Ajoin taksimersuni aseman tolpalle,satoi,ilta alkoi hämärtyä ja minua vitutti.Koko päivä oli ollut aamusta lähtien pelkkää vastoinkäymisten pitkää sarjaa alkaen siitä lentoemosta joka jätti maksamatta kun myöhästyi koneestaan..
No enää pari tuntia ja sitten ajaisin kärryn Tapiolan talliin.
Nousin ylös jaloittelemaan sillä edelläni oli ainakin parikymmentä autoa odottelemassa asiakkaita.
Katselin mietteissäni postitaloa ja ajattelin mitä nyt väsynyt ihminen ajattelee,eipä juuri mitään.
Sade yltyi joten palasin autoon istumaan ja kuuntelin hetken radiota ennekuin sammutin sen.
Paljon kanavia ja kaikki samaa paskaa mietin.Ennen oli pari kanavaa ja sieltä tuli hyvin tehtyjä ohjelmia ja kunnon musiikkia ja ennnekaikke EI MAINOKSIA
Jono alkoi liikkua ja pikkuhiljaa lähestyin kärkeä,Pian olinkin ensimmäisenä mutta samalla lo ppuivat asiakkaatkin,niinpä niin.
Suljin silmäni ja yritin rentoutua,mutta samantien koputti joku ikkunaan.
Avasin silmät ja näin ulkopuolella hämärässä sateessa seisovan hoikan naisen.Hänellä oli lyhyt musta nahkatakki ja siniset farkut .Hän veti perässään pientä matkalaukkua.
Nousin ulos ja avasin naiselle takaoven ja otin laukun häneltä toivottaessanin hyvää iltaa.
Laitoin laukun taakse ja palasin ohjauspyörän taakse,
Katsoin naista peilistä ja kysyin minne ajettaisiin

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.