tälläkin palstalla!Tästä aamusta lähtien on palstan virallinen nimi Keski-ikäisten Kievari ja tilanne säilyy koko joulun ajan.Mä olen tehnyt tiukkaakin tiukempaa ajatustyötä ja ajattelin perustaa tänne Virtuaalikuppilan josta voi ostaa pientä henkistä nakerreltavaa pahimpaan pikkunälkäänsä.Kaikki alle 50-vuotiaat saavat lastenannoksen puoleen hintaan avajaistarjouksena!Täällä ei kelpaa mikään muu maksuväline kuin avoin mieli tai vilpitön mielenkiinto lähimmäisten auttamisesta.Ei edes avoin shekki käy...vaikka kyllähän se mulla oli ensimmäisenä ajatuksissa.Ja lisäksi alkaa Suuri Joulukilvoittelu jossa yritetään saada oma ego tasapainoon.Ensimmäiseksi tullut voittaa kävelymatkan Helsingin Rautatieasemalle ja takaisin.Matkan saa tehdä itse valitsemallaan ajanjaksolla.Oma maitopullo ja makkaraleivät mukaan ettei pääse väsy yllättämään!Ja piteimmittä puheitta:Vietetään nyt sitä laatuaikaa koska ollaanhan me sen arvoisia.Tai jotain...
Täten Julistan Joulurauhan Alkaneeksi...
nooanarkki
54198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
rapalätäkköön Kievarin kyltin alle*
Mitäs sinä meet omin lupines muuttelemaan ihmisten pesäpaikkoja.
Kievari?
kapakassakos sitä istutaan muka lastenannoksia syömässä?
Senkin huijari, pistät erotuksen taskuus, kanalja
*tuijottaa tiukasti yhdellä silmällä ja kulmahammas paljaana Nooaa, mahan päällä istuen*
Kuinkas tästä meinaat selvitä?
Hä?
olevan vaikka muille jakaisi.Ja miksi et jakaisi!Mun mielestä Kievari on hyvä valinta jos sitä vertaa vaikka Nuljukkalan Nakkikioskiin tai vaikkapa Takahikiän Tortillatoriin.Ei muuta kuin sopeudut vallitsevaan käytäntöön ja ne lastenannokset on vain ALLE VIISIKYMPPISILLE!Aikuiset maksaa täyden hinnan-niin kuin yleensäkin elämässä...
tuimasti mahanpäältä*
Tuut sitte myymään alle viiskymppisille 50 palstalle.
Sulla on taka-ajatus!
Hähää!
Yrität houkutella tänne nuoria, hemasevia naisia!
Porsas.
Eikö kurttuliidat ja tertut kelpaa.
Mitä!
Tunnusta?!
Tytöt hoi, päästänkö tän meneen?
mutta imartelu ei auta yhtään!Ihan oli viaton ajatus koko kuppila mutta täytyy sitten muuttaa heti sääntöjä.Tästä'lähin tänne ei pääse kuin yli 80-vuotiaat ja hekin vain vanhempiensa seurassa!Mitäs nyt tuumaat?Olen mä loppujen lopuksi aika sopeutuvainen ihminen.Näin mieheksi...
alkaa kuulostaa paremmalta.
*vetää kulmahampaan piiloon*
Sä olet niin söpö kun ajattelet vanhuksia! Ihana mussukka!
*liikuttuu ihan kyyneliin*
Eiköhän me tässä keskenämme pärjäillä. (voi herranen aika että se uskoi kaiken mun höpinän.Nyt näyttää jo hyvältä...)
oitis Vanhustenhuoltoon ja järjestin vanhusväen pikkujoulut.
Nuo lastenannokset kelpaa hyvin, eihän niillä vanhoilla kultasilla ole edes hampaita.
Kaulalappuja voisit piipahtaa ostamaan.
Muutama pyörätuoli pitää hakee vuokraamosta ja viinakset laitetaan kuule piiloon,
Pappakullat jos oluen saa, hullaantuvat nipistelemään mummuja pepusta, hoitajista puhumattakaan.
Vessanpytylle pitäs tehdä jotain...siihen ei papat ihan heti osu.
Äläkä siinä vetkustele...kutsut alkaa klo 1400 ja nyt on jo kiire!
Nimen vois muuttaa Vanhuväen Kievariksi...
tätä uutta tilannetta.Tää bisnesmiehen ura on mulle ennestään tuntematon vyöhyke.Jaa että Vanhuväen Kievari?Kieltämättä siinä on jotakin...kahtotaan kunhan on kaikki valmistelut tehty.Taidankin ensimmäiseksi rynnätä sinne viinakauppaan kun tulit siitä maininneeksi!
kainaloon ja lähtee perään*
Ei muuten, mutkun siinä oli hyvä , jollei sitten erinomainen toi kohta... Kaikki alle 50-vuotiaat saavat lastenannoksen puoleen hintaan avajaistarjouksena!...Eikun siis, TÄH ??? Siis LASTENannoksen puoleen hintaan ??!! Ei hitsi...nyt Nooa viilaat vielä tota kohtaa ! Miten MÄ pärjään puolikkaalla lastenannoksella ?? Iso ihminen, suursyömäri ??
Ja juuri kun mä alan kotiutumaan tänne, niin paikan nimi vaihdetaan ??? Liikaaa muutoksia pienelle ihmispololle !!
Ja tuo palkinto ?? " Ensimmäiseksi tullut voittaa kävelymatkan Helsingin Rautatieasemalle ja takaisin"...Eksysin mä siellä, suuressa kaupungissa !!
MUTTA...Kannatan silti...ajatus oli hyvä...JOULURAUHA !!
alle viiskymppinen?
Minusta tuntuu että tässä on taas koira haudattuna?
Tämä kuppila-homma taisikin olla aika hieno juttu kun jo teitä on kaksi kiinnostunutta.Täytyy varmasti vielä viilailla ja hienosäätää noita kahvila-asetuksia hiukan avarampaan suuntaan.Muuten voi tulla muusit silmille alle aikayksikön!Sitä paitsi Helsinki on pieni paikkakunta,paljon pienempi kuin esimerkiksi Honduras!
Ja tässä ei ole mittään koirii haudattuina...mä oon kuules nuori tyttönen vielä...ainakin pari vuotta...no, okei, puolitoista...;))
hei...mulle Helsinki on suuri ja pelottava kaupunki...siellähän on paaaaljon ihmissii...paaaljon enemmän kuin täällä...:O/
vaan ne on tarjoiluvadilla!Olikos hyvin sanottu,mä keksin sen ihan äsken?Ihmisiä ne hesalaisetkin on sillä mä luin sen kerran Valituista Paloista.
Huomenta. Haluan ostaa henkistä nakerreltavaa ja sen kautta tietoisuuden siitä, että ostanko uuden puhelimen vai en. Nykyisessä ei vikaa, enkä tarvitse sellaisia uusia ominaisuuksia mitä tässä nykyisessä kolme vuotta vanhassa/uudessa ei ole. Haluaisin vaan vaihtaa vaihtamisen ilosta. Eli avoimella mielellä ostan mielipuolisia mielipiteitä tästä mieltäni askarruttavasta asiasta.
Mitä sitten tulee tuohon oman egon tasapainoon tai sen siihen saattamiseen voin todeta, että nyt egoni on tasapainossa kun Toronto voitti Buffalon ....mikä nyt on tietenkin maailman tärkein asia. Perjantaita porukoille.
nyt pistit kyllä niin pahan heti aamusta.Mulla on vielä kesken tämä tavaroiden laittelu enkä löydä täältä mitään.Ne nakertelupussitkin on jossakin alimmaisena niin että jos ei sulla ihan hengenhätä ole voidaan katella myöhemmin päivällä.
Katellaan. Toivottavasti levottomat jalkani eivät vie minua sillä aikaa puhelinkauppaan.
Mie ostin viimekuussa uuden puhelimen, on muuten hyvä, näppäimistöki reilua kokoa samoin näyttö. Linjakkaan näköinen, mulla on luumunpunainen väriltään, niitä on myös mustana.
Tää on Nokian 2720.. Suosittelen:)))
Mie muutuin luumunpunaiseksi naamastani, kun tuon luin, tässä vaan uuden liittymän
vanhaan puhelimeen otin ja toinen kehuu uudella luumunpunaisellaan ;((
Oli pakko ostaa, entine putos wc:ssä laattalattialle, ei uskaltanu enää pitää sitä käytössä, sen verran siihen tuli vikoja): Alle satasen puhelin on:)))
eteisen laattalattialle, mutta toimii, silloin kun ei toimi.
No, halpahan tuo oli, mutta kun tuolla on neljä puhelinta, kyllä niistä joku aina pelaa,
niin ei viittis uutta ostaa.
muita puhelimia oo, jotenka oli pakko ostaa:)) Ihan tyytyväinen toistaiseksi olen ollut.
Olishan se säästöä ollu kahdeksankymppiä, jos ois käyttökelpoinen löytyny kotonta. Nyt kattelin lehdestä niin kympillä on tän saman mallin hinta tippunu):
Onneksi olkoon. Onko siinä navi.
sen olis saanu mut en halunnu sitä? Muistankoha oikein??? Käy kattoo Nokian sivuilta puhelimia. Siellähän voi tehdä vertailujaki eri malleista:)))
Niin voisinkin katsoa, mutta tiedätkö mitä. Kun mä menen oikein kuolaamaan uutuuksia joiltain sivuilta, mua ei enää hillitse mikään, se on sitten menoa.
muu auta, ku meet vaa ja ostat ittelles joululahjan:))))
Mutta kun mä en tarvi sitä. Hankkisko muuta elektroniikkaa vai peräti erotiikkaa ?!
sinnuu:))) Parempi onki ettet kattele nyt sitte mitään puhlimia, etkä mitään muutakaa tilpehööriä! Pois se sinusta, huss....:)))
Kiitos sinulle. Vapautit mieleni siihen oleelliseen.
tällaista että mullapa on puhelimenetsimispuhelin.Suomennan; toinen puhelin etsimään sitä toista kun se toinen eksyy aina jonnekkin kummaan paikkaan.Sitten voi soittaa tällä toisella siihen ensimmäiseen ja sitä rataa.
Mulle on vähän naureskeltu,miksiköhän :-)))))))))
Ääh.. puuh... Hitsi ku juoksin koko matkan, ehdinkö viel tänne,,, oi,voi ku nyt puuskuttaa kovasti:)
Jotain kivaa purtavaa kyl tekis miel...
Joulu Rauha, hyvä asia!
kun sen piti lähteä käymään asioillaan.On niin paljon hankittavaa ja tuossa on kauhea jono vii...eikun maitokaupan ovella.Kyllä se tästä suttaantuu kunhan pahimmasta kank...kankaiden ja muiden ruokalappujen hankkimisesta selvitään.
Mikä sinnuu vaivaa, noin korjailet sanojas? Ihan huulipyöreenä tääl, mietin vaa, oliskos nyt kettua kainalossa:))))
vanhetessa tämä käsien vapina mennyt pahemmaksi.Enkä mä kyllä ole ott...ollut huonoilla teillä!Jotenkin se on tullut tavaksi aloittaa aamunsa isolla lasillisella viin...viinimarjamehua...
Ei muuta kuin DNA-kauppaan. Mula oli 400 euron puhelin jonka totesin tuhrakkeeksi, nyt 100 euron ja tyytyväinen olen.
Ei se kuppila juttu nyt ihan p...kään ollut. Aina kannattaa esittää uusia ajatuksia. Kaikki on mahdollista eikä saa lyödä lyttyyn jollei itseä miellytä.
ihan suoraan miuta silmiin,, noin... hmm.. hiukka sameelta näyttäät.. Sanos huugo, suoraa miun hajuaistia kohen,,, hui! ihan viinille haiset ja kieles ja huules siniset,, no, nii kiinni jäit, oot punaviinilögiä maistellu etukäteen,, Huijari oot!!! Nyt sohii etusormella nenäs eessä:))
vähän hitaasti!Mikään huijari ole...Ja Huugo ei ole mun nimeni...värisokeakin taidat olla...
ihan iisisti nyt, MUISTA sitten, ettet enää klögipulloon tartu, ennenkuin saat luvan!!!!
http://www.e-ville.hk/fi/category/96/k_nnyk_t_ja_tarvikkeet
huugo...tuus tänne nurkantaa..
Kerkesin jonossa aika eturiuhoille...
Mä kyllä kovasti yritän koko ajan...(tarttua siihen pulloon kiinni.hehehee...)
Mä olen nyt parantanut tapani...vaan mikä on tämä eturiuha?
pullot laitettu piiloon:))
yhtään mikään...täytyypäs pikipäiten kipaista postissa ja voisin samalla hak...joo näin teen.Ja olen ihan kunnolla(hohoo,kännissä).
ei ryyppy kelpaa niin ei.
*Pistää korkin pulloon ja lähtee omille teilleen*
muuten hyvältä, mutta kävelymatka Helsingin rautatieasemalle vaikutta versiolta meidän helsinkiläiskakaroiden palkinnolta marjapussi korttipelissä aikoinaan. Silloin palkinto oli kävelymatka Porvooseen omin eväin.
Mutta se on niitä varjopuolia kun asuu syrjäseudulla...
pois sieltä syrjäiseltä niemeltä:-)
tasapainoon näitä kisoja varten, joten luultavasti olen jo voittanut.
Lähden kävelemään Helsingin rautatieasemalle heti, kun ehdin, takaisin
tulen vasta ensi vuonna, on sen verran pitkä matka.
Saakohan sinne tehdä nuotion, että voin käristää jouluaattona vaikka makkaraa ;)
Olisko sulla Punaista lenkkiä puoleen hintaan?
että totta mooses se onnistuu.Tulet vain hakemaan puodista joskus iltapäivällä.
Toi oli tosi hyvä veto ja ilman muuta oon mukana, vaikka joudunkin näköjään aika hännille ;))
Pitäis oikein hevospeli hommata sellaisellahan aikanaan kievareihin mentiin.
Näen silmilläni minkälainen paikka on ja siellä on tosi hyvä tunnelma.
No kova porina käy ympärillä, taidan ensteks istahtaa kuuntelemaan mitä kaikki kaverit täällä juttelee, tossa onkin hyvä penkki seinustalla siintä näkyy koko sali. HUH HUIJAKKAA.*puhaltaa oikein keuhkolliset ja alkaa rauhottumaan.
ja asetut taloksi!Onneksi täällä on niin fiksua porukkaa että polttelevat pihamaalla...muuten olisikin tullut tupen rapinat.Mulla on mennyt aamupäivä tilpehöörejä etsiskellessä ja taitaa iltapäivä mennä samalla tavalla.Mutta onneksi tässä on näitä päiviä vielä edessä.Täytyisi kehitellä joku koukku millä porukka erehtyisi tulemaan tänne ja toisi mull...Hops kun erehdyin taas ajattelemaan muita asioita!Mutta koitetaan yrittää.
*istahtaa pöytään seuraamaan keskustelua* Voisin ostaa pienet säälit nuhaiselle olemukselleni?