Onko täällä perheellisiä paljon, ketkä sairastavat kovaa masennusta ja ahdistusta? Miten teillä puoliso jaksaa jatkuvia masennuskausia/takapakkeja.Minulla vaimo jo tosi väsynyt, kun hänellä muutenkin on stressaava työ.Ei mukavaa kun tulee töistä ja jo naamasta näkee että taas ahdistus minulla päällä,ymmärrän kyllä häntä.Olen miettinyt että jos itse olisin hänen tilallaan,mitenhän jaksaisin? PAKKO SANOA ETTÄ ON TÄMÄ IHAN PERSEESTÄ.TOIVO MEINAA MENNÄ ITSELLÄKIN KUN AINA VAAN TAKAPAKKEJA TULEE.TÄSTÄ EI VARMAAN PARANE IKINÄ!EHDOTINKIN JO VAIMOLLE ETTÄ HÄIPYISIN KOTOA.NIIN SAIS AINAKIN HÄN ELÄÄ LASTEN KANSSA STRESSITÖNTÄ ELÄMÄÄ.KOVASTI SANOTTU MUTTA TOIVO ALKAA LOPPUMAAN!
Perheellisten kokemuksia?
MARKKU TOIVOTON
7223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sinulla on? Onko se mielestäsi riittävä? Oletteko käyneet parisuhdeterapiassa keskustelemassa tästä mieltäsi painavasta asiasta?
Emme ole olleet terapiassa.Minulla oli melko pitkä hyvä kausi tuossa vähän taaksepäin.ja nyt monen terveydellisen seikan takia ahdistus ja masennus on noussut pintaan,eikä oikein pääse siitä oravanpyörästä pois.Siksi vaimo on väsynyt kun aina vaan tulee noita pakkeja enkä usko että meille olisi apua terapiasta,ei ole luurankoja kaapissa siksi en itsekään käy terapiassa kun alunperin sairastuin vakavaan masennukseen monen vuoden työstressin takia.Psiykiatri tai kaksikin että minulle terapia ei ole ratkaisu kun ei ole mitään mitä pitäis penkoa kaapista.Olenkin jo vuosi sitten lähtenyt siitä työpaikasta pois.
hyvää mennä keskustelemaan pariterapiaan, ei sinne siksi mennä että olisi jotain luurankoja kaapissa tms.
Kannattaa kokeilla, meille ainakin oli valtava apu terapiasta.
On kuitenkin monien tutkimusten mukaan tehokkaampaa hoitoa kuin pelkät pillerit.
Kun sanot: "enkä usko että meille olisi apua terapiasta,ei ole luurankoja kaapissa siksi en itsekään käy terapiassa kun alunperin sairastuin vakavaan masennukseen monen vuoden työstressin takia."
Niin ei siellä kaapissa tarvitse niitä luurankoja löytyä. Psykoterapiassa yritetään nimittän selvittää masentumisen syitä. Niitä on jokaisella masentuneella, mutta vain harva tunnistaa niitä itse. Siihen tarvitaan empaattista ammattitaitoista terapeuttia.
Itse paranin vasta, kun pääsin terapiaan ja ymmärsin omat masentumiseni syyt ja haitalliset elämäntavat, joita minun pitää muuttaa. Lääkkeet ovat vain hyvä ensiapu, mutta ne eivät auta toipumaan masennuksesta kuin tilapäisesti = lääkekkurin ajan.
Toivon tietenkin muille parempaa "kohtaloa", mutta minun mieheni ei jaksanut vakavaa masennustani. Olin / olen ollut hoidossa koko ajan sen jälkeen kun masis-diagnoosi annettiin. Olen syönyt lääkkeitä ja puhunut asiasta. Kävimme perheterapiassa joka muuttui sitten pariterapiaksi. Tuntui että kaikki on koetettu, ja minä vaan en parane.
Miespä sitten pisti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen ja mulle tieto tuli postissa, mies vielä toi kirjeen itse laatikosta mulle. Kehui vielä perheterapiassa että oli niin ystävällinen, että toi kirjeen postilaatikosta.
On meitä perheellisiä masentuneita paljon, paljon. Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia. Mieheni on ollut tosi lujilla, ihme ettei ole jo häipynyt. Minä vaan makaan sängyssä kaiken päivää, mies yrittää jaksaa käydä raskaassa työssä, ja joutuu sen lisäksi vielä suurimmaksi osaksi hoitamaan kotihommatkin kun minusta ei siihen ole. Lapsia meillä ei ole. Mutta ei tässä auta muu, kun pakko vaan hyväksyä tämä tilanne ja elää tämän sairauden kanssa. Vaikka välillä tuntuu, että ei tällainen elämä ole edes elämisen arvoista.
Kyllähän tämä aikamoista sinnittelyä on. Itse en masentuneena kovin paljoa jaksa huolehtia puolisoni jaksamisesta, on tekemistä siinä että itse selviää päivästä toiseen. Mutta puolisolla olisi hyvä kyllä olla joku kanava, missä purkaa tuntojaan, ainakin joku ulkopuolinen tukihenkilö. Joillakin paikkakunnilla on masentuneiden omaisille omia vertaistukiryhmiä. Kyllä meilläkin on keskusteltu myös eroamisesta, mutta toistaiseksi yhdessä ollaan pysytty. Älä, Markku, menetä toivoasi. Sulla on kuitenkin ollut hyviäkin kausia välillä. Oletko kuitenkin selvillä siitä, mikä sinua masentaa? Fyysiset sairaudet? Niille ei voi mitään, mutta niiden kanssa on vaan opittava elämään. Voimia sinulle ja perheellesi!