Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöistä, keskittymisvaikeuksista ja ajoittaisista paniikkiongelmista yhdeksän vuotta. Olen käynyt erilaisissa terapioissa ja psykiatrilla vuosikaudet. Viime aikoina myös päihteet ovat astuneet kuvaan. Yleensä pystyn pitämään kontrollin, mutta viime aikoina, kun työttömyys, syrjäytyneisyys ja yksinäisyys ovat painaneet päälle todella pahasti, kaikki on mennyt niin kovaa vauhtia alamäkeen, etten enää pysy perässä. Tänään iski sitten se kuuluisa hermoromahdus.
Itkin tuntikausia ja suunnittelin tappavani itseni, tällä kertaa ihan oikeasti. Sain kuitenkin itseni väännettyä netin ääreen ja aloin etsiä pikaista apua, seuraavaan psykiatrin aikaan kun on vielä useampi viikko. Monen puhelinsoiton jälkeen minut ohjattiin kriisikeskuksesta Helsingin Auroran sairaalan psykiatriseen päivystykseen. Pelkäsin kamalasti itseäni ja ajatuksiani ja lähdin pyytämään, josko pääsisin jonkun kanssa kasvokkain keskustelemaan ja pääsisin yöksi osastolle, etten vain päätyisi tekemään sitä ainoaa asiaa, jota en myöhemmin voisi katua.
Vastaanotto päivystyksessä yllätti minut täysin. Olin aivan rauniona ja minut ohjattiin odotushuoneeseen, jossa istuin yli tunnin odottaen lääkärin puheille pääsyä. Kun viimein tuli minun vuoroni, tylyn oloinen naislääkäri kyseli minulta potilashistoriaani ja kiltisti kerroin kaiken. Kun kerroin peloistani, sain vastaukseksi vain, etteivät voi minua auttaa, eivätkä itsetuhoiset ajatukset riitä osastolle pääsyyn, KOSKA en ole koskaan ennen itsemurhaa yrittänyt. Olin kuin puulla päähän lyöty. Minunko pitäisi ensin ihan oikeasti yrittää tappaa itseni, ennen kuin saisin edes keskustella kenenkään kanssa kunnolla? Kyllä, näin kuulemma on. Tämän keskustelun jälkeen minut saatettiin ulos päivystyksestä ja ovi suljettiin takanani.
Kun pääsin takaisin, menin hissillä kotitaloni ylimpään kerrokseen ja seisoin tuuletusparvekkeella pitkän aikaa. Tätäkö he todella tahtovat? En tiedä, teinkö oikean päätöksen, kun jänistin, mutta nyt viimeistään tiedän, ettei tämä valtio pidä huolta omistaan. Mistä muusta, kuin ihmisten omista ongelmista, mahtavat kasvaneet itsemurhaluvut johtua? Kun hakee apua, sitä ei saa. Ainakaan minä en saanut.
Nyt kaadan itselleni kolmatta lasillista punaviiniä tänä iltana, ehkäpä sen voimin uskallan toimia, kuten lääkäri kehoitti. Kiitos ja kuulemiin.
Itkin tuntikausia ja suunnittelin tappavani itseni, tällä kertaa ihan oikeasti. Sain kuitenkin itseni väännettyä netin ääreen ja aloin etsiä pikaista apua, seuraavaan psykiatrin aikaan kun on vielä useampi viikko. Monen puhelinsoiton jälkeen minut ohjattiin kriisikeskuksesta Helsingin Auroran sairaalan psykiatriseen päivystykseen. Pelkäsin kamalasti itseäni ja ajatuksiani ja lähdin pyytämään, josko pääsisin jonkun kanssa kasvokkain keskustelemaan ja pääsisin yöksi osastolle, etten vain päätyisi tekemään sitä ainoaa asiaa, jota en myöhemmin voisi katua.
Vastaanotto päivystyksessä yllätti minut täysin. Olin aivan rauniona ja minut ohjattiin odotushuoneeseen, jossa istuin yli tunnin odottaen lääkärin puheille pääsyä. Kun viimein tuli minun vuoroni, tylyn oloinen naislääkäri kyseli minulta potilashistoriaani ja kiltisti kerroin kaiken. Kun kerroin peloistani, sain vastaukseksi vain, etteivät voi minua auttaa, eivätkä itsetuhoiset ajatukset riitä osastolle pääsyyn, KOSKA en ole koskaan ennen itsemurhaa yrittänyt. Olin kuin puulla päähän lyöty. Minunko pitäisi ensin ihan oikeasti yrittää tappaa itseni, ennen kuin saisin edes keskustella kenenkään kanssa kunnolla? Kyllä, näin kuulemma on. Tämän keskustelun jälkeen minut saatettiin ulos päivystyksestä ja ovi suljettiin takanani.
Kun pääsin takaisin, menin hissillä kotitaloni ylimpään kerrokseen ja seisoin tuuletusparvekkeella pitkän aikaa. Tätäkö he todella tahtovat? En tiedä, teinkö oikean päätöksen, kun jänistin, mutta nyt viimeistään tiedän, ettei tämä valtio pidä huolta omistaan. Mistä muusta, kuin ihmisten omista ongelmista, mahtavat kasvaneet itsemurhaluvut johtua? Kun hakee apua, sitä ei saa. Ainakaan minä en saanut.
Nyt kaadan itselleni kolmatta lasillista punaviiniä tänä iltana, ehkäpä sen voimin uskallan toimia, kuten lääkäri kehoitti. Kiitos ja kuulemiin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tuo on surullisen totta ihan uutistenkin mukaan. Suomessa ei saa mielenterveysongelmiin hoitoa siten kuin pitäisi.
Mitähän sinulle sanoisin, mihin neuvoisin...aika tylyn kohtelun olet saanut, olen surullinen puolestasi. Olen kokenut huonot hoitosysteemit yrittäessäni hakea läheiselleni apua. Vähän sama juttu, apua ei tule ennen kuin jotain kamalaa tapahtuu. Tuskaisia hetkiä koettu mutta eteenpäin on päästy.
Onko sinulla ketään kenelle soittaisit?
Ei sinua kukaan ole kehottanut itseäsi tuhoamaan. Koeta jaksaa vielä. Jostain apua löytyy, on pakko löytyä. Oletko soittanut mihinkään palvelevaan puhelimeen?
Mene takaisin sinne Auroran päivystyksee, kyllä ne ottaa sut sinne sisälle. Itse myös kaksisuuntaisten kirjavaan joukkoon kuuluva, joten tiedän mistä puhun. Olet vasta opettelemassa miten itsesi kanssa tulee toimia, kauniita päiviä tulee vielä monta. Lupaan sen.
mutta tervetuloa todellisuuteen. Kuvittelitko tosiaan jonkun olevan OIKEASTI kiinnostunut juuri sinun asioistasi. Etenkään alan asiantuntijoiden ja hoitohenkilökunnan,joka tekee sitä työkseen, toiset masentuneet ja yksinäiset taas ovat kiinnostuneita vain omista ongelmistaan. Tota ennen kuin sen teen otan vielä kännit ja toisetkin periaatetta näkee paljon ainakin paikallisen handelin kulmalla.
Valitettavasti on vain hyväksyttävä se tosiasia ,että mitään ulkopuolista apua ei ole, ketään ei kiinnosta.
jos jaksat jonnekin potilasasiamieheen ja tee valitus lääkäristä, ei lääkärin kuulu potilasta noin kohdella.On mullakin kokemuksia kyseisestä paikasta, aikoinani kun olin tosi masentunut soitin kysyäkseni apua, ja sanoin että olen itsemurhan partaalla, niin mieshenkilö siellä tylysti totesi puhelimeen " Jos te niin olette päättänyt tehdä se on teidän asianne". Kerran kävin päivystyksessä, sairaanhoitaja haastatteli ja oli oikein mukava, mutta lääkäri vanhempi mies tokaisi vaan ,että mitä sinä tänne tulit, ei puhunut sanaakaan muuta vaan kirjoitti jonkun masennuslääkereseptin joka ei alkuunkaan mulle sopinut, mene jonkun muun sairaalan päivystykseen. Aurorasta ei kyllä apua saa.
että mielenterveyspotilasta saa kohdella miten vaan. Tarpeeksi on vaatinut että jaksaa edes vastaanotolle lähteä. Tai että jonkun saa sinne jollain konstein vietyä.
Sama kokemus minulla, hoitajat on empaattisia, tavallisen arkijärkisiä ja kuuntelevat potilasta, jopa läheistä. Mutta lääkäriin (mies) tyssää sitten kaikki. Minullekin sanottiin, että tee valitus. Ei sitä jaksa enää semmoisia.
Miksi asiaan ei tule mitään parannusta? Adressia on kerätty ja viety. Uutisissa asiasta puhutaan. Tulee juuri tuo olo, että kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta kuinka moni päivänsä päättää. Pääsee yhteiskunta halvemmalla tuolla konstin. Ei ole sivistysvaltion touhua. ´Taas oli laskelma jossain, että syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan. Halvemmaksi tulisi puuttua asiaan aiemmin.
Meinaa tulla pessimisti minusta, mutta läheisten ja muidenkin puolesta taistelen.
Ei ole aivan totta kuten joku edellä väitti, että toinen masentunut ei välitä. Eri asia jaksaako mitä tehdä asian hyväksi. Ei kai tällä palstalla voi muuta kuin keskustella, antaa vinkkejä, noo...minä tein yöllä enemmänkin. Panin taas vähän posteja menemään.
Onko muille tuttu tällainen keskustelupalsta kuin (sinne pitää rekkautua kirjoittaakseen, lukea voi kuka vaan)
omaisten.org
En nyt laittanut linkkiä suoraan. Siellä keskustellaan myös aika vaikeista jutuista. Moderaattori suodattaa viestit, joten ne on esiluettu ilm. asiantuntijan toimesta. Ovat siinä mielessä turvallisempia kuin täällä.
Itse kuulun tuohon omaiset mielenterveystyön tukena järjestöön. Tuollakin haulla saattaapi löytyä.
Tuntuu että tässä s24 palstalla on suht. paljon lukijoita, niin ajattelin jos jaksaa lisääkin lukea. Yleensä itse en pidä siitä että tuputetaan hädässä aina vain lisää lukemista. Mutta jos jollekin jotain apua olisi. Ainakin kohtalotovereita löytyy.
että ei tarvitse näköjään edes kirjautua kirjoittaakseen. Mutta siis pieni viive, noin vuorokausi ennen kuin viestisi tulee palstalle. Ne siis tarkistetaan ensin. Tuossa ohjeet
http://www.omaisten.org/keskustelu/viewtopic.php?f=3&t=174
Siinähän sinä nyt tuuletat tunteitasi elävien kirjoissa ja sait opetuksen todellisuudesta. Mitäpä jos lääkäri teki aivan oikein? Hyvää jatkoa!
hoitoa ei yksinkertaisesti RIITÄ kaikille. siinä se ongelma on.
mutta jokainen on niin helvetin itsekäs ja vaatii juuri itselleen. toiseksi sitten syyttää jos ei saa.
perhetaustalla on suuri merkitys, miten asioihin suhtautuu, kuten itseensäkin.
useimmat masentuneet ovat sitä siksi, koska heillä on ollut helvetin huonot vanhemmat.
tätä he eivät kovin äkkiä kye itse itselleen myöntämään, kun ovat koko elämänsä joutuneet elämään heidän odotuksiensa ja tarpeiden mukaisesti.-
Hoitoa KUULUU vaatia itselleen.
tuossa tilassa jaksaa vaatia? Eikö olisi terveydenhuoltohenkilöstön ammattitaitoa nähdä mitä apua asiakkaalle/potilaalle on parasta antaa.
Kuka masentunut jaksaa vaatia hoitoa? Minä olen onnekas ollut, että minun mies rupesi puuttumaan asioihin, soitti pari kiukkuista puhelua psykiatrian poliklinikalle, niin johan rupesi hoitoa löytymään. Itse olin siinä kunnossa, että olin itsemurhan partaalla. Minulle oltiin tylyjä kun soitin sinne, mutta mieheni puhelun jälkeen sain akuuttiajan samalle päivälle.
minäkin olen käynyt hoitotahojen kanssa. Ei sairas edes tajua itse, tiestyssä vaiheessa kun raja ylittyy. Läheinenkin väsyy taistelussa. Itsekin jouduin sairaslomalle saakka ja useasti.
Kuinkahan aloittajalle kävi...
elävien kirjoissa? Vastaile jotain niin isoin huoli poistuu. Ole niin kiltti.
Provosoi vähän. Nyt on kylmä ilma. Mene vähissä vaatteissa (vaikka pelkässä T-paidassa) istumaan eduskuntatalon rappusille. Saat tosin hypotermiasta huolimatta odottaa kyytiä tunninkin. Sitten pääset hoidattamaan hypotermiasi somaattiselle osastolle ja sen jälkeen suljetulle. Muista olla sekava, mutta hypotermian ansiosta varmasti oletkin aika kankea!
Provoako vaan perään..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009121610793093_uu.shtml
Samaa tasoa hoito on Jyväskylässäkin. Mieheni yritti tappaa itsensä kesällä. Soitin ambulanssin ja poliisikin tuli, veivät hänet keskussairaalaan. Mies halusi itsekin apua, tilanne oli jatkunut jo pitkään. Toivoin itsekin oman ja ukkoni terveyden ja turvallisuuden takia, että hän saisi jäädä yöksi jonnekkin ja saisi jotain apua. No, pari tuntia siitä kaikesta hän oli jo yksin kotona unilääkkeiden kanssa, eikä saanut mitään muuta apua, kuin kehotuksen ottaa yhteyttä arkena oman alueen lääkäriin. Itse en voinut jäädä silloin hänen luokseen ja huoli oli kova, että onko hengissä vielä aamulla. lääkäri oli sanonut, että mitä sinä tänne tulet väsymstä valittamaan, koti on oikea paikka nukkua! Näin täällä päin hoidetaan akuutit tilanteet..
Kuulostaa ikävältä. Toivottavasti et mennyt hyppäämään, koska se ei yhtään auta tilannettasi; vain pahentaa.
Kaikki painiskelevat samojen ongelmien kanssa, jokainen meistä on joskus yksinäinen ja useampi ilman töitä. Seurakunnalta saattaisi saada ainakin keskusteluapua, sitten on jotain mielenterveysliiton tiloja ja isommassa kaupungista pitäisi sellaisen löytyä.
aina silloin tällöin tämä. Avoimia kysymyksiä jää ja niiden äärellä elämme. Pohdin sitäkin, että ahdistavatko tällaiset aloitukset palstan lukijoita. Uskon että tämäkään aloitus ei ollut mikään provo. Vuosikausia olen palstoja lueskellut ja osallistunut. Asianosaista ehkä helpottaa kun voi purkaa tuntojaan. Tietenkään näitä ei ole pakko toisten lukea. Aina ei vaan arvaa mitä tuleman pitää.
Kysyisinkin nyt lukijoilta, voiko mitään tehdä auttaakseen näitä kirjoittajia?
Kerran olin viimeinen, jolle itsariin päättynyt nuori vastasi viimeisessä viestissään (kauan sitten) vain:
:)
ei muuta. Hän oli päätöksensä tehnyt.
Kaveri myöhemmin ilmoitti palstalla, että häntä ei enää ole. Kohta ketju sitten poistettiinkin.
Yleensä joku ainakin laittaa postia ylläpidolle, joku koettaa jäljittää, ehkä ilmoittaa virkavallalle.
yhä mietin.......
yksi nuori tappoi itsensä tuossa, oli hypännyt parvekkeelta. ruumis löydettiin 7.12, joten sinä se et ollut.
apua ei tässä yhteiskunnassa saa. se on fakta. auttaisi edes lääkkeet niin ei olisi niin helvettiä tämä elämä, mutta ei nekään auta kaikkia. itse pyytänyt kriisiapua kuukauden, vielä saan odottaa vähintään 2 viikkoa että saan ajan. ei tätä elämää vain jaksa.