mission impossible(almost?)

Voi tätä naisen vaihtelevaa mielialaa. Oon ihastunut korviani myöten yhteen kyyniseen, itseäni vanhempaan, karismaattiseen, fiksuun, vaikeastilähestyttävään, mielenkiintoiseen ja houkuttelevaan kohteeseen. Jotta homma menisi hankalammaksi, olen itse varattu, mutta tämä toinen osapuoli ei ole. Olen antanut ymmärtää, että olen kiinnostunut hänestä, mutta hän taitaa pelata jotain saavuttamatonta.
Tosi ärsyttävää, sekä oma haikailuni että vastapuolen järkevyys. Kritisoin sitä, että mies ei ole voinut mulle suoraan sanoa 'ei kiitos'. Loppuisi tällainen jäiden polttelu.
Miehet on jotenkin kumman 'järkeviä' sillä hetkellä kun pitäisi vaan henkäistä ja tarttua hetkeen. Järki varottaa niitä kummallisissa paikoissa. Plääh.
131986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miehet eivät ole järkeviä, ajattelevat hepillään. Mister Kyyninen ei vain ole kiinnostunut sinusta. It's so simple!

Äänestä
  • No tähän tulokseen minäkin olen tullut.
    Mr Epäsopiva on ihana, mutta ei ole musta kiinnostunut. No, sillä on pakko olla joku tosi iso puute ja kompleksi, joten olen loppujen lopuksi onnekas. Toivottavasti löytää jonkun itselleen sopivan sutturan! PAH!

    Äänestä

  • lots of love kirjoitti:

    No tähän tulokseen minäkin olen tullut.
    Mr Epäsopiva on ihana, mutta ei ole musta kiinnostunut. No, sillä on pakko olla joku tosi iso puute ja kompleksi, joten olen loppujen lopuksi onnekas. Toivottavasti löytää jonkun itselleen sopivan sutturan! PAH!

    ...paskaa on tommonen "äijät ajattelee vaan hepillään"plääsynplääsyn idioottifraasi. Oon ehkä vaikeesti lähestyttävä, mutta kun en kertakaikkiaan sotkeudu varattuihin muijiin ja tätsit. Ehkä pidän just SUSTA, ja oon vapaaana SUN takia, mut huonon kuvan kyl annat itestäs, jos oot valmis pelaileen jotain peliä kundis selän takana.Vedä se ananas esiin sieltä korvies välistä, ja tee bänät. Sit keksit keinon millä sen viestität mulle. Sen jälkeen katotaan kuinka "järkevä" mä oon.

    Äänestä

  • Mr Epäsopiva kirjoitti:

    Milloin päätit, ettet sotkeudu? Jossakin vaiheessa päätit kuitenkin sotkea ja nyt mä saan vedellä ananasta.

    Osui ja upposi tuo lauseesi: "huonon kuvan kyl annat itestäs, jos oot valmis pelaileen jotain peliä kundis selän takana"

    Näin se on, mutta tällainen on meikäläinen.

    Olen kiinnostunut siitä herra "ärsyttävänmielenkiintoisesta" mutta eihän tässä uskalla mitään bänksejä tehdä, mikäli se ei olekaan kiinnostunutkaan musta?
    Pahimmassa tapauksessa äijällä on jo joku heila-x, kun meikä on vapautunut.

    Voi jummijammi, taisi tulla tylsä kevät meikäläiselle :(

    ...toi nyt on ainakin hyvä, että suoraselkäsesti tunnustat olevasi mikä oot. Jos ihan oikeesti olisit tää daami jolle mun sydän on sykkiny, niin tällä perusteella kuitenkin saisit pitää kundiparkasi jatkossakin. Raaka meininki. Ite en suostuis varaosaihmisen rooliin. Kaikkeen ne ukkelit sortuu.. Enivei, tylsää kevättä vaan.. Mutta muuten hyvät jatkot.. tää häippää..NYT!

    Äänestä

  • sopiva kirjoitti:

    Milloin päätit, ettet sotkeudu? Jossakin vaiheessa päätit kuitenkin sotkea ja nyt mä saan vedellä ananasta.

    ...kun vielä luulin sun olevan vapaa. Niin kauan mä tässä venttailen, kunnes oot taas vapaa, tai kunnes löydän toisén jonka seurassa tunnen samaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Muutama hikinen yritys on ollu, mut oon lopettanu ne alkuunsa, koska mä en pidä ihmisiä varalla, enkä haluu kenestäkään itelleni pumpattavaa Barbaraa. Joko se oot sä, tai joku muu , mut kompromissejä en näissä asioissa enää tee..

    Äänestä

  • Mr Epäsopiva kirjoitti:

    ...toi nyt on ainakin hyvä, että suoraselkäsesti tunnustat olevasi mikä oot. Jos ihan oikeesti olisit tää daami jolle mun sydän on sykkiny, niin tällä perusteella kuitenkin saisit pitää kundiparkasi jatkossakin. Raaka meininki. Ite en suostuis varaosaihmisen rooliin. Kaikkeen ne ukkelit sortuu.. Enivei, tylsää kevättä vaan.. Mutta muuten hyvät jatkot.. tää häippää..NYT!

    Mul oli vähä samankaltanen tilanne ku sulla, Mutta ratkasin asian eroamalla. MIetis kuinka kiinnostun use toinen susta voi vakavissaan olla jos juttu sen kaa on alkanu sun sillosen poikakamus selän takana! mist se vois olla ees about varma ettet ala pelaa samaa sen selän takana? Säilytä aina kasvos!
    Mut tilanteet ei aina ole niin selviä. Et ketää ei pidä leimaa mixkään varaosaksi tai vaihtoehdoksi 2 ihan vaan siksi ettet eronnu heti sen tavatessas! Et kun on varattu, tee vaan asioita jotka ois reiluja ja joista tietäsit et poikakamus ei vetäs herneitä, muuten oot menny liian pitkälle. Inhottavaa et seukkausmarkkinoilla tapahtuu tollasta!

    Äänestä

  • Mr Epäsoviva kirjoitti:

    ...kun vielä luulin sun olevan vapaa. Niin kauan mä tässä venttailen, kunnes oot taas vapaa, tai kunnes löydän toisén jonka seurassa tunnen samaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Muutama hikinen yritys on ollu, mut oon lopettanu ne alkuunsa, koska mä en pidä ihmisiä varalla, enkä haluu kenestäkään itelleni pumpattavaa Barbaraa. Joko se oot sä, tai joku muu , mut kompromissejä en näissä asioissa enää tee..

    Tässä kuviossahan on sekä varanainen että varamies, muttei kompromisseja. Kun unohdat mahdollisimman nopeasti, löydät uuden.

    Varatun perääntyminen on reilu ratkaisu. Varsinkin, jos on antanut ymmärtää olevansa vapaa. Raukkamaista sellainen, raukkamaisinta mitä teidän.

    Äänestä

..olet itse varattu, niin eiköhän se mies tosiaan ole ihan järkevä jos tuollaisen ailahtelun jälkeen vetää omat johtopäätöksensä.
Jos et ole rakastunut siihen, jonka kanssa seurustelet, mitä ihmettä ylipäänsä teet hänen kanssaan ja haikailet jonkun toisen perään.
Ei miehet ole sitä kohteita, ne on ihmisiä joilla on tunteet. Ihan niin kuin naisetkin. Ei ole käytöksesi oikein reilua kummallekaan miehelle.. vaikka ihmissuhteissa nyt sattuu ja tapahtuu niin ei tuo oikein kivalta kuulosta. Tosin ehkä olen sellainen vanhanaikainen yhden miehen nainen ajattelultani.

Äänestä
  • jos olet ihan oikeasti rakastunut siihen mieheen,
    niin silloin olet kaiketi väärän parin kanssa joka tapauksessa. Ikävintä tuo on sille poikaystävällesi. Sinuna vapauttaisin hänet jollekin jonka kanssa rakentaa ihan oikeata suhdetta, jossa mies saa olla suhteen arvoinen ja miettisin tunteita tarkkaan. Sitten harkitsemaan sitä uutta suhdetta, jos tunteet siinä ovat molemminpuolisia.

    Äänestä

  • lueskelija kirjoitti:

    jos olet ihan oikeasti rakastunut siihen mieheen,
    niin silloin olet kaiketi väärän parin kanssa joka tapauksessa. Ikävintä tuo on sille poikaystävällesi. Sinuna vapauttaisin hänet jollekin jonka kanssa rakentaa ihan oikeata suhdetta, jossa mies saa olla suhteen arvoinen ja miettisin tunteita tarkkaan. Sitten harkitsemaan sitä uutta suhdetta, jos tunteet siinä ovat molemminpuolisia.

    Niin, mitä onkaan rakkaus? Onko se jotain mitattavaa, että voisin sanoa, että koska rakastan enemmän jotain uutta, voin vaihtaa häneen tuosta noin vain. Eihän se niin mene.
    Rakastaa voi monta yhäaikaa ja tässä yhteiskunnassa on poikkeavaa, jos rakastaa useampaa samanaikaisesti. Mun rakkauskäsitys vaan on sellainen, että yhden rakastaminen ei sulje muiden rakastamista pois.
    Tässä keskustelussa en ole tuonut esiin sitä itsestäänselvyyttä, että tietenkin rakastan nykyistä miestäni. Se ei vain ollut pointtini, vaan se, että olen ihastunut toiseen mieheen ja se, kuinka vaikeaa on lopettaa haikailu, kun se ei näissä olosuhteissa ole järkevää.

    Naisilta yleensä edellytetään sellaista asennetta, että kun avioon on astuttu, niin muihin miehiin ei saisi vilkaistakaan. En tiedä mitä puupökkelöitä muut ovat, mutta minä edelleen TUNNEN voimakkaasti vastakkaista sukupuolta kohtaan. Enkä edes flirttaa!

    Siksi nimeni on 'lots of love', koska sitä 'jotain' on ehkä enemmän annettavana kuin keskimääräisellä naisella. Enkä nyt tarkoita sitä perinteistä jakorasiaa.

    Äänestä

Suosittelen sinulle jotain korvaavaa innostuksen lähdettä. Vaikkapa perhokalastusta. Voit kysellä hieman toisenlaisiin ongelmiin vastauksia, ja jossain muualla. Eteenpäin Fivel, eteenpäin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lots of love kirjoitti:

Voi tätä naisen vaihtelevaa mielialaa. Oon ihastunut korviani myöten yhteen kyyniseen, itseäni vanhempaan, karismaattiseen, fiksuun, vaikeastilähestyttävään, mielenkiintoiseen ja houkuttelevaan kohteeseen. Jotta homma menisi hankalammaksi, olen itse varattu, mutta tämä toinen osapuoli ei ole. Olen antanut ymmärtää, että olen kiinnostunut hänestä, mutta hän taitaa pelata jotain saavuttamatonta.
Tosi ärsyttävää, sekä oma haikailuni että vastapuolen järkevyys. Kritisoin sitä, että mies ei ole voinut mulle suoraan sanoa 'ei kiitos'. Loppuisi tällainen jäiden polttelu.
Miehet on jotenkin kumman 'järkeviä' sillä hetkellä kun pitäisi vaan henkäistä ja tarttua hetkeen. Järki varottaa niitä kummallisissa paikoissa. Plääh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu