Venemaksu Suomeenkin

Virossa tulee nyt voimaan veneistä perittävä venemaksu. Toisinsanoen vero. Täällä Suomessa vastaavasta ollaan peuhattu lähinnä nettipalstoilla. Mutta miten käynee nyt? Virohan on viime vuosikymmenen ollut kokoomusväen malliyhteiskunta. Ja nythän ovat kokoomuslaisetkin ministerit veroja nostamassa. Veneiden omistajatkin ovat jo näppärästi rekisterissä. Tähän veroon ei vasemmistollakaan liene sanomista, kun vähätuloisten vehkeinä pidetyt soutuveneet jäävät sen ulkopuolelle.

Kyse on siis vain siitä millä perusteella venemaksun suuruus määräytyy. Kokoomus ehdottaa kiinteää summaa, onhan se rikkaammille suhteessa pienempi. Demarit ja Vasemmistoliitto haluavat porrastaa maksun veneen pituuden mukaan, tai vaihtoehtoisesti konetehon. Keskusta ottaisi mallia kiinteistöverosta; veneille määrätään laskennallinen verotusarvo monimutkaisten kaavojen kautta. Vihreät laittaisi vain moottoriveneet verolle. Lopulta hallitus pääsee asiasta yksimielisyyteen, kun Kokoomus ja Vihreät suostuvat Keskustan ehdotukseen sillä ehdolla, että uusien veneiden maksua alennetaan tuntuvasti mikäli niillä on voimassa oleva ympäristösertifikaatti (vaatimuksena ainakin septitankki ilman hätätyhjennystä ja moottorissa lukee ECO). Näin saadaan venekauppa käyntiin, luodaan työpaikkoja sertifikointialalle ja ilmasto sekä Itämeri pelastuu. Win-win!
6585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olla vain Tallinnassa se venemaksu. Siis paikallinen vero. Ainakin eilisten radiouutisten maininnan mukaan.

Äänestä

Ei kannata ruveta politisoimaan asiaa, jos ei siitä mitään ymmärrä. Venemaksu on tulossa käyttöön Virossa ainoastaan Tallinnassa, jossa valtaa pitää Savisaaren "Keskustapuolue". Lainausmerkit siksi, että kyseessä on vasemmistopopulistinen puolue, joka menestyy lähinnä venäläisväestön asuttamilla alueilla.

Sinänsä vuosittainen maksu on aika raju: tuhat kruunua eli 65 euroa per metri. Se peritään kaikilta yli 4 metriä mutta alle 12 metriä pitkiltä katsastusta vaativilta veneiltä. Ei hätää, sillä Savisaaren äänestäjillä ei ole näin suuria eikä rahoittajilla näin pieniä veneitä. Keskerakond hoolib!

Äänestä

Erilaiset kikkailut generoivat hallintokuluja ja ennemmin tai myöhemmin johtavat väärinkäytöksiin. Verotus pitää yksinkertaistaa. Autovero ja venevero pitää korvata nostamalla polttoaineveroa. Tuloksena hallintokulut putoaa sekä kalusto vaihtuu taloudellisempaan ja ympäristöystävällisempään.

Äänestä

Mie kuuli ministeriö venekuskilt jotta kaiki pienvenneet; soutuvenneet, purjevenneet ja kannootit pannaa verol iha sentakkee ko niihe käyttäjät pääsööt muit halvemmal polttoaineveroloist, katsastusmaksuist ja satamamaksuist. Et silviisii ne miul sanovatten ja siihehä mei pittää uskova.

Äänestä

eihän nyt kaikkia pidä verottaa, eihän siin oo mitää järkee jos rahaa pitää valtion pohjattomaan kassaan saada ni kaikki kehitys ja ilmasto avut pois niin ja sit kaikki mamut ja ym roskaporukka ulos maasta ni siin ois jo paljo rahaa

Äänestä

Nimeksi kylläkin paketoidaan jotain kaunista kuten veneilyn ympäristö- ja hiilidioksidimaksu.
Köpiksessä on Suomelta nyt sellainen dream-tiimi ettei sieltä tule mitään torjuntavoittoa. Kaikki maksetaan mitä pyydetään ja vielä enemmänkin, jo on luvattukin 110 miljoonaa vuodessa kehitysmaihin vapaaehtoista kolehtia, ja pääministerin mukaan se on vasta lampaanrehua, tulevaisuudessa 20-kertaistuu. Kyllä siinä saadaan verokohteita keksiä oikein urakalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virosta kirjoitti:

Virossa tulee nyt voimaan veneistä perittävä venemaksu. Toisinsanoen vero. Täällä Suomessa vastaavasta ollaan peuhattu lähinnä nettipalstoilla. Mutta miten käynee nyt? Virohan on viime vuosikymmenen ollut kokoomusväen malliyhteiskunta. Ja nythän ovat kokoomuslaisetkin ministerit veroja nostamassa. Veneiden omistajatkin ovat jo näppärästi rekisterissä. Tähän veroon ei vasemmistollakaan liene sanomista, kun vähätuloisten vehkeinä pidetyt soutuveneet jäävät sen ulkopuolelle.

Kyse on siis vain siitä millä perusteella venemaksun suuruus määräytyy. Kokoomus ehdottaa kiinteää summaa, onhan se rikkaammille suhteessa pienempi. Demarit ja Vasemmistoliitto haluavat porrastaa maksun veneen pituuden mukaan, tai vaihtoehtoisesti konetehon. Keskusta ottaisi mallia kiinteistöverosta; veneille määrätään laskennallinen verotusarvo monimutkaisten kaavojen kautta. Vihreät laittaisi vain moottoriveneet verolle. Lopulta hallitus pääsee asiasta yksimielisyyteen, kun Kokoomus ja Vihreät suostuvat Keskustan ehdotukseen sillä ehdolla, että uusien veneiden maksua alennetaan tuntuvasti mikäli niillä on voimassa oleva ympäristösertifikaatti (vaatimuksena ainakin septitankki ilman hätätyhjennystä ja moottorissa lukee ECO). Näin saadaan venekauppa käyntiin, luodaan työpaikkoja sertifikointialalle ja ilmasto sekä Itämeri pelastuu. Win-win!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu