Heräsimme Andren kattohuoneistossa kutakuinkin yhtä aikaa, Närän aloittaessa jonkun saamarin nuotiolaulun laulamisen. Selityksenä moiseen hoilottamiseen oli, ettei hän illalla sammumisensa takia voinut laulaa yhtään laulua ja päätti näin aamutuimaan korjata asian. Laulun sävel oli tuttu, mutta sanat menivät jotenkin oudosti ”meil on metsässä Toyota piiri…”. Ihan äkkiä ei tule mieleen mikä kappale oli kyseessä. Onneksi laulu saatiin loppumaan uhkaamalla hänen jäävän ilman aamiaista, jos mokomakin mölinä jatkuu. Närä ei siitä ollut oikein mielissään.
- Hitto, te ette anna minun laulaa siksi, että vihaatte Toyotaa, hän nurisi.
- Niin vihataankin, entäs sitten, tuumi Andre.
- Runkut, Närä murahti ja tunki patonkia suuhunsa.
Jätin ihan kohteliaisuus syistä mainitsematta, että minun mielestäni kaikki muut automerkit, kuin Rutinoffi ovat korvikeautoja, joilla heikkojen egojen omaavat pellet yrittävät päteä naapureidensa silmissä. Tietty joidenkin idässä valmistettujen autojen kohdalla tuo ei välttämättä pidä paikkaansa. Olen kuitenkin valmis itsekin kokeilemaan jotain toistakin automerkkiä, kunhan vaan saan niin paljon itsestäni irti. Tutustumalla eri automerkkeihin saa paremman käsityksen siitä, miksi ne ovat niin huonoja Rutinoffiini verrattuna. Ihan, kuin Närä olisi lukenut minun ajatuksiani.
- Mennäänkö katsomaan Mersuja tuonne kaupungille yhteen liikkeeseen, Närä kysäisi.
- Häh, mikä sinulle tuli, ihmettelin.
- Haluan vain jälleen käydä toteamassa kuinka huonoja saksalaiset ovat Toyotiin verrattuna, Närä hehkutti.
- Närä haluu Mersun, Närä haluu Mersun, alkoi Andre hoilottaa.
- Enkä halua, haluan vain nähdä miten huonosti asioista tietämättömät rahansa sijoittavat, Närä puolusteli.
Jatkoimme aamupalan syöntiä Närän jupistessa itsekseen, ettei hän mitään Mersua huolisi, edes maksusta. Ruokailtuamme Andre ja Närä puhalsivat huoneistossa olevaan alkometriin, jotta kumpikaan ei lähtisi vahingossa alkoholin vaikutuksen alaisena autoilemaan. Närä puhalsi ensin ja sai lukemaksi 0,7 promillea. Andre hönkäisi pienen ajan päästä ja tulos oli puhdas nolla.
- Sun mittaris on puolueellinen, Närä meuhkasi.
- Ei ole, itse olet vain niin juoppo, Andre tuumasi ja lykkäsi pillin uudelleen Närän suuhun.
- Rikki se on, taas sama lukema, Närä puhisi puhallettuaan uudelleen.
- Minä ajan, känniset takapenkille, Andre kuittasi Närälle.
- Ei edes viinaa osaa juoda, mokomakin patonkiluuseri, Närä yritti vielä jupista.
Minä en viitsinyt edes puhaltaa moiseen keksintöön, mitä sitä autoton mies alkaa kaikenlaisten värkkien kanssa pelaamaan. Saatuamme kamppeet kasaan, lähdimme matkaan. Pihalla oli tilanne niin, kuin pitikin, Närän Corolla nurmikolla parkissa ja Picasso ruudussaan.
- Kait mennään Corollalla, Närä kiirehti esittämään.
- Älä unta näe, Andre hihitteli.
- Edes tämän kerran, Närä aneli Andrelta.
- Picassolla tai kävellen, valitse siitä, Andre antoi vaihtoehdot.
- Pöh, Närä tuhahti.
Menimme Andren kanssa eteen ja Närä kömpi takapenkille naristen kokoajan epäreilusta kohtelusta. Närän mielestä hänen vanhimpana olisi pitänyt saada päättää millä mennään. Vihdoin olimme valmiita ja Andre lähti ajamaan kohti autoliikettä. Kolme minuuttia Närä malttoi olla hiljaa ja sitten alkoi tulla neuvoja ajamisen ja reitin suhteen sellaista vauhtia, että ainakin puolet meni ohi korvien. Luojan kiitos, Andre onneksi tiesi missä kyseinen liike sijaitsee. Närän ohjeiden mukaan olisimme todennäköisesti löytäneet itsemme Heinolasta. Matka autoliikkeeseen kesti vain vaivaiset viisitoista minuuttia. Närällä oli ollut sekuntikello päällä ja hänen mukaansa Corollalla olisi samasta matkasta suoriutunut alle kuuden minuutin. Tämän jälkeen saimme kuulla tutun virren siitä miten hän ja Corolla ovat, kuin yhtä kaupunkiliikenteessä.
- Taitaa teillä sitten se Corolla hoitaa ajattelemisenkin, tuumasin Närälle.
- Täh, minkä? Närä ihmetteli.
- Sitähän minäkin, Corolla se teillä ajattelee sinunkin puolestasi.
- Hajoo vaippoihisi poju, Närä puhisi ja paineli sisälle liikkeen ovesta.
- Ei ole Närälläkään elämä kovin helppoa, Andre tuumi.
Seisoskelimme autoliikkeen pihalla sen aikaa jotta Andre saa poltettua piipullisen. Meillä ei ollut minkäänlaista kiirettä kuuntelemaan Närän puhinaa. Päätimme antaa hänen höyrytä siellä ihan rauhassa jonkin aikaa ja mennä vasta sitten katsomaan tilannetta. Olisimme olleet ulkona pitempäänkin mutta sisältä alkoi kuulumaan aikamoista karjuntaa. Menimme välittömästi katsomaan ketkä siellä niin hirmuisesti möykkäävät keskellä päivää.
- Toyota on paras, Närä meuhkasi.
- Kyllä Mersu on paras ja sinun Toyotasi on ihan paska, huusi myyjä naama niin punaisena, että pelkäsin hänen saavan aivoverenvuodon.
Pitihän se arvata kuka siellä oli riidan saanut aikaiseksi. Närä oli varmaan mennyt heti ensitöikseen esittämään mielipiteensä Mersun laadusta ja saanut jonkun äkkipikaisen myyjän tuohtumaan oikein kunnolla. Närä ei ole vielä oppinut, että vittuilla voi hienotunteisestikin. Viimeisin virhe on alkaa itse huutamaan naama punaisena, siinähän menee pisteet tyystin toiselle osapuolelle. Menimme Andren kanssa hiukan sivummalle katselemaan tarjolla olevia autoja, emme oikein välittäneet tuntea koko Närää tällä hetkellä. Aloimme tutkimaan erästä 80-luvun loppupuolen Mersua, etsien siitä lähinnä jotain vikaa. Minuakin pikkaisen epäilytti nämä tällaiset vähänajetut, vain yhdellä 75-vuotiaalla mummelilla olleet autot. Tiesinhän minä saksalaisten olevan nuukia, mutta tuskinpas niin nuukia etteivät ajaisi autoillaan.
Tutkin autoa ensin päältäpäin huomaamatta siinä oikeastaan yhtään mitään moitittavaa, paitsi tietysti ettei se ollut Rutinoff. Menin lopulta lattialle pitkäkseen ja aloin tutkiskelemaan auton alustaa, pakkohan jostain on jotain vikaa löytyä, vaikka ruostereikiä alustasta. Otin Leathermannin käteen ja aloin sillä raaputella pohjaa sieltä täältä, nähdäkseni onko pohjassa olleen massan alla ruostetta. Vaikka kuinka monesta paikasta raaputin, niin yhtään ruostetta ei löytynyt. Nähtävästi tämän auton ongelmat löytyy sitten koneesta tai voimansiirrosta, ne ovatkin sitten vakavia vikoja. Vielä auton alla ollessani paikalle käveli jostain kolostaan toinen automyyjä.
- Ei ole ruostetta, jos sitä etsit, aloitti tämä myyjä jutustelunsa.
- Kyllä tämän ikäisessä autossa väkisinkin pitää ainakin yksi reikä olla alustassa, tuumasin noustessani seisomaan.
- Kuule, jos löydät yhdenkin reiän tämän hienon yksilön alustasta, niin saat saman tien 100 euroa, tai sanotaan 200 euroa, heh heh, myyjä hekotteli onnessaan.
- Ihanko mistä vaan tuolta auton alta?
- Mistä vaan, heh heh.
- Tules katsomaan, täällä on yksi reikä, sanoin tälle hilpeälle kauppamiehelle.
- Missä muka?
- Tuossa, näetkös? Näytin hänelle Mersun pakoputkenpäätä.
- Sehän on pakoputki, tollo.
- Ja reikä, vastasin naureskellen.
- Hei, sen piti olla ruostereikä alustassa, myyjä selitteli.
- Ei kukaan sanonut millainen sen reiän piti olla, kunhan se on alustassa. Ei tuo pakoputki minusta katollakaan ole.
- Jaa, tuumasi myyjä happamasti ja paineli saman tien ulos koko hallista.
Ihme tyyppi, ensi sitä ollaan niin voitonriemuisia siitä, ettei heidän autoissaan ole reiän reikää ja luvataan vielä maksaa jos sellainen löytyy. Kun joku lopulta löytää reiän, niin aletaan nipottamaan ja hävitään paikalta, kuin pieru Saharaan. Vaikka eipä tämä mikään yllätys ollut, on niitä aikaisemminkin sattunut huonon päivän omaavia automyyjiä tulemaan vastaan. Muuten ihan mukavantuntuinen kaveri, ei alkanut huutamaan ollenkaan, kuten hänen kaverinsa Närän kanssa. Tarkemmin kuunneltuna heidänkin keskustelunsa oli vaihtunut huutamisesta puuskuttavaksi pihinäksi, taisi äijillä ottaa jo kunnonpäälle moinen väittely.
Sovimme Andren kanssa, että mennään lopettamaan moinen kinastelu ja lähdetään takaisin Andren asunnolle. Menimme kinastelevien äijien luokse katsomaa, miten juttu saataisiin loppumaan. Koska Närä ei reagoinut mitenkään meidän saapumiseen istuessaan lattialla ja toistellen Toyotan nimeä, otti Andre häntä hartioista kiinni ja lähti vetämään kohti ulko-ovea. Vasta ulkona ollessa Närä havahtui ja tiedusteli mitä me ollaan muka tekemässä. Hänellä oli kuulemma erittäin mielenkiintoinen keskustelu jäänyt kesken. Andren kommentin mukaan äskeisen keskustelun laatu jopa ylitti normaalin Toyotan omistajan kommunikointikyvyn. Kerrankin Närä jätti kommentoimatta Andren lohkaisua, tyytyi vain mulkaisemaan rumasti.
Autoimme Närän takapenkille ja lähdimme ihanan hiljaisuuden vallitessa ajelemaan Andren asuntoa kohti. Suurin piirtein vartin kuluttua olimme kerrostalon pihalla. Vasta Picassosta noustessaan Närä aukaisi ensimmäisen kerran suunsa, pyysi saada puhaltaa alkometriin. Odottelimme hänen kanssaan pihalla, Andren hakiessa alkometrin yläkerrasta. Närä puhalsi mittariin ilman ainoatakaan kommenttia sen puolueellisuudesta. Puhalluksen tulos oli tällä kertaa nolla promillea, eli matka kohti Helsinkiä saattoi alkaa sen puolesta. Olimme Andren kanssa syvästi helpottuneita tästä tilanteesta, saimmehan nyt olla rauhassa ainakin kotiin asti. Närä meni Corollaansa aika vaisun oloisena, hetken jo luulin hänen olevan ihan poissa tolaltaan. Emme kerinneet itse vielä Picassoon, kun Närä koputti autonsa sivulasiin ja näytti lappua jossa luki ”Kaki Mesumyyjät on hompoja”. Suoraan sanottuna nauratti niin perkeleesti tuo Närän asennoituminen ja sen onneton kirjoitustaito, en vaan viitsinyt alkaa ääneen hekottelemaan, toinen muutenkin jo mieli maassa. Lapun näytettyään Närä raapaisi Corollallaan pihanurmikkoon kunnon raidan ja häipyi paikalta kohti Helsinkiä.
Myös me totesimme saaneemme maaseudusta tarpeeksi ja lähdimme rauhallisesti köröttelemään Närän perään. Muutaman kilometrin ajettuamme näimme saman Volvon, kuin tänne tullessammekin, se oli yhä samassa paikassa parkissa. Nyt ei vaan omistajaa näkynyt missään ja kylkeen oli joku kirjoittanut spraymaalilla ”Ladat jyrää”. Jotenkin tuosta kirjoituksesta tuli mieleen ne tulomatkan heinäpaalin kokoiset karjut siitä Ladasta. Tuskinpas tuo kirjoitus ihan ilman mitään syytä siihen on ilmestynyt. Tuo Volvo oli jälleen hyvä esimerkki siitä, kun ihmiset ajelevat firmojen liisareilla, niin kukaan ei välitä niistä yhtään. Luotetaan kaiken menevän jonkun toisen piikkiin ja itse otetaan kylmästi taksi tai vuokra-auto alle. Ei kukaan tervejärkinen omaa autoaan jättäisi tuolla tavalla tienvarteen pitemmäksi aikaa. Toisaalta taas naapurin Volvo-miestä katsellessa tulee mieleen, että kaikki on tietysti mahdollista.
Nousimme Mäntsälässä moottoritielle ja Andre innostui oikein kaahaamaan, mentiin mittarin mukaan jopa sataakahtakymmentä, minua alkoi jo huimata moinen matalalentonopeus. Tiedustelinkin Andrelta lentolupakirjan olemassaoloa. Andre tuumi rauhallisesti sen olevan kyllä voimassa, onhan hänelle oma lentokonekin, hakee kuulemma sillä viiniä ja patonkia suoraan Ranskasta. Että pitikin mennä kysymään moista ihan selvää asiaa, harmittelin mielessäni. Andre on kumma tyyppi, millään se ei koskaan kehu ja omaisuutta on kuin pienellä valtiolla. Pyysin häntä hiljentämään vauhtia, ja sain vastaukseksi pitää mölyt mahassa tai hän ajaa vieläkin kovempaa. Matka sujui huimaa nopeutta käyttäen todella nopsaan, olimme kotona suurin piirtein tunnin kuluttua. Pihalla meitä odottelikin jo Oskari Närä Toyotansa vierellä. Hän näytti todella paljon pirteämmältä, kuin Lahdesta lähtiessämme.
- Mikä kesti, Närä uteli.
- Tultiin sen mitä rajoitukset antoi myöten, Andre tuumasi.
- Luuserit, minä olen ollut täällä jo ainakin vartin.
- Onhan se toisaalta hyvä, että hullut ovat liikenteessä vähemmän aikaa, saa normaali-ihmiset ajella lopun aikaa rauhassa, Andre tuumaili piippua sytytellessään.
- Vai muka normaalit, pöh, Närä murahti ja lähti kävelemään kohti asuntoaan.
Kaikki jälleen kunnossa Närän osalta, tuttu möykkääminen varmisti sen. Andrekin oli ollut kuulemma pikkaisen huolissaan Närän hiljaisuudesta, vaan ei ollut enää. Otin matkatavarat Picassosta, hyvästelin Andren ja lähdin sitten kotiin lepuuttamaan. Ilta oli vielä nuori, joten kuuntelin leffan nimeltä Getaway in Stockholm. En ole vielä uskaltanut katsoa sitä, ehkä senkin aika tulee vielä joskus.
Seuraavana yönä näin unta jossa Toyota Corolla voitti autolehden loistoautotestin, Mersun ollessa viimeinen. Ihmettelin tätä, kunnes huomasin jutun kirjoittajan nimimerkin olevan O. N.
- Hitto, te ette anna minun laulaa siksi, että vihaatte Toyotaa, hän nurisi.
- Niin vihataankin, entäs sitten, tuumi Andre.
- Runkut, Närä murahti ja tunki patonkia suuhunsa.
Jätin ihan kohteliaisuus syistä mainitsematta, että minun mielestäni kaikki muut automerkit, kuin Rutinoffi ovat korvikeautoja, joilla heikkojen egojen omaavat pellet yrittävät päteä naapureidensa silmissä. Tietty joidenkin idässä valmistettujen autojen kohdalla tuo ei välttämättä pidä paikkaansa. Olen kuitenkin valmis itsekin kokeilemaan jotain toistakin automerkkiä, kunhan vaan saan niin paljon itsestäni irti. Tutustumalla eri automerkkeihin saa paremman käsityksen siitä, miksi ne ovat niin huonoja Rutinoffiini verrattuna. Ihan, kuin Närä olisi lukenut minun ajatuksiani.
- Mennäänkö katsomaan Mersuja tuonne kaupungille yhteen liikkeeseen, Närä kysäisi.
- Häh, mikä sinulle tuli, ihmettelin.
- Haluan vain jälleen käydä toteamassa kuinka huonoja saksalaiset ovat Toyotiin verrattuna, Närä hehkutti.
- Närä haluu Mersun, Närä haluu Mersun, alkoi Andre hoilottaa.
- Enkä halua, haluan vain nähdä miten huonosti asioista tietämättömät rahansa sijoittavat, Närä puolusteli.
Jatkoimme aamupalan syöntiä Närän jupistessa itsekseen, ettei hän mitään Mersua huolisi, edes maksusta. Ruokailtuamme Andre ja Närä puhalsivat huoneistossa olevaan alkometriin, jotta kumpikaan ei lähtisi vahingossa alkoholin vaikutuksen alaisena autoilemaan. Närä puhalsi ensin ja sai lukemaksi 0,7 promillea. Andre hönkäisi pienen ajan päästä ja tulos oli puhdas nolla.
- Sun mittaris on puolueellinen, Närä meuhkasi.
- Ei ole, itse olet vain niin juoppo, Andre tuumasi ja lykkäsi pillin uudelleen Närän suuhun.
- Rikki se on, taas sama lukema, Närä puhisi puhallettuaan uudelleen.
- Minä ajan, känniset takapenkille, Andre kuittasi Närälle.
- Ei edes viinaa osaa juoda, mokomakin patonkiluuseri, Närä yritti vielä jupista.
Minä en viitsinyt edes puhaltaa moiseen keksintöön, mitä sitä autoton mies alkaa kaikenlaisten värkkien kanssa pelaamaan. Saatuamme kamppeet kasaan, lähdimme matkaan. Pihalla oli tilanne niin, kuin pitikin, Närän Corolla nurmikolla parkissa ja Picasso ruudussaan.
- Kait mennään Corollalla, Närä kiirehti esittämään.
- Älä unta näe, Andre hihitteli.
- Edes tämän kerran, Närä aneli Andrelta.
- Picassolla tai kävellen, valitse siitä, Andre antoi vaihtoehdot.
- Pöh, Närä tuhahti.
Menimme Andren kanssa eteen ja Närä kömpi takapenkille naristen kokoajan epäreilusta kohtelusta. Närän mielestä hänen vanhimpana olisi pitänyt saada päättää millä mennään. Vihdoin olimme valmiita ja Andre lähti ajamaan kohti autoliikettä. Kolme minuuttia Närä malttoi olla hiljaa ja sitten alkoi tulla neuvoja ajamisen ja reitin suhteen sellaista vauhtia, että ainakin puolet meni ohi korvien. Luojan kiitos, Andre onneksi tiesi missä kyseinen liike sijaitsee. Närän ohjeiden mukaan olisimme todennäköisesti löytäneet itsemme Heinolasta. Matka autoliikkeeseen kesti vain vaivaiset viisitoista minuuttia. Närällä oli ollut sekuntikello päällä ja hänen mukaansa Corollalla olisi samasta matkasta suoriutunut alle kuuden minuutin. Tämän jälkeen saimme kuulla tutun virren siitä miten hän ja Corolla ovat, kuin yhtä kaupunkiliikenteessä.
- Taitaa teillä sitten se Corolla hoitaa ajattelemisenkin, tuumasin Närälle.
- Täh, minkä? Närä ihmetteli.
- Sitähän minäkin, Corolla se teillä ajattelee sinunkin puolestasi.
- Hajoo vaippoihisi poju, Närä puhisi ja paineli sisälle liikkeen ovesta.
- Ei ole Närälläkään elämä kovin helppoa, Andre tuumi.
Seisoskelimme autoliikkeen pihalla sen aikaa jotta Andre saa poltettua piipullisen. Meillä ei ollut minkäänlaista kiirettä kuuntelemaan Närän puhinaa. Päätimme antaa hänen höyrytä siellä ihan rauhassa jonkin aikaa ja mennä vasta sitten katsomaan tilannetta. Olisimme olleet ulkona pitempäänkin mutta sisältä alkoi kuulumaan aikamoista karjuntaa. Menimme välittömästi katsomaan ketkä siellä niin hirmuisesti möykkäävät keskellä päivää.
- Toyota on paras, Närä meuhkasi.
- Kyllä Mersu on paras ja sinun Toyotasi on ihan paska, huusi myyjä naama niin punaisena, että pelkäsin hänen saavan aivoverenvuodon.
Pitihän se arvata kuka siellä oli riidan saanut aikaiseksi. Närä oli varmaan mennyt heti ensitöikseen esittämään mielipiteensä Mersun laadusta ja saanut jonkun äkkipikaisen myyjän tuohtumaan oikein kunnolla. Närä ei ole vielä oppinut, että vittuilla voi hienotunteisestikin. Viimeisin virhe on alkaa itse huutamaan naama punaisena, siinähän menee pisteet tyystin toiselle osapuolelle. Menimme Andren kanssa hiukan sivummalle katselemaan tarjolla olevia autoja, emme oikein välittäneet tuntea koko Närää tällä hetkellä. Aloimme tutkimaan erästä 80-luvun loppupuolen Mersua, etsien siitä lähinnä jotain vikaa. Minuakin pikkaisen epäilytti nämä tällaiset vähänajetut, vain yhdellä 75-vuotiaalla mummelilla olleet autot. Tiesinhän minä saksalaisten olevan nuukia, mutta tuskinpas niin nuukia etteivät ajaisi autoillaan.
Tutkin autoa ensin päältäpäin huomaamatta siinä oikeastaan yhtään mitään moitittavaa, paitsi tietysti ettei se ollut Rutinoff. Menin lopulta lattialle pitkäkseen ja aloin tutkiskelemaan auton alustaa, pakkohan jostain on jotain vikaa löytyä, vaikka ruostereikiä alustasta. Otin Leathermannin käteen ja aloin sillä raaputella pohjaa sieltä täältä, nähdäkseni onko pohjassa olleen massan alla ruostetta. Vaikka kuinka monesta paikasta raaputin, niin yhtään ruostetta ei löytynyt. Nähtävästi tämän auton ongelmat löytyy sitten koneesta tai voimansiirrosta, ne ovatkin sitten vakavia vikoja. Vielä auton alla ollessani paikalle käveli jostain kolostaan toinen automyyjä.
- Ei ole ruostetta, jos sitä etsit, aloitti tämä myyjä jutustelunsa.
- Kyllä tämän ikäisessä autossa väkisinkin pitää ainakin yksi reikä olla alustassa, tuumasin noustessani seisomaan.
- Kuule, jos löydät yhdenkin reiän tämän hienon yksilön alustasta, niin saat saman tien 100 euroa, tai sanotaan 200 euroa, heh heh, myyjä hekotteli onnessaan.
- Ihanko mistä vaan tuolta auton alta?
- Mistä vaan, heh heh.
- Tules katsomaan, täällä on yksi reikä, sanoin tälle hilpeälle kauppamiehelle.
- Missä muka?
- Tuossa, näetkös? Näytin hänelle Mersun pakoputkenpäätä.
- Sehän on pakoputki, tollo.
- Ja reikä, vastasin naureskellen.
- Hei, sen piti olla ruostereikä alustassa, myyjä selitteli.
- Ei kukaan sanonut millainen sen reiän piti olla, kunhan se on alustassa. Ei tuo pakoputki minusta katollakaan ole.
- Jaa, tuumasi myyjä happamasti ja paineli saman tien ulos koko hallista.
Ihme tyyppi, ensi sitä ollaan niin voitonriemuisia siitä, ettei heidän autoissaan ole reiän reikää ja luvataan vielä maksaa jos sellainen löytyy. Kun joku lopulta löytää reiän, niin aletaan nipottamaan ja hävitään paikalta, kuin pieru Saharaan. Vaikka eipä tämä mikään yllätys ollut, on niitä aikaisemminkin sattunut huonon päivän omaavia automyyjiä tulemaan vastaan. Muuten ihan mukavantuntuinen kaveri, ei alkanut huutamaan ollenkaan, kuten hänen kaverinsa Närän kanssa. Tarkemmin kuunneltuna heidänkin keskustelunsa oli vaihtunut huutamisesta puuskuttavaksi pihinäksi, taisi äijillä ottaa jo kunnonpäälle moinen väittely.
Sovimme Andren kanssa, että mennään lopettamaan moinen kinastelu ja lähdetään takaisin Andren asunnolle. Menimme kinastelevien äijien luokse katsomaa, miten juttu saataisiin loppumaan. Koska Närä ei reagoinut mitenkään meidän saapumiseen istuessaan lattialla ja toistellen Toyotan nimeä, otti Andre häntä hartioista kiinni ja lähti vetämään kohti ulko-ovea. Vasta ulkona ollessa Närä havahtui ja tiedusteli mitä me ollaan muka tekemässä. Hänellä oli kuulemma erittäin mielenkiintoinen keskustelu jäänyt kesken. Andren kommentin mukaan äskeisen keskustelun laatu jopa ylitti normaalin Toyotan omistajan kommunikointikyvyn. Kerrankin Närä jätti kommentoimatta Andren lohkaisua, tyytyi vain mulkaisemaan rumasti.
Autoimme Närän takapenkille ja lähdimme ihanan hiljaisuuden vallitessa ajelemaan Andren asuntoa kohti. Suurin piirtein vartin kuluttua olimme kerrostalon pihalla. Vasta Picassosta noustessaan Närä aukaisi ensimmäisen kerran suunsa, pyysi saada puhaltaa alkometriin. Odottelimme hänen kanssaan pihalla, Andren hakiessa alkometrin yläkerrasta. Närä puhalsi mittariin ilman ainoatakaan kommenttia sen puolueellisuudesta. Puhalluksen tulos oli tällä kertaa nolla promillea, eli matka kohti Helsinkiä saattoi alkaa sen puolesta. Olimme Andren kanssa syvästi helpottuneita tästä tilanteesta, saimmehan nyt olla rauhassa ainakin kotiin asti. Närä meni Corollaansa aika vaisun oloisena, hetken jo luulin hänen olevan ihan poissa tolaltaan. Emme kerinneet itse vielä Picassoon, kun Närä koputti autonsa sivulasiin ja näytti lappua jossa luki ”Kaki Mesumyyjät on hompoja”. Suoraan sanottuna nauratti niin perkeleesti tuo Närän asennoituminen ja sen onneton kirjoitustaito, en vaan viitsinyt alkaa ääneen hekottelemaan, toinen muutenkin jo mieli maassa. Lapun näytettyään Närä raapaisi Corollallaan pihanurmikkoon kunnon raidan ja häipyi paikalta kohti Helsinkiä.
Myös me totesimme saaneemme maaseudusta tarpeeksi ja lähdimme rauhallisesti köröttelemään Närän perään. Muutaman kilometrin ajettuamme näimme saman Volvon, kuin tänne tullessammekin, se oli yhä samassa paikassa parkissa. Nyt ei vaan omistajaa näkynyt missään ja kylkeen oli joku kirjoittanut spraymaalilla ”Ladat jyrää”. Jotenkin tuosta kirjoituksesta tuli mieleen ne tulomatkan heinäpaalin kokoiset karjut siitä Ladasta. Tuskinpas tuo kirjoitus ihan ilman mitään syytä siihen on ilmestynyt. Tuo Volvo oli jälleen hyvä esimerkki siitä, kun ihmiset ajelevat firmojen liisareilla, niin kukaan ei välitä niistä yhtään. Luotetaan kaiken menevän jonkun toisen piikkiin ja itse otetaan kylmästi taksi tai vuokra-auto alle. Ei kukaan tervejärkinen omaa autoaan jättäisi tuolla tavalla tienvarteen pitemmäksi aikaa. Toisaalta taas naapurin Volvo-miestä katsellessa tulee mieleen, että kaikki on tietysti mahdollista.
Nousimme Mäntsälässä moottoritielle ja Andre innostui oikein kaahaamaan, mentiin mittarin mukaan jopa sataakahtakymmentä, minua alkoi jo huimata moinen matalalentonopeus. Tiedustelinkin Andrelta lentolupakirjan olemassaoloa. Andre tuumi rauhallisesti sen olevan kyllä voimassa, onhan hänelle oma lentokonekin, hakee kuulemma sillä viiniä ja patonkia suoraan Ranskasta. Että pitikin mennä kysymään moista ihan selvää asiaa, harmittelin mielessäni. Andre on kumma tyyppi, millään se ei koskaan kehu ja omaisuutta on kuin pienellä valtiolla. Pyysin häntä hiljentämään vauhtia, ja sain vastaukseksi pitää mölyt mahassa tai hän ajaa vieläkin kovempaa. Matka sujui huimaa nopeutta käyttäen todella nopsaan, olimme kotona suurin piirtein tunnin kuluttua. Pihalla meitä odottelikin jo Oskari Närä Toyotansa vierellä. Hän näytti todella paljon pirteämmältä, kuin Lahdesta lähtiessämme.
- Mikä kesti, Närä uteli.
- Tultiin sen mitä rajoitukset antoi myöten, Andre tuumasi.
- Luuserit, minä olen ollut täällä jo ainakin vartin.
- Onhan se toisaalta hyvä, että hullut ovat liikenteessä vähemmän aikaa, saa normaali-ihmiset ajella lopun aikaa rauhassa, Andre tuumaili piippua sytytellessään.
- Vai muka normaalit, pöh, Närä murahti ja lähti kävelemään kohti asuntoaan.
Kaikki jälleen kunnossa Närän osalta, tuttu möykkääminen varmisti sen. Andrekin oli ollut kuulemma pikkaisen huolissaan Närän hiljaisuudesta, vaan ei ollut enää. Otin matkatavarat Picassosta, hyvästelin Andren ja lähdin sitten kotiin lepuuttamaan. Ilta oli vielä nuori, joten kuuntelin leffan nimeltä Getaway in Stockholm. En ole vielä uskaltanut katsoa sitä, ehkä senkin aika tulee vielä joskus.
Seuraavana yönä näin unta jossa Toyota Corolla voitti autolehden loistoautotestin, Mersun ollessa viimeinen. Ihmettelin tätä, kunnes huomasin jutun kirjoittajan nimimerkin olevan O. N.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja loput vastaavat tarinat osoitteesta http://koti.mbnet.fi/rvaa/r/tarinat.html niin ettei tartte niitä spämmätä. Tämä kun taitaa edelleenkin olla keskustelupalsta.