Vundo-virus vai vikaa nettiyhteydessä?

???

Käyttikseni on Vista ja selaimena Firefox. Muutama nettisivu ei enää toiminut vaan aukesi tyhjänä, (ja välillä ohjautuivat epämääräisille mainossivuille) kyseiset sivut ovat kyllä kunnossa ja toimivat muilla koneilla. yritin etsiä syytä ja törmäsin juttuihin joiden mukaan esim. Vundo-niminen troijalainen voisi aiheuttaa tällaista ja muitakin tuttuja oireita löytyi- muistan nimittäin joiltain sivuilta auenneen jutussa kuvailtuja mainosikkunoita joissa varoiteltiin koneen olevan vaarassa.

Tarkistin koneen useammalla virustorjunnalla ja VundoFixilla mutta eivät löytäneet mitään ja HijackThisin lokia en osaa tulkita. Toisaalta luin että Vundon uusin versio piiloutuu ohjelmilta ja jopa estää niiden toimintaa muutenkin... mistäs nyt tietää onko koneella tuollainen? No, kone oli niin jumissa muutenkin että asensin Windowsin uudestaan kiintolevyltä. Mutta sivut eivät edelleen toimi. Yritin hakea Comodon sivuilta palomuurin, mutta selain väittää että palvelinta ei löydy kun klikkaan download-nappia.

Onko vika nettiyhteydessä vai onko koneessa pöpöjä ja mitähän tälle pitäisi tehdä, formatoida levy? En ymmärrä tietokoneista juuri mitään eikä tuttavapiiristä löydy yhtään viisaampia joten kyselen täältä ja toivon mahdollisimman selkokielisiä vastauksia.:-)

6

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Ai niin, unohdin mainita että Windows ei jostain syystä ollut aikoihin pystynyt asentamaan päivityksiä ja jossain mainittiin että sekin voi olla viruksen tekosia, vai olisiko käytössäni ollut Comodon palomuuri ollut syyllinen?

      • tiedostosi talteen

        ja asenna puhdas asennus windowsista. eli formatoit. ja käytä winukan omaa palomuuria ja vaikka security essentialssia virusohjelmana.


      • ???
        tiedostosi talteen kirjoitti:

        ja asenna puhdas asennus windowsista. eli formatoit. ja käytä winukan omaa palomuuria ja vaikka security essentialssia virusohjelmana.

        kiitos vastauksesta. tiedostot on pelastettu koneelta mutta miten formatointi tarkalleen tehdään? Koneessa on kaksi asemaa, vista (c) ja system (s) ja windowsin palautus-dvd löytyy. koneen käynnistyessä kai pitää painaa jotain nappia että pääsee levyihin käsiksi ja...?


      • biossiin,
        ??? kirjoitti:

        kiitos vastauksesta. tiedostot on pelastettu koneelta mutta miten formatointi tarkalleen tehdään? Koneessa on kaksi asemaa, vista (c) ja system (s) ja windowsin palautus-dvd löytyy. koneen käynnistyessä kai pitää painaa jotain nappia että pääsee levyihin käsiksi ja...?

        vaihdat sieltä boottijärjestykse, ekaks boottaavaks dvd asema, laitat palautus dvd:n asemaan ja kun menet ulos biossista, alkaa homma palautuslevyltä. siinä on vaihtoehtoja: korjaa. asenna uusiksi, peruuta.
        valitse asenna uusiksi ja kun tulee kohta, missä kysytään formatoinnista, niin formatoi. siitä se sitten jatkuu ja koko homma on suurinpiirtein next...next....next.......


    • -Kiukkuinen-

      Käskeä jonkun, joka postissaan selkeästi kertoo olevansa tietokoneitten kanssa amatööri, formatoida koko levyn. M-Kar taas vauhdissa ? Sinä se sitten opastat kyselijää aina siihen asti, että KAIKKI on asennettu uudestaan, Nettiasetukset on kohdallaan, KAIKKI softat asennettu uudestaan. KAIKKI sarjanumerot löytyneet uudestaan. Et edes kysynyt onko Windowsin asennuslevyt olemassa. Niitä EI toimiteta nykyään oletuksena, vaan ne pitää ITSE polttaa.

      • tarkemmin aloittajan

        kysymys.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4906
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3486
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2727
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      38
      1763
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1690
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe