miten olette kokeneet raskauden ja raskauden keskeytyksen? onko teillä ollut raskaus oireita ja onko raskaus "unohtunut" abortin jälkeen? koska olisi parempi aika lapselle? mietin abortin tekemistä ja ajattelin kysyä.
te jotka olette tehneet abortin
kiinnostunut
102128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä huomasin heti alusta alkaen, että jotain on nyt kyllä kummallisesti minussa. Ihmettelin vain aluksi, että mitä olen oikeen syönyt kun niin turvottaa ja aamupäivällä oli huono olo. Raskauden keskeytys oli rankaa tapahtuma, ei kuitenkaan fyysisesti. Toimenpidepäivänä (kaavinta) en oikeastaan pystynyt käsittelemään koko asiaa vaan kuljin kuin unessa sairaalaan ja pois sieltä, olin vain päättänyt olla rohkea. Raskaus ei ole unohtunut, eikä koskaan tule unohtumaan. En tiedä loppujen lopuksi tuleeko todella "oikeaa aikaa" lapselle, ehkä en halua lapsia tulevaisuudessa. Se hetki meni ohi ja on poissa ikuisesti. Kaduttaa.
minä alistuin aborttiin kymmenisen vuotta sitten parikymppisenä, mieheni ja äitini painostuksesta ( mies ei halunnut vastuuta, äitini mielestä lapset maailman inhottavin asia jotka tuhoavat elämäni ja urani ja suhteeni) joopa, abortti pilsi elämäni, suhteeni, urani, psyykkisesti en ole päässyt asiasta oikein koskaan yli, vaikka reationaalisena ihmisenä olen kyllä käsitellyt asian niin, että elämä jatkuu...MUTTA kun näinkin voi käydä, eli sain pahan sairaalatulehduksen kaavinnan yhteydessä, sitä seurasi pari viikkoa teholla ja vuoden verran vahvinta antbioottilääkitystä mitä löytyy ja pari kaavintaa kaupanpäälle. Nyt on munajohtimet tulehduksen takia tukossa ja lopun ikääni erikoisruokavalio, koska tulehdus levisi suolistoon saakka. Lapsesta haaveilen nyt mahdollisesti adoption kautta, omaa kun enää voi saada. Tarkoitus ei ole pelotella; abortti on oikea ratkaisu silloin, kun se lähtee naisesta itsestään ja hän on 100% varma asiasta, myös riski sairastua kuten minä on pieni, tämä oli vain ääriesimerkki siitä,mitä pahimmillaan voi käydä. Jos aborttia harkitessa on yhtään epäilystä siitä, pitäisikö sittenkin lapsen, suosittelen pitämään; muutoin asia tulee kaduttamaan ja vaivaamaan vielä vuosienkin jälkeen.
se on yksilöllinen asia.. sinun ei pidä kuunnella mitä toiset sanovat, vaan tehdä miten iste näet ja koet asian.. eli se on aika helppoa...
kyllä sen sisimmässään tuntee, haluaako lapsen nyt, ja onko siihen kaikkeen valmis.. olisi myös hyvä puhua tulevan isän kanssa tulevasta lapsestanne.. sen sanon, et koskaan tule unohtamaan että teit abortin, sen muistaa aina.
mulla ei ollu mitään merkkejä siitä että oon raskaana, ei pahoin vointia. gynellä vuos tarkastuksessa vasta kuulin et oon raskaana. menkatkin heittelehti tohon aikaan että en niittenkään takii osannu tällästä arvata.
pillerit vaan petti.
ja kotiasiatkin oli miten oli.
ja mulle kävi vähän niiku toisin päin. eli itkin ja olin masentunu ku sain tietää olevani raskaana. ja ku abortti oli tehty niin en tuntenu mitään. ei tullu vauvoja uniin itkemään tai mitään tollasta. olin vaan helpottunu siitä että en enää oo raskaana. kaikille toi ylipääseminen on aika yksilöllistä.
olin ton abortin tekohetkellä 19v ja nyt 26v eli kohta varmaan olis aika niitä muksui harkita. kotiasiatkin on nyt kunnossa.
Raskausaikana joka päiväinen pahoinvointi. Päädyin aborttiin, koska elämäntilanne oli todella vaikea. Sitten kun se "oikea" on osunut kohdalle ja ammatti saatu on oikea hetki. Mutta totta puhuakseni se ei ollut helppoa, kaikkea muuta...omantunnon tuskat, itsesyytökset....Siitä on parisen vuotta ja olen nyt sen käsitellyt, mutta unohtaa en voi koskaan. Tiedän kuitenkin tehneeni oikein siinä tilanteessa, en kadu. Mieti kuitenkin tarkkaan, tosi asioita unohtamatta. voimia sulle.
oon tehnyt 2 kertaa keskeytyksen...ekan kerran olin itse ihan shokissa 16 veenä raskaana ja aivan lapsi....olin itse helpottunut että sellainen mahdollisuus oli olemassa...toisen kerran erosin poikakaveristani joka oli jättänyt minut 20veenä ihan kivoihin velkoihin asuntomme takia ja totta puhuen en ollut kovin varma edes hänen isyydestään, päädyin pitkän harkinnan jälkeen jatkamaan itsenäisesti elämää...abortti oli sinänsä "rankempi" kokemus kun oli toinen kerta kyseessä ja syyllisyys painoi mieltä...toimenpiteet itse oli aika helppo kestää ei kipujatms... tokkurainen olo ainoastaan.Kotiinkin sieltä pääsee saattajan kanssa samana päivänä jos kaikki on ihan hyvin.Kaduttanut ei ole jälkeenpäin koska olen ollut todella varma mitä päätän ja se on lähtenyt vain minusta.Oikeastaan ei ollut mitään äiti fiiliksiä...ehkä siks.Nyt olen raskaana ja kun äidin vaistot on noussut pintaan niin ajattelee asioista erilailla..tunteellisesti...tämä on päätös tälläkertaa ikää on 23 ja äiti minusta tulee!!
Harkitse asiaa vain itseksesi kunnolla sillä tavalla teet oikean päätöksen.Voimia.
Tein abortin alle parikymppisenä, kaavinnalla.
Mitään oireita ei ehtinyt tulla, vaikka aborttini tehtiin 12 viikolla. En oksentanut kertaakaan, vaikka joskus olikin lievästi pahoinvoiva olo ja päänsärkyä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Sain tietää olevani raskaana vasta noin 10:llä viikolla, koska nuorempana kuukautiset olivat muutenkin epäsäännölliset.
Raskaudesta sain tietää siis vasta tehtyäni apteekista ostetun raskaustestin.
Päätökseni tein hyvin nopeasti, koska minulle se oli suhteellisen selvä juttu - tiukka EI lapselle.
Ennen toimenpidettä mietin ja jännitin kovastikin. En kuitenkaan miettinyt mitään oikein/väärin-asetelmaa, vaan pikemminkin vain jännitin itse toimenpidettä. Kaavinnan jälkeen lepäilin kotona pari päivää, kipuja ei ollut minkäänlaisia, mutta vuotoa kesti noin viikon, ihan kuin tavallisissa kuukautisissa.
Itse raskaus unohtui hyvinkin nopeasti. Elämä meni ja menee yhä huimalla tempolla eteenpäin opiskeluitten, harrastusten ja ihanien ystävien seurassa - ei ole ollut aikaa miettimiseen ja murehtimiseen saatikka sitten katumiseen.
Kukaan ei ole koskaan minua tuominnut, vaikka olen kertonut ystävilleni avoimesti abortistani - ja siinähän se tosiystävyys punnitaankin!
Jos nyt saan antaa neuvon - ilman että kukaan vetää hernettä nenäänsä - niin se kuuluisi näin:
Elämä on liian lyhyt paskamaisissa ajatuksissa rypemiseen ja itsesyytöksiin abortin jälkeen, elämä menee eteenpäin ja me sen kanssa!
Aurinkoista päivänjatkoa toivottelee Pia
Mä tein abortin 1,5vuotta sitten lapsen isän painostuksesta (hän oli perheellinen mies). Ja työtilanteeni oli juuri silloin sellainen että olisin mennyt konkurssiin raskauden ja lapsen syntymän myötä, koska isä ei olisi tietenkään osallistunut lapsen hoitoon.
Minulla on jo ennestään lapsia, joten maha alkoi pömpöttää jo 6. viikolla, keskeytys tehtiin 9.viikolla. Pahoinvointi alkoi jo ennen kuin menkat olivat myöhässä ja väsymyksen sekä muuttuneen ruokavalion takia arvasin että paksuna ollaan.
Aborttia tehdessä olin aivan tunteeton, enkä oikein tiedostanut mitä olen tekemässä, vasta kotia tullessani, virtasivat kyyneleet.
Vuoden päivät vauva pyöri mielessäni taukoamatta, seurasin hänen "kehitystään" kirjoista ja joskus salaa hoitelin tyttäreni nukkeja. Eli aika alhaalla olin.
Mutta nyt tiedän, että tein juuri silloin oikean ratkaisun. Raskaus on aina pelottavaa, ja varmasti jokainen miettii alussa että ei ole valmis vanhemmaksi, mutta se menee ohi kunhan ajatukseen tottuu. Lapsen tekoon ei taida ikinä olla täydellistä aikaa, mutta abortin teko on viimeinen vaihtoehto kun muuta ei ole tehtävissä.
sain tietää raskaudestani vasta sen ollessa hyvin pitkällä, joten en kovin pitkää aikaa ehtinyt kokea raskautta, koska oli toimittava nopeasti (harkinta-aikaa oli noin viikko). tulin raskaaksi hormonaalisesta ehkäisymenetelmästä (pillerit) huolimatta. kuukautiseni eivät ole koskaan olleet säännölliset ja minulle ei tullut juuri muitakaan raskauden "oireita". parina aamuna tuli pahoinvintia ja rinnat tuntuivat aroilta. painoni oli myös noussut. mielenrauhan vuoksi pöötin tehdä testin, vaikka en millään uskonutkaan, että voisin olla raskaana (olinhan käyttänyt tunnollisesti ehkäisyä). koska heti testin jälkeen varasin ajan lääkäriin aborttilähetteen saamista varten, en ehtinyt varsinaisesti kokea raskautta.
abortti tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. olin juuri eronnut avoliitosta ja tämä ex olisi ollut lapsen isä suhteemme oli vaikea ja siinä esiintyi väkivaltaa. itse kärsin syömishäiriöstä ja olen toisinaan hyvinkin masentunut. asuinoloni ja tuloni ovat hyvät, mutta koska työskentelen mallina aiukuisviihdealalla, raskaus olisi katkaisuut työni ja sitä kautta myös rahantulon. olisin menettänyt asuntoni sekä säännölisen toimeentulon. vanhempani asuvat lähes 400km:n päässä, joten lapsenhoitoapuakaan ei olisi ollut ainakaan sukulaisilta. lapsen isä ei halunnut lasta (tällä on jo yksi), eikä tämän taloudellinenkaan tilanne olisi ollut suotuisa. muuta vastuuta tämä olisi ollut valmis jakamaan jossain määrin.
parempi aika on, kun olen saanut akateemiset opitoni päätökseen ja ollut ehkä muutaman vuoden työelämässä ja olen oikeutettu äitiyslomaan ja minulla on varaa ja mahdollisuus elättää itse lapseni, ilman yhteiskunnan tukea. miksei jo aikaisemminkin, jos vain perusasiat ovat kunnossa ja olen henkisesti tasapainossa. ennen kaikkea suhteen lapsen isään tulee olla vakaalla pohjalla ja lapsen tulee olla toivottu ja yhteisymmärryksessä hankittu.
en ole itse ainakaan toistaiseksi katunut aborttia. hetkittäin mietityttää, olisiko lapsi ollut tyttö vai poika, ja minkä olisin antanut tälle nimeksi. nuo ajatukset ovat kuitenkin vain hetkellisiä ja tiedän valinneeni aivan oikein.
Abortista on aikaa nyt kohta kuukausi.
Jännitin sitä ihan kauheasti, koska minulle se jouduttiin tekemään TEO:n luvan kautta, eli se oli aika pitkä prosessi.
Olin siis hedelmöittynt jo joulunalusviikolla ja abortti tehtiin maaliskuun lopulla.Kun sain raskaustestin tuloksen, siitä meni n.puolitoista viikkoa, kun abortti oli sitten tehty->kohdunsuun kypsyttäminen alkoi siis aamulla ja puolilta öin sikiö istukka poistui kohdustani.Supistukset olivat todella kivuliaat , mutta kivut loppuivat heti sikiön poistuttua.Olin yön sairaalassa ja aamulla suoritettiin "varmistus kaavinta".
Pääsin pois iltäpäivällä sairaalasta.Miesystävä, oma äiti, parhaat ystävät ja sairaanhoitajat tulivat koko ajan todella ihanasti ja ilman tukea siitä olisi ollut vaikea selvitä.Olihan se raskasta, mutta olen varma, että päätös oli tähän elämäntilanteeseen oikea.
Olen itkenet paljon ja pohtinut kaikenlaista, koko elämääni.Tulevaisuudessa haluaisin lapsia miesystäväni kanssa,mutta aika ei ole vielä.
Aika on sitten, kun tunnemme henkisesti olevamme täysin valmiita kasvattamaan yhteiset lapsemme. Vaikka abortistani on kulunut aika vähän aikaa, olen mielestäni selviytynyt henkisesti ja fyysisesti hyvin, eikä abortti paina mieltä.Enää.