Nyt on vähän ruvennut jännittämään, kun ulostaessa on mukana tullut myös verta. Useimmiten verta tulee pyyhkiessä vähän, mutta joskus sitä tulee runsaammin, niin että koko pönttö värjäytyy punaiseksi. Toisaalta peräaukon seutu on sillointällöin erittäinkin kipeä, joten syy voi olla peräpukamat.
Lisäksi nyt puolen vuoden aikana on esiintynyt pari kertaa sellaista, että maha on turvoksissa ja hieman kipeä/oudon tuntuinen ja tuntuu, että kaiken aikaa pitää käydä kakalla, kun kaikki ei vaan tule kerralla. Tätä kestää noin muutama päivä kerrallaan.
Ulostetta tulee kuitenkin lähes joka päivä ja ripulointia ei esiinny.
Lisäksi olen kärsinyt jo viitisen vuotta huimauksesta, jota on tutkittu ja viimisen diaknoosin mukaan syy johtuu kireistä niskoista. Tosin tää huimaus on alkanut jo kauan ennen pahempia vatsavaivoja, että voi johtua eri syystä.
Lääkäriin tästä pitäisi varmaan mennä, mutta en ole viellä kehdannut, kun yksi kerta hoitaja jo sanoi, että käyn aika usein nuoreksi mieheksi valittamassa vaivoja ja oli sen oloinen, että olen luulosairas.
Eniten tietty pelottaa paksusuolen syöpä, kun äitini siihen kuoli muutama vuosi sitten. Vaikka ikää onkin itselläni vasta 24v.
Tosin mitään laihtumista ei oireisiini ainakaan kuulu. Päin vastoin 10kg on tullut vuoden aikana lisää, kun jäin työttömäksi.
Tietty elin tässä vuosi sitten vähän stressaavaa elämää, kun miltei joka yö piti käydä töissä ja useimmiten myös päivälläkin. Voi olla että siintä on suolisto ottanut nokkiinsa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Syövän mahdollisuuden voit jo ikäsi vuoksi sulkea pois :) Peräpukamat aiheuttavat mahdollisesti tuon suolen epätäydellisen tyhjenemisen tunteen ja verisen pöntön. Pukamat voivat puhjeta esim ponnistettaessa ulostaessa, jolloin luonnollisesti pönttöön tulee enemmän verta. Onko sinulla ummetusta? Pukamat voivat johtua siitä tai runsaasta istumisesta yms. Ummetus voi myös aiheuttaa nuo parin päivän vatsatuntemukset.
Kannattaa soittaa lääkärille ja keskustella noista pukamista ja niiden poistosta. Toimenpide on nopea eikä satu juurikaan. Peräpukamat hoidetaan hirttämällä ne kumilenkeillä. Toimenpiteessä pukama imetään sellaiseen ''pilliin'' ja siihen ns ammutaan kumilenkki joka sitten jää paikalleen ja lopulta pukama putoaa itsekseen pois. Suoli ei tunne kipua (paitsi venytys) joten se ei satu, mutta voi tuntua kyllä lähempänä peräaukkoa.
Mahdollisesti lääkäri tekee samalla myös sigmoideoskopian jotta näkee vähän syvemmälle suoleen. Siinä tähystetään sigmasuoli joka on peräsuolesta vähän ''eteenpäin'' semmoinen ''häkkyrä'' :D vaikea selittää mutta jos katsot jotain anatomian kuvia suolistosta niin siitä selviää, ei kuitenkaan tähystetä syvältä. Voidaan myös tehdä colonoskopia jossa sitten tähystetään koko suoli, ainakin saisit varmuuden siitä onko suolessa mitään. Colonoskopiakaan ei hirveästi satu, mutkat ja suoleen laitettavan ilman aiheuttama venytys tosin tuntuvat, toimenpidettä ennen saa kyllä esilääkkeen ja sen aikanakin voidaan antaa suoneen lisää lääkettä. Itse tähystykset eivät kestä kauaa.
Rohkeasti vaan lääkäriin niin pääset eroon tuosta vaivasta :)