Olen ravannut lääkärillä pikkutytöstä lähtien. Sattui murrosiän kynnyksellä tapaus, että lääkäri vaati liivien pois ottamista ja vasta jälkeenpäin kuulin, että toimenpide olisi voitu tehdä ilman paidankaan poisottamista. Lääkäri oli muutenkin vastenmielinen ja minulla oli aina hänen vastaanotollaan ahdistava olo. Veikkaan, että tuossa on pohja tälle kaikelle.
18-vuotiaana menin sairaalaan pyörtymisen ja hengitysvaikeuksien vuoksi ja minusta otettiin EKG. Olin huoneessa, jossa oli monta muutakin saattajineen. Minun käskettiin ottaa yläosa paljaaksi ja mieshoitaja tuli laittamaan anturit, mitään verhoja ei laiteltu väliin.
Menin alavatsan ultraääneen. Vuorossa oli mieslääkäri ja mieshoitaja. Hoitaja käski minun riisua kaikki vaatteet alusvaatteita lukuun ottamatta, myös housut. Alusvaatteisillani minulla ei ollut mitään vaikeuksia olla, mutta kun seuraavana päivänä ystävä hämmästeli, että hänen ei tarvinnut muuta kuin laskea housua ja nostaa paitaa, aloin miettiä että miksikäs..
Menin jokin aika sitten valittamaan vaivaa, joka vaati EKG:n ottamista. Sanoin, että en halua olla näkyvillä ilman paitaa, mutta liivit otan pois - tila kun oli taas sellainen, jossa kulki koko ajan ihmisiä. Vanhempi naishoitaja ensin intti, että kyllä täytyy ottaa. Selvitin tilanteeni ja sanoin, että toppi päällä on aiemminkin onnistunut. Nainen yritti väkisin nostaa topin ylös, vaikka se ei taatusti ollut yhdenkään piuhan tiellä. Siinä sitten odoteltiin vartti että rauhoituin. Hiukan mittauksen aloittamisen jälkeen ovesta pölähtikin kaksi naishoitajaa, joista toinen jätti oven raolleen ja käytävästä oli suora näköyhteys paljaalle iholleni. Argumentoinnit ovat uskomattomia. ”Olen minä nähnyt kuule rintoja ennenkin.” Niin, mutta minä en ole niitä esitellyt. ”Kyllä aikuisen ihmisen pitää…”
Myöhemmin oli tarpeen tehdä toinen EKG. Kyse on kuitenkin vain topista, jonka alle pääsee esteettä eikä siitä ole ollut haittaa.. Hoitaja ymmärsi, mutta lääkärin asenne oli yllättävä: Hän alkoi kehitellä minusta teoriaa mielenhäiriöistä kuultuaan, että en halua esiintyä rinnan iho paljaana. Hän mainitsi useita eri "sairauksia" ja esitti kysymyksiä, joihin vastasin totuudenmukaisesti. Kun hän ei saanut minua "kiinni" mm. maanisuudesta, hän vaati minua pyytämään aikaa mielentilastani keskustellakseni. Joskus mielialani laskee, mutta kenellä ei? Kai normaaliin mielenterveyteen kuuluu olla välillä surullinenkin? Sittenhän sitä vasta olisikin sekaisin, jos ei kykenisi tunteisiin.. Diagnoosia rankemmista mielisairauksista ei sitä paitsi tehdä yhden 15 min tapaamisen perusteella – tai ei ainakaan pitäisi! Valitin tietysti potilasasiamiehelle, mutta eihän se minua auta.
Uusimmalla kerralla hoitaja oli tosi ihana ja ymmärsi heti. EKG saatiin saman tien eikä tarvinnut odottaa rentoutumista... Ainoa kerta, jolloin ei tarvinnut itkeä kotimatkaa! Kuvittelin hetken että ei tämä niin kamalaa olekaan.
Sitten jouduin pahimpaan: Toimenpide jossa minun täytyi riisua yläosa täysin paljaaksi ja vielä kävellä ilman näkösuojaa! Yritin selittää ja pyysin, että saisin edes jonkinlaisen kangasriekaleen eteeni kun selän puoli oli pääosassa. Hyperventiloin ja itkin.
Enää en pystynyt menemään sinne pohdittuani juttua viikon lähetteen saamisen jälkeen. Luottamus hoitohenkilökuntaan meni lopullisesti tänään, kun peruin ajan toimenpiteeseen ja syyn selitettyäni henkilö alkoi huutaa minulle, siis huutamaan! Hän sätti minua ja solvasikin... Sain hänet lopettamaan vasta todetessani, että jos minä puhuttelisin häntä tuolla tavoin, hän löisi minulle luurin korvaan.
Voin täysin puhtain sydämin sanoa, että en ole ikinä sanonut hoitavalle henkilökunnalle rumasti tai käyttäytynyt töykeästi, etteivät huonot kokemukseni johdu omasta käytöksestäni. Olen aina selittänyt, miksi en riisu rintaliivejä tai että miksi haluan pitää jonkin vaatekappaleen päälläni jos liivit on riisuttava. Pyydän aina kauniisti anteeksi aiheuttamaani ylimääräistä vaivaa. Tiedän, ettei anteeksipyynnöllä kuitata sitä ylimääräistä kahta minuuttia, jonka selittäminen vie, mutta mitään muutakaan en voi kun en voi maksaakaan hoidosta ylimääräistä. Moni, yleensä nuorimmat hoitajat ovat olleet ymmärtäväisiä, mutta vanhemmat naishoitajat ovat suorastaan ilkeitä, samoin suurin osa lääkäreistä.
Minua ei vaivaa mikään muu esiintyminen, olen sosiaalinen ihminen; viihdyn seurassa, pystyn puhumaan pienelle ja isolle yleisölle, olen ollut näytelmissä; laulanut, soittanut ja tanssinut.. Mieheni edessä voin vaikka kekkaloida täysnakuna vailla mitään tuskia. Uimahallissa voin käydä suihkussa ilman uimapukua..
En enää mene lääkäriin, en ainakaan omin jaloin ja tajuissani.
Sanokaa joku kiltti ihminen, etten ole yksin tämän asian kanssa?
18-vuotiaana menin sairaalaan pyörtymisen ja hengitysvaikeuksien vuoksi ja minusta otettiin EKG. Olin huoneessa, jossa oli monta muutakin saattajineen. Minun käskettiin ottaa yläosa paljaaksi ja mieshoitaja tuli laittamaan anturit, mitään verhoja ei laiteltu väliin.
Menin alavatsan ultraääneen. Vuorossa oli mieslääkäri ja mieshoitaja. Hoitaja käski minun riisua kaikki vaatteet alusvaatteita lukuun ottamatta, myös housut. Alusvaatteisillani minulla ei ollut mitään vaikeuksia olla, mutta kun seuraavana päivänä ystävä hämmästeli, että hänen ei tarvinnut muuta kuin laskea housua ja nostaa paitaa, aloin miettiä että miksikäs..
Menin jokin aika sitten valittamaan vaivaa, joka vaati EKG:n ottamista. Sanoin, että en halua olla näkyvillä ilman paitaa, mutta liivit otan pois - tila kun oli taas sellainen, jossa kulki koko ajan ihmisiä. Vanhempi naishoitaja ensin intti, että kyllä täytyy ottaa. Selvitin tilanteeni ja sanoin, että toppi päällä on aiemminkin onnistunut. Nainen yritti väkisin nostaa topin ylös, vaikka se ei taatusti ollut yhdenkään piuhan tiellä. Siinä sitten odoteltiin vartti että rauhoituin. Hiukan mittauksen aloittamisen jälkeen ovesta pölähtikin kaksi naishoitajaa, joista toinen jätti oven raolleen ja käytävästä oli suora näköyhteys paljaalle iholleni. Argumentoinnit ovat uskomattomia. ”Olen minä nähnyt kuule rintoja ennenkin.” Niin, mutta minä en ole niitä esitellyt. ”Kyllä aikuisen ihmisen pitää…”
Myöhemmin oli tarpeen tehdä toinen EKG. Kyse on kuitenkin vain topista, jonka alle pääsee esteettä eikä siitä ole ollut haittaa.. Hoitaja ymmärsi, mutta lääkärin asenne oli yllättävä: Hän alkoi kehitellä minusta teoriaa mielenhäiriöistä kuultuaan, että en halua esiintyä rinnan iho paljaana. Hän mainitsi useita eri "sairauksia" ja esitti kysymyksiä, joihin vastasin totuudenmukaisesti. Kun hän ei saanut minua "kiinni" mm. maanisuudesta, hän vaati minua pyytämään aikaa mielentilastani keskustellakseni. Joskus mielialani laskee, mutta kenellä ei? Kai normaaliin mielenterveyteen kuuluu olla välillä surullinenkin? Sittenhän sitä vasta olisikin sekaisin, jos ei kykenisi tunteisiin.. Diagnoosia rankemmista mielisairauksista ei sitä paitsi tehdä yhden 15 min tapaamisen perusteella – tai ei ainakaan pitäisi! Valitin tietysti potilasasiamiehelle, mutta eihän se minua auta.
Uusimmalla kerralla hoitaja oli tosi ihana ja ymmärsi heti. EKG saatiin saman tien eikä tarvinnut odottaa rentoutumista... Ainoa kerta, jolloin ei tarvinnut itkeä kotimatkaa! Kuvittelin hetken että ei tämä niin kamalaa olekaan.
Sitten jouduin pahimpaan: Toimenpide jossa minun täytyi riisua yläosa täysin paljaaksi ja vielä kävellä ilman näkösuojaa! Yritin selittää ja pyysin, että saisin edes jonkinlaisen kangasriekaleen eteeni kun selän puoli oli pääosassa. Hyperventiloin ja itkin.
Enää en pystynyt menemään sinne pohdittuani juttua viikon lähetteen saamisen jälkeen. Luottamus hoitohenkilökuntaan meni lopullisesti tänään, kun peruin ajan toimenpiteeseen ja syyn selitettyäni henkilö alkoi huutaa minulle, siis huutamaan! Hän sätti minua ja solvasikin... Sain hänet lopettamaan vasta todetessani, että jos minä puhuttelisin häntä tuolla tavoin, hän löisi minulle luurin korvaan.
Voin täysin puhtain sydämin sanoa, että en ole ikinä sanonut hoitavalle henkilökunnalle rumasti tai käyttäytynyt töykeästi, etteivät huonot kokemukseni johdu omasta käytöksestäni. Olen aina selittänyt, miksi en riisu rintaliivejä tai että miksi haluan pitää jonkin vaatekappaleen päälläni jos liivit on riisuttava. Pyydän aina kauniisti anteeksi aiheuttamaani ylimääräistä vaivaa. Tiedän, ettei anteeksipyynnöllä kuitata sitä ylimääräistä kahta minuuttia, jonka selittäminen vie, mutta mitään muutakaan en voi kun en voi maksaakaan hoidosta ylimääräistä. Moni, yleensä nuorimmat hoitajat ovat olleet ymmärtäväisiä, mutta vanhemmat naishoitajat ovat suorastaan ilkeitä, samoin suurin osa lääkäreistä.
Minua ei vaivaa mikään muu esiintyminen, olen sosiaalinen ihminen; viihdyn seurassa, pystyn puhumaan pienelle ja isolle yleisölle, olen ollut näytelmissä; laulanut, soittanut ja tanssinut.. Mieheni edessä voin vaikka kekkaloida täysnakuna vailla mitään tuskia. Uimahallissa voin käydä suihkussa ilman uimapukua..
En enää mene lääkäriin, en ainakaan omin jaloin ja tajuissani.
Sanokaa joku kiltti ihminen, etten ole yksin tämän asian kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
En minäkään tunne oloani mukavaksi kun joudun riisumaan tutkimusta varten. Onneksi hoitajat ovat yleensä olleet naisia. Mikäli kohdalle osuu mieshoitaja, olen kyllä äärimmäisen vaivaantunut ja ahdistunut. En ole mitään paniikkikohtausta tms. kuitenkaan saanut, mutta sellainen todella epämielyttävä olo on jäänyt.
Onko sinulla ollut huonoja kokemuksia miesten kanssa muuten? Itselläni on pari huonoa kokemusta liian läheiseksi käyvistä miehistä, mutta en tiedä selittyykö tämä ahdistus sillä.
Hoitohenkilökunta osaa kyllä joskus olla tylyä. Varsinkin kunnallisella puolella. Toivottavasti et kuitenkaan jätä menemättä lääkäriin tarvittaessa?! Niin vaikeaa kuin se onkin, täytyy jaksaa pitää puolensa. Ehkäpä yksityisellä puolella osattaisiin suhtautua paremmin? Vai ovatko kokemuksesi nimenomaan sieltä?
Aikamoista liukuhihnatouhua monet tutkimukset ovat. Ei paljon potilasta ajatella. Ja sen "hullun" leiman saa otsaansa helposti...kokemusta on.
Toivottavasti sinua helpottaa edes vähäsen tieto siitä, että löytyy muitakin jotka ahdistuvat vastaavissa tilanteissa! Voimia sinulle! Onneksi sinulla on miehesi tukenasi.
Kyllä sen yksityisyyden suojan on toimittava jopa lääkärissäkin.
Ei se verhon vetäminen eteen rajoita lääkärien/hoitajien toimintaa ja punainen lamppu ovessa tarkoittaa että EIPÄ HÄIRITÄ toimenpide kesken.
Päivystystapauksissa on aika mahdotonta valita hoitaako mies vai naislääkäri ja sama pätee hoitajiinkin mutta kaiken kansan töllisteltävänä ei tarvitse olla koska se rikkoo yksityisyyden suojaa.
Kyllä tuon asian pitäisi olla itsestäänselvyys hoitohenkilökunnalle oli kiire tai ei.
Itse olen aina vaatinut privaa tarvittaessa esim. katetrin laitto ainakin ja muu kiusallinen ronkkiminen.
En välitä onko kyseessä mies/naislekuri tai hoitaja mutta jokseenkin vittumaista jos aletaan toimenpiteisiin toisten potilaiden ja heidän vieraidensa nähden. Eikä oikein miellytä sekään että toimenpide esitellään odotustilassa oleville tosin hätätapauksessa saavat katetroida/leikata minut vaikka keskellä katua.
Tämä näin miesnäkökulmasta mutta ymmärrän kyllä ap:n tilanteen ja on valitettavasti sanottava että lääkäreitään ja hoitajia ei aina voi valita mutta yksityisyyden suojaa voi vaatia koska se on Laki.
Muusta asiattomasta kohtelusta ehdottomasti ilmoitus ja mielellään kirjallisesti vaikka sairaalan ylilääkärille.
Potilasasiamies viimeisenä keinona koska se on aika pitkä, vittumainen homma ja puhun kokemuksesta.