Pakko avautuu jollekulle, ei kai täs voi muutakaan. Eli oon siis 14-vuotias poika.Toivottavasti täst vuodatuksest saa selvää.
Elämä on menny suht hyvin siin mieles ettei esim. läheisii oo kuollu tai mitään eikä porukat oo eronnu. Mut en oo koskaan ollu kauheen sosiaalinen. Kaikki meni hyvin tarhas, eikä tokallakaan luokal ollu mitään valittamist. Oli kavereit ja kaikki muu hyvin. Kolmosel jo rupes menemään huonommin. Olin hyvä koulus eli jotku jo rupes haukkumaan hikeks. En todellakaan istunu joka ilta lukemas koulukirjoi tosin ku jotkut tais luulla. Täst anto kuitenki vaikutelmaa se etten ollu mikään huippu liikunnas. Nelosluokal ei enää ollu ku muutama kaveri ja varsinainen kiusaaminen alkos. Haukkumist ja muut pääosin ja yritin olla välittämät siit. En ollu sähläri kuten kiusaajani, mul oli hyvät numerot enkä tehny mitään tyhmii temppui huomion hakemiseks. Vitosel olin jo oikeestaan melkein yksin, sain vaan välil hiukan säälii parilt muijalt. Kaduttaa nyt ku en sillon yrittäny jutella niille tai mitään. Kuutosel luokalle tuli uus oppilas, yks poika jonka kaa sit ystävystyin. Paremmin näytti menevän mut tää mun kaveri vaan hengas kiusaajieni kaa. Eikä ees yrittäny puolustaa mua millonkaan vaik ihan hyvin näki miten ite ärsyynnyin. Fyysist väkivaltaa ei ollu melkein ollenkaan mukan tällönkään. No, kaikest huolimat suoritin kuutosluokan. Voisin kai mainita etten viitos-ja kuutosluokan aikan tavannu ketään kaverii vapaa-ajal ku pari kertaa.
Menin sit eri yläkouluun ku muut ala-asteen tuttuni. En tuntenu
ketään uudest koulust mennessäni sinne. Seiskaluokan syksyl olin pari ekaa viikkoo yksin. Kunnes yhten päivän ku olin jo tutustunu pariin jätkään omalt luokalt yhet muijat kysy et voiks ne olla mun ja muutaman muun kaa saman päivän jo. Yks niist uusist frendeistäni tunsi nää muijat, jotka oli kans mun kaa samal luokal. N. puolet luokastani sit oli mun kaa sinä iltan. Tuli tunne et elämä lähti uudestaan käyntiin ja et uus luokka on kiva jne. Voisin sanoo et tän "joukkotapaamisen" jälkeset 4 viikkoo oli mun elämän parhait hetkii. Myöhemmin seiskan syksyl sit rupes tunne hiukan jo hiipumaan yhen illan takii. Kai. Olin jo sopinu et mun luokkalaisii tulis mun luokse illal ja porukat lähtis pois sil aikaa kotoot et voitais olla rauhas. Valitettavasti kaikki meni päin persettä ku sisko tuli kavereittensa kaa himaan ja rupes polttamaan ja ryyppäämään. Mää kavereineni häivyin sit ulos. Osa lähti jo siin vaihees. Soitin porukoille ja kerroin mitä tapahtus. Ne tuli hetken pääst sit ja mää ja loput kaverini lähettiin vaan kävelemään jonnekki. Koko illan kruunas kuitenki yllättävä törmääminen vanhoihin kiusaajiin jonka päätteeks sain köniin. Pari mun kaverii sai kans. No, se kaikki tais unohtuu jo jouluun mennes ja lähin hyvin mielin joululomalle. Ku kevätlukukausi alko ni huomasin pitäväni jo puolta omast luokastani rasittavin. Yritin tutustuu rinnakkaisluokkalaisiin ja olla ystävällinen mut tajusin lopult et heki vaan käytti hyväks mun ystävällisyyttä. En saanu uusii kavereit. Pieni masennus meni ohi jonku ajan pääst ja lopult kesäloma koitti. Kauan ootin lomaa vaan huomatakseni et eka kuukausi lomast tuntu kaikkien aikojen paskimmalt kesälomalt. En tavannu kavereitani paljon, ja porukoitteni ollessa töissä loputont sisälistumist ja yksinoloo oli vaikee estää. Loman loppupuoli oli sit jo parempi. Nyt kasiluokan alettuu elämä on tullu yhä mutkikkaammaks ja masentavammaks. Koulus mul on muutamii kavereit mut vapaa-ajal oon yksin paitsi välil meen kaveriporukal leffaan tai jotain. Sit on viel ihastusmasennus. Oon ihastunu yhteen rinnakkaisluokkalaiseen muijaan, jota en tunne kunnol. Tiiän hänest nimen ja vähän muuta mut en ees oo kunnol jutellu hänelle koskaan. Huomaan ajattelevani häntä toistuvasti. Enkä ees uskalla jutella hänelle ku en tunne hänt kunnol ja sitäpaitsi ei oo koskaan ees mitään hyvää tekosyyt puhuu tai ees sanoo moi. Oon hänen kaa samas englannin ryhmäs. Sit viel täl muijal näkyy olevan pari jätkää joitten kaa se on jutellu. Ei ne vaikuta poikaystävilt, on kyl samal luokal mut vaikuttaa kavereil vaan. Täst huolimat tulee masentava olo joka kerta ku nään jonku jätkän tän muijan kaa. :( Meses en enää oikeen juttele kenellekkään kenelle oon ennen jutellu. Eikä ketään mun kavereist oo niin läheinen mulle et voisin avautuu täst kaikest. Vanhemmat ei kuitenkaan ymmärtäis mua vaik onki huomannu et vapaa-aika ei mee frendien kaa hengailuun vaan dataukseen päääosin. Saan lohtuu elämään enää lähinnä musiikinkuuntelun kautta ku muust ei jaksa innostuu. Koulussaki on aina joko huono tai tylsä päivä. Ai niin unohdin mainita etten enää oo niin hyvä koulus, arvosanat on lähinnä keskitasoo. Tartteisin vaan ees yhen hyvän kaverin johon voisin luottaa täysin. Se on vaikeeta ku en oo mitenkään kamalan mukava enää nykysin. Kaikist masentavimpin hetkin on tullu jopa mietittyy et jos vaan joku päivä ottais tärkeimmät kamat mukaan ja karkais toiseen kapunkiin ja kaikkee muut järjetönt. Siin oli kaikki.
Elämä on menny suht hyvin siin mieles ettei esim. läheisii oo kuollu tai mitään eikä porukat oo eronnu. Mut en oo koskaan ollu kauheen sosiaalinen. Kaikki meni hyvin tarhas, eikä tokallakaan luokal ollu mitään valittamist. Oli kavereit ja kaikki muu hyvin. Kolmosel jo rupes menemään huonommin. Olin hyvä koulus eli jotku jo rupes haukkumaan hikeks. En todellakaan istunu joka ilta lukemas koulukirjoi tosin ku jotkut tais luulla. Täst anto kuitenki vaikutelmaa se etten ollu mikään huippu liikunnas. Nelosluokal ei enää ollu ku muutama kaveri ja varsinainen kiusaaminen alkos. Haukkumist ja muut pääosin ja yritin olla välittämät siit. En ollu sähläri kuten kiusaajani, mul oli hyvät numerot enkä tehny mitään tyhmii temppui huomion hakemiseks. Vitosel olin jo oikeestaan melkein yksin, sain vaan välil hiukan säälii parilt muijalt. Kaduttaa nyt ku en sillon yrittäny jutella niille tai mitään. Kuutosel luokalle tuli uus oppilas, yks poika jonka kaa sit ystävystyin. Paremmin näytti menevän mut tää mun kaveri vaan hengas kiusaajieni kaa. Eikä ees yrittäny puolustaa mua millonkaan vaik ihan hyvin näki miten ite ärsyynnyin. Fyysist väkivaltaa ei ollu melkein ollenkaan mukan tällönkään. No, kaikest huolimat suoritin kuutosluokan. Voisin kai mainita etten viitos-ja kuutosluokan aikan tavannu ketään kaverii vapaa-ajal ku pari kertaa.
Menin sit eri yläkouluun ku muut ala-asteen tuttuni. En tuntenu
ketään uudest koulust mennessäni sinne. Seiskaluokan syksyl olin pari ekaa viikkoo yksin. Kunnes yhten päivän ku olin jo tutustunu pariin jätkään omalt luokalt yhet muijat kysy et voiks ne olla mun ja muutaman muun kaa saman päivän jo. Yks niist uusist frendeistäni tunsi nää muijat, jotka oli kans mun kaa samal luokal. N. puolet luokastani sit oli mun kaa sinä iltan. Tuli tunne et elämä lähti uudestaan käyntiin ja et uus luokka on kiva jne. Voisin sanoo et tän "joukkotapaamisen" jälkeset 4 viikkoo oli mun elämän parhait hetkii. Myöhemmin seiskan syksyl sit rupes tunne hiukan jo hiipumaan yhen illan takii. Kai. Olin jo sopinu et mun luokkalaisii tulis mun luokse illal ja porukat lähtis pois sil aikaa kotoot et voitais olla rauhas. Valitettavasti kaikki meni päin persettä ku sisko tuli kavereittensa kaa himaan ja rupes polttamaan ja ryyppäämään. Mää kavereineni häivyin sit ulos. Osa lähti jo siin vaihees. Soitin porukoille ja kerroin mitä tapahtus. Ne tuli hetken pääst sit ja mää ja loput kaverini lähettiin vaan kävelemään jonnekki. Koko illan kruunas kuitenki yllättävä törmääminen vanhoihin kiusaajiin jonka päätteeks sain köniin. Pari mun kaverii sai kans. No, se kaikki tais unohtuu jo jouluun mennes ja lähin hyvin mielin joululomalle. Ku kevätlukukausi alko ni huomasin pitäväni jo puolta omast luokastani rasittavin. Yritin tutustuu rinnakkaisluokkalaisiin ja olla ystävällinen mut tajusin lopult et heki vaan käytti hyväks mun ystävällisyyttä. En saanu uusii kavereit. Pieni masennus meni ohi jonku ajan pääst ja lopult kesäloma koitti. Kauan ootin lomaa vaan huomatakseni et eka kuukausi lomast tuntu kaikkien aikojen paskimmalt kesälomalt. En tavannu kavereitani paljon, ja porukoitteni ollessa töissä loputont sisälistumist ja yksinoloo oli vaikee estää. Loman loppupuoli oli sit jo parempi. Nyt kasiluokan alettuu elämä on tullu yhä mutkikkaammaks ja masentavammaks. Koulus mul on muutamii kavereit mut vapaa-ajal oon yksin paitsi välil meen kaveriporukal leffaan tai jotain. Sit on viel ihastusmasennus. Oon ihastunu yhteen rinnakkaisluokkalaiseen muijaan, jota en tunne kunnol. Tiiän hänest nimen ja vähän muuta mut en ees oo kunnol jutellu hänelle koskaan. Huomaan ajattelevani häntä toistuvasti. Enkä ees uskalla jutella hänelle ku en tunne hänt kunnol ja sitäpaitsi ei oo koskaan ees mitään hyvää tekosyyt puhuu tai ees sanoo moi. Oon hänen kaa samas englannin ryhmäs. Sit viel täl muijal näkyy olevan pari jätkää joitten kaa se on jutellu. Ei ne vaikuta poikaystävilt, on kyl samal luokal mut vaikuttaa kavereil vaan. Täst huolimat tulee masentava olo joka kerta ku nään jonku jätkän tän muijan kaa. :( Meses en enää oikeen juttele kenellekkään kenelle oon ennen jutellu. Eikä ketään mun kavereist oo niin läheinen mulle et voisin avautuu täst kaikest. Vanhemmat ei kuitenkaan ymmärtäis mua vaik onki huomannu et vapaa-aika ei mee frendien kaa hengailuun vaan dataukseen päääosin. Saan lohtuu elämään enää lähinnä musiikinkuuntelun kautta ku muust ei jaksa innostuu. Koulussaki on aina joko huono tai tylsä päivä. Ai niin unohdin mainita etten enää oo niin hyvä koulus, arvosanat on lähinnä keskitasoo. Tartteisin vaan ees yhen hyvän kaverin johon voisin luottaa täysin. Se on vaikeeta ku en oo mitenkään kamalan mukava enää nykysin. Kaikist masentavimpin hetkin on tullu jopa mietittyy et jos vaan joku päivä ottais tärkeimmät kamat mukaan ja karkais toiseen kapunkiin ja kaikkee muut järjetönt. Siin oli kaikki.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vanhempas voi ymmärtää sua paljonkin.
Voi olla että isäs tai äitis kävi täysin samat jutut läpi sun iässäs.
Nuorena erilaiset tunteet myllää.
Ihastumiset on aina oma lukunsa ja joskus niist tulee jotain ja joskus ei.
Yritä vaan kontaktii ottaa.
Voin muuten sanoo että kun ikää kaikille tulee niin rajat tyttöjen ja poikien kaveripiireis vähenee. Tytöillä on helposti poikiii ihan vaan kavereina ja pojilla tyttöi ihan vaan kavereina. Eli ei se että tää yttö juttelee muille pojille viel meinaa mitään.
Ota vähän kontaktii häneen.
Siinä etä hävii mitään jos kyselet mesessä tyypeilt miten menee ja silleen.
Mä ite aloin vasta lukion tokalla liikkuu vapaaa-ajalla muiden kanssa.
Menin yhteen nuorten raamattupiiriin aj sielt sain ystäviä.
Ystäviä tulee ajan kaa vaikka hiljasii hetkii välillä oliskin.