Aina välillä havahdun tähän ikävään tunteeseen - yksinäisyyteen. :/ Olen 19 vuotias nuori nainen.
Nykyään tuntuu että ainoat hetket kun minulla on kavereita, on viikonloput ja silloinkin on tarkoitus juoda. Eli siis ei tehdä mitään toistemme kanssa selvinpäin. Tietty baarissa voi olla selvinpäin, mutta ei se silti ole sama asia kuin olisi oikeasti kavereita. Viikonloppuisin ihan vahingossa tulee juteltua monelle ja tutustuttua ja miehiäkin tulee juttelemaan joka on imartelevaa. Silti loppujen lopuksi aamulla miettii että tuskin ihmiset edes muistaa että juttelivat minulle.
En käy arkena missään. Koitan valmistua ja teen rästejä itsenäisesti kotona, eli en käy koulussa. Koulussa nyt väkisinkin joutuisi ihmisille juttelemaan. Nyt kuitenkin tuntuu etten enää osaa mennä mihinkään. Jotkut entiset hyvät kaverit ovat hävinneet kuin taivaan tuuliin, jotenkin osannut itse pilata aina kaiken.
Aina välillä koitan keksiä niinkin hienoa tekemistä että menen kävelemään tai käyn kaupoissa.
Iltaisin kumminkin itkettää kun kaikilla muilla tuntuu olevan jotenkin todella sosiaalinen elämä, paljon ystäviä ja kavereita ja tosi paljon kaikkia hienoja kokemuksia. Ja mitä minä teen. ? Kökin sisällä ja poden hirveää väsymystä vaikken mitään oikein teekkään. Vaikka joku pyytäisi jonnekin, jostain syystä aina keksin tekosyyn olla menemättä. Joskus alkaa niin paljon ahdistamaan ja minut valtaa ne ajatukset että ei kukaan mua oikeasti minnekään halua. Nyt tuntuu ettei kukaan enää edes muista minua. Ulos mennessä saan hirveitä paineita ulkonäöstäni, vaikka tiedän että olen todella kaunis ja hymyilevä ja ystävällinen. Näin ainakin ajattelen sisällä peiliin katsoessani. Ihmisten ilmoilla jokin muuttuu ja vertailen itseäni jokaiseen. Silti tuntuu että jokainen päivä saan ympärilleni vain lisää kuorta ja itsetunto huonontuu. Jokunen aika se oli ihan hyvä, mutta ei sillonkaan niitä oikeita ystäviä ja kavereita ollut, kun eihän kukaan jaksa kokoajan ruinata toista jonnekin jne. Toiset luulevat että teen sen ilkeyttäni, tai että minua ei kiinnosta.
Minulla on poikaystävä, jota en kyllä jaksa nähdä. Olen jotenkin niin väsynyt enkä varmasti jaksaisi edes seurustella. Välillä mietin onko se oikein toista kohtaan roikkua yksinäisyyden pelossa, mutta jos ei kerta edes nähdä paljoa niin parempi se olisi erota.
Onko vika mun omassa päässäni, voiko ihminen tehdä oman yksinäisyytensä? Onko kaikilla muilla ihan varmasti tosi sosiaalinen elämä vai näyttääkö se vaan siltä ... huoh. Jos olisin joku muu, en katsoisi tällaista ihmistä hetkeäkään ... Jotenkin mulle on aina ollut ihmissuhteiden muodostaminen hirveän vaikeaa. Kai musta puuttuu jotain ... Tuntuu etten kuulu minnekään. Kaikki ihmiset hokee että onhan mulla kavereita ja kiva elämä mutta paskat. -.- Tää on yhtä helvettiä.
Joku varmasti tulee sanomaan että mene harrastuksiin jne. mutta minulle se on iso kynnys. Pienenä jouduin harrastuksissa aina kiusattavaksi ja vaikka tiedän että kukaan ei minua enää kiusaisi niin se vainoaa silti ja varsinkin naispuoliset aina kääntyvät jotenkin minua vastaan suurella joukolla. Siksi viihdynkin enemmän miesten kanssa. Oli se sitten outoa tai ei.
Nykyään tuntuu että ainoat hetket kun minulla on kavereita, on viikonloput ja silloinkin on tarkoitus juoda. Eli siis ei tehdä mitään toistemme kanssa selvinpäin. Tietty baarissa voi olla selvinpäin, mutta ei se silti ole sama asia kuin olisi oikeasti kavereita. Viikonloppuisin ihan vahingossa tulee juteltua monelle ja tutustuttua ja miehiäkin tulee juttelemaan joka on imartelevaa. Silti loppujen lopuksi aamulla miettii että tuskin ihmiset edes muistaa että juttelivat minulle.
En käy arkena missään. Koitan valmistua ja teen rästejä itsenäisesti kotona, eli en käy koulussa. Koulussa nyt väkisinkin joutuisi ihmisille juttelemaan. Nyt kuitenkin tuntuu etten enää osaa mennä mihinkään. Jotkut entiset hyvät kaverit ovat hävinneet kuin taivaan tuuliin, jotenkin osannut itse pilata aina kaiken.
Aina välillä koitan keksiä niinkin hienoa tekemistä että menen kävelemään tai käyn kaupoissa.
Iltaisin kumminkin itkettää kun kaikilla muilla tuntuu olevan jotenkin todella sosiaalinen elämä, paljon ystäviä ja kavereita ja tosi paljon kaikkia hienoja kokemuksia. Ja mitä minä teen. ? Kökin sisällä ja poden hirveää väsymystä vaikken mitään oikein teekkään. Vaikka joku pyytäisi jonnekin, jostain syystä aina keksin tekosyyn olla menemättä. Joskus alkaa niin paljon ahdistamaan ja minut valtaa ne ajatukset että ei kukaan mua oikeasti minnekään halua. Nyt tuntuu ettei kukaan enää edes muista minua. Ulos mennessä saan hirveitä paineita ulkonäöstäni, vaikka tiedän että olen todella kaunis ja hymyilevä ja ystävällinen. Näin ainakin ajattelen sisällä peiliin katsoessani. Ihmisten ilmoilla jokin muuttuu ja vertailen itseäni jokaiseen. Silti tuntuu että jokainen päivä saan ympärilleni vain lisää kuorta ja itsetunto huonontuu. Jokunen aika se oli ihan hyvä, mutta ei sillonkaan niitä oikeita ystäviä ja kavereita ollut, kun eihän kukaan jaksa kokoajan ruinata toista jonnekin jne. Toiset luulevat että teen sen ilkeyttäni, tai että minua ei kiinnosta.
Minulla on poikaystävä, jota en kyllä jaksa nähdä. Olen jotenkin niin väsynyt enkä varmasti jaksaisi edes seurustella. Välillä mietin onko se oikein toista kohtaan roikkua yksinäisyyden pelossa, mutta jos ei kerta edes nähdä paljoa niin parempi se olisi erota.
Onko vika mun omassa päässäni, voiko ihminen tehdä oman yksinäisyytensä? Onko kaikilla muilla ihan varmasti tosi sosiaalinen elämä vai näyttääkö se vaan siltä ... huoh. Jos olisin joku muu, en katsoisi tällaista ihmistä hetkeäkään ... Jotenkin mulle on aina ollut ihmissuhteiden muodostaminen hirveän vaikeaa. Kai musta puuttuu jotain ... Tuntuu etten kuulu minnekään. Kaikki ihmiset hokee että onhan mulla kavereita ja kiva elämä mutta paskat. -.- Tää on yhtä helvettiä.
Joku varmasti tulee sanomaan että mene harrastuksiin jne. mutta minulle se on iso kynnys. Pienenä jouduin harrastuksissa aina kiusattavaksi ja vaikka tiedän että kukaan ei minua enää kiusaisi niin se vainoaa silti ja varsinkin naispuoliset aina kääntyvät jotenkin minua vastaan suurella joukolla. Siksi viihdynkin enemmän miesten kanssa. Oli se sitten outoa tai ei.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Onko kaikilla muilla ihan varmasti tosi sosiaalinen elämä vai näyttääkö se vaan siltä "
See vaan näyttää siltä, trust me. Ihmiset on äärimmäisen taitavia antamaan itsestään hyvin erilaista kuvaa kuin mitä oikeasti ovat.
Onhan täällä yksinäisyys-palstalla muitakin yksinäisiä kuin sinä, joten turha sanoa että "kun kaikilla muillakin on..." tms.
Tälläinen "esittäminen" on vaistomaista ihmisillä, siltä tuntuu. Se tulee siis alitajuisesti ja erittäin luontevasti. Meillä kaikilla joskus.