Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hoitsuksi Norjaan

Norjatar72

Jos olet lähdössä ensi vuonna tai harkitsemassa Norjaan lähtöä, katso kirjoitukseni Työ ulkomailla osiossa. Olisin keräämässä muita Pohjoiseen lähteviä. Kiva aina isommalla porukalla lähteä. Lähden sis toistamiseen, joten tuttu maa on.

58

5129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Redracer

      ...jo kohta kymmenenvuoden ajan.

      En ole hoitsu vaan ihan tavallinen amishitsaaja. Mutta aikoinaan vuosituhannen alussa työkkärissä oli erikseen nämä ulkomaanavustajat, jossa haalittiin kasaan tietylle alueelle lähteviä noviiseja. Norja on hyvä maa tehdä työtä ja asua. Kieli on aika vaikea, mutta motivaatiolla sen oppii.

      • -Matkustaja-

        Ei norjan kieli ole vaikea. Suomen kouluruotsi pohjustaa hyvin ja aktiivisesti päivittäin norjaa opetellessa kielen oppii n.puolessa vuodessa.Työkkärissä on EURES avustajia, jotka ilm tänä päivänä auttavat ulkomaille lähtijöitä. Todella vaikea vain saada puhelimitse kontaktia. Helpommalla pääsee ottamalla itse yhteyttä.

      • Sykepleier
        -Matkustaja- kirjoitti:

        Norjan kielen oppii parhaiten kielikursseilla.Olen ollut Norjassa töissä vuosia hoitajana ja alunperin tulin tänne lähes kielitaidottomana.Joku sana ruotsia oli hallussa.Voin sanoa,että alussa oli tosi rankkaa olla töissä,kun piti yrittää arvailla mitä ihmiset minulta halusivat.Kielikurssilla alkoi tuloksia tulla nopeasti ja hommat helpottuivat suoraan suhteessa kielitaidon karttumiseen.Työnantaja antoi muuten käyttää osan työajasta kielikurssilla käymiseen.Reilua.
        Eli jos suunnittelet Norjaan töihin menemistä,niin suosittelen tosissani,että alat valmistautua lähtöön kieleitaitoa kartuttamalla.Pääset silloin itse paljon vähemmällä stressillä.Kansalaisopistot järjestävät ainakin joillakin paikkakunnilla norjan kielen kielikursseja.Kirjastoista löytyy myös jonkin verran materiaalia.Ja kun maahan tulet,niin heti kielikurssille,jos mahdollista.
        Ruotsillakin pärjää,jos sitä hyvin osaa,mutta norjalaiset arvostavat sitä,jos opettelet heidän oman kielensä.Ja pitää uskaltaa puhua kieltä,vaikka sitä ei hyvin vielä hallitsekaan.Siten sitä oppii kaikkein parhaiten.Ja norjalaiset ovat niin tottuneita ulkomaalaisiin työntekijöihin,että he eivät nauramaan repeä,vaikka välillä menee puhuessa kielen hienoudet totaalisesti pieleen.

      • Norjatar72
        Sykepleier kirjoitti:

        Muistatko mikä oli nimeltään se 15% veroprosenttiale jonka saa 4 ensimm työvuotena Norjassa. Itse sain tämän alennuksen veroprosentistani viime työreissullani, mutta en löytänyt siitä dokumenttia. Mietin vain, saakohan sitä enää kun olen kuitenkin aiemmin ollut maassa jo töissä....pudotti aika mukavasti % yksikköä :) Verotoimiston nettiohjeista en löytänyt tietoa asiasta tai sitten en osannut vain hakea

      • Sykepleier
        Norjatar72 kirjoitti:

        Tuo neljän vuoden veroale ulkomaisille työntekijöille on käsittääkseni historiaa.Omien tietojeni mukaan se on lyhentynyt kahteen vuoteen ja minulla tuo aika tuli täyteen jo edellisillä reissuilla ja en sitä ole nyt edes enää hakenut.Tarkempaa tietoa saatat löytää netistä norjankielisenä.Muistelen sellaiseen tekstiin joskus törmänneeni,mutta mitään linkkiä minulla ei ole tähän nyt laittaa.Nimeä kun kyselet kyseiselle vähennykselle,niin en sitä enää muista.Skatteetaten.no sivuilta se ehkä voi jonkunlaisella vaivalla löytyä.Joku 'fradrag' se tietenkin on.

      • ...........
        Sykepleier kirjoitti:

        Norjan kielen oppii parhaiten kielikursseilla.Olen ollut Norjassa töissä vuosia hoitajana ja alunperin tulin tänne lähes kielitaidottomana.Joku sana ruotsia oli hallussa.Voin sanoa,että alussa oli tosi rankkaa olla töissä,kun piti yrittää arvailla mitä ihmiset minulta halusivat.Kielikurssilla alkoi tuloksia tulla nopeasti ja hommat helpottuivat suoraan suhteessa kielitaidon karttumiseen.Työnantaja antoi muuten käyttää osan työajasta kielikurssilla käymiseen.Reilua.
        Eli jos suunnittelet Norjaan töihin menemistä,niin suosittelen tosissani,että alat valmistautua lähtöön kieleitaitoa kartuttamalla.Pääset silloin itse paljon vähemmällä stressillä.Kansalaisopistot järjestävät ainakin joillakin paikkakunnilla norjan kielen kielikursseja.Kirjastoista löytyy myös jonkin verran materiaalia.Ja kun maahan tulet,niin heti kielikurssille,jos mahdollista.
        Ruotsillakin pärjää,jos sitä hyvin osaa,mutta norjalaiset arvostavat sitä,jos opettelet heidän oman kielensä.Ja pitää uskaltaa puhua kieltä,vaikka sitä ei hyvin vielä hallitsekaan.Siten sitä oppii kaikkein parhaiten.Ja norjalaiset ovat niin tottuneita ulkomaalaisiin työntekijöihin,että he eivät nauramaan repeä,vaikka välillä menee puhuessa kielen hienoudet totaalisesti pieleen.

        Onko hyvä liksa?

      • hoitsu...

        Miten norjaan pääsee töihin? Neuvoisko joku?

      • Sykepleier
        hoitsu... kirjoitti:

        Miten norjaan pääsee töihin? Neuvoisko joku?

        Käy katselemassa ilmoitettuja työpaikkoja sivulla www.nav.no tai ota suoraan yhteyttä sen alueen sairaaloihin/vanhainkoteihin/jne., johon olet ajatellut pyrkiä töihin. Itse olen käyttänyt jälkimmäistä vaihtoehtoja. Kirjoita itsestäsi ja työkokemuksestasi/koulutuksestasi jne. ruotsiksi tai mieluummin norjaksi,jos kieltä jo osaat. Englannin tai jollain muulla kielellä lähestyminen ei tee kovin kummoista vaikutusta norjalaisiin työnantajiin.

      • Anonyymi
        Norjatar72 kirjoitti:

        Muistatko mikä oli nimeltään se 15% veroprosenttiale jonka saa 4 ensimm työvuotena Norjassa. Itse sain tämän alennuksen veroprosentistani viime työreissullani, mutta en löytänyt siitä dokumenttia. Mietin vain, saakohan sitä enää kun olen kuitenkin aiemmin ollut maassa jo töissä....pudotti aika mukavasti % yksikköä :) Verotoimiston nettiohjeista en löytänyt tietoa asiasta tai sitten en osannut vain hakea

        Fradrag for utlendinger.

        Standartfradragia for utlendinger ei täällä enää ole. On vain "Kildeskatt" ensimmäiselle kalenterivuodelle, mutta jos olet silloin alle puoli vuotta töissä siitä kannattaa yleensä klikkautua pois ja täyttää (hyväksyä) siellä min skatt palvelussa se normaali veroilmoitus. Sen pois klikkautumisen siltä edellisvuoden automaattisesta kildeskatista voit tehdä aina maaliskuun viimeiseen päivään asti. Eli on aikaa laskea, kumpi kannattaa. Jos se eka vuosi on täysi työvuosi, niin silloin se kildeskattiin (25% kaikesta) varmasti kannattaa.
        Vinkki: Joss ennen määräpäivää varaat ajan paikalliseen skatte-etatiin kysyäksesi siitä neuvoa, niin siellä pohjoismaalaista neuvotaan varmasti. Etenkin Suomalaiset ja Ruotsalaiset "mamut" ovat täällä veronmaksajan maineessa ja palvelu sen mukaista.

    • kiitos.

      Aiotteko sinä ja muut maksaa jossain vaiheessa koulutukseenne laitettua veorahaa takaisin Suomen valtiolle?

      • Sykepleier

        Sinulle,joka olet huolestunut veromarkkojen takaisin maksusta: olen työskennellyt Suomessa eri hoitopaikoissa noin 20 vuotta,joten se puoli on kuitattu.Vai meinasitko,että pitäisi maksaa ihan käteisenä verokarhulle suoraan näppiin?Minkä takia?
        Palkka on (yötyöstä) lisineen noin 260 NOK / tunti.Norjan kruunun kurssi on nyt kieppunut tuossa 8,4 tuntumassa eli 1 euro=8,4 NOK.Viikonlopuista ja juhlapyhätyötunneista rapsahtaa vielä hieman lisää palkkaa.Tuohon tuntipalkkaan tarvitaan kaikki ikälisät ja se on erikoissairaanhoitajan palkka.

      • evoluutio.....

        Ahneushan se oli mikä sinne vei. Olisithan voinut lähteä Venäjälleki, siellä varmaan on paljon sairaampia ihmisiä kuin Norjassa. Ei ole arvosi aivan kohdallaan minusta.

        Toivottavasti minua ei koskaan hoida ihminen, joka tekee sitä vain rahanhimosta

      • Sykepleier
        evoluutio..... kirjoitti:

        Ahneushan se oli mikä sinne vei. Olisithan voinut lähteä Venäjälleki, siellä varmaan on paljon sairaampia ihmisiä kuin Norjassa. Ei ole arvosi aivan kohdallaan minusta.

        Toivottavasti minua ei koskaan hoida ihminen, joka tekee sitä vain rahanhimosta

        Suomalaisia on kautta aikojen lähtenyt eri koulutustaustoin ja eri syistä ulkomaille töihin.Myös paremman elintason takia.Mutta ainoastaan kun kyseessä on hoitaja, aletaan tupisemaan ahneudesta ja eettisyydestä.Sama jupina alkaa,kun hoitajat vaativat palkankorotusta.Töitä pitäisi tehdä pienellä palkalla,jotta se täyttäisi eettiset kriteerit.Niin kuin työn laatu siitä kärsisi,että joku saa siitä kunnon palkkaa.Päteekö tämä kaikilla aloilla vai vain hoitoalalla?Hoh hoijjaa.

        Suomalaiset työnantajat käyvät shoppaamassa kaukoidässä ja Virossa hoitajia täkäläisille (suomalaisille) markkinoille.Onko se miten eettistä?Kyseiset hoitajat tulevat tänne paremman palkan toivossa.Tekevätkö he siis kelvotonta työtä?Jos suomalainen hoitaja lähtee vaikkapa Norjaan saadakseen työstä kunnon palkan,niin ei se sen kummempaa ole.Tälläistä on markkinatalous.

        Jos joku luulee,että ulkomaille vaan mennään ja sitten aletaan odottamaan palkan juoksemista tilille,niin hän erehtyy.Tämä vaatii tietynlaista rohkeutta,sopeutumiskykyä ja kovasti töitä ennen kuin alkaa helpottamaan.Tähänkin palkkaan piti opetella mm.kokonainen uusi kieli.

        Jos ei itsellä jostain syystä rahkeet riitä ulkomaille lähtöön,niin sitten pitää tyytyä siihen, mitä Suomessa suostutaan hänelle maksamaan.Tai vaihtaa alaa.Kateus kun ei pue ketään.Ja ihminen,joka on tyytyväinen omaansa,ei arvostele muita,eikä häntä ärsytä,jos joku toinen onnistuu ponnistuksillaan ansaitsemaan enemmän kuin mitä itse tekee.Ei siis kadehdi.

        Niin ja on norjalaisessa työelämässä muutama muukin etu suomalaiseentyöelämään verrattuna,mutta jätän ne tässä mainitsematta.En viitsi kääntää puukkoa haavassa,jonka jo palkkani aiheutti.

      • maanpetturi.

        "Suomalaiset työnantajat käyvät shoppaamassa kaukoidässä ja Virossa hoitajia täkäläisille (suomalaisille) markkinoille.Onko se miten eettistä?"

        - Suomeen haetaan hoitajia, jotka eivät ole työllistyneet kotimaassan. Filippiineillä on hurjasti työttömiä hoitsuja. Suomessa taasen kova hoitajapula, kiitos teidän ahneiden ja epäisänmaallisten maanpetturihoitajien.

        Ja kyllä sekin tiedetään että Norjan työmarkkinoilla on kivaa kaikin puolin. Helppohan siellä on hymyillä ja tehdä lyhyttä päivää, kun on öljyä millä mällätä. voit ihan vapaasti makeilla kuin kivaa siellä on, ei se liikuta millään tavalla

      • Sakari Poskiparta
        maanpetturi. kirjoitti:

        Kun lukee sairaanhoitajaksi, niin pitäisi tehdä pitkää päivää vaikka ilmaiseksi.... kukaan muu suomessa ei saa ilmaista koulutusta nääs. Suomalainen sairaanhoitaja ei osaa mitään ja jos hän työskentelee kotimaassa, niin hän ei hoida tehtäviään vaan juoruilee kahvihuoneessa ja väheksyy lähihoitajia (joiden koulutus on muuten sama... ellei jopa hieman parempi kuin lääkäreiden).

        Jos suomalainen sairaanhoitaja ei ole tyytyväinen palkkaansa, niin häntä kuuluu moittia tyhmäksi, kehottaa vaihtamaan alaa tai lähtemään ulkomaille. He ovat jokatapauksessa turhia, koska lähihoitajat tekevät jo täysin sairaanhoitajien työt... omasta mielestään. Jos sairaanhoitaja päättää kuin päättääkin lähteä ulkomaille, niin häntä tulee moittia ahneeksi ja epäeettiseksi... kenties jopa vaatia palauttamaan koulutukseensa käytetyt verovarat... he ovat edelleenkin ainoa ammatti johon koulutetaan verovaroin. Jos lääkäri siirtyy tekemään pelkästään yksityisvastaanottoa, hän on fiksu ja se on ihan oikein. Mutta kun se saatanan sairaanhoitaja siirtyy pois julkiselta puolelta, niin johan on kamalaa ja moraalitonta... missä on eettisyys, ...kele!

      • Sykepleier
        maanpetturi. kirjoitti:

        "Suomalaiset työnantajat käyvät shoppaamassa kaukoidässä ja Virossa hoitajia täkäläisille (suomalaisille) markkinoille.Onko se miten eettistä?"

        - Suomeen haetaan hoitajia, jotka eivät ole työllistyneet kotimaassan. Filippiineillä on hurjasti työttömiä hoitsuja. Suomessa taasen kova hoitajapula, kiitos teidän ahneiden ja epäisänmaallisten maanpetturihoitajien.

        Ja kyllä sekin tiedetään että Norjan työmarkkinoilla on kivaa kaikin puolin. Helppohan siellä on hymyillä ja tehdä lyhyttä päivää, kun on öljyä millä mällätä. voit ihan vapaasti makeilla kuin kivaa siellä on, ei se liikuta millään tavalla

        "Ja kyllä sekin tiedetään että Norjan työmarkkinoilla on kivaa kaikin puolin. Helppohan siellä on hymyillä ja tehdä lyhyttä päivää, kun on öljyä millä mällätä. voit ihan vapaasti makeilla kuin kivaa siellä on, ei se liikuta millään tavalla".
        Tuntuu liikuttavan ja kovastikin.Oletko varma tuosta filippiiniläisten hoitajien työttömyydestä kotimaassaan?Onko sinulla laittaa linkkiä?Minulla on tällainen linkki: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/06/895331 .Näyttäisi tuo raha olevan nimenomaan se motivoiva tekijä filippiiniläistenkin kohdalla.Entä virolaiset hoitajat?He eivät tietääkseni ole työttömiä ja raha on aivan varmasti motiivi tulla tänne.Heitä ei voi tuosta millään tavoin moittia.Suomessa on paremmat palkat kuin heidän maassaan ja Suomessa tarvitaan hoitajia.Ja Norjassa on paremmat palkat kuin Suomessa ja täälläkin tarvitaan hoitajia.Suomi hyötyy mm. Virosta ja Filippiineistä.Norja hyötyy mm.suomalaisista sairaanhoitajista.
        Mutta se peruspointti: miksi sairaanhoitaja ei saisi parempien työolojen ja palkan takia mennä töihin muihin maihin,kun se muille ammattiryhmille sallitaan ilman sen kummempaa itkua?Kun Suomessa verovaroin koulutettu insinööri,lakimies tai ekonomi hakeutuu ulkomaille töihin,ei kukaan huuda perään "maanpetturi".Missä siis logiikka?
        Norjassa on työviikko noin pari tuntia lyhyempi,joten se niistä lyhyistä työpäivistä.Ja jos se harmittaa,että Norjassa toiset hankkii enemmän kuin mitä itse Suomessa,niin voin kertoa osoitteen,jossa asia korjaantuu.Ota reppu selkään ja kompassista suunta länteen.Jatka matkaa niin kauan,että ihmiset alkavat puhua yleisesti norjaa.Olet perillä.
        Ja enempää en tuollaisia kommentteja viitsi kommentoida.Siitä tulisi vain loputon suo eikä siitä kadehtijoiden päiväkään paranisi.Asian olen miettinyt omalta kohdaltani monelta kannalta,eikä minulla ole syytä itse valittaa tekemästäni ratkaisusta.Se riittää minulle.Suomessa ennätin tehdä pitkään (20 vuotta) töitä pienellä palkalla ja seurata samalla paikan päällä kuinka meistä hoitajista haluttiin aina vaan repiä enemmän ja enemmän irti.Ilman,että siitä mitenkään palkittiin.Edes sanallisesti.Lopetin ruikutuksen ja nyt on asiat paremmin.Ei mitään valittamista.Harmillista,eikö totta?

        "Oletko varma tuosta filippiiniläisten hoitajien työttömyydestä kotimaassaan?"

        - Joo kyllä olen aivan varma kun sen on itse filippiiniläinen sairaanhoitaja sanonut. Melkein kaikki tytöt, jotka pääsee kouluun, käyvät sairaanhoitajakoulun. Ja toinen juttu on se, että siellä työ on henkisesti raskasta, koska aina sairaalassa ei ole välineitä ja lääkkeitä auttaa potilasta.

        "Entä virolaiset hoitajat?He eivät tietääkseni ole työttömiä ja raha on aivan varmasti motiivi tulla tänne.Heitä ei voi tuosta millään tavoin moittia.Suomessa on paremmat palkat kuin heidän maassaan ja Suomessa tarvitaan hoitajia."

        - Suomi ei rekrytoi Virosta yhtään hoitajaa. He, jotka tänne väkisin tulevat, ovat samanlaisia maanpettureita kuin sinäkin. Viro on hyvin vähissä varoissa ja kouluttaa maalleen isolla rahalla sairaanhoitajia, jotka ahneet paskat pakkaavat tavaransa ja lähtevät Suomeen. En pidä normaalin ihmisen tekona.

        "Lopetin ruikutuksen ja nyt on asiat paremmin."

        - Ai on paremmin vai? Onko Norjassa tosiaan asiat paremmin. Salaatko nyt jotain? Tiesitkö että Norjassa raiskataan ja pahoipidellään ihmisiä kuusi kertaa enemmän kuin New Yorkissa? Miksi onnellisten ihmisten maassa on niin paljon pahaa oloa? Sinä yrität kääntää veistä haavassa noilla valheillasi jostain onnelasta. Tosiasiassa olet jumissa siellä helvetillisen kalliiden elinkustannusten ja raa'an väkivallan maassa. Tosiasiassa kaipaat kotimaahasi, mutta ystäväsi ovat sinut hylänneet ja ainoa lohtu sinulle on, että saat haukkua kotimaatasi suomalaisella keskustelupalstalla.

      • PH/UNN

        Oi hyvä ihme, kun on mieli kunnon suomalaisen. Siksi en olisi halunnutkaan palata Norjasta Suomeen takaisin. Täällä on niin raskasta elää, vaatteet tummia, ilma raskasta ja ihmiset katkeria!? Miksi tosiaan niin. Sykepleier, Nauti olostasi siellä Norjassa täysin rinnoin, palkasta ja maisemista, sekä työkavereista, eikä tarvitse murehtia missä maassa käytät ammattitaitoasi.
        Ei työttömätkään murehdi koulutuksensa hukkaanheittämistä.

      • BUUUUUUUUUUUUUUAAAh
        PH/UNN kirjoitti:

        Norjalainen paratiisi, edes ambulanssit ei toimi.

        http://www.tv2nyhetene.no/innenriks/amk-til-politiet-sannsynligvis-er-dette-bare-en-bagatell-3091397.html

      • lol.
        PH/UNN kirjoitti:

        Oi hyvä ihme, kun on mieli kunnon suomalaisen. Siksi en olisi halunnutkaan palata Norjasta Suomeen takaisin. Täällä on niin raskasta elää, vaatteet tummia, ilma raskasta ja ihmiset katkeria!? Miksi tosiaan niin. Sykepleier, Nauti olostasi siellä Norjassa täysin rinnoin, palkasta ja maisemista, sekä työkavereista, eikä tarvitse murehtia missä maassa käytät ammattitaitoasi.
        Ei työttömätkään murehdi koulutuksensa hukkaanheittämistä.

        HAHa!! Ei tänne pakko ole tulla. Vai sairastuitko vakavasti ja halusit laadukkaaseen hoitoon Suomeen?

      • ,mn
        PH/UNN kirjoitti:

        Oi hyvä ihme, kun on mieli kunnon suomalaisen. Siksi en olisi halunnutkaan palata Norjasta Suomeen takaisin. Täällä on niin raskasta elää, vaatteet tummia, ilma raskasta ja ihmiset katkeria!? Miksi tosiaan niin. Sykepleier, Nauti olostasi siellä Norjassa täysin rinnoin, palkasta ja maisemista, sekä työkavereista, eikä tarvitse murehtia missä maassa käytät ammattitaitoasi.
        Ei työttömätkään murehdi koulutuksensa hukkaanheittämistä.

        http://dagbladet.se/nyheter/sundsvall/1.1706758

        700 saa potkut

      • Vai kuinka?

      • pettureiden petturi
        Vai kuinka? kirjoitti:

        Eikös Sundsvall ole edelleen Ruotsissa eikä Norjassa?

        Voi helveten helvete tällaista ala-arvoista juttua. Aina jotkut epävakaat persoonallisuudet onnistuvat pilaamaan hyvän keskustelun omilla ääliömäisillä mielipiteillään.

        Miettikääpäs tätä: Minäpä se sitten koulutin itseni valtion verorahoilla hoitsuksi ja teinkin duunia reilut 20 vuotta nauraettavalla palkalla ja työssäni otin turpaani sekä henkisesti, että fyysisesti useampiakin kertoja. Sitten vaan tuli mitta täyteen ja "petin" Suomen valtion, veronmaksajat ja laitoin hanskat naulaan ja vaihdoin alaa, kokonaan. Nyt olen oikein onnellinen. Onneksi kaikki eivät toimi sanoin kuin minä, vaan lähtevät vaikka ulkomaille hakemaan parempaa palkkaa, arvostusta tai mitä sitten kukakin hakee.

        Suomalainen terveyden-ja sosiaalihuollon organisaatiokulttuuri on rakenteeltaan vielä valitettavasti niin vanhanaikainen ja autoritäärinen riippumatta esim. organisaation koosta. Täällä kyllä melko tehokkaasti tapetaan työntekijän motivaatio ja yrittäminen. Uusille innovaatioille ei ole tilaa jos se lähtee työtekijäportaasta. Se on sääli, sillä jos työpaikalla arvostetaan, kestää paskaduunia vähän pienemälläkin palkalla.

        En yhtään ihmettele, että ne kenellä on rohkeutta ja kielipäätä, lähtevät kokeilemaan siipiä ulkomaille. Tsemiä kaikille rohkeille, jotka uskaltavat etsiä uusia haasteita elämäänsä. Minä tein oman ratkaisuni ja annan oman entisen ammattitaitoni kuihtua, eikä harmita yhtään.

      • Vaasavaasa
        maanpetturi. kirjoitti:

        "Oletko varma tuosta filippiiniläisten hoitajien työttömyydestä kotimaassaan?"

        - Joo kyllä olen aivan varma kun sen on itse filippiiniläinen sairaanhoitaja sanonut. Melkein kaikki tytöt, jotka pääsee kouluun, käyvät sairaanhoitajakoulun. Ja toinen juttu on se, että siellä työ on henkisesti raskasta, koska aina sairaalassa ei ole välineitä ja lääkkeitä auttaa potilasta.

        "Entä virolaiset hoitajat?He eivät tietääkseni ole työttömiä ja raha on aivan varmasti motiivi tulla tänne.Heitä ei voi tuosta millään tavoin moittia.Suomessa on paremmat palkat kuin heidän maassaan ja Suomessa tarvitaan hoitajia."

        - Suomi ei rekrytoi Virosta yhtään hoitajaa. He, jotka tänne väkisin tulevat, ovat samanlaisia maanpettureita kuin sinäkin. Viro on hyvin vähissä varoissa ja kouluttaa maalleen isolla rahalla sairaanhoitajia, jotka ahneet paskat pakkaavat tavaransa ja lähtevät Suomeen. En pidä normaalin ihmisen tekona.

        "Lopetin ruikutuksen ja nyt on asiat paremmin."

        - Ai on paremmin vai? Onko Norjassa tosiaan asiat paremmin. Salaatko nyt jotain? Tiesitkö että Norjassa raiskataan ja pahoipidellään ihmisiä kuusi kertaa enemmän kuin New Yorkissa? Miksi onnellisten ihmisten maassa on niin paljon pahaa oloa? Sinä yrität kääntää veistä haavassa noilla valheillasi jostain onnelasta. Tosiasiassa olet jumissa siellä helvetillisen kalliiden elinkustannusten ja raa'an väkivallan maassa. Tosiasiassa kaipaat kotimaahasi, mutta ystäväsi ovat sinut hylänneet ja ainoa lohtu sinulle on, että saat haukkua kotimaatasi suomalaisella keskustelupalstalla.

        Tän kaltasten viestien takia ei oo kyllä ikävä Suomeen.

        Kouluttauduin Suomessa ensin terveydenhoitajaksi - ihan ilmaiseksi. Nyt olen kotirouvana Aasiassa :D Petturi mikä petturi...manikyyriin...

      • Anonyymi

        Tuli maksettua jo vuonna 1998 Suomen säästäminä työttömyyskorvauksina !!!!!!!

      • Anonyymi
        Vai kuinka? kirjoitti:

        Eikös Sundsvall ole edelleen Ruotsissa eikä Norjassa?

        Ei! Se on muuttanut jo Norjaan:

      • Anonyymi

        Milloinkas Suomi maksaa Norjalle sen "siivoustyön", jonka Norja teki 90 - luvulla vieden noin 25000 työtöntä pois kortistosta ja työttömyyspäivärahoilta.
        Milloinkas Suomi maksaa Ruotsille sen "siivoustyön", jonka Ruotsi teki 60 -70 - luvuilla vieden noin 220 000 työtöntä pois kortistosta ja työttömyyspäivärahoilta.
        ???

    • jåå jåå

      Itsekin opiskelen lähihoitajaksi ja tarkoituksena olisi opintojen päätyttyä pakata kamat ja perhe ja lähteä Norjaan töihin. Jotain alustavia kyselyjä olen jo tehnyt. On ajateltu, että ollaan siellä sitten hetki kerrallaan ja katsotaan miten se alkaa luistamaan. Mun perään saa huutaa luopiota ja maanpetturia perseestä asti, ei hetkauta. Teen elämälläni tasan mitä haluan ja mikä on perheelleni parasta. Jos siitä muutoksesta saa vielä parempaa liksaa sen lisäksi, että kokemus rikastaa henkisesti niin se on vain plussaa. Lykkyä pyttyyn aloittajallekin!! =)

      • so long

        Kiinostaa tollanen perseen pesijä ? Ei ketään.
        Jo tuo kirjoitusasusi paljastaa että on hyvä vaan että lähdet menisit jonnekkin arabimaahan se voisi tehdä sinulle ... Ai nii kohta tulevana yh:na sinne ei huolittaisikaan... Kun naisethan eivät saa yksin liikkua.. Pitää olla se parempi puolisko kuka pitää perheestä ohjat kun näillä pyllynpesijöillä on mopo karannut käsistä.
        Olet juuri niitä joilla riittä riitaa monen kanssa ja sinusta muut tekevät virheitä ,mutta sinä suuri pyllynpesijä olet täydellinen !!
        Heippa älä tuu takas älä älä älä älä tuu ..

      • =`O
        so long kirjoitti:

        Oletpa vihainen ja kaunainen! Toivottavasti et työskentele terveydenhoitoalalla.

      • Perseenpesijä
        so long kirjoitti:

        Kiinostaa tollanen perseen pesijä ? Ei ketään.
        Jo tuo kirjoitusasusi paljastaa että on hyvä vaan että lähdet menisit jonnekkin arabimaahan se voisi tehdä sinulle ... Ai nii kohta tulevana yh:na sinne ei huolittaisikaan... Kun naisethan eivät saa yksin liikkua.. Pitää olla se parempi puolisko kuka pitää perheestä ohjat kun näillä pyllynpesijöillä on mopo karannut käsistä.
        Olet juuri niitä joilla riittä riitaa monen kanssa ja sinusta muut tekevät virheitä ,mutta sinä suuri pyllynpesijä olet täydellinen !!
        Heippa älä tuu takas älä älä älä älä tuu ..

        Kun sinä joskus vanhana kurppana terveyskeskuksen vuodeosastolla makaat avuttomana laitasängyssäsi ja toivot,että kun vain joku tulisi vaihtamaan edellisenä päivänä viimeksi vaihdetut paskaiset vaippasi,niin silloin sinua kiinnostaa joka ikinen perseenpesijä, joka vain saatavilla on. Silloin sinua viimeistään lakkaa harmittamasta mitä joku toinen hankkii tai esimerkiksi minkä värinen iho perseenpesijällä on. Se päivä tulee vielä, usko pois.

      • Pthyi!
        Perseenpesijä kirjoitti:

        Työttömiä ja töihin haluavia lähihoitajia on Suomi pullollaan. Asia vaan on niin, että hoitoalalla säästetään, eikä porukkaa palkata, vaikka tekijöitä olisi. Ei palkata tarpeeksi edes niitä toisen värisiä. Eli jos Suomessa ei työvoima kelpaa niin parempi painua muualle. Me kaikki tulemme vanhoina makaamaan paskoissamme ja olisimme kiitollisia, jos joku edes palkkaisi perseenpesijän.

      • hhhhgh

        Te hurrit kun maksatte enemmän kuin tienaatte. Ehkä on kaikille parempi että lähdet.

      • Unihiekkaa rattaissa
        hhhhgh kirjoitti:

        Te hurrit kun maksatte enemmän kuin tienaatte. Ehkä on kaikille parempi että lähdet.

        Jaaha.Sitä on tultu yksin ravintolasta kotia,vaikka suunnitelmat oli ihan toiset.Ja sitten tänne kiukkua purkamaan.Toivottavasti oli ees kankkunen tänään.

    • laia71

      Olemme äitini kanssa menossa ensi syksynä Norjaan ja paikkoja ollaan jo kateltu. Kiva olis saada porukka mukaan tai ainakin vinkkejä minnepäin kannattaa mennä.

      • Lähtölaskija

        Tosi pähee paikka on Rjukan eteläisessä Norjassa. Se sijaitsee kapeassa laaksossa ja maisemat ovat huikeita. Ylhäällä vuorella ajaessa täytyy katsoa mutkissa takaviistoon nähdäkseen, tuleeko ketään vastaan. Paikallinen sairaala vetää työvoimaa. Itse en ole siellä töissä ollut, vierailemassa vain pariin otteeseen.

    • Norjatar72

      Hei!
      Itse olen nyt jo täällä Norjassa ja mikäli joku sairaanhoitaja/lähihoitaja haluaisi töihin tänne, mielelläni autan (ilman kuluja, koska en ole mikään välittäjä!!), toki paikkoja on nähtävissä myös nav.no sivuilla, mutta ei siellä näy kaikki paikat. Tässä samassa kaupungissa länsirannikolla ei tunnu olevan muita suomalaisia ja olisi kiva jos olisi muitakin täällä. Illat käy joskus yksinäisiksi, onneksi on internet:)

      Olen saamassa kesän lopulla ison 60m2 täysin kalustetun asunnon, jonne hyvin mahtuisi toinenkin sh jakamaan se. Asuntoja on kyllä hyvin tarjolla paikallislehdessä, mitä olen tässä seurailut. Oman asuntoni olen saanut järjestettyä työpaikkani kautta. Itse olen kotihoidossa, mutta olen juuri käynyt kysymässä extraa läheiseen sykehjemmetiin. Töitä riittää!! Täällä on myös iso sairaala, jonne ehkä sitten keikkaa kun kielitaitä vähän paranee. Kiva n. Riihimäen kokoinen kaupunki keskellä kauneinta norjaa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä. Skypellä kautta voidaan sitten jutella kuluitta henk.koht. Sähköpostiosoitteeni on swing72(ät)wippies.fi

      • 66+66

        Joko olet maksanut velkasi Suomelle. Aika härskiä on touhusi. Oma asunto-bisneksesihän tässä takana on. Samanlaisia viestejä tulee aika-ajoin sveitsiin muuttaneilta pettureilta

      • Entinen alipalkattu
        66+66 kirjoitti:

        Joko olet maksanut velkasi Suomelle. Aika härskiä on touhusi. Oma asunto-bisneksesihän tässä takana on. Samanlaisia viestejä tulee aika-ajoin sveitsiin muuttaneilta pettureilta

        Lieneekö sama itkupilli taas kysymyksessä, joka pitkin tätä viestiketjua on käynyt huutamassa 'petturia' kaikille kielitaitoisille ja rohkeille sairaanhoitajille? Jos ei itsellä rohkeus/taidot riitä, niin pitäisi edes älytä olla hiljaa. Taitaa olla liikaa vaadittu.

      • hoijaa
        Entinen alipalkattu kirjoitti:

        Lieneekö sama itkupilli taas kysymyksessä, joka pitkin tätä viestiketjua on käynyt huutamassa 'petturia' kaikille kielitaitoisille ja rohkeille sairaanhoitajille? Jos ei itsellä rohkeus/taidot riitä, niin pitäisi edes älytä olla hiljaa. Taitaa olla liikaa vaadittu.

        Oikein Norjaan asti päässyt, wau.

      • Silminnäkijä
        hoijaa kirjoitti:

        Oikein Norjaan asti päässyt, wau.

        Kyllä se askel ulkomaille lähtöön on suurimmalle osalle liian iso. Hyvä kun uskaltavat osastolta toiselle siirtyä töitä tekemään. Paniikki ja ahdistus tahtoo jo tuosta seurata.

      • Anonyymi
        66+66 kirjoitti:

        Joko olet maksanut velkasi Suomelle. Aika härskiä on touhusi. Oma asunto-bisneksesihän tässä takana on. Samanlaisia viestejä tulee aika-ajoin sveitsiin muuttaneilta pettureilta

        Se velka maksettaisi vain Suomalaisille veronmaksajille. Ei siis SINULLE!

    • Norjatar72

      Niin ja olen siis tämän ketjun aloittaja, joten prosessi vei sitten alunpitäin aikaa n. puoli vuotta ja täällä sitä nyt ollaan, tosin pohjoinen muuttui Länsi-Norjaksi. Olin näemmä kirjoittanut aloitustekstini joulukuun alussa.. Niin se aika menee nopiaan....

    • Annekaroliina123

      Hei!
      Kerrotko lisää työstäsi kotisairaanhoidossa, minkälaista se on sairaanhoitajalla Norjassa eli minkälaisia työtehtäviä päivään sisältyy? Olen työskennellyt Suomessa myös kotihoidossa ja se kiinnostaisi Norjassakin. Mten kielen kanssa, pärjääkö ruotsinkielellä, jolla on tullut toimeen Ahvenanmaalla?
      Terkuin Anne

      • Norjatar72

        Työ Norjassa on enemmän perushoitopainotteista kuin mitä se on suomessa, mutta toisaalta näin kielipuolena ehkä parempikin. Vaativimpii paikkoihin menisin vasta sujuvalla kielitaidolla. Ruotsilla pärjää loistavasti, sillä tyydyttävälläkin kielitaidolla norjan kielen opii nopeasti kun sitä pakosti joutuu päivittäin puhumaan.
        Ja älkää välittäkö noista väliintulevista asiattomista viesteistä. Näillä palstoilla pyörii aika ajoittain sairaita ihmisiä, jotka haluavat vain löytää linkin oman pahanolon purkautumiseen ja aina voi toki painaa "ilmoita asiattomasta viestistä" painiketta.

      • M

        Moikka Norjatar72,
        Oletko edelleen Norjassa? Yritin laittaa sinulle viestin sähköpostiisi mutta tuli vastaus ettei sellaista osoitetta ole.
        T: M

    • Heipsan... haaveilen että jokin päivä voisin työskennellä Norjassa vuosi tai jotain..En osaa juurikaan Ruotsia kuin muutaman sanan ylä-aste ajoiltani...... Toivon että kuulen sinusta ja voisin kysyä Norjaan liittyvistä jutuista jne....

      Tänne voit laitta viestiä : [email protected]

    • lähäri N 29

      nyt perseen pesu vähentyy, kun hoito-apulaiset alkavat hoitaa vaipoitukset ja perseenpesut, varmasti hoitvat myös asiakkaiden suihkutukset, nyt lähäreille jää enemmän aikaa varsinaiseen hoito-työhön... Hyvä näin.

      • Lähäri on pesijä

        lähäri N29 ja muutkin. Kyllä se on edelleen se mainitsemasi p-pesijä se lähihoitaja. Hän on sitä varten koulututettu potlaan perushoitajaksi.
        Lähärit on edelleen kouluasteen hoitajia ja potilaan suihkuttajia, pesijöitä ja vuoteensijaajia jne. eli perustason hoitohenkilökuntaa.

        Ei niistä hoitoapulaisista ole mihinkään. Osaamattomia ja hoidon lattu heikkoa.

        Yksityisellä palkataankin juuri näitä lähäreitä sen vuokis, koska he siivoavat, vievät roskat ja tekevät kaiken työn ja vielä halvalla.

      • äöclvcl
        Lähäri on pesijä kirjoitti:

        Voe tokkiinsa... nimimerkille: "Lähäri on pesijä". Opettele hyvä ihminen ensin kirjoittamaan, esitä sitten mielipiteesi. Luulenpa, että jonkun keskenkasvuisen näppäimistöltä on lähtenyt noin alkeellista tekstiä.

      • Moukkako?
        äöclvcl kirjoitti:

        Voe tokkiinsa... nimimerkille: "Lähäri on pesijä". Opettele hyvä ihminen ensin kirjoittamaan, esitä sitten mielipiteesi. Luulenpa, että jonkun keskenkasvuisen näppäimistöltä on lähtenyt noin alkeellista tekstiä.

        äöclvcl, oletko jokin maalaismoukka. Jos olet niin savolaisethan on maailman tyhmin kansa.

        Voe tokkiinsa, kertookin jo sinusta todella ja maalisen vaikutelman.Näitähän riittää hoitoalalla.

        Lähihoitajat ovat edelleen perustason työntekijöitä ja tarkoitettu perushoitoon ei he siis ole asintuntijoita. Näin se vaan menee.

      • äö.. A.Siantuntija
        Moukkako? kirjoitti:

        äöclvcl, oletko jokin maalaismoukka. Jos olet niin savolaisethan on maailman tyhmin kansa.

        Voe tokkiinsa, kertookin jo sinusta todella ja maalisen vaikutelman.Näitähän riittää hoitoalalla.

        Lähihoitajat ovat edelleen perustason työntekijöitä ja tarkoitettu perushoitoon ei he siis ole asintuntijoita. Näin se vaan menee.

        Hauskaa Jussia! Koetahan kehittää kirjoitustaitoasi (ja sivistystäsi) tauon aikana. Olen muuten Helsingistä, syntyperäinen, joten taas meni pieleen.
        "asintuntijoita" muuten kirjoitetaan asiantuntijoita, että vaan tiedoksi :).

    • loppuunajettu sh

      Miettikääs...
      Mä aloitin urani hoitoapulaisena vuonna 1990, sitten ne poistettiin. 2000-luvun alussa alettiin ajaa läpi ajatusta, ettei perushoitajia tarvita, sairaanhoitajia vaan. Pieleen sekin.

      Nyt ollaan juurilla, kaikki palautetaan takasin siihen mistä lähdettiin. Rahaa poltettu tässä pelleilyssä varmaan vaikka kuinka paljon... työntekijät väsytetty ja nöyryytetty...

      Hoitotyö on duunarityötä, ei korkeakoulutyötä eikä johtoporrastyötä! Miksi siitä piti väkisin yrittää sellaista?
      Nyt ollaan paskakasassa rähmällään... kokeneita hoitajia ei arvosteta, palkka on yhtä huono kuin aina ennenkin, työolot ala-arvoiset!
      Joissakin paikoissa kuulemma sairaanhoitajat pesee pyykkiä ja luuttuaa lattioita öisin... voi fiddu!

    • Minulle voi kirjoitella [email protected] ihanaa jos joskus lähtisit kaveriksi Norjaan töihin.......

    • Pieleen mennään

      Loppuunajettu sh ja muutkin kollegat. Terveydenhuolto on kuralla ja suurin syy sen heikkenemiseen on yksityistäminen, osaamaton johtaminen. Palkataan henkilöitä, joilla on heikko koulutus esimerkiksi johtamiseen, perusosaamiseen ja tietysti halvalla.

      Nytkin on tulossa hoitajia ulkomailta tai siis, jotka jokin yksityinen kouluttaa ilmeisemmin pikakoultuksella. He saavat ilmeisemmin erilaisia koulutustukia, etuja ja itselleen tietysti halpaa työvoimaa. Miksi liitot ei valvo näitä toimintoja?

      Kannattaakoo enää kohta liittoihin kuulua kun vähällä koulutuksella ja huono Suomi maahanmuuttajat vievät työpaikat ja kuuluvatko he edes itse liittoihin?

      Ei mene kuin muutamia vuosia ja Suomen terveydenhuolto, vanhushuolto ja sosiaaliala on ajettu alas. Osaamista, asiantuntijuutta ei arvosteta ja hoitotyönjohtaja voi olla kuka tahansa.

      Tässä onkin suurin syy siihen, että työyhteisöt voivat huonosti, kliininen osaaminen puuttuu, työvoima on mitä on, yleensä halpaa. Mihin katoaa osaaminen, potilasturvallisuus ja laadukas Suomalinen koulutus sekä osaamisentaso.

      Itseäni ainakin hirvittää millaista hoitoa itse saa ja kun katselee näitä laitoksia niin ovat ankeita, henkilökuntaa vähän ja hoitajat tekevät kaiken. Siivous, ruokahuolto, astianpesut, muu puhtaus siirretty hoitajille. Eihän kukaan enää viitsi tällaista tehdä siis koulutettu suomalinen hoitaja.

      Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä nykyään pitää tehdä eri laitoksissa ja lähihoitajat ovat siihen siivoushommaan ilmeisemmin pätevimmä, heikolla palkalla, ulkomaalainen, oppisopimus, joka tekee mitä sanotaan ja tulee muka säästöä.

      Mutta luulen, että suossa ollaan ilman asiantuntijoita ja hoidon, hoitotyönlaatu laskee ja potilasturvallisuus sekä huono hoito lisääntyy nopealla vauhdilla.
      Myös osaamatonta johtamista paljon ja bisnes- ajattelu vain mielessä ei siis hyvä hoito laisinkaan.

      Norjassa hoitajan palkka on lähes kolminkertainen ja henkilöstöä puolet enemmän.

    • suomessa ei töitä

      Minusta kukaan ei ole velkaa Suomelle mistään. Jos Suomella ei ole tarjota töitä. Minä kyllä suon sen kaikille että muualtakin saa töitä hakea. Se on sitä globaalisuutta.

    • Anonyymi

      Asun norjassa jo kymmenettä vuotta. En ole kylläkään hoitoalalla. Tunnen täällä Hedmarkissa jonkinverran Suomalaisia niitä, jotka ovat tulleet ja menneet. Kokeneena ja myös sivusta seuranneena varoittaisin kevyesti siitä laumaantumisesta maanmiestemme kanssa. Paitsi jos on tarkoitus olla vain hetki täällä. Jos tarkoituksesi on asua pidempään suosittelisin työpaikkaa mahdollisimman "paikallisessa" porukassa. Saat paikallisen sosiaalisen verkoston ja kielen opit tuplasti nopeammin. Kahvituvassa omaa kieltään "pälättävä" porukka usein jääkin ihan omakseen ja saattaa esiintyä jopa syrjintää. Rasismia kantapohjoismaalaiset eivät täällä kohtaa.
      Selv om det ikke er fjell her i kongsvinger likevel: matpakke og niste med. Stig opp på festningen og slapp av.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe