Elokuussa

Muistan sen liian hyvin, kuin eilisen päivän. Seisoimme järven rannalla vierekkäin, mutta olimme eri maailmoissa. Vaikka puhuit läheltä ja kuiskaten, oli kuin olisit puhunut kilometrien päästä ja sanasi jäivät soimaan päässäni. Äänesi oli ontto kuin syystuuli, se vain suhisi monotonisena korvissani kertoen jostain loputtomasta, harmaasta ja ikävästä, suomen syksystä. Kun minä puhuin, en kuullut omia sanojani, enkä ymmärtänyt niitä. Tuntui kuin sanat olisivat jääneet huulilleni, enkä jaksanut sanoa niitä loppuun. Silti sanoin kai jotain. Sinä hautasit kasvosi käsiisi ja itkit, mutta itkusikin kuulosti tyhjältä, tunteettomalta. Sitten katsoit silmiini, mutta näytti kuin olisit katsonut lävitseni. Tuntui kuin olisin katsonut kuiluun, jossa ei ole pohjaa. Ei edes itkettänyt, olin liian väsynyt itkemään. Tiesin että ikävä tulisi, mutta olin silloin liian riutunut tuntemaan sitä.... Mutta nyt tunnen...
0225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei lopu koskaan.. kirjoitti:

Muistan sen liian hyvin, kuin eilisen päivän. Seisoimme järven rannalla vierekkäin, mutta olimme eri maailmoissa. Vaikka puhuit läheltä ja kuiskaten, oli kuin olisit puhunut kilometrien päästä ja sanasi jäivät soimaan päässäni. Äänesi oli ontto kuin syystuuli, se vain suhisi monotonisena korvissani kertoen jostain loputtomasta, harmaasta ja ikävästä, suomen syksystä. Kun minä puhuin, en kuullut omia sanojani, enkä ymmärtänyt niitä. Tuntui kuin sanat olisivat jääneet huulilleni, enkä jaksanut sanoa niitä loppuun. Silti sanoin kai jotain. Sinä hautasit kasvosi käsiisi ja itkit, mutta itkusikin kuulosti tyhjältä, tunteettomalta. Sitten katsoit silmiini, mutta näytti kuin olisit katsonut lävitseni. Tuntui kuin olisin katsonut kuiluun, jossa ei ole pohjaa. Ei edes itkettänyt, olin liian väsynyt itkemään. Tiesin että ikävä tulisi, mutta olin silloin liian riutunut tuntemaan sitä.... Mutta nyt tunnen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu