Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ketju vaietusta lapsikaupasta tai tarkastellaan asiaa muutenkin, on todellisten muutosten aikaan saaminen todella hidasta.
Isoja muutoksia ei tapahdu yksittäisten hiilamoiden kirjoitusten ansiosta tai jonkun ministerin tai Lastensuojelun keskusliiton kannanotoista. Mutta verrataanpa tätä päivää aikaan vaikka vain vajaa viitisen vuotta sitten.
Silloin ei esim. Hesarin nettikeskustelussakaan saanut mainita aiheettomista huostaanotoista, ne poistettiin sieltä nopeasti, jos olivat vahingossa läpi päässeet. Paperilehdessä julkaistiin vain niitä käsityksiä lastensuojelusta, joita viranomaiset ja poliitikot halusivat julkaistavan. Nyt jo Hesarin pääkirjoituksessa kirjoitettiin samoista asioista, joista täällä on puhuttu jo vuosia sitten.
Edistystä siis tapahtuu, mutta ihmisoikeuksien valossa tietysti raivostuttavan hitaasti. Voi myös kysyä, kuinka paljon niitä ihmisoikeuksia ja lakeja rikottiin ja miten monta vuotta jo ennen sitä, ennen kuin epäkohdista aktiivisesti kirjoittavat aloittivat nettikirjoittelun ja päättäjien painostamisen. Nettikin yleistyi vasta 80-luvun lopulta alkaen.
On ihan aiheellista huudella myös demokratian toteutumisen perään kun niin suuri joukko ihmisiä kuitenkin päivittäin kokee viranomaismielivaltaa. Turhaa osoitella äänestäjiäkään, että poliitikot ovat kansan valitsemia, koska moni hyvä kansanedustajakandidaatti vaiennetaan taitavasti hänen eduskuntaan pääsynsä jälkeen. Tietysti myös hyvä kansanedustajan palkka auttaa lupausten unohtamisessa, mutta kyllä vaientamista tapahtuu myös puolue- ja talousjohdon taholta. Tukiaisista puhe ei ole sananvapauden nimessä turhaa, koska kaikki epäilyt osoittavat sen, miten raha vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja myös siihen, mitä asioita vaiennetaan ja mitä ei.
Toimittajakunta joutuu tekemään paljon - siis vosia - petaustyötä ensin monissa asioissa, ennen kuin tietyistä asioista voi julkisuudessa kirjoittaa. Vaikka joskus tuntuu turhalle kun nostetaan naurettavan tuntuisi tekstiviestikohuja, mutta ehkä niilläkin on ollut paikkansa kun verrataan aikaan Kekkosen kaudella ja vielä kauan sen jälkeenkin, jolloin poliitikot olivat jumalan puolikkaita, joiden toimia ei julkisuudessa juuri arvosteltu. Turhan tuntuiset tekstiviestikohut pudottavat poliitikot lopullisesti jalustaltaan ihan tavallisen tallaajan tasolle omine inhimillisine virheineen ja arvostelukyvyn puutteineen.
Maamme demokratia ja sananvapaus ovat mitä ovat, mutta lastensuojelun suhteen hyvänä esimerkkinä vaiennetuista aiheista ovat vieläkin hoidolliset huostaanotot, koska niiden todellisuus olisi vieläkin liian järkyttävää ottaa rehelliseen julkiseen tarkasteluun. Mielivallan ja lainrikkomusten kohteeksi joutuneiden kohdalla asiat etenevät tuskastuttavan hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Monia perheitä tuhotaan ja monen tulevaisuutta tuhotaan jo lapsuudessa ihan vain valtaapitävien silmien sulkemisella ja väärillä päätöksillä. Se on järkyttävää niiden kohteeksi joutuneille ja vanhempien raivostuneet kannanotot ovat enemmän kuin ymmärrettäviä.
Tuskin mikään muu keino on niin tehokas leimata vanhemmat laiskoiksi epäonnistuneiksi luusereiksi kuin huostaanotto, tapahtui se todellisuudessa miten aiheettomasti tahansa. Puuttuvat peruspalvelut ei olisi saanut olla todellinen syy ikinä, mutta kun ovat vain olleet. Suomalaisista lasten oikeuksista puhumiseen ei saisi sekoittaa myöskään oloja Kiinassa, Ruandassa tai missään muussakaan kehitysmaassa, koska olemmehan nyt sentään länsimaisessa sivistysvaltiossa. Jotain suomalaisen valtaeliitin tekemästä aivopesusta kertoo sekin, että toimeentulotukeen turvautuvia pidetään surkeina fattan asiakkaina. Tuolla tavoin ajattelijat eivät ehkä eläneet vielä silloin kun tämä maa oli sosiaaliturvan ihannevaltio. Nyt on ihanteesta puhuminen kaukaa haettua, kun monissa kunnissa lapsiperheiden peruspalveluistakaan ei ole paljon hajuakaan jäljellä. Jos päivähoitopaikan saa niin hyvä ja kun päiväkodin henkilökunta ei olisi lastensuojelun kätyreiksi valjastettuja, niin vielä parempi.
Isoja muutoksia ei tapahdu yksittäisten hiilamoiden kirjoitusten ansiosta tai jonkun ministerin tai Lastensuojelun keskusliiton kannanotoista. Mutta verrataanpa tätä päivää aikaan vaikka vain vajaa viitisen vuotta sitten.
Silloin ei esim. Hesarin nettikeskustelussakaan saanut mainita aiheettomista huostaanotoista, ne poistettiin sieltä nopeasti, jos olivat vahingossa läpi päässeet. Paperilehdessä julkaistiin vain niitä käsityksiä lastensuojelusta, joita viranomaiset ja poliitikot halusivat julkaistavan. Nyt jo Hesarin pääkirjoituksessa kirjoitettiin samoista asioista, joista täällä on puhuttu jo vuosia sitten.
Edistystä siis tapahtuu, mutta ihmisoikeuksien valossa tietysti raivostuttavan hitaasti. Voi myös kysyä, kuinka paljon niitä ihmisoikeuksia ja lakeja rikottiin ja miten monta vuotta jo ennen sitä, ennen kuin epäkohdista aktiivisesti kirjoittavat aloittivat nettikirjoittelun ja päättäjien painostamisen. Nettikin yleistyi vasta 80-luvun lopulta alkaen.
On ihan aiheellista huudella myös demokratian toteutumisen perään kun niin suuri joukko ihmisiä kuitenkin päivittäin kokee viranomaismielivaltaa. Turhaa osoitella äänestäjiäkään, että poliitikot ovat kansan valitsemia, koska moni hyvä kansanedustajakandidaatti vaiennetaan taitavasti hänen eduskuntaan pääsynsä jälkeen. Tietysti myös hyvä kansanedustajan palkka auttaa lupausten unohtamisessa, mutta kyllä vaientamista tapahtuu myös puolue- ja talousjohdon taholta. Tukiaisista puhe ei ole sananvapauden nimessä turhaa, koska kaikki epäilyt osoittavat sen, miten raha vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja myös siihen, mitä asioita vaiennetaan ja mitä ei.
Toimittajakunta joutuu tekemään paljon - siis vosia - petaustyötä ensin monissa asioissa, ennen kuin tietyistä asioista voi julkisuudessa kirjoittaa. Vaikka joskus tuntuu turhalle kun nostetaan naurettavan tuntuisi tekstiviestikohuja, mutta ehkä niilläkin on ollut paikkansa kun verrataan aikaan Kekkosen kaudella ja vielä kauan sen jälkeenkin, jolloin poliitikot olivat jumalan puolikkaita, joiden toimia ei julkisuudessa juuri arvosteltu. Turhan tuntuiset tekstiviestikohut pudottavat poliitikot lopullisesti jalustaltaan ihan tavallisen tallaajan tasolle omine inhimillisine virheineen ja arvostelukyvyn puutteineen.
Maamme demokratia ja sananvapaus ovat mitä ovat, mutta lastensuojelun suhteen hyvänä esimerkkinä vaiennetuista aiheista ovat vieläkin hoidolliset huostaanotot, koska niiden todellisuus olisi vieläkin liian järkyttävää ottaa rehelliseen julkiseen tarkasteluun. Mielivallan ja lainrikkomusten kohteeksi joutuneiden kohdalla asiat etenevät tuskastuttavan hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Monia perheitä tuhotaan ja monen tulevaisuutta tuhotaan jo lapsuudessa ihan vain valtaapitävien silmien sulkemisella ja väärillä päätöksillä. Se on järkyttävää niiden kohteeksi joutuneille ja vanhempien raivostuneet kannanotot ovat enemmän kuin ymmärrettäviä.
Tuskin mikään muu keino on niin tehokas leimata vanhemmat laiskoiksi epäonnistuneiksi luusereiksi kuin huostaanotto, tapahtui se todellisuudessa miten aiheettomasti tahansa. Puuttuvat peruspalvelut ei olisi saanut olla todellinen syy ikinä, mutta kun ovat vain olleet. Suomalaisista lasten oikeuksista puhumiseen ei saisi sekoittaa myöskään oloja Kiinassa, Ruandassa tai missään muussakaan kehitysmaassa, koska olemmehan nyt sentään länsimaisessa sivistysvaltiossa. Jotain suomalaisen valtaeliitin tekemästä aivopesusta kertoo sekin, että toimeentulotukeen turvautuvia pidetään surkeina fattan asiakkaina. Tuolla tavoin ajattelijat eivät ehkä eläneet vielä silloin kun tämä maa oli sosiaaliturvan ihannevaltio. Nyt on ihanteesta puhuminen kaukaa haettua, kun monissa kunnissa lapsiperheiden peruspalveluistakaan ei ole paljon hajuakaan jäljellä. Jos päivähoitopaikan saa niin hyvä ja kun päiväkodin henkilökunta ei olisi lastensuojelun kätyreiksi valjastettuja, niin vielä parempi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
miten paljon lapsia milloinkin huostaanotetaan tai miten ylipäätänsä lastensuojelutyötä tehdään.
Lapsen etu on niin kovin liukuva käsite, joka muuttuu suhdanteiden mukaan. Ihan yks hailee, mitä lehtiin kirjoitetaan, tai kirjoitetaanko mitään.