Tässä kaikki mitä tarvitsette!

Tärkeää

Tekijänoikeus tuottaa tietyin rajoituksin yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen. Useimmissa maissa tekijälle syntyy myös moraalisia oikeuksia, joita ei voi siirtää ja joista voi luopua vain rajallisesti.

Tekijänoikeuslainsäädäntö on kansainvälisesti voimakkaasti säädeltyä ja nykyisin useimmissa teollisuusmaissa samanlaista. Tekijänoikeuden kesto on 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Muun muassa esityksiä, äänitallenteita, valokuvia ja radio- tai televisiolähetystä suojaa lisäksi lähioikeus. Näiden oikeuksien suoja-aika on 50 vuotta ja se lasketaan esitys-, tallentamis-, julkaisemis-, lähetys- tai valmistamisvuodesta.

Tekijänoikeusloukkaus tarkoittaa sitä, että tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa käytetään tavalla, joka rikkoo tekijänoikeuden haltijan yksinoikeuksia, kuten oikeutta valmistaa kappaleita teoksesta tai oikeutta saattaa näin valmistetut kappaleet yleisön saataville.

Suomessa yksityiseen tai läheisten ystävien ja perheenjäsenten käyttöön tulevan musiikin ja elokuvien kopiointi on laillista mikäli

1. kopiota tehdessä ei ole kierretty tehokasta teknistä suojausta
2. se tapahtuu läheisten kesken tai lähde on laillinen
3. kopiointi rajoittuu muutamaan kappaleeseen.

Selkeästi laittomasta lähteestä, kuten vertaisverkoista, luvatta levitetyn sisällön kopioiminen tuntemattomalta ihmiseltä omaan käyttöön ei ole laillista. Tietokoneohjelmia tai tietokantoja ei saa kopioida, mutta laillisesti hankitun tietokoneohjelman omistaja saa ottaa itselleen ohjelman käytön kannalta tarpeellisen varmuuskappaleen.

Tekijänoikeusrikkomus

Tekijänoikeusrikkomukseen voi syyllistyä, jos valmistaa tekijänoikeuden alaisesta teoksesta kappaleen tai saattaa teoksen yleisön saataville tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti tai rikkoo moraalisia oikeuksia koskevia lain säännöksiä. Myös laittomasti valmistettujen teoskappaleiden tuominen maahan on tekijänoikeusrikkomus.

Tekijänoikeusrikos

Tekijänoikeusrikokseen voi syyllistyä, jos tekijänoikeuden loukkaus tapahtuu ansiotarkoituksessa ja teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa.

Rikoslaki (49 luku 1 §) sisältää rangaistussäännöksen, jonka nojalla tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi henkilö, joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen. Sama säännös koskee oikeutta kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteen esitykseen, äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu ääntä, filmiin tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu liikkuvaa kuvaa, radio- tai televisiolähetykseen, luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, taikka valokuvaan.

Rangaistussäännöksen sisältö määräytyy siis tekijänoikeuslain mukaan. Tekijänoikeusrikos ei mainitse ylimalkaista teoksen käyttämistä, vaan säännöksen soveltaminen edellyttää, että lain tekijän yksinoikeuksiksi varaamia oikeuksia on loukattu. Tekijänoikeuden loukkaus tapahtuu, jos teoksesta valmistetaan kappaleita ilmantekijän suostumusta tai sitä levitetään yleisön saataville luvattomasti, näytetään, esitetään tai välitetään.

Lievemmistä teoista tuomitaan tekijänoikeusrikkomuksen nimikkeellä.

Tekijänoikeusrikoksiin kuuluvat myös teknisen suojauksen kiertäminen, teknisen suojauksen kiertämiskeinorikos ja oikeuksien sähköisten hallinnointietojen loukkausrikos.

9

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tärkeää

      Avunanto

      Tekijänoikeuslaki sinänsä ei määrittele avunantoa tekijänoikeusrikkomukseen tai tekijänoikeusrikokseen. Sen sijaan Suomen Rikoslaissa on yleinen avunantopykälä, jota sovelletaan myös tekijänoikeuslainsäädännön kanssa.

      Rikoslain (5 luku 6§) sisältää säännöksen, jonka mukaan se joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Edelleen sama lainkohta säätää, että yllytys tällaiseen tekoon rangaistaan kuten avunanto.

      Turvaamistoimenpiteet

      Tekijänoikeusloukkauksissa viranomaistoimenpitein pyritään estämään tekijänoikeuden loukkaamisen jatkuminen. Rikoslain (10 luku 5§) säätää menettämisseuraamuksista. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa rikoksen kohteena oleva esine tai omaisuus voidaan osittain tai kokonaan määrätä menetetyksi, mikäli menettely on tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi, ja esine on erityisen sovelias rikoksen kohteeksi tai rikolliseen käyttöön. Käytännössä tällä on perusteltu esimerkiksi palvelimen takavarikoimista tilanteessa, jossa sitä on käytetty tekijänoikeusrikoksen toteuttamiseen.

      Laittakaahan kommenttia jos tuntuu siltä. Tuosta voisin vetästä pari kommenttia itsekkin: Kaikki nettilataaminen, jossa ette jaa mitään, kuuluu rikkomuksen piiriin, josta pahin rangaistus on käsittääkseni moitteet. Jos jaatte vähänkää samalla, niin siirtyy teko rikoksen piiriin josta voi tulla siis tuo sakoista kahteen vuoteen. Huomatkaa, että mikäli neuvotte tällä tai muulla foorumilla tai muuten toista ihmistä tekemään rikoksen, teitä rangaistaan samalla tavalla, kuin rikoksen tekijää. Rikosvälineet (tietokoneet ja kaikki tallennusvälineet) voidaan siis rikoksen jälkeen takavarikoida poliisin toimesta. Pelkkä lataaminen ei siis riitä tähän. Tässähän ei missään mainita niitä vahingonkorvauksia, joiden suuruus riippuu tekojen määrästä ja niiden aiheuttamasta haitasta. Nehän se suurin haitta loppujen lopuksi tuossa on. Kiitos ja näkemiin :)

      • hyvää,

        tekstiä ja ohjetta oli tuo,,mitähän tuohon osaisi kommentoida muuta,,pitää miettiä


      • 25v
        hyvää, kirjoitti:

        tekstiä ja ohjetta oli tuo,,mitähän tuohon osaisi kommentoida muuta,,pitää miettiä

        paljon lisättävää ole, asiat ovat juuri noin.


      • Ökomaani

        Verkossa saattaa olla ladattavana sellaista tavaraa, joka on lähtömaan lakien mukaan laillista mutta Suomen lain mukaan ei. Suoja-ajat ja muut sellaiset voivat nimittäin olla erilaisia, ja esim. USA:ssa oli aikaisemmin copyright ajoittain uusittava. Monesta teoksesta tämä uusiminen on jäänyt tekemättä ja tekijänoikeus on sen vuoksi rauennut.

        Olisi mielenkiintoinen selvittelyn kohde oikeudessa, saako tällaisesta lähteestä ladata, vaikka sieltä ladattua tiedostoa ei saa panna Suomessa jakeluun.


    • cc

      Onhan tässä oikeaa asiaa, mutta varsin ylimalkaisesti esitettynä. Esimerkiksi tahallisuudesta ei sanottu sanaakaan. Teksti taitaa olla Wikipediasta, ja käyttöehdot ovat jääneet lukematta.
      http://wikimediafoundation.org/wiki/Käyttöehdot

      • 264

        Eihän noissa käyttöehdoissa sanota sanaakaa siitä, ettei tekstiä saisi käyttää muualla. Vai?


      • ööääöö
        264 kirjoitti:

        Eihän noissa käyttöehdoissa sanota sanaakaa siitä, ettei tekstiä saisi käyttää muualla. Vai?

        Jos kopsaa tekstin niin olisi nyt ainakin moraalisesti oikein mainita mistä sen on kopioinut.


      • tärkeää
        ööääöö kirjoitti:

        Jos kopsaa tekstin niin olisi nyt ainakin moraalisesti oikein mainita mistä sen on kopioinut.

        Hyvä tietää tuo tulevaisuudessa. Etteivät luule ihan kadulla kasvaneeksi ;)


      • PP
        tärkeää kirjoitti:

        Hyvä tietää tuo tulevaisuudessa. Etteivät luule ihan kadulla kasvaneeksi ;)

        mainittu piraattipuolueesta mitään!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      294
      6666
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1267
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe