D-vitamiini voi auttaa laihtumaan

D-vitamiini voi auttaa laihtumaan
http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=1527
D-vitamiinin pitoisuuden (25-OHD) tulisi olla seerumissa vähintään 75 nmol/l, mieluiten 100–130 nmol/l. Siihen pääseminen edellyttää yleensä noin 100 mikrogramman päiväannoksen nauttimista.
Itse olen kärsinyt alhaisesta D-vitamiinitasosta vuosikymmeniä. Monivitamiinitabletteja olen syönyt -70 luvun alusta saakka. -70 luvulla ne tehosivat. -80 luvulla ei enää mitään tehoja. Luultavasti ihoni ei muodosta D-vitamiinia auringonvalosta. Kymmenen vuotta sitten sanottiin että kalsium on matala seerumissa(D-vit ei mitattu) Silloin kärsin kilpirauhasongelmista, olen kärsinyt viimeiset 35 vuotta. Kalsium pitoisuuksia on vuosien varrella mittailtu, aina on olleet alhaalla mutta lääkäreiden mielestä kaikki on OK. Kohonneesta verenpaineesta olen aina myös kärsinyt. 25 vuotta sitten aloin lihoa. Pahoja kalkkeumia on tullut selkään ja niveliin. Kolme vuotta sitten mitatiin ensimmäisen kerran D-vitamiini verestä. 41nmol/l, lääkärin mielestä OK vaikka mittaus oli lokakuussa. Viime keväänä lopetin maidon ja maitotuotteiden käytön. Lisäsin D-vitamiinin ottoa. Luulin kesällä päässeeni hyviinkin arvoihin. 60 nmmol/l olikin lukema mutta 80 nmol/l pitäisi olla että luut voisi hyvin. Eli nyt vaihdoin D-vit lääkkeen merkkiä, öljy helmiin ja toivon että niistä olisi nyt apua. Tumavasta-aineet ovat olleet maksimissaan (2004 eka kertaa mitattu), toden näköisenä pidetään että sairastan sidekudosreumaa.
D-vitamiini on hormoni
D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen ja estää osteoporoosia.
D-vitamiini ylläpitää immuniteettia ja estää monia vakavia autoimmuunisairauksia kuten reumatauteja, tulehduksellisia suolistosairauksia, ykköstyypin diabetesta ja MS-tautia. D-vitamiini torjuu myös monia syöpälajeja ja erityisesti rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyöpiä.
D-vitamiini ehkäisee myös korkeaa verenpainetta, ja sillä onkin sama toimintamekanismi kuin verenpainelääkkeillä eli se vaikuttaa angiotensiinia hillitsevästi.
D-vitamiini torjuu myös kroonista kipua kuten esimerkiksi fibromyalgian oireita ja sen on todettu vaikuttavan suotuisasti myös PMS-oireisiin. Niin kuin huomataan, lista on siis hyvin pitkä.
4857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • En söisi jos ruuasta kaikki saisin. Mutta kun elimistö kärsii, kärsin minäkin. Kova väsymys on jo vuosia vaivannut. Lääkäriltä en ole mitään apua saanut. Kun ei ole ollut tietoa mikä puuttuu niin on toivonut että kun ottaa monivitamiinitabletin (multitabs) niin joku ainesosa sieltä oloa helpottaa, ja varmasti on melpottanut. Mutta nyt todella näyttää että D-vitamiini on se josta on kovin "puute" mutta sitä ei ole monivitamiineista alkuunkaan saanut. Kalkkiarvot ovat lähteneet nousuun ja ovat jo "normaali"lukemissa. Alan nyt ottaa n.80-100µg/pv D-vitamiinia(öljyssä) ja täytyy keväällä mittauttaa missä mennään.
    Syön normaalia terveellistä ruokaa.

    Äänestä

  • vähemmän väsymystä t kirjoitti:

    En söisi jos ruuasta kaikki saisin. Mutta kun elimistö kärsii, kärsin minäkin. Kova väsymys on jo vuosia vaivannut. Lääkäriltä en ole mitään apua saanut. Kun ei ole ollut tietoa mikä puuttuu niin on toivonut että kun ottaa monivitamiinitabletin (multitabs) niin joku ainesosa sieltä oloa helpottaa, ja varmasti on melpottanut. Mutta nyt todella näyttää että D-vitamiini on se josta on kovin "puute" mutta sitä ei ole monivitamiineista alkuunkaan saanut. Kalkkiarvot ovat lähteneet nousuun ja ovat jo "normaali"lukemissa. Alan nyt ottaa n.80-100µg/pv D-vitamiinia(öljyssä) ja täytyy keväällä mittauttaa missä mennään.
    Syön normaalia terveellistä ruokaa.

    http://www.kuntolehti.com/main.php?id=1

    Syökää kunnon ruokaa ja D-vitamiinia.

    Viljan voi vaihtaa kasviksiiin, hedelmiin ja marjoihin, niin hiilareita saa tiputettua.

    Rasvaa pitää myös syödä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämäkö kaiken takana kirjoitti:

D-vitamiini voi auttaa laihtumaan
http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=1527
D-vitamiinin pitoisuuden (25-OHD) tulisi olla seerumissa vähintään 75 nmol/l, mieluiten 100–130 nmol/l. Siihen pääseminen edellyttää yleensä noin 100 mikrogramman päiväannoksen nauttimista.
Itse olen kärsinyt alhaisesta D-vitamiinitasosta vuosikymmeniä. Monivitamiinitabletteja olen syönyt -70 luvun alusta saakka. -70 luvulla ne tehosivat. -80 luvulla ei enää mitään tehoja. Luultavasti ihoni ei muodosta D-vitamiinia auringonvalosta. Kymmenen vuotta sitten sanottiin että kalsium on matala seerumissa(D-vit ei mitattu) Silloin kärsin kilpirauhasongelmista, olen kärsinyt viimeiset 35 vuotta. Kalsium pitoisuuksia on vuosien varrella mittailtu, aina on olleet alhaalla mutta lääkäreiden mielestä kaikki on OK. Kohonneesta verenpaineesta olen aina myös kärsinyt. 25 vuotta sitten aloin lihoa. Pahoja kalkkeumia on tullut selkään ja niveliin. Kolme vuotta sitten mitatiin ensimmäisen kerran D-vitamiini verestä. 41nmol/l, lääkärin mielestä OK vaikka mittaus oli lokakuussa. Viime keväänä lopetin maidon ja maitotuotteiden käytön. Lisäsin D-vitamiinin ottoa. Luulin kesällä päässeeni hyviinkin arvoihin. 60 nmmol/l olikin lukema mutta 80 nmol/l pitäisi olla että luut voisi hyvin. Eli nyt vaihdoin D-vit lääkkeen merkkiä, öljy helmiin ja toivon että niistä olisi nyt apua. Tumavasta-aineet ovat olleet maksimissaan (2004 eka kertaa mitattu), toden näköisenä pidetään että sairastan sidekudosreumaa.
D-vitamiini on hormoni
D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen ja estää osteoporoosia.
D-vitamiini ylläpitää immuniteettia ja estää monia vakavia autoimmuunisairauksia kuten reumatauteja, tulehduksellisia suolistosairauksia, ykköstyypin diabetesta ja MS-tautia. D-vitamiini torjuu myös monia syöpälajeja ja erityisesti rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyöpiä.
D-vitamiini ehkäisee myös korkeaa verenpainetta, ja sillä onkin sama toimintamekanismi kuin verenpainelääkkeillä eli se vaikuttaa angiotensiinia hillitsevästi.
D-vitamiini torjuu myös kroonista kipua kuten esimerkiksi fibromyalgian oireita ja sen on todettu vaikuttavan suotuisasti myös PMS-oireisiin. Niin kuin huomataan, lista on siis hyvin pitkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu