Minulla on menossa hirveä syömiskierre ja haluaisin sen saada loppumaan. Olen sellainen ikuinen laihduttaja, tai olin ennen. Siis ylös-alas-ylös-alas-vielä ylemmäksi.
Lopulta kävi niin että, kun olisin halunnut lopettaa ahmimisen, en enää pystynytkään siihen. Nyt paino on siis koko ajan vain ylös.
Millä ihmeellä saisin tämän kierteen poikki? Minulla on lisäksi kortisonilääkitys, joka lisää ruokahalua ja kerää nestettä. Mutta lääkkeitä en voi lopettaa. Olen keskustellut hoitavan lääkärin kanssa Reductil-lääkkeestä, mutta hän oli sitä mieltä, että ei ainakaan sairauden tässä vaiheessa aloiteta sitä.
Lääkitys on tuonut ehkä noin kymmenisen lisäkiloa, mutta paljon suuremman määrän kiloja olen hankkinut jo ennen lääkitystä. Kunpa pääsisin aluksi edes noista lääkityksen mukana tuomista kiloista. Tiesän siis ihan hyvin, että suurin syy lihavuuteeni ei ole lääkkeet, vaan ainaisena laihduttajana olen mennyt tässä lihomis-laihtumis-jutussa jotenkin ihan sekaisin.
Mitä ihmettä teen? Liikkuminen on aika rajoitettua sairauteni takia, mutta jotain tarttis tehrä! Jos teillä on hyviä vinkkejä tai muuten vain samanlaisia kokemuksia, vastailkaa. Mietitään vaikka yhdessä, mitä voisimme tehdä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
liikunta tässä vaiheessa ja keskity
Kysy lääkäriltäsi voisitko pitää lyhyen VLCD-kuurin. Jos voit niin sillä saa hyvin mässäyskierteen poikki. Mutta älä kokeile kysymättä lääkäriltä, jos vaikka sairautesi vaikuttaa jotenkin niin ettei VLCD sovi sinulle. Tsemppiä!
Heitä vähän lukuja kehiin? Kuinka kauan tätä on jatkunut, kuinka paljon on painoa tullut, paljonko nyt on? Oletko pitkä?