Itsemurhamenkat

Taas on iskenyt Piru Merrassa Syndrooma. Käsivarret on viillelty ja ihoteipillä olen yrittänyt haavoja saada pysymään kiinni. Lääkeitä olisi tuhottomasti tuolla pöydällä, mutta olen päättänyt olla tappamatta itseäni lääkkeillä. Yritin soittaa tk:n psykiatrille ja omalle hoitsulle, mutta eihän niitä koskaan kiinni saa kun olis tarvis.
Tässä sitä taas ollaan. Ulos ei uskalla mennä, kellekään ei hyödytä soittaa, ketään ei halua huolestuttaa "turhaan", mutta itseni voisin nyt pistää päiviltä.
Tyhmäähän se olisi. Kun kuukautiset menevät ohi, olokin rauhoittuu. Nyt tuntuu vain siltä että tämä riittää jo. Olen tosi väsynyt olemaan rohkea ja vahva, ja taistelemaan vastaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. En halua että minua on enää tässä maailmassa.
Nytkin päässä pyörii vain koulutyöt, joissa olen jäänyt jälkeen kun en pariin päivään ole kyennyt lähtemään liikenteeseen. Niin outo yhtälö miettiä samalla jotain hemmetin tehtävää kun on aikeissa lopettaa itsensä.
6325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Elähän hättäile, istu mättäälle. Puhuminen voisi olla hyvä aloittaa, laita osotetta, jos tarvitset kuuntelijaa.

Äänestä

lääkevarasto on hyvä olla olemassa pahan päivän varalle.

Äänestä
  • Voi sua, olen tosi pahoillani että on niin kurja olo. Jossakin muussa ketjussa juteltiin ja tykkään susta. Siis olen perheellinen ja sellaista, tykkään muuten :)
    Tähän "Olen tosi väsynyt olemaan rohkea ja vahva, ja taistelemaan vastaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen."
    mun on sanottava että ET SAATANA ANNA PERIKSI!!!!!!
    Et, vaikka kynsiä revittäisiin!
    Elämä on taistelua, käymme koko ajan myös taistelua päämme sisällä ja tiedät sen joten lopeta!
    En ole kenenkään kanssa vielä alkanut sähköpostitse kirjoittelemaan, sun kanssa tahtoisin jos se vaan sopii sinulle?
    Olemme molemma rekisteröityneet, täällähän oli sähköpostiosoitekin sitten, eikö?
    Olen kai [email protected]
    Pistä postia tai jos minä ehdin ennen, katsotaan.

    Äänestä

  • venla72_ kirjoitti:

    Voi sua, olen tosi pahoillani että on niin kurja olo. Jossakin muussa ketjussa juteltiin ja tykkään susta. Siis olen perheellinen ja sellaista, tykkään muuten :)
    Tähän "Olen tosi väsynyt olemaan rohkea ja vahva, ja taistelemaan vastaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen."
    mun on sanottava että ET SAATANA ANNA PERIKSI!!!!!!
    Et, vaikka kynsiä revittäisiin!
    Elämä on taistelua, käymme koko ajan myös taistelua päämme sisällä ja tiedät sen joten lopeta!
    En ole kenenkään kanssa vielä alkanut sähköpostitse kirjoittelemaan, sun kanssa tahtoisin jos se vaan sopii sinulle?
    Olemme molemma rekisteröityneet, täällähän oli sähköpostiosoitekin sitten, eikö?
    Olen kai [email protected]
    Pistä postia tai jos minä ehdin ennen, katsotaan.

    Olen aika huono pitämään yhteyttä, mutta voihan sitä toki kokeilla. Suomi24-posti ei ole käytössä minulla. Laitan jotain luukun kautta.

    Äänestä

Heip Sinulle! Voih, tuska! Semmoisen vain sanon, tuntematta enempi tapaustasi, että jospa ostaisit pakkauksen Neurobion Forte -B-vitamiinia, erityisesti siinä on B6. Tiedän, että vihjeeni on kevyt tuskaasi nähden, mutta eihän siis menkoista noin kuulu kärsiä! Ne siis pahentavat oloasi hengenvaarallisesti!

Neurobion Forte auttaa nimenomaan henkiseen puoleen. Nuorena mulle lääkäri sitä määräsi, kun valitin psyykkistä pahenevaa oloa ennen menkkoja. Muistaakseni sitä otettiin 10 pv ennen laskettua alkupäivää. Tietysti, jos on puutetta B6:sta, voisi syödä kokonaisen kuurin päivittäinkin. Meinaan, että tuo auttaisi ihan konkreettisesti hermojasi. Kyseessähän on myös fyysinen ja fysiologinen syndrooma, kuten tiedät. Miksi ihmeessä siksi alkaisit tehdä peruuttamattomia. Okay, pohjalla sinulla ollee sairautta, mutta tähän PMS:ään on apua kyllä tarjolla. Paljonko olet sitä käynyt kyselemässä? Onko sulla rahaa ostaa tuommoisia, se oli kallis vitamiini, ehkä siksi, että on tuhtia tavaraa. Hiljattainkin söin yhden kuurin, kun epäilin pahaa oloani myös vitamiinien puutostilaksi; oon menkkaiän ohittanut jo. Kai se kuuri auttoikin. - Nyt juuri voin taas aika hyvin.

Äänestä
  • Progesteronia olen syönyt kuuriluontoisesti. Se on auttanut vähän yleiseen olotilaan, mutta pms ei ole helpottanut yhtään. E-pillereitäkin on tarjottu mutta kokemuksesta tiedän, että niitä syötyäni olen viimeistään itsemurhavalmis tapaus.
    Voisihan sitä jotain vitamiinia koettaa. Opiskelijana rahaa ei tosin ole kovin kehuttavasti. Mikä vain ylimääräinen ostos keinauttaa kuukauden budjetin nurin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malice kirjoitti:

Taas on iskenyt Piru Merrassa Syndrooma. Käsivarret on viillelty ja ihoteipillä olen yrittänyt haavoja saada pysymään kiinni. Lääkeitä olisi tuhottomasti tuolla pöydällä, mutta olen päättänyt olla tappamatta itseäni lääkkeillä. Yritin soittaa tk:n psykiatrille ja omalle hoitsulle, mutta eihän niitä koskaan kiinni saa kun olis tarvis.
Tässä sitä taas ollaan. Ulos ei uskalla mennä, kellekään ei hyödytä soittaa, ketään ei halua huolestuttaa "turhaan", mutta itseni voisin nyt pistää päiviltä.
Tyhmäähän se olisi. Kun kuukautiset menevät ohi, olokin rauhoittuu. Nyt tuntuu vain siltä että tämä riittää jo. Olen tosi väsynyt olemaan rohkea ja vahva, ja taistelemaan vastaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. En halua että minua on enää tässä maailmassa.
Nytkin päässä pyörii vain koulutyöt, joissa olen jäänyt jälkeen kun en pariin päivään ole kyennyt lähtemään liikenteeseen. Niin outo yhtälö miettiä samalla jotain hemmetin tehtävää kun on aikeissa lopettaa itsensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu