Huuto

mieleeni erään ihmisen, ja hänelle omistettuna:

Huutosi on helppo kuulla
Mutt’ turha on kuitenkaan
luulla

Ett’ sua auttaa vois

Ei ennen kuin pääsi
on täysin tyhjä
täysin rikki

On pakko odottaa
tämä kaikille on
niin vaikeaa

Tiedät, ett’ sua odotetaan
sua autetaan

Ei tähän kulu enää
pitkä aika!

Kaikk’ taas alusta
aloitetaan

Ennemmin tai myöhemmin huutosi huutoosi vastataan. kaikki rakastavat sinua.

Huuto -
satuttaa

etsii vastakaikuaan

kahden sillalla
katseet ylös Taivaaseen

alla synkeät virrat
yllä tummat pilvet

auttajaa - älkää
ristiinnaulittako -

tartu huutoon
vaimenna ääneni

- Ota Syliisi -

... tämä Sinulle omalla
vastarunollani,joka osaat
syvälle koskettaa.

Rauhallista että tyyntä
aikaa Sinulle.

Huutoni ei kuulu,
vaan särkee pään.
Sillalla kaksi kulkijaa;
auttakaa.

- tässä vaiheessa mieleeni tuli hyvin voimakkaasti Munckin Huuto ja muistelin että maalauksessa olisi kaksi kulkevaa hahmoa taka-alalla, ainakin siinä tunnetuimmassa versiossa, ajattelin että onkohan se ollut jonkinlaisena inspiraation lähteenä tai samaistumisen kohteena sinulle; sieluntila minkä sanallista ilmausta runossa hapuilet. Et ainoastaan hapuile vaan onnistut todella hyvin.

Ja tuossahan se on kerrottuna. Ajatuksia, taulusta Huuto.

Runosta välittyy vahvasti (ja ehkä se johtuu muistikuvista ja omista ajatuksista koskien kyseistä taulua) huudon luonne. Se ei ole korvinkuultavaa, suullisesti huudettua huutoa. Vaan nimenomaan pään sisäinen tunne. Se voi olla kohdistumaton huuto mutta yleensä myös kohdistuva. Äänettömänä avunpyyntönä se kohdistuu toiseen ja toisiin, niihin ihmisiin jotka kulkevat läheltä. Auttakaa.

Mielettömän hyvin kuvattu.
Täytyy vain toivoa jokaiselle, joka kokee olevansa tuollaisessa tilanteessa ja sieluntilassa, että huuto löytäisi purkautumistien, ja siltahetkestä päästäisiin läpi. Luulenpa että olen samankaltaista itsekin kokenut joskus...

Kiitos runostasi.