Onko kukaan muu lihonut raskauden aikana yli 30kg?

Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa todellapaljon lihomisesta raskauden aikana. Olen vk35 ja painoa tullut 40kg. Painon nousuani ei ole tutkittu toistaseksi, mutta lyhyessä ajassa tuo on tullut. Parissa kuukaudessa. Haluaisin tietää kuinka paljon olette lihoneet ja kai siihen on löytynyt joku lääketieteellinen syy?? Huolestuttaa vaan kun on kohta oma paino tuplaantunut.Onhan sitä joo koko keho päälaesta varpaisiin täynnä nestettä mutta ei se nyt 40kg selitä. Karkkia syön joo, mutta aivan samanlailla kun ennenkin eli kohtuudella. Yleensä silloin kun sitä tarjotaan. Ruokaa syön noin 1-2 lämmintä päivässä. Auttakaa nyt ja tulkaa esiin muutkin, ettei mun tarvii olla suomen ainoa raskaanaolija joka on lihonut noin perkeleesti. Masentaa, ei voi muuta sanoa!
215580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

että hillitön lihominen, vaikka olisi raskaanakin, on melko pitkälti omaa syytä. lihoin minäkin 20kg ollessani raskaana, mutta tuo 40kg on jo jotain älytöntä :D

nyt ei varmaan auta kuin ruveta vähän katsomaan mitä sinne suuhun laitat. onneks synnytys on sulla jo lähellä, joten pääset noista kiloistasi (ainakin suuresta osasta) varmasti kunhan lapsi on syntynyt.

kyllä sitä vaan yleensä lihotaan siten, että syödään enemmän kuin kulutetaan. ikävä tosiasia. ei sitä välttämättä itse tajuakkaan, miten on annoskoot suurentuneet ja syöntikerrat lisääntyneet..

tsemppiä viimeisiin viikkoihin!

Äänestä
  • että kuitenkin noin suuri lihominen on tod.näk. vaan sitä nesteen kertymää. ihmettelen kyllä, ettei painonnousuasi ole neuvolassa tutkittu tarkemmin.

    Äänestä

  • safjkufakg kirjoitti:

    että kuitenkin noin suuri lihominen on tod.näk. vaan sitä nesteen kertymää. ihmettelen kyllä, ettei painonnousuasi ole neuvolassa tutkittu tarkemmin.

    Minulla nousi paino keskiraskauden aikoihin todella hurjasti, silloin kun oli vielä neuvolakäynnit n. kerran kk. Joka kerran välissä oli kertynyt painoa n. 4 kg, eivät aluksi tehneet asialle mitään, kunnes puheeksi tuli raskausajan diabetes. No minut sitten passitettiin sokerirasitustestiin, ja sieltähän se itse tauti löytyi, enkä kuulu edes riskiryhmään.

    Sinun tulisi itse ottaa asia puheeksi, jos eivät terveydenhuollon päästä tajua asialle mitään tehdä. Sanot vaan, että sinua askarruttaa miksi tätä painoa tulee näin paljon.

    Minulla lähtöpaino oli n. 62 kg, nyt painan 90,9. Tänään juuri kävin neuvolassa, painoa tullut ed. kerrasta vähän päälle kilo, noin. Sokerit pysyneet suht. koht. tasaisina.

    Mutta ota ihmeessä asia puheeksi, syy voi olla mikä tahansa, joko pelkkä nesteen kertyminen, tai pahempaa.

    Toivottavasti syy painonnousullesi löytyy.. Vielä kun on kuitenkin LA jokunen tovi.

    Äänestä

  • 34+2 kirjoitti:

    ehdottomasti muiden kokeiden lisäksi! Eikö sinulle ole tehty sokerirasitusta??

    Äänestä

  • ll kirjoitti:

    ehdottomasti muiden kokeiden lisäksi! Eikö sinulle ole tehty sokerirasitusta??

    Tehtiin kilpirauhastestit ja sokerirasitus. Sokerirasituskokeessa ei näkynyt mitään ja kilpirauhaskokeissa oli t4v niminen arvo alhanen, mutta se ei kuulemma ole vajaatoimintaa koska se toinen arvo oli normaali minkä kuuluis olla alhanen.

    Äänestä

  • ffdsaf kirjoitti:

    onkos sun verenpaineesi kohola? tuli heti mieleeni raskausmyrkytys, joka turvottaa liiallisesti ja on erittäin vaarallista sekä vauvalle että äidille!! otahan heti yhteyttä neuvolaan ja kysy asiasta!!onnea odotukseeen!

    Äänestä

  • rv13 kirjoitti:

    joka kerran yhteydessä, virtsassa olisi varmaan proteiinia runsaammin kuin normaalisti, jos olisi kyse toksemiasta. Joten en usko. Itse epäilin omalla kohdalla kun painoa tuli myös, kuten aloittajalla, mutta sulkivat pois sen vaihtoehdon, sanoivat että asiaa tutkitaan kuitenkin tarkasti.

    Muut testit ovat sitten erikseen.

    Ja eka kirjoittaja kuka vastasi aloittajalle, ei pidä paikkaansa että se on vaan sen oman syömisen syytä. Oletko olevinasi jotenkin parempi, kun et "lihonut" kuin 20 kg. Tiesithän että sekin on kriteerien mukaan ns. liikaa.
    Ja jokaisen raskaus on erilainen, ja minulle neuvolassa sanottiin että joillakin painoa vaan tulee enemmän, ei voi mitään. Ja kaikilla se ei todellakaan ole kiinni siitä, etteikö pitäisi huolta itsestään,löhöilisi viikko tolkulla sohvalla. Ota asioista selvää ensin ennenkuin tulet selittelemään.. Ottaa päähän itseäni henk.koht. tuollaiset ajattelemattomat kommentit, kuten sinun.

    Äänestä

Olen nyt viikolla 31 ja painoa on tullut melkein 30kg =( Just oli noussut kolmessa viikossa 8kg!! Painoin ennen raskautta noin 63kg ja nyt pikkusen päälle 91kg. Ja tiedän et se ei loppua kohden hidastu vaan päin vastoin =( Eli yli 100 kg tuun painaan. Nyt tavoitteena 105kg synnytyksessä, ettei enempää tulis..
Oon kans luullut et oon ainut joka lihoo aina näin tolkuttomasti!!!
Kolmatta lastani siis odotan Ja aina on tullut reippaasti painoa. Tottakai se syöminenki vaikuttaa mut ei se oo koko totuus. Mulla tuli esikoista odottaessa "vaan" 20kg jotka oli joka ikinen lähtenyt jälkitarkastukseen mennessä! (vauva 4.2kg) Eli aikas pitkälle pelkkää nestettä. Silloin en edes imettänyt kovin paljoa.

Toista lasta odotin ja painoa tuli 36kg. Myös tässä se 20 kiloa oli lähtenyt jälkitarkastukseen mennessä. (vauva 4.2kg) Loput 15kg lähti viiden kuukauden aikana tasaiseen tahtiin. Tällöin täysimetin vauvaa. Mutta kun paino oli takas omissa lukemissa loppui täysin myös maito. Vauvan paino oli vaan laskenut!

Sain myös tämän jälkeen keskenmenon jo viikolla 6 ja myös silloin lihoin sen 6kg siihen mennessä!! Tosin paino tippui heti km,n jälkeen parissa päivässä takas.

Nyt taas paino oli jo ekassa neuvolassa yli 70kg vaiks se lähtöpaino oli tosiaan sen 63 =( Sokereissa ei oo ollut ikinä mitään ja verenpaineet hyvät. Olo tietenkin muuten tukala ku on näin iso ja ei tunnista itseään peilistä!!

Ei oo kiva lihoo tämmösiä määriä mut mulla ainakin on aina lähtenyt ja tiedän että ne lähtee tänkin raskauden jälkeen nopeeta =)

Uskon et sulle käy samoin! Älä stressaa. Joo tiedän, helpommin sanottu kun tehty mut ei tässä enää pitkä aikaa oo laskettuun ja saat oman kroppas kyllä takaisin =)

Äänestä
  • Olen saanut itelleni tähän mennessä 12 kg, toisaalta olen kuullut juttuja että paino on noussut jo yli 20 ja 30 kiloa. Itse varmaan tulen lähestymään vielä 20-25 kiloa ainakin näin veikkailen. Kun Äitini odotti minua hän painoi parhaillaan 27 kiloa. :)

    Äänestä

  • Maijjja:) kirjoitti:

    Olen saanut itelleni tähän mennessä 12 kg, toisaalta olen kuullut juttuja että paino on noussut jo yli 20 ja 30 kiloa. Itse varmaan tulen lähestymään vielä 20-25 kiloa ainakin näin veikkailen. Kun Äitini odotti minua hän painoi parhaillaan 27 kiloa. :)

    vai painoi äitisi 27 kiloa :D :D :D
    sori, ihan pakko oli.... vaikka ymmärsin kyl mitä tarkoitit.

    Äänestä

odottaessani lihoin 20kg mutta olin todella laiha kun aloin odottaa joten tuli ihan joka puolelle kiloja vaikka eihän se näkynyt muussa kuin mahassa ja kakkosen kohdalla lihoin n.10-12kg mutta olin lihava alkaessani odottaa joten omasta takaa löytyi rasvaakin jo valmiiksi sen verran että lihoin niin vähän varmaan sen takia :D Ja nyt kolmannen kohdalla olen normaalipainoinen ja toivon että ei tule paljon painoa mutta toisen kohdalla paino tippui sairaalassa jo alle sen lähtöpainon mikä raskauden alussa että aika nopeasti ne kilot kuiteskin saa pudotettua varsinkin jos ei ruoka maistu ja imetys sujuu.

Äänestä

Et kertonut kuinka paljon painoit ennen raskautta? Ja onko teillä suvussa naiset lihonneet kovasti raskauden aikana?

Mulla jo lapsi nyt 1,5- vuotias, mutta raskauasaika hyvin muistissa:) Mä olen aina ollut todella hoikka ( siis ennen raskautta ), painoin vain 50kg ja pituutta kuitenkin 170cm... Osasin odottaa, että varmasti lihoisin raskaana ollessani sillä äitini oli mm.minua odottaessaan lihonnut 40kg. No niinhän siinä kävikin, että viimeisellä kolmanneksella niitä kiloja alkoi tulla rapisemalla! Loppujen lopuksi niitä tuli sellaiset rapiat 37 kg!

Ja huom! mä kyllä liikuin joka päivä ihan reippaastikkin, enkä oikeastaan syönyt sen enempää kuin ennenkään...ja aina olen syönyt paljon, vaikka pieni olinkin. Joten se kuka sanoi, että lihoaminen on vain omaa syytä, taas yleistää eikä tiedä asiasta kaikkea! Neuvolassa ei kukaan ollut lainkaan huolissaan, eikä painostani koskaan edes puhuttu ihmettelevään sävyyn. Itsekkin olin vain tyytyväinen, kun kerrankin sain olla "pulska" ja muodokas, kun koko aikuisikäni olin koittanut lihottaa tikkua varttani:)

Mulla oli kaikki arvot, verenpaine, hemoglobiini, pissan sokerit...KAIKKI ihan normaaleita koko raskauden ajan. Edes turvotusta ei ollut kuin ihan lopussa ja silloinkin vain nimeksi...Joten kyllä toi 37kiloa mikä tuli, niin oli ihan puhdasta lihoamista eikä esim.nesteitä!

Näin oli mun tapauksessa, jos tää nyt yhtään sua lohduttaa:) Ja voin sanoa, että nyt kun synnytyksestä on kulunut se 1,5 vuotta, niin on noi melkein kaikki kilot lähteneetkin... Ja en ole todellakaan laihduttanut, vaan ne on lähteneet itsestään hormonitoiminnan palatessa ennalleen:)

Äänestä

tuli raskauden aikana painoa noin 30 kg. Suurin osa tuosta tuli muutamien viikkojen aikana loppuraskaudesta, joskin ihan loppua kohden se vähän laski. Kun paino alkoi nousta, aloin tarkkailla syömistäni tarkasti ja voin vannoa, että syöminen ei ollut painonnousun syynä. Mitään erityistä syytä ei löytynyt. Kun lapsi sitten syntyi, oli hänellä kokoa 4,5 kg (ja hyvin ja vauhdikkaasti tuli ulos), istukka painoi yli kilon ja lapsivettä oli yli 10 litraa!!! Eli siis lapsivettä oli 10 kg. Yrittivät sairaalassa sitä ämpäriin tähdätä, mutta reunojen yli tuli. Sairaalaan jäi yli 20 kg ja pari kuukautta synnytyksestä olin jo monta kiloa alle lähtöpainon, joten todellakaan ei ollut lihomisesta kyse.

Ymmärrän, että painonnousu stressaa, niin se stressasi minuakin, mutta jos ei mitään syytä löydy, niin et kovinkaan helposti pysty siihen vaikuttamaan. Jos pystyt mitenkään. Toisaalta se ei välttämättä ole mikään niin kauhea asia, painoa tulee ja menee. Lapsella varmaan on kaikki hyvin ja itsekin palaudut ennalleen sitten synnytyksen jälkeen.

Mainittakoon vielä, että muissa raskauksissani olen kerännyt painoa 10 kg, 18 kg ja 22 kg. Kaikista olen palautunut samalla tavalla. Ja kaikki lapset ovat olleet syntyessään yli nelikiloisia.

Äänestä
  • vai että 10 litraa lapsivettä :)
    heh heh, joopajoo..

    Äänestä

  • 10 litraa lapsivettä!!! Kas kun eivät saavia alle tuoneet!!!! Mikä lie koulutustasosi tai äö????

    Äänestä

  • Lisää valheita kirjoitti:

    10 litraa lapsivettä!!! Kas kun eivät saavia alle tuoneet!!!! Mikä lie koulutustasosi tai äö????

    sen tiedätte, kun olitte kaikki synnytyksessä mukana. Kyllä sitä kätilötkin ihmetteli, mutta uskoivat silmiään. Tuollaiset asiat kun ovat yksilöllisiä. Saavia ei varmaankaan tullut alle, koska sellaista ei ollut siinä käden ulottuvilla, eivätkä osanneet ihan tuollaiseen määrään varautua, vaikka tiedettiinkin etukäteen, että paljon sitä lapsivettä on.

    Koulutustasoni on maisteri, kauppatieteissä, enkä ymmärrä mitä se tähän liittyy. Älykkyysosamäärääni ei ole virallisesti mitattu, joten sitä en tiedä. Tuskin silti älykkyyteni tai koulutukseni takia lapsivettä niin paljon siunaantui.

    Äänestä

  • Edellinen kirjoitti:

    Kyllä varmaan on paljonkin mahdollista tuo määrä. Minulla meni edellisessä raskaudessa lapsivedet kotona ja kyllä sitä tulikin =) Pöntöltä ei meinannut päästä nousemaan ollenkaan! Ja lattialle tuli monta läikkää vaikka oli iso pyyhe jalkojen välissä! Ei nyt varmaan kymmentä litraa mutta useita litroja kuitenkin! Kävin vaa`alla synnytysvastaanotossa ihan vaan katsoakseni painon viimeisillään raskaana niin näytti jotain viisi kiloa vähemmän kun piti ja olin just syönyt ruokaa ja karkkia ja oli kaikki vaatteet päällä. (paksut gollegehousut,paita,sairaalan aamutakki ja tossut) Myöhemmin tajusin "alhaisen" lukeman johtuneen tietysti tuosta vesien menosta =)
    Nyt vaan mietin et kuinka tässä raskaudessa menee lapsivedet ku ekassa synnytyksessä puhkastiin kalvot ja tokassa meni vedet tosiaan itsekseen kotona. Toivottavasti nyt ei mee jossan kaupassa tai muualla julkisella paikalla!! Olis aikas noloo =)

    Äänestä

ilman syytä lihoa noin paljon edes raskausaíkana. Taitaa vain osalle olla hyvä tekosyy mättää kaikenlaista paskaa maaruunsa, kun kerran ollaan raskaana ja on noita mielihaluja??? Katsopa tarkemmin mitä sinne suuhusi laitat, miten paljon , milloin ja yleensäkin miksi. Ei raskaanaollessakaan nälkä ole kokoajan. Juo vettä edes jokatoinenkerta kun tekee mättöä mieli. Vasta viimeisellä kolmanneksella ravinnontarve kasvaa yhden voileivän verran normaalista! Mietipä tätä!!! Ja tuskin tuli uutena tietona. Varmasti on neuvolassakin opastettu ruoka asioissa edes opaskirjasten annolla. Onneksesi raskautesi on jo loppusuoralla ja pääset varmasti enimmistä kiloistasi lapsen syntymän ja mahd. imetyksen myötä, kunhan et jää syönti koukkuun sitten sen takia että kun pitää imettää. Imetys on muuten tosi hyvä painon pudottaja, kunhan muistaa juoda vettä (täys kalorittomia juomia) runsaasti ja suodä terveellisesti (kasviksia, kuituja....) liikuntaakaan ei pidä unohtaa. Pieniä rauhallisia kävelylenkkejä ulkona tms. niin eiköhän se siitä pikkuhiljalleen vielä iloksi muutu. Niin ja piti vielä sanomani, että en tahdo sinua kirjoituksellani loukata milläänlailla. Olen itsekin välillä raskauttani sortunut mässäilyyn ja se on heti kyllä näkynyt painossa ja kaikessa muussa. sitten onkin taas ollut kovatyö päästä takaisin normi ruotuun.:=)

Äänestä
  • oli eräs kirjoittanut juurikin siitä, että aina se ei ole "oma vika" jos painoa tulee raskauden aikana. Vaikka kuinka liikkuu säännöllisesti, syö normaalisti, niin joillakin sitä painoa vaan tulee, yksinkertaista!
    Terveydenhoitaja neuvolassa sanoi aivan samaa, että toisilla paino kertyy herkemmin, toisilla ei. Joten eipä kannata käydä kenenkään haukkumaan herkkuperseeksi jos ei asiasta tiedä oikeasti mitään. Tuskin terveydenhuollon ammattilainen sanoisi asiaan noin, jos asia ei oikeasti voi niin olla..

    Oma lähtöpaino oli n. 62 kg (en ole tuosta varma, kun en usein vaa'alla käynyt, heh)
    Nyt painan päälle 90 kg. En ole käynyt pariin päivään katsomassa, mutta viime neuvolakäynnillä painoin 90.9 muistaakseni.
    Ja todellakaan en ole herkutellut tuota painoa itselleni. Tottakai jotain pientä herkuttelua välillä, mutta seon normaalia jos ihminen sellaisen itselleen sallii! Ja liikun kuitenkin mahd. paljon. Selkäkivut on vaan ajoittain niin pahat, ettei aina pysty! Joten ei ole itsestä kyllä pelkästään kiinni.
    Mulla kyllä todettiin myös se raskausajan diabetes, joten on normaalia vaikeampaa säädellä painonnousua.

    Mutta tsemppiä kaikille odottajille! =)

    Äänestä

  • kertokaas mitenniin ei ole mahd. jos on noin paljon?

    Ja raskauden aikana ON mahdollista lihoa enemmän kuin se ihanne 12 kg, älkää nyt itse jauhako täyttä paskaa :D Tottakai se kaikkien kirjanormien mukaan menee niin, että painoa pitäisi sen ja sen verran tulla, mutta hei.. Raskaus on yksi näistä monista lääketieteenihmeistä, joista kukaan ei vielä tähänkään päivään mennessä tiedä kaikkea.
    Millä te selitätte sen, ettei painoa voi mitenkään tulla normaalia enempää? Antaa kuulua vaan, jos kerta olette itse ilmeisesti terveydenhuollon ammattilaisia?
    Minulle ainakin yksi ed. mainitsemani henkilö on sanonut aivan toista, kuin te netissä kirjoittelijat.

    Nolaatte itsenne tuolla toisten haukkumisella, että kaikki äidit ketkä saavat enemmän elopainoa raskauden aikana, ovat tajuttomia syömäreitä. Niinkuin tämä nimim. "ruokapoliisi" toivottavasti et lauo noita viisauksiasi ihmisten ilmoilla, joku vihainen hormonimamma vetäisi sinua jo lättyyn.
    Turha on kiistellä asioista, joista kukaan meistä tuskin oikeasti edes voi täysin 100 % varmaa tietoa antaa, joillakin vaan on perusluonteessa pätemisen vittumaisuus.

    Äänestä

  • 35+2 kirjoitti:

    kertokaas mitenniin ei ole mahd. jos on noin paljon?

    Olen vasta alkuraskauden polulla (vko 11). Täytyy sanoa että mieluummin rupeaisin luolaerakoksi kuin lihoisin 40 kg. Minulla on suvussa lisäksi suuri diabetesrasitus, joka lihomisen myötä uhkaa myös terveyttäni raskauden aikana ja lasta. Olenkin jo tehnyt siistin käyrän lääkäristä saamieni ohjeiden perusteella, lihomista max 12 kg, ja aion seurata sitä. Tarkkailen painoa joka viikko ja jos menee yli käyrän, seuraavalla viikolla ei sitten syödäkään paljoa. Kaikki karkit, herkut ja rasvaiset ruoat ovat pannassa eivätkä juuri nyt maitakaan. Syön pääasiassa vihanneksia, marjoja ja hedelmiä ja hieman vähärasvaista lihaa. Tähän mennessä on mennyt hyvin eikä paino ole noussut vielä yhtään, mutta odotan kauhun vallassa myöhempiä raskauskuukausia.

    Näyttää siltä, että raskausaikana moni ei kulutakaan enemmän energiaa kuten väitetään vaan ihan päinvastoin. Olen varma, että tulen itse kuulumaan tuohon joukkoon. Varoa voi, mutta kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan. Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että imettäessä ja synnytyksessä lähtee jo runsaasti raskauskiloja. Loput on laitettava kiertoon sitten vaikka jossain laihdutuskerhossa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikkunenkeijukainen kirjoitti:

Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa todellapaljon lihomisesta raskauden aikana. Olen vk35 ja painoa tullut 40kg. Painon nousuani ei ole tutkittu toistaseksi, mutta lyhyessä ajassa tuo on tullut. Parissa kuukaudessa. Haluaisin tietää kuinka paljon olette lihoneet ja kai siihen on löytynyt joku lääketieteellinen syy?? Huolestuttaa vaan kun on kohta oma paino tuplaantunut.Onhan sitä joo koko keho päälaesta varpaisiin täynnä nestettä mutta ei se nyt 40kg selitä. Karkkia syön joo, mutta aivan samanlailla kun ennenkin eli kohtuudella. Yleensä silloin kun sitä tarjotaan. Ruokaa syön noin 1-2 lämmintä päivässä. Auttakaa nyt ja tulkaa esiin muutkin, ettei mun tarvii olla suomen ainoa raskaanaolija joka on lihonut noin perkeleesti. Masentaa, ei voi muuta sanoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu