Matka- ja kulukorvaukset

filma

Olen aloittanut juuri sihteerin työt pienessä yleishyödyllisessä yhdistyksessä. Meillä on syntynyt keskustelua matka- ja kulukorvausten suuruudesta, eli siitä paljon yhdistys voi niitä maksaa vuoden aikana.
Korvauksia haluttaisiin maksaa lähinnä tapahtumien ja juhlien ulkopuolisille auttajajille.
Yhdistyksellä ei ole Y-tunnusta. Sen tiedän, että yksi henkilö ei voi ottaa yli 2000 euroa matkakorvauksia. Jos ne menevät yli tuon summan niin hän on verovelvollinen.
Onko olemassa mitään summia, joita enempää yhdistys ei voi ko. kuluja maksaa??

Auttakaa epätietoista!!

19

3966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sääntöjen vierestä

      Jos auttajat myöntyvät, niin korvauksen tai sen osan voi antaa tavaralahjan muodossa, esimerkiksi aiheeseen liittyvä kirja tai muu vastaaava. Tässäkin pitää varoa liian arvokkaiden asioiden siirtelyä ihmiseltä toiselle, mutta jos hankinta on yhdistyksen toiminnalle looginen, niin sen pitäisi olla laillinen. Täydellisen varma en ole, olen yhdistystoimijana alkutaipaleella.

      Matkakorvauksista pitää aina olla joku tosite, mutta esimerkiksi oman auton käyttökustannuksia voi hakea korvattavaksi kirjallisesti yhdistykseltä/yhdistyksen hallitukselta. Kilometrikorvauksessa kannattaa käyttää pohjana jotain verottajan vahvistamaa taulukkoa, mutta jos yhdistykselle kelpaa allekirjoitettu anomus kulusta, niin merkitty matkamäärä voinee myös olla hieman kartalla määritettyä lyhintä reittiä pidempi, jostain ah niin loogisesta syystä. Jos on pakko olla bensakuitti juuri kyseeseen tulleesta reissusta, niin se on vähän ongelmallisempi, mutta niitä kai harvemmin matkakorvaushakemusten liitteiksi on vaadittu.

    • Balthasar

      Edellisen vastaajan keinot ovat juuri sellaiset, mitä ei saa tehdä!

      Suorat kulut korvataan kuittia vastaan ja ajokilometrit ajopäiväkirjan mukaan (ks. ajopäiväkirjasta verottajan sivuilta, www.vero,fi)

      • Nollatuntiäiti

        KE:t saavat 1800 € nettona käteen " kulukorvauksina ". Jos saisin noin suuren summan joka kuukausi olisin todella tyytyväinen ja onnellinen. Ja he saavat tuon summan normaalin lihavan palkan päälle. Työskentelen nollatuntisopimuksella. Hainäkuun palkka käteen 560 ekee. Siihen lisäksi asumistuki ja sossun korvaus, niin nenä on juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Kahden lapsen yksinhuoltajana, ei puhettakaan siitä, että lapset pääsisivät käymään Linnanmäellä tai muualla. Tiedän kyllä takuuvarmasti sen, että ketä en äänestä keväällä 19.


      • Manisukko

        Mielenkiintoista nähdä ja kuulla keväällä 19, kuinka nämä kulukorvauskikkailukansanedustajat perustelevat, minkä vuoksi he syyllistyivät petokseen, josta tavan kansalainen saisi todella ankarat sanktiot. Aion seurata silmät ja korvat tarkkana, varsinkin näitä kulukorvauskikkailusta kiinni jääneitä kansanedustajia. Kaikki kikkailuun syyllistyneethän eivät ole jääneet kiinni ja tuskin jäävätkään.
        Millaisiin verbaalisiin sirkustemppuihin nämä kulukorvauskikkailukansanedustajat mahtavat yltää, kun yrittävät uusia valtakirjansa seuraavaksi neljäksi lihavaksi vuodeksi. He saavat lihavaa palkkaa, ja sen päälle SOTE ym. lobbareiden ns .ilmaiset lounaat, päivälliset, illalliset ja kaikki mahdolliset muut hyvikkeet. Siitä huolimatta he kikkailevat kulukorvauksilla. Kyllä Korkeasaaren apinatalon touhu on kovin viatonta ja lapsellista verrattuna ARKADIANMÄEN APINATALON TOUHUIHIN.
        Samoin kuin edellinen, tiedän takuuvarmasti KETÄ EN ÄÄNESTÄ.


      • JokiErkka

        En tiedä montako virkamiestä eduskunnassa, korjaan ARKADIANMÄEN APINATALOSSA työskentelee, luultavasti aika monta. Mutta jos tuo virkakunta ei pysty käsittelemään 200 henkilön kuitteje, niin silloin koko porukka pitää vaihtaa sellaisiin työntekijöihin, joilta onnistuu peruslaskutoimitukset, yhteen, vähennys, kerto ja jako.
        Jokainen työnantaja on maksanut minulle työntekemisestä aiheutuvat kulut, mutta vain kuitteja vastaan. Yksikään työnantaja, olipa pieni tai suuri ei ole valittanut kuittisirkuksesta, päinvaston kuitteja on vaadittu, mikä on oikein, reilua ja kohtuullista.
        Jos AKTIIVIMALLI 2 toteutuu, niin siitä voi seurata sellainen hakemusryöppy, että työntajat eivät enää uskalla hakea julkisella haulla työvoimaa. Esim. jos 200 000 työtöntä lähettää kuukaudessa 4 hakemusta, niin siitä seuraa, että 200 000 * 4 *12 = 9 600 000 ( Yhdeksän mijoonaa kuusisataatuhatta hakemusta ) siinä ARKADIANMÄEN APINATALON, toivottavasti toteutuva kuittisirkus jää kirkkaasti toiseksi.
        ARKADIANMÄEN APINATALON toiminnan rahoittajina me, veronmaksajat voimme ja meidän tuleekin vaatia kansanedustajille samanlaiset velvollisuudet kuten meilläkin on. Tai sitten myös meille, toiminnan rahoittajille samanlaise vapaudet, kuin ARKADIANMÄEN APINATALON asukeilla on. Asumis ym. tuet hyviä puheita vastaan.
        TIEDÄN KYLLÄ KETÄ EN ÄÄNESTÄ.


      • Nollatuntiäiti
        Manisukko kirjoitti:

        Mielenkiintoista nähdä ja kuulla keväällä 19, kuinka nämä kulukorvauskikkailukansanedustajat perustelevat, minkä vuoksi he syyllistyivät petokseen, josta tavan kansalainen saisi todella ankarat sanktiot. Aion seurata silmät ja korvat tarkkana, varsinkin näitä kulukorvauskikkailusta kiinni jääneitä kansanedustajia. Kaikki kikkailuun syyllistyneethän eivät ole jääneet kiinni ja tuskin jäävätkään.
        Millaisiin verbaalisiin sirkustemppuihin nämä kulukorvauskikkailukansanedustajat mahtavat yltää, kun yrittävät uusia valtakirjansa seuraavaksi neljäksi lihavaksi vuodeksi. He saavat lihavaa palkkaa, ja sen päälle SOTE ym. lobbareiden ns .ilmaiset lounaat, päivälliset, illalliset ja kaikki mahdolliset muut hyvikkeet. Siitä huolimatta he kikkailevat kulukorvauksilla. Kyllä Korkeasaaren apinatalon touhu on kovin viatonta ja lapsellista verrattuna ARKADIANMÄEN APINATALON TOUHUIHIN.
        Samoin kuin edellinen, tiedän takuuvarmasti KETÄ EN ÄÄNESTÄ.

        Näille ARKADIANMÄEN APINATALON asukeillehan korvataan, taksi, yöpymis, muut matkakulut, ja ylipäätään kaikki kaikki kulut, jotka aiheutuvat kansanedustajan toimen hoitamisesta. Tuon kaiken lisäksi nämä s........:nan rosvot vielä kikkailevat kulukorvauksilla.
        1800 €/kk puhtaana käteen tarkoittaa 25 % :n verolla 2400,00 €:n Bruttopalkkaa. Moniko suomalainen palkansaaja saa tuollaisen bruttopalkan. Saako sairaanhoitaja, saako siivooja, saako moni muu. Tuohan kohtuullisen hyvä normipalkka. En ole koskaan työelämäni aikana saanut vastaavaa palkkaa. Haistakaa, sanonko mitä, kaikki ARKADIANMÄEN APINATALON asukit.


      • Antikokoomuslainen

        Kun Kokoomus ja Kokoomuksen sylikoira Kepu nyt haluavat yksityistää kaiken. Niin eikö siinä olisi hyvä idea, että koko ARKADIANMÄEN APINATALO myytäisiin yksityisomistukseen. Valtio saisi rahaa, vaikka tie-ja rataverkon kunnostamiseen, tai johonkin muuhun tarpeelliseen.
        Joku ökyrikas, paperinsa Ruotsiin perintöverojen vuoksi siirtänyt pankkirihan voisi taskurahoillaan ostaa koko helahoidon.
        Jos tämä skenario toteutuisi niin tämä ökyrikas pankkiri ei takuuvarmasti maksaisi ARKADIANMÄEN APINATALON asukeille senttiäkään kulukorvauaksia, jos ko. kulukorvausnaukujilla ei olisi esittää kuitteja kuluistaan.
        Eikä hän takuuvarmasi valittaisi hirvittävästä, ylivoimaisesta ja koko ARKADIANMÄEN APINATALON toiminnan lamauttavasta kuittisirkuksesta. Hän palkkaisi pätevän tilitoimiston, jossa ehkä olisi viidestä, korkeintaan kymmenen laskentataitoista työntekijää hoitamaan tuon, nykyiselle ARKADIANMÄEN APINATALON virkakunnalle täysin ylivoimaisen tehtävän.
        EI MUUTA KUIN YKSITYISTÄMÄÄN. Silloinhan Kepu, jos Kokoomus antaa luvan, voisi rakentaa jonkinlaisen hallitohimmelin pienempiä ja vähän isompia puolueuskollisia pomoja varten.
        Epäilen kyllä, että ko. pankkiri torppaisi Kepun haaveet jo lähtötelineisiin.


    • Rahattomuudenhoit.

      Ei oikein selviä, kysyykö nimim. filma asiaa yhdistyksen kannalta vai rahan saajien kannalta. No, vastaan molempiin.

      1) Yhdistys voi toki teoriassa maksaa matka- ja kulukorvauksia vaikka kuinka paljon, ylärajana on lähinnä se paljonko kassassa on rahaa. Eri asia on, mitä mieltä yhdistyksen jäsenet ovat taloudenpidosta eli kulukorvausten maksuista. Myös on mietittävä sitä, toteuttaako yhdistys sääntöjen mukaista tarkoitustaan, mikäli merkittävä osa tuloista menee kulukorvauksiin. Ja koska yhdistys ei saa tuottaa taloudellista etua jäsenilleen, ulkopuolisten auttajien on syytä olla oikeasti ulkopuolisia ja korvausten pitää olla aiheutuneita kuluja vastaavia eikä "peiteltyä palkkaa".

      Jos mitään ongelmia ei ole, yhdistys voi halutessaan maksaa kaikki sille esitetyt asialliset matka- ja kulukorvauslaskut. Verotuskysymykset on otettava huomioon, ja mieluiten olisi syytä tehdä asianmukaiset ilmoitukset (vuosi-ilmoitukset) kaikista maksetuista verovapaista (matka)kustannusten korvauksista.

      2) Rahojen saajan pitää myös selvittää verotuskysymykset. Jos yhdistys ei ole ilmoittanut maksamiaan korvauksia, verovelvollisen on itse muistettava ilmoittaa yhdistykseltä saamansa summa verotuksessa. Jos yläraja (2000 e) ylittyy, ylimenevä osa on verollista ansiotuloa. Mutta jos matkakustannuksia todella on vuodessa kertynyt yli 2000 euroa, niin toki ne on syytä laskuttaa yhdistykseltä täysimääräisinä, jollei sitten halua lahjoittaa ylimenevää osuutta yhdistykselle. (2000 euroa on noin 4400 km omalla autolla...)

      Toisin sanoen, jos vaikka 10 henkilöä pyytää kukin 1000 euron matkakorvauksia, niin yhdistys voi ne maksaa huoletta, jos yhdistyksen kokous on hyväksynyt menettelyn ja rahat riittävät tällaiseen.

      • filma

        Yhdistyksen kannalta kysyn asiaa.
        Lähinnä tarkoitin yhdistyksen verotuksen kannalta. Onko jotain "rajoja", jonka jälkeen joutuu tekemään veroilmoituksen? Maksetut summat olisivat todella pieniä. Yhteensä ehkä vuodessa n. 100-200 euroa.


      • Rahattomuudenhoit.
        filma kirjoitti:

        Yhdistyksen kannalta kysyn asiaa.
        Lähinnä tarkoitin yhdistyksen verotuksen kannalta. Onko jotain "rajoja", jonka jälkeen joutuu tekemään veroilmoituksen? Maksetut summat olisivat todella pieniä. Yhteensä ehkä vuodessa n. 100-200 euroa.

        Tjaa, tuo 1. viestissä oleva 2000 euroa johti ajatuksia isompiin kuljetuksiin, mutta kyseessä ovatkin vain muutamat sataset vuodessa.

        Kaikista maksetuista matkakorvauksista pitää kyllä periaatteessa tehdä ns. vuosi-ilmoitus
        (http://www.vero.fi/?article=7995&domain=VERO_MAIN&path=5,298,305,316&language=FIN)
        mutta ei liene suuri synti, jos sen jättää tekemättä noin pienistä summista. Varsinaista *veroilmoitusta* teidän ei tarvitse tehdä, jollei verottaja sitä pyydä. Ei siitä toki haittaakaan olisi, saisitte Y-tunnuksen samalla ja verottaja näkisi, että olette ihan pieniä ja mitättömiä, joiden voi antaa olla rauhassa. Tosin vuosi-ilmoituksen jättäminen saattaa johtaa pyyntöön tehdä myös veroilmoitus. Tässä lisätietoa:
        (http://www.vero.fi/?article=8264&domain=VERO_MAIN&path=5,40,89&language=FIN)


      • filma
        Rahattomuudenhoit. kirjoitti:

        Tjaa, tuo 1. viestissä oleva 2000 euroa johti ajatuksia isompiin kuljetuksiin, mutta kyseessä ovatkin vain muutamat sataset vuodessa.

        Kaikista maksetuista matkakorvauksista pitää kyllä periaatteessa tehdä ns. vuosi-ilmoitus
        (http://www.vero.fi/?article=7995&domain=VERO_MAIN&path=5,298,305,316&language=FIN)
        mutta ei liene suuri synti, jos sen jättää tekemättä noin pienistä summista. Varsinaista *veroilmoitusta* teidän ei tarvitse tehdä, jollei verottaja sitä pyydä. Ei siitä toki haittaakaan olisi, saisitte Y-tunnuksen samalla ja verottaja näkisi, että olette ihan pieniä ja mitättömiä, joiden voi antaa olla rauhassa. Tosin vuosi-ilmoituksen jättäminen saattaa johtaa pyyntöön tehdä myös veroilmoitus. Tässä lisätietoa:
        (http://www.vero.fi/?article=8264&domain=VERO_MAIN&path=5,40,89&language=FIN)

        Oiken paljon kiitoksia rahattomuudenhoitajalle vastauksista.

        Vastauksistasi sain vahvistuksen omille olettamuksilleni, jotka syntyivät nettiä selaillessani.


      • yhdistystoimintaa
        filma kirjoitti:

        Yhdistyksen kannalta kysyn asiaa.
        Lähinnä tarkoitin yhdistyksen verotuksen kannalta. Onko jotain "rajoja", jonka jälkeen joutuu tekemään veroilmoituksen? Maksetut summat olisivat todella pieniä. Yhteensä ehkä vuodessa n. 100-200 euroa.

        Jos yleishyödyllisen yhdistyksen kuten esim urheiluseuran rahuri ,niin toki voit maksaa / nostaa kulukorvauksia 2000 euroon verottomana myös 20 pvltä voi maksaa päivärahoja joko puoli-tai koko eli 6h ja yli 10 h 20 euron palkkiokin kk on ok ,ja muista että yhdistys ei saisi pyrkiä voiton tavoitteluun eli kulut pitäisi olla toimintakautene suurinpiirtein - 0mutta jos niitä tulee enempi niin vertaa esim jääkiekko erotuomarin palkkiot niin niistä kuuluu maksaa vero onhan se tavallaan sivutuloa.Se homma vaan on monessa jääkiekkoyhdistyksissä että vain osa saa niitä hys hys,voin oikeesti kertoa 10 vuotta takana huolto kirjuri kahvio kuskaus varainkeruuta talkoita ja koskaan niistä en /emme ole senttiäkään hyötyneet kuten muut ja ottaa vieläkin päähän että joillekin ostellaan varusteita joukkueen rahoista ja me olemme joutuneet ostamaan pojillemme varusteet kaikki itse.Joten olkaas varovaisia touhuissanne että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti


    • hermot

      asun Espoossa , mutta olen töissä Helsingissä ja haluan mennä autollani töihin.
      kaikki kadut jonka varrelle voisin työpaikkani lähellä pysäköidä ovat maksullisia, tai rakennusvirastosta pitää hakea pysäköintitunnus (lupa) . ja saisin sen jos työnantajani maksaa minulle kulukorvauksia oman auton käytöstä . miten toimin ?minkälaisen todistuksen hänen tulee kirjoittaa minulle?
      jo kolmet sakot 2 viikon sisällä.

    • oi

      kuittia vastaan

    • Jokiukko

      Kannattaa kysyä Kansanedustajilta ja ministereiltä. Koska he ovat erikoistuneet ns. kulukorvauksien nostamiseen. Ota yhteys alueesi Kansanedustajiin. Tai ehkä PERSU komlanteen potenssiin Hakkarainen ja RUOTSALAISTEN Wallin ovat parhaat JA TUOREIMMAT neuvojat.

      • manisukko

        KE:n aloituspalkka on 6510,00 E/kk plus kaikki mahdolliset taksi, matka yms. korvaukset, puhumattakaan ns." kulukorvausista " ja LOBBARIEN " ILMAISISTA LOUNAISTA ". Vastaa varmaan vähintään 10 000,00 €:n KK/palkkaa. Kyllä kyykyttää. TEKIVÄT SEN P.....!!!!. AKTIIVIMALLIN, jonka vuoksi joudun käymään sossun luukulla, koska päivärahan maksut myöhästyvät. Lapsilla ei ole ruokaa, ruokajakelu ja sossu. KiiTTI AIVAN HEL...!!!. ARVON SENAATTORIT.
        Olen samaa mieltä kuin eräs kommentoija. TIEDÄN KYLLÄ KETÄ EN ÄÄNESTÄ. PERSUT, SINISET, KOKOOMUS, YLIMIELISET RUOTSALAISET, TEKOPYHÄT KRISTILLISET JA KEPU, OVAT VARMOJA EI ÄÄNTÄKÄÄN. JA SUOSITTELEN SAMAA JOKAISELLE TUTULLE JA VASTAANTULIJALLE.


      • Manisukko

        Jos saisin 30 000,00 € hyödyn kuten ex. MINISTERI WALLIN HYÖTYY, NIIN OLISIN ERITTÄIN TYYTYVÄINEN. EN OLE KOSKAAN SAANUT NOIN HYVÄÄ VUOSIPALKKAA. JA KAIKKI KOLKYT DONAA TULEE KUORRUTTAMAAN ns. KE.n PALKAN TAI PALKKION, TAKSI-MATKAT yms. KORVAUKSET. PUHUMATTAKAAN LOBBAREIDEN TARJOAMISTA ns. ILMAISISTA LOUNAISTA, ILLANVIETOISTA JA ns LAPIN YMS. KONFERENSSI/KOULUTUS REISSUISTA. Tekisi milei sanoa Arkadianmäelle, että HAISTAKAA PITKA P........!!!!. Mutta en voi, koska kuitenkin minulla on vielä erittäin hentoinen ja hento, suorastaan huntumainen usko siihen, että tämä yhteiskuntajärjestelmä on parempi kuin armoton markkinatalous ( USA) ,tai edesmennyt ja haudattu kokeilu naapurissa.


      • Nollatuntiäiti

        Kyllä Wallin ja kumppanit tarvitsevat vähintään sen 30 000 eken avustuksen, koska nuo Strömsö ihmiset ovat yksinkertaisesti tottuneet niin suuriin menoihin, että meikä, tavan ihminen, ei edes tajua sitä, kuinka paljon noilla Strömsö ihmisillä kuluu pelkästään laadukkaiden merkkisukkien ostoon. Enemmän kuin nollatuntihenkilön vuosipalkka. Täytyy ymmärtää, mutta ei tarvitse äänestää.


    • jokuvaanjoku

      Kulutus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      53
      2931
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      542
      2780
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1917
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1905
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1717
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1412
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1186
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1132
    Aihe