Harhaluuloisuushäiriötä kutsutaan myös paranoiaksi tai paranoidiseksi psykoosiksi, mikä on hieman harhaanjohtava, koska häiriöiden oirekuva voi olla varsin monentyyppinen eikä suinkaan aina vainoamiseen liittyvä.
Harhaluulon luonteen mukaan harhaluuloisuushäiriöt voidaan jakaa erilaisiin tyyppeihin:
Vainoharhainen eli paranoidinen
Mustasukkaisuusharhainen
Erotomaanisesti harhainen
Suuruusharhainen
Somaattisharhainen
Harhaluuloisuushäiriö on melko harvinainen sairaus, arvioidaan, että n. 0,1-0,4% väestöstä sairastaa sitä. Tarkkaa määrää ei kuitenkaan tiedetä, koska kyseessä on kapea-alainen häiriö, joka ei välttämättä vaikuta esim. työkykyisyyteen, ja hoitoon hakeutuu ilmeisesti vain pienehkö osa potilaista.
Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää. Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa. Harhaluuloisuushäiriössä harhaluulot ovat varsin erilaisia kuin skitsofreniaan liittyvät harhaluulot. Skitsofreniassa harhaluulot ovat yleensä kummallisia ja absurdeja, harhaluuloisuushäiriössä ne saattaisivat sinänsä olla jotenkin mahdollisia, mutta luultavasti epätodennäköisiä. Ongelmana on etenkin se, ettei aina voida olla varmoja siitä onko harhaluulossa perää vain ei - salattu tieto on yleisesti tunnettua ja monilla ihmisillä on tarvetta purkaa tietojaan muille; yleisimpiä todennäköisesti "ufoihin" ja salaliittoteorioihin liittyvät havainnot.
Psykologisena ilmiönä toisia kohtaan ilmenevä epäluuloisuus on luonnollista. Paranoidisuus on tavallinen oire myös muissa mielenterveyshäiriöistä. Rajanveto epäluuloiseen persoonallisuuteen (ICD tautiluokituksessa F60.0) on myös häilyvä eikä voida katsoa tämänkään olevan sairaus.
Sopisikohan diagnoosi Raumalla tai sen pääkaupungissa Poririssa vaikuttaneelle henkilölle joka juo pitkää piimää omasta tuopista?

Vastaukset 7
Vanhimmat
okay!
tästä päästiinkin kysymykseen kumpi kuuluu merenkulkuun Fendertin kysymys vai jenkin vastaus?
Ei kumpikaan.
tyyppejä löytyy paljon..mereltäkin ! Mitä isommat luulot itsestä, sen pahemmat harhat.
Ei huono.
Clecleyn psykopatiakuvaus
1. Pinnallinen viehätysvoima ja hyvä älykkyys.
Psykopaatti voi tehdä miellyttävän, eloisan ja myönteisen vaikutuksen. Hän näyttää olevan kiinnostunut monista asioista on kyvykäs ja vaikuttaa älykkäältä.
2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisen ajattelun merkkien puuttuminen.
Psykopaatilla ei ole hallusinaatioita, deluusioita, depressiota tai muita psykoottisia oireita ja hän osaa näennäisesti suunnitella toimintaansa ja arvostella aikaisempia erehdyksiä.
3. "Hermostuneisuuden" tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen.
Psykopaatti voi olla levoton esim. vankilaan joutumisen takia, mutta ei koskaan syyllisyyden, katumuksen tai epävarmuuden tuloksena.
4. Epäluotettavuus.
Psykopaatti on käyttäytymisen puolesta kuin tuurijuoppo...menestykäs toiminta vaikkapa liiketoiminnassa voi yllättäen katketa pieneen sekkipetokseen. Psykopaatille on siis tyypillista vastuuntuntoinen käyttäytyminen periodeittain. Ei voida ennustaa kauanko tehokas ja sosiaalisesti hyväksyttävä käyttäytymien jatkuu ja milloin epärehellinen ja vastuuton käyttäytyminen alkaa.
5. Valheellisuus ja epärehellisyys.
"Kunniasanalla" (siis sanansa pitäminen) on psykopaatille vain fraasi, jonka avulla voi hetkellisesti estää potutuksen tai saavuttaa muita tarkoitusperiä... kenties hieman rahallista hyötyä typeryksiä huijaten...
6. Katumuksen tai häpeän puuttuminen
Psykopaatti on aivan häpeämätön lurjus, kun on kyse itsekunnioituksesta tai moraalisista asioista. Hän kenties sanoo "minun oli syy", mutta se on vain sanojen helinää ja sillä helinällä on vain rituaalinomainen sävy.
7. Heikosti motivoitu epäsosiaalinen käyttäytyminen.
Psykopaatti saattaa tehdä sinänsä "hyödyttömiä" rikoksia (ei säännöllisesti eikä tavoitteelisesti) paljastumisen riskiin nähden.
8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista.
Teoreettisissa tilanteissa tai verbaalisella tasolla löytyy järkeviä ajatuksia, jopa eettistä arviointia edellyttävissä asioissa, mutta todellisuus paljastaa arvostelukyvyn heikkouden. Psykopaatti tuntuu olevan kovapäinen; rangaistukset tai muut epämiellyttävät kokemukset eivät saa häntä muuttamaan käyttäytymistään.
9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa.
Psykopaatti osaa teeskennellä rakkautta kyeten hetkelliseen hullaantumiseen ja lieviin sympatioihin tai antipatioihin.
10. Yleinen tunneköyhyys.
Tunteita esiintyvässä käyttäytymisessä on paremminkin kyse ilmaisuvalmiuksista kuin tunteiden voimasta. Aidot, kokonaisvaltaiset tunteet tuntuvat puuttuvan...ilme voi kuitenkin näyttää päällepäin raivostuneelta, innokkaalta, itkevältä tai vaikkapa kuulostaa kaunopuheiselta.
11. Oivalluskyvyn spesifi puute.
Psykopaatilla ei ole kykyä nähdä itseään sellaisena kuin muut hänet näkevät tai miltä kenties muista tuntuu, kun he tapaavat hänet. Vaikeuksistaankin hän syyttää muita, perustellen asian kekseliäästi. Sanat ja jopa ilmeet ovat vain kuin tyhjää hänelle. Oivalluksessakin on kyse vain oivalluksen matkimisesta. Psykopaatti ei teeskennellessään tajua emotionaalisen panoksen puuttumista eikä täten ilmeisestikään tajua teeskentelevänsä. Psykopaatti voi kertoa menestyksestään tilanteessa, jossa asiat ovat todella huonosti. Psykopaatti tietää tosiasiat, mutta ei osaa arvioida niiden merkitystä.
12. Välipitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa.
Pinnallisissa sosiaalisissa suhteissa psykopaatti voi olla suosion ja ihailun kohde, mutta hän ei osoita arvostavansa muita, pinnallisia eleitä lukuunottamatta, ellei siitä ole hänelle hyötyä.
13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena.
Alkoholinkäyttö voi olla runsasta ja käyttäytyminen voi olla outoa. Hän voi saataa itsensä tilanteisiin, jotka eivät kummallisuudessaan tulisi tavalliselle alkoholin liikakäyttäjälle mieleenkään.
14. Tekee harvoin itsemurhan.
"Mä tapan itteni" -sanontoja ja teatraalisia yrityksia (liittyen edelliseen sanontaan) voi esiintyä kuitenkin.
15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta.
Sukupuolielämässä psykopaattilla on outoja piirteitä, hetken mielijohteesta hän voi toimia poikkeavasti seksuaalisellakin alueella. Seksuaaliset tarpeet eivät vaikuta kovin voimakkailta eikä seksiin liittyvällä "huomattavalla" mielihyvällä ole sijaa psykopaatin kokemuksissa ellei sitten puhuta hetkellisistä aistimuksista. Vaihtelua tuova uhkapeli voi voittaa yhtäkkiä seksuaalisen halunkin.
16.Elämän suunnitelmattomuus.
Psykopatian yhteys narsismiin
Psykopatiaan näyttää liittyvän runsaasti narsistisia piirteitä. Narsistiseen persoonallisuushäiriöön voi sisältyä ahdistuneisuutta ja muunlaisia tunnereaktioita, jotka eivät ole tunnusomaisia Cleckleyn psykopatialle. Narsistiset piirteet tulivat esille Cleckleyn psykopaateilla muilta saadun ihailun ja arvostuksen kautta. Haastatteluissa tuli esiin oman aseman ja omien myönteisten ominaisuuksien ylikorostaminen.
mitäs jos mentäis kaljalle? eikä otettais psykiatreja mukaan! nniin mä sitä vaan et jos ahistuksen mukaan tulee kutistus siis kallon? eiksois hyvä?