Olen rv 6 1. Tänään kävin ultrassa aj sikiön sydänääniä ei vielä näkynyt. Eikö pitäisi näkä, kun menkkani ovat säännöllisesti olleet 28-29 päivää ja edellisessä raskaudessakin ne näkyivät jo tasan 6 viikolla. Vuosina 2001 ja2002 minulla oli tuulimunaraskuadet. Viime suununtaina minulla alkoi rusehtava vuoto, mutta tänään ei ole tullut vuotoa lainkaan. Kamala odottaa kun ei tiedä, että onko tämä tuulimunaraskaus vaia ei?
Tuulimunaraskaus???
minä80
5401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mäkin kävin ultrassa vkolla 6 jotain, eikä näkynyt mitään. Rusehtavan vuodon takia menin, kun epäilin, että jotain on vinossa. No, vuoto kesti yhteensä melkein 3 vkoa, ja sitten kun ekasta ultrasta parin viikon päästä menin uudelleen tarkastukseen, siellä näkyikin yllätykseksemme syke, ja alkoi oli lääkärin mukaan 7 0 -kokoinen. Kuvittelin siis olevani viikon pidemmällä, kuin olinkaan. Eli ei tuo vielä välttämättä tarkoita tuulimunaa, vaikka kieltämättä se voikin olla mahdollista.
Oma raskaus on nyt edennyt 9. viikolle ja vuodot ovat loppuneet, mutta koko ajan on jännitys, että mitenköhän käy, kun viime raskaudessa huomattiin 12. viikon ultrassa alkion kuolleen 7 1... Uudenvuodenaattona on taas 12. viikon ultra. Toivotaan meille molemmille onnellista ja toivottua lopputulosta. :)
on kuulemma nyrkkisääntö siihen, että sydänäänten pitäisi näkyä. Toivottavasti pääset pian piinasta, kävi miten kävi, se vastauksen odottaminen on pahinta...
En osaa vastata tuohon tuulimunaraskaus kysymykseen, kun itsellä ollut vain keskenmenoja. Kysyisin vaan, että oletko käynyt yksityisellä ultrassa, kun täällä meillä päin ei ole tarjolla tota "julkisen palvelun" ultraa kuin alkuraskauden (vk 12) ja sitten rakenneultra? Ajattelin vain, että jos itsekin jossain vaiheessa tarvitsisi yksityisellä käydä, niin minkä hintasta se noin on?
Voimia teille .
ja alkio oli oikeassa paikassa ja syd.sykekin näkyi. Omalla gynellä, omavastuuta tuli 80 euroa
ei eilen näkynyt sykettä, ruskuaispussi oli pyöreä. Kävin yksityisellä. Lääkäri sanoi, että erittäin todennäköisesti kesken tulee tai sitten pieni mahdollisuus, että raskaus on saanut alkunsa vasta oletettua myöhemmin, nyt toiveet siinä. Raskausoireita ei pahemmin, rinnat aristaa ja vessassa joutuu käymän tosi usein. Lääkäri sanoi, että odotetaan parisen viikkoa vielä. Onko muille käynyt niin, että raskausviikkoja onkin ollut vähemmän, eikä odotus ole päättynytkään kesken erittäin huonoista ennusteista huolimatta?