Sauna ja Esitys

Unissani näkyi paljon vanhoja koulukavereitani, en tiedä miten unessani olin tavannut heidät, oliko kenties jokin tilaisuus, leiri tms.

1. uni: Olin menossa saunaan kylpytakki/saunatakki päällä muuten olin alasti. En tiedä oliko sauna yleis-sauna miehille ja naisille, mutta luulen niin. Luulin, että saunassa ei ollut kukaan. Saunan oven avatessani avasin takin auki ja huomasin, että saunan lauteilla istui poika, vanha ihastukseni joka katsoi kummastuneena minua päin ja hymyili pienesti, seisoessani ovella alasti. Säikähdin hieman ja tajusin että olin ihan alasti, taisin poistua paikalta kun myöhemmin menin uudelleen saunaan ja tällä kertaa siellä ei ollut enää kukaan. Istuin lauteille ja minulla oli iso vaalea kermanvärinen kylpypyyhe mukana.
Pukeuduin jossakin huoneessa, jossa myös muut istuivat. He eivät kiinnittäneet minuun huomiota tai ainakaan katsoneet minuun päin pukiessani vaatteita ylleni. Jossain vaiheessa heräsin.

2. uni: Oli ollut jonkinlainen esitys, minä olin ollut myös siinä esityksessä mukana. Lähdin muiden koulukavereideni kanssa ulos, jossa oli todistusten jako ja jotkut sai takin jos oli ollut parempi kuin toinen. Eräs tyttö meni ottamaan todistusta vastaan, sai takin ja hän pyörähti ympäri. Samassa tapahtui jotakin jyrähdys, salama, jonkinlainen valo tms joka ei ollut aito, en muista tarkaan. Tyttö meni sen jälkeen takaisin paikalleen. Tiesin, että pian on minun vuoroni ottaa vastaan todistus, mutta siinä vaiheessa heräsin herätyskellon soittoon. Uni jäi hieman mietityttämään minkä/minkälaisen todistuksen minä olisin siitä esityksestä saanut.

Osaako kukaan tulkita nämä oudot uneni tai osaisi jotenkin neuvoa mitä ne voisivat tarkoittaa?
1257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olevasi huonompi tai alempiarvoinen kuin muut

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naikkonen22 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu