1% taiteelle

1% taiteelle!? Voisihan konkurssikypsä kaupunki hölmömminkin rahansa kayttää.Ei vaan tule heti mieleen, miten.
17446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Salonjokilaakson väelle on uuden kaupungintalon hinta syötetty pala kerrallaan. Talousarvion esittelyn yhteydessä puhuttiin nyt hankkeelle varattavan 9m€ kaikkiaan 14M€ kustannuksista. aamuisen SSS jutun yhteydessä puhutaan n. 15M€ kaupungintalosta. Veikkaukseni on, että jäitten lähdön aikaan puhutaan jo n. 16M€ kustannuksista. Eikä nousu tähän lopu. Lisäkustannuksia tulee aiheutamaan " projektin edetessä tarkentuneet suunnitelmat ja lisätarpeet", jos ei nyt aivan näillä sanoilla, niin tuonne päin kuitenkin.

Äänestä
  • Kaupungintalo tulee maksamaan yli 20 miljoonaa euroa.

    Demarit vaatimukset aiheuttavat sen, että parin vuoden päästä Salon veroprosentti alkaa kakkosella.

    Muistakaa silloin, että Leppänen ja kumppanit SDP:ssä sen saivat aikaan.

    Äänestä

  • Tapio Arjo kirjoitti:

    Kaupungintalo tulee maksamaan yli 20 miljoonaa euroa.

    Demarit vaatimukset aiheuttavat sen, että parin vuoden päästä Salon veroprosentti alkaa kakkosella.

    Muistakaa silloin, että Leppänen ja kumppanit SDP:ssä sen saivat aikaan.

    Jos nyt olis nostettu veroprosenttia prosentilla, se ei olisi tavallisen palkansaajan pussissa paljon tuntunut mut olis tuonut kaupungin kassaan noin 8 milj€. Ei olis tarvinnu heikentää palveluita ja nostaa taksoja niin kuin nyt tulee tapahtumaan ja kaikki tämä koskee eniten juuri lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Mutta sinun kokoomuksesi halusi pitää äänestäjäkunnalleen lupauksensa olla kajomatta veroprosenttiin, vaikka elämmekin nyt kriisin keskellä.
    Jos taas tarkoitat kaupungintalon rakentamista niin sehän oli melko yksimielinen päätös valtuustolla. Miksi teillä porvareilla on aina halu kyykyttää niitä ihmisiä, joilla menee jo huonosti?
    Kokoomus on palkansaajan suurin vihollinen, muistakaa tämä kun seuraavan kerra äänestätte.

    Äänestä

  • kievari kirjoitti:

    Kaupungintalon taidehankinnat? Itse ehdoittaisin samoja taiteilijoita jotka olivat aikoinaan Kiasman avajaisissa. Mieleeni on jäänyt erityisesti taiteilija joka vatkasi spermaa ja paskaa tehosekoittimessa. Olisi aineet taiteen tekemiseen lähellä.
    Eikä hassumpaa taidetta olisi taiteilijaprofessori Teemu Mäen tekemisetkään. Esim. kissantappojuttu.

    Äänestä

  • 10% kirjoitti:

    Tämä kommentti voidaan jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Aalio kirjoitti:

    Tämä kommentti voidaan jättää omaan arvoonsa.

    Mikä siinä nykytaiteessa niin paljon närästää? Suuria taiteilijoita kaikki, ainakin jos lasketaan yhteiskunnan maksamien tukien mukaan. AMKK katossa roikkuva, muistaakseni 180000 markkaa maksanut somistus on oiva esimerkki hienosta taiteesta. Tai sitten ei.

    Äänestä

  • kievari kirjoitti:

    Jos nyt olis nostettu veroprosenttia prosentilla, se ei olisi tavallisen palkansaajan pussissa paljon tuntunut mut olis tuonut kaupungin kassaan noin 8 milj€. Ei olis tarvinnu heikentää palveluita ja nostaa taksoja niin kuin nyt tulee tapahtumaan ja kaikki tämä koskee eniten juuri lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Mutta sinun kokoomuksesi halusi pitää äänestäjäkunnalleen lupauksensa olla kajomatta veroprosenttiin, vaikka elämmekin nyt kriisin keskellä.
    Jos taas tarkoitat kaupungintalon rakentamista niin sehän oli melko yksimielinen päätös valtuustolla. Miksi teillä porvareilla on aina halu kyykyttää niitä ihmisiä, joilla menee jo huonosti?
    Kokoomus on palkansaajan suurin vihollinen, muistakaa tämä kun seuraavan kerra äänestätte.

    1% vastaa 8M€, 3% vastaa 24M€. Seuravina vuosina Salon tuloista häviää yli 15M€, joten 2% nousu on tulossa ja tällä pidetään vasta budjetti tasapainossa. Jos veroja ei nosteta eikä kuluja karsia, jää jäljelle velanoton lisääminen. Ja sehän on kuntapäättäjille helppoa, kirjoitetaan paperiin oikea luku ja mennään Kuntarahoituksen juttusille

    Äänestä

  • Aalio kirjoitti:

    Tämä kommentti voidaan jättää omaan arvoonsa.

    Kirjoittajalla hyvät tiedot ja tuntemus nykytaiteen tilasta. Diskurssia parhaimillaan.

    Äänestä

  • 9+15 kirjoitti:

    Mikä siinä nykytaiteessa niin paljon närästää? Suuria taiteilijoita kaikki, ainakin jos lasketaan yhteiskunnan maksamien tukien mukaan. AMKK katossa roikkuva, muistaakseni 180000 markkaa maksanut somistus on oiva esimerkki hienosta taiteesta. Tai sitten ei.

    AMKK:n taideteos on taiteilija Stefan Linforssia parhaimmillaan. Nykyään Stefan on omistautunut
    "patterikikkelien" muotoiluun. Kaupungintalon kattoon voisi ripustaa kyseisiä esineitä, tuhat kertaa suurennettuina, niin paljon, että saataisiin 1% kaupungintalon kustannusarviosta käytettyä. Tällä tavalla tulisi nostettua kaupungin imagoa, josta politiikot niin paljon metelöivät. Kansan keskuudessa alettaisiin Salosta käyttämään nimitystä suurten mulkkujen kaupunki.

    Äänestä

  • Valtio tilittää Salolle tarkistuslaskennan jälkeen kertaluontoisen 10M€. Minne tämä laitetaan? Pienennetäänkö sairaanhoitopiirin säästövaatimuksia, laitetaanko taiteeseen vai bonuksina kaupungin työntekijöille.

    Äänestä

  • 1519 kirjoitti:

    Valtio tilittää Salolle tarkistuslaskennan jälkeen kertaluontoisen 10M€. Minne tämä laitetaan? Pienennetäänkö sairaanhoitopiirin säästövaatimuksia, laitetaanko taiteeseen vai bonuksina kaupungin työntekijöille.

    Koulutoimi on ollut jatkuvien säästötoimien kohteena. Hyvinäkään aikoina Salon kouluihin ei ole investoitu tarpeeksi. Ehdotan, että tuosta rahasta käytetään riittävä määrä opettajien palkkauksen korjaamiseen. Näin raha saa parhaan tuoton ja tulee maksamaan korkoa pitkälle tulevaisuudessa. Oletan valtuuston pystyvän yksimelisesti näin ryhdikkääseen päätökseen.

    Kaupungin pitää laittaa koko summa moskeijan rakentamiseen. Turkuun puuhataan kovalla vauhdilla moskeijaa, minareetteineen, ei sitä kunniaa niin vain meiltä voi viedä,ja tähän rakennukseen myöskin1% edestä taidetta.
    Olisi sijoitustoimintaa parhaimmillaan.

    Äänestä

  • 101 kirjoitti:

    Kaupungintalon projektiryhmälle on jo välitetty ohjeet lisätä minareetti tornineen. Tähän on aikaisemmin viitattu " maahanmuuttajien infopisteenä". Rahaa palaa just tuollaiset 7M€. Palkataan Imuääni joikhaamaan tasatunnin kiekaisut tornista, palkka sama kuin muuten saisi sossusta, 2500€/kk puhtaana. 3M€ riittää oikeen hyvästi siihen tarkoitukseen.

    Äänestä

  • KokoEtu kirjoitti:

    Koulutoimi on ollut jatkuvien säästötoimien kohteena. Hyvinäkään aikoina Salon kouluihin ei ole investoitu tarpeeksi. Ehdotan, että tuosta rahasta käytetään riittävä määrä opettajien palkkauksen korjaamiseen. Näin raha saa parhaan tuoton ja tulee maksamaan korkoa pitkälle tulevaisuudessa. Oletan valtuuston pystyvän yksimelisesti näin ryhdikkääseen päätökseen.

    SSS tänään: "Salon kaupunki saa opetusministeriöltä 353 000 euroa avustusta perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen.
    Salon opetustoimen johtajan Tommi Tuomisen mukaan avustuksella paikataan tuntikehyksen pienennystä, joka aiheutuu kaupungin tämän vuoden säästöistä.
    Paimio ja Somero saivat kumpikin avustusta 46 800 euroa, Sauvo 25 050 euroa, Koski 8 800 euroa, Raasepori 177 720 euroa
    Opetusministeriö jakoi kaikkiaan 30 miljoonaa euroa. Rahaa voi käyttää muun muassa palkkoihin ja jakotuntien lisäämiseen
    "
    Viisainta on käyttää rahat ylityöllistettyjen ja alipalkattujen opettajien palkkojen korotuksiin.

    Äänestä

SSS pääkirjoituksen otsikko tätä aamulta. Ollaan me täällä Salossa niin paljon parempia taiteentukijoita kuin Jyväskylässä, jossa prosenttitaiteen periaatteesta luovuttiin. Hyvä meidän ryhdikkäät päättäjät.
Tuodaan Riran kivikasat Saloon kaupungintalon tontille. Ne on jo kerran maksettu.

Äänestä
  • Kenen politiikon ryhti pettää ensimmäisenä? Saa ainakin minun ääneni seuraavissa kunnallisvaaleissa, ja arvatenkin monen muun myös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

%? kirjoitti:

1% taiteelle!? Voisihan konkurssikypsä kaupunki hölmömminkin rahansa kayttää.Ei vaan tule heti mieleen, miten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu