Tapaus Välkki/Jukarainen viivästyttää

Wincapita vyyhdin tutkintaa. Hyvä että antoivat tähän vastauksen. Syy on toki ymmärrettävä toivottavasti antavat tämän lehdissäkin julki.


"Tapaus Jukarainen vei poliisijohtaja Jouni Välkin hengen.Palataan aikaan ennen poliisijohtaja Jouni Välkin salattua itsemurhaa 02.10.2008. Koko Suomen poliisien laillisuuden valvonnasta vastannutta Jouni Välkkiä oli painostettu ankarasti tapaus Jukaraisen selvittämiseksi. Ajanjaksolla 01.03.2008- 04.09.2008 Välkkiin oli otettu yhteyttä useamman kerran selvittämättömän tapauksen vuoksi, joka koski Mikkelin apulaispoliisipäälikön Ilkka Jukaraisen käynnistämää asiakokonaisuutta. Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: "Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.". "Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava." "Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.". Sisäministeriö päättäisi asiasta koskevasta lehdistötilaisuudesta. "

Jos asia ei koskisi viittä virkaa tekevää poliisijohtajaa, niin Ilkka Jukarainen ei olisi antanut tämän asian mennä näin pitkälle.
Tänäpäivänä hänen kädensä on sidotut tapauksen vuoksi. Hänen tiedetään joutuvan puun ja uoren väliin tapauksen selvittämisessä.
Monen on vaikea käsittää miksi toisen tekemättä jättämisen seurauksena(Ilkka Jukarainen) toinen virassa oleva poliisiviranomainen menettää henkensä tapauksen vuoksi.
9423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kohta vuoden päivät. Tätä on ihmetellyt mm Kari Uoti.
Jos syy on yllämainittu, niin koko wincapita tutkintakokonaiuus menee uusiin kuosiin.

Äänestä

niin raskauttavia asioita että ei tosikaan.
Salattuja itsemurhia poliisijohdon huipulla, kriisikokouksia Mikkelissä, rahanpesua, kaikki jää selvittämättä.

Äänestä
  • ei enää völitä mistään mitään. Korruptio kukkii ja petoksien tehtailut kasvavat.
    Poliisit tekevät ihan samalla tavalla vero/talouspetoksia kuin muutkin kansalaiset.
    Poliisiorganisaatio on kirjo kansalaisista.
    Sinänsä ihmisiä hekin

    Äänestä

  • Aika kultaa kirjoitti:

    ei enää völitä mistään mitään. Korruptio kukkii ja petoksien tehtailut kasvavat.
    Poliisit tekevät ihan samalla tavalla vero/talouspetoksia kuin muutkin kansalaiset.
    Poliisiorganisaatio on kirjo kansalaisista.
    Sinänsä ihmisiä hekin

    ampumaoikeudenkäynnissäkin. Poliisitkin valehtelevat sen kun ehtivät.

    Äänestä

  • valehtelevat kirjoitti:

    ampumaoikeudenkäynnissäkin. Poliisitkin valehtelevat sen kun ehtivät.

    puolustella komissaariota.

    Äänestä

  • mutta ei auta kirjoitti:

    puolustella komissaariota.

    ja vastaan

    Äänestä

  • 70 luvulta lähtien

    Äänestä

Välkki, Salminen sekä ex-supojohtaja Nevala lähtivät jo

Äänestä

Mistä sait tiedon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syy selvisi kirjoitti:

Wincapita vyyhdin tutkintaa. Hyvä että antoivat tähän vastauksen. Syy on toki ymmärrettävä toivottavasti antavat tämän lehdissäkin julki.


"Tapaus Jukarainen vei poliisijohtaja Jouni Välkin hengen.Palataan aikaan ennen poliisijohtaja Jouni Välkin salattua itsemurhaa 02.10.2008. Koko Suomen poliisien laillisuuden valvonnasta vastannutta Jouni Välkkiä oli painostettu ankarasti tapaus Jukaraisen selvittämiseksi. Ajanjaksolla 01.03.2008- 04.09.2008 Välkkiin oli otettu yhteyttä useamman kerran selvittämättömän tapauksen vuoksi, joka koski Mikkelin apulaispoliisipäälikön Ilkka Jukaraisen käynnistämää asiakokonaisuutta. Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: "Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.". "Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava." "Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.". Sisäministeriö päättäisi asiasta koskevasta lehdistötilaisuudesta. "

Jos asia ei koskisi viittä virkaa tekevää poliisijohtajaa, niin Ilkka Jukarainen ei olisi antanut tämän asian mennä näin pitkälle.
Tänäpäivänä hänen kädensä on sidotut tapauksen vuoksi. Hänen tiedetään joutuvan puun ja uoren väliin tapauksen selvittämisessä.
Monen on vaikea käsittää miksi toisen tekemättä jättämisen seurauksena(Ilkka Jukarainen) toinen virassa oleva poliisiviranomainen menettää henkensä tapauksen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu