Olen ollut, vapaaehtoisesti, ilman kumppania ja seksiä kohta 10 vuotta ja nyt kun nuorinkin lapsi lähtee maailmalle, niin voisin taas alkaa seurustelun. Vähän kuitenkin jännittää, sillä viime kerrasta on todella pitkä aika.
Ex-mieheni oli väkivaltainen paskiainen, joten seksistä ei ole montaa mukavaa muistoa. Se siis syynä pitkään selibaattiin, halusin kasvattaa lapset rauhassa, ilman mahdollisesti epäonnistuvia miessuhteita. Olen ihan mukavan näköinen, kurvit vielä kohdallaan ja muutenkin omat asiat hyvin, en siis(ainakaan kamalasti) epäile ettenkö saisi mieskaveria. ONgelma onkin nyt siinä, että uskallanko vielä yrittää..
Onko kellään samantapaisia kokemuksia tai muuten vaan neuvoja? Sujuuko seksi näin pitkän ajan kuluttua samoin kuin ennekin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.