kumpa voisi jakautua

kahtia... kirjoitti:

Vauva 6 kk vie kaiken huomioni kun hän on hyvin vähäuninen ja nukkuu kovin lyhyitä päiväunia ja illat tuppaa valvomaan (saattaa herätä monta kertaa yöunilta). Iltapäivästä iltaan vauva ei halua olla lainkaan leikkikehässä vaan mieluiten sylissä. Jos hän on "vapaana" niin hän kovin vikkelästi etsii kaikki vaaralliset paikat...tv, isomman lapsen huone/lelut jos niitä on jäänyt johonkin, kirjahylly, muut irtotavarat...hän osaa jo ottaa tavaraa matalalta pöydältäkin...ja olisi vähän väliä vaarassa jos en pitäisi aivan koko ajan silmällä mitä hän touhuaa ja mihin menee...Ja vauvan syöttämiset ja suuret pyykkikuormat vievät myös oman aikansa. Näin isompi lapsi on aivan paitsiolla. Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa hänelle. Tästä poden kamalaa syyllisyyttä ja olen pyytänyt anteeksi isommalta sitä, ettei minulla ole vauvan vahtimisen ja taloustöiden jälkeen enää aikaa :(. Ennen vauvan syntymää meillä oli isomman lapsen kanssa tosi kiva suhde, mutta nyt tuntuu että suhde on paljon etäisempi. Yksinkertaisesti siitä syystä että vauva vie aikani ja sylini. Ennen vauvan syntymää lupasin isommalle, että meillä tulee kahdenkeskistäkin aikaa, että joku hoitaa vauvaa sen ajan. Mutta se ei ole toteutunut, joten meillä ei ole puoleen vuoteen ollut kahdenkeskistä aikaa kuin vauvan nukkuessa...ja silloin yleensä yritän kiireellä laittaa tiskejä ja pyykkejä ja käyttää hyödyksi nuo lyhyet uniajat. Isompi kyselee, miksei hänestä enää tykätä. Ja tykkäänhän minä!! Hän on minulle aivan yhtä rakas kuin aina on ollut. En vain tiedä miten kykenisin enää osoittamaan sen hänelle kun olen niin kiinni vauvan ja kodin hoidossa. Hän ei meinaa enää kuunnella ja totella minua ilmeisesti siitä syystä, että hänellä on niin paha ja yksinäinen olo. Haluaisin rutistaa häntä useammin mutta vauva on aina sylissä eikä minulla ole kuin kaksi kättä. Niin toivoisin, että lapsillani olisi onnellinen lapsuus, mutta miten mahdollistan sen. Aina jompi kumpi on onneton. Huomauttaisin tähän, että vauva ei koskaan köllöttele lattialla vaan on aina menossa johonkin. Häntä on todella vahdittava silmä kovana koko ajan. Jos pään hetkeksi kääntää muualle, on hän jo vaikkapa vetelemässä kirjahyllyn ovia tai hyvää vauhtia katoamassa toiseen huoneeseen. Siksi aikaa kun lämmitän hänelle ruoan laitan hänet kiinni keinuun tai laitan leikkikehään...jälkimmäinen harvemmin onnistuu kovin kauaa kun hän nostaa kovan huudon ja ensimmäinenkin vaihtoehto on aika hutera...hän häärää niin paljon, että on koko ajan vahdittava, ettei hän kiinnityksestä huolimatta rojahda alas keinusta. Ainoita pienen hetken "lepoja" vauvan vahtimisesta on esim silloin jos isompi lapsi on sillä tuulella, että pitää silmällä vauvaa hetkisen (mutta koska hän itsekin on kovin pieni, on minun silloin pidettävä silmällä molempia). Onko kenelläkään hyviä ideoita, miten isompi lapsi tuntisi olonsa yhtä rakastetuksi kuin hän ennen pikkusisaren syntymää on tuntenut? Tämä on niin väärin häntä kohtaan...ja kuitenkin hän rakastaa pikkusisartaan yli kaiken. Molemmat lapset ovat minulle äärimmäisen rakkaita. En osaisi laittaa arvojärjestykseen. Rakastan molempia enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä