaja ei ole sijaisvanhempana kasvatuksen ammattilainen.
Paremmat lähtökohdat tarjota "ammattilaisena" koti lapselle, on psykiatrisen koulutuksen omaava hoitaja tai psykologi/psykiatri. Mutta kaikkein paras vaihtoehto on rakastava perhe, joilla on maalaisjärkeä ja mielellään kokemuksia omista lapsista jo kertyneenä!
Opettaa voi koulussa, mutta toivottavasti suhtaudut kotona lapseen TUNTEELLA.
Opettajat huutavat kuorossa kuinka heille ei kuulu edes kasvatus enää nykyään. Opettajat eivät vielä tänäpäivänäkään ymmärrä lasten erilaisuutta, eivätkä varmasti jaksaisi vaativia sijaislapsia.
....olen siis kasvatustieteiden maisteri ja erityisopettaja. Koen kyllä todellakin olevani kasvatuksen ammattilainen;) Suurin osa erityisopettajan työstä on juuri kasvatustyötä, eikä todellakaan vain opetustyötä. Kasvatuksen ammattilaisten viestejä siis kaipaisin; lastentarhanopettajien, kasvatustieteiden maistereiden, lastenhoitajien jne..
Varmasti sinulla on hyvä ammatti ja kokemus sijaisvanhemmaksi alkamiseen, mutta oletko ajatellut kuinka jaksat lapsen/lapset työnjälkeen vielä kohdata kun koko pitkän koulupäivän erityislasten kanssa olet "paininut". Sillä sijoitetut lapset ovat lähes aina erityistä tukea ja hoitoa kaipaavia lapsia. Tietysti jos alat koko päiväiseksi sijaisvanhemmaksi niin tilanne muuttuu. Mutta tarkoin on mietittävä kuinka jaksaa erityislasta kohdata 24/7 ja mahdollisesti vuoden jokaisena päivänä. Lomaahan sijarit saa sen 12 vrk/vuosi. Opettajillahan lomatilanne vähän parempi. Itseasiassa enpä taida tuntea montaakaan opettaja/ sijaisvanhempi perhettä ja olen toiminut sijarina lähes 15 vuotta.
ryhmänohjaaja, se ryhmäsi "kasvattaa"!! Jos tutkit hieman opiskelemasi alan termistöä, etkä kulje laput silmillä, voisit havahtua! Minulle se on tapahtunut, ja ammatillinen muutos on ollut mullistava!!
Opettajuudella ja sijaisvanhemmuudella ei ole mitään yhteistä nimittävää tekijää. Olen huomannut, että opettajat ovat oikeastaan huonoja sijaishuoltoon. Maalaisjärki-ihmiset siinä pärjää. Jos rupeaa sijaivanhemmaksi ammattilaisasenteella (kasvattaja), se on huono lähtökohta. Tulee lähteä tarjoamaan hoivaa ja turvaa, siinä sen salaisuus!!
on varmasti paljon hyötyä. Kaikesta lapsen kehitykseen liittyvästä tiedosta ja taidosta on apua ja erilaisistä kasvatuksellisista näkökulmista saa liikkumavaraa. Mutta sijaisvanhemmuus vaatii ennenkaikkea sydäntä, rakkautta ja halua auttaa sekä antaa tukea. Maalaisjärjestäkään ei ole haittaa. Lapset tarvitsevat ensisijaisesti äidin, isän ja perheen, eivät varsinaisesti kasvatusalan ammattilaista.
Toivottavasti niitä tulee vielä lisää:) Tosiaan lähdin kyselemään aiheesta juuri siitä syystä, että kuulmemani mukaan aikan monella sijaisvanhemmalla on myös kokemusta toimimisesta ammattikasvattajana. Missään vaiheessa en ole ottanut kantaa sihhen, että kokisin sijaisvanhempana olevani jotenkin "parempi" kuin ei-ammatiilaiset. Uskon täysin, että tärkeintä tässä elämäntavassa on rakkaus lapseen. Uskon kuitenkin, että kokemuksestani on varmasti paljon apua; ymmärrän erilaisuutta ja olen kohdannut haastavia lapsia todella paljon.
Syy miksi kirjoitin palstalle oli siis seuraavanlainen: olisin kaivannut kokemuksia siitä, että onko ammattikasvattajat kokeneet tämän sijaisvanhemmuuden ja ammattinsa työssä liian uuvuttavaksi yhdistelmäksi? Tähän kaipaisin käytäännön vastauksia.
Haluan siis vielä korostaa, että on mielestäni kummallista, jos teoreettinen tieto ja sydämellisyys ovat joidenkin mielestä toisensa poissulkevia asioita. Hämmentävää. Tietysti näin varmaankin joissain tapauksissa on, mutta on mielestäni asiatonta ja suhteettoman yksisilmäistä tuomita kaikki opettajat samaan kastiin. Yhtä asiatonta on tuomita kaikki huostaanotettujen lasten vanhemmat narkomaaneiksi, eikös? Meillä on kaksi biologista lasta ja tilaa sekä sydämessä, sylissä että kodissa edelleen:) Janoankin muiden vastaavassa tilanteessa olevien ihmisten kokemuksia lapsiin liittyvän ammatin ja sijaisvanhemmuuden yhdistelmästä.
Itse en ole kasvatusalan ammatissa, työskentelen "kuntoutuspuolella" lasten kanssa. Rehellisesti täytyy myöntää, että välillä uuvuttavaa tehdä periaatteessa samaa hommaa 24/7. Raskainta oli ns. alkuvaiheessa kun aloitin työt, kotona vietetyn ajan jälkeen, mutta niinhän se taitaa olla raskasta kaikilla työhön palaavilla. Arjen uudelleen organisointi ja kaikkien sopeutuminen uuteen arkeen vei aikansa.
Kotona ollessani huomasin herkästi ajattelevani, että kyllä minun pitää osata ja tietää ammttitini takia. Ehkä "ruoskin" itseäni liikaa? Mutta halusin, että lapset saavat kaiken tarvitsemansa avun ja tuen ja loppujen lopuksi niin he ovat saaneetkin. Nykyään ajattelen olevani kotona ÄITI, joka osaa auttaa ja tukea SEKÄ tietää mistä tarvittaessa hakee apua ja tukea lapsilleen ja itselleen. Kaikkea ei tarvitse osata ja tehdä itse vaan apua kannattaa pyytää.