Täällä on paljon ihmisiä jotka on sisäisesti vielä vähän tai vähän enemmänkin hakusessa. Kaikki miettii et miten sitä itsetuntoo hankitaan? Miten saada itsetuntoa jotta löytäis tyttö- tai poikaystävän? Miten saada sitä et vois olla oma ittensä? Ei kai siihen yhtä ainoaa tietä ole, mutta täs on yks keino joka on toiminu mulle.
Olin pitkään naisten kanssa hukassa. En tienny mitä ne miehistä hakee ja kun sain vähän jotain opastusta, homma toimi vaan huonommin. Sit jossain vaiheessa kun olin täyttäny 18 tajusin, että vedän naisia eniten puoleeni, kun oon kännissä. Mietin et miks niitä nyt känniläinen selvää enemmän kiinnostaa. Se johtuu vaan ja ainoastaan siitä, et kännissä olin rento, estoton ja en välittäny vaikka mokailin, olin oma itteni. Selvänä taas olin kireä, hermostunut, epävarma ja tarkkailin paljon mitä sanoin. Ajattelin et ulkonäkö olis tärkeekin juttu, mut ei niitä mun ulkonäkö kiinnostanu. Aloin ymmärtää sen, mut silti mun sisällä ei vaan ollu sitä voimaa olla se ihminen mitä halusin. Homma meni jossain vaiheessa siihen, että otin aina hirveet perseet jos halusin löytää naisseuraa. Pitemmän päälle se oli tosi uuvuttavaa, kun ei voinu olla oma ittensä, vaan täyty hakea sitä omaa itteään jonkun aineen kautta. Se pimens mun maailman ja siitä tuli osa mua. Älkää lähtekö alkoholin avulla mitään vahvistusta hakemaan, se on siinnä käytössä parhaimmillaankin itsepetosta. Sit ku tilanne oli jatkunu jo pari vuotta aloin miettiä et miten mä saan tällasen huolettomuuden ja estottomuuden mun elämään, ilman että mun tarvii juoda. Aloin hiomaan itestäni samanlaisia piirteitä esiin. Alko ihan järjetön vääntö ja tappelu mun hekkouksia ja avuttomuutta vastaan ja tuntu et mua revittäis joka suuntaan. Teki mieli vaan palata samaan vanhaan, mut tiesin, ettei se tois mulle sitä mitä tarviin. Reilu puol vuotta jatku tätä sisäistä taistelua ja tapasin mun nykyisen vaimon. Mä olin tosi uupunu kaikesta työstä mitä olin tehny itteni voittamisen eteen ja en tiedä mitä olis tapahtunu jollei se ihminen olis ilmestyny mun elämään. Muistan miten yks ilta se istu mun sylissä ja lohdutti mua. Mä olin ihan henkisesti loppu, istuin siinnä ja en tuntenu mitään. Olin ihan sisäisesti kuollu, kaikki inhimilliset tunteet oli kadonnu musta. Olin tosi väsyny kaikkeen siihen ettei mikään toiminu ja miks mun täyty voida näin pahoin, että löytäisin jotain minkä olemassa olosta olin ihan epävarma. Nyt olin rehellisesti ihan piipussa, en jaksanu ajatella enää mitään ja nukahdin siihen sohvalle. Heräsin aamulla omasta sängystä ja se ihminen nukku siinä mun vieressä. Se tuntu tosi hyvältä, jotenki oli ihan vapautunu olo. Ei ollu yhtään ikävä olla. Vähän aikaa siinä makoilin ja sekin heräs. Ensimmäinen kysymys oli, et oonks mä nyt kunnossa. Mietin et mitähän se tarkotti. En muista miten olin tullu sänkyyn nukkumaan ja ihmettelin sitä. Sit se kerto, et olin nukahtanu siihen sohvalle ja jossain vaiheessa se oli herättäny mut, olin avannu silmät, mutten ollu reagoinu mitenkään. Mun silmät oli vaan seisonu päässä, eikä se saanu muhun mitään yhteyttä. Olin noussu seisomaan ja hoin vaan miten mä en jaksa enää ja olin sanonu jotain, mitä se ei suostunu mulle kertomaan (en tiedä vieläkään mitä sit olin sanonu. On kyl itelle sellanen mysteeri, että joku päivä saa kertoa.). Se saatto mut sänkyyn ja jäi mun viereen nukkumaan. Vietin sen ihmisen kanssa paljon aikaa ja jossain vaiheessa alko tuntumaan et osaan olla oma itteni missä tilanteessa vaan. Ja sillon alko homma toimimaan. Työ alko sujumaan ja kasvoin jotenkin kiinni siihen ihmiseen. Meni puol toista vuotta ja mentiin kihloihin ja siitä neljä kuukautta ja kosin. Nyt oon ollu reilun vuoden naimisissa ja osaan olla kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Oon löytäny sellasen sisäisen rauhan, mitä aina hain. En ajattele enää, mitä muut ihmiset ajattelee musta. Olen vaan mitä olen.
Nyt haluun jakaa asian, joka toimi kaikkein vahvimmin taustalla koko prosessin ajan. Uskon, että tää toimenpide kartottaa monille muillekin omaa tilannettaan.
Ota paperi ja kynä. Kirjota sun kahdeksan vahvuutta ja heikkoutta ylös, rehellisesti, ilman itsesääliä tai sievistelyä, kirjotat asiat niinkun ne on.
Nyt katsot sun vahvuuksia ja heikkouksia ja karsit ne neljään. Neljä suurinta vahvuutta ja neljä pahinta heikkoutta. Siin on jo aika liuta henkilökohtaisia asioita.
Homma jatkuu kuitenkin ja ne jaetaan taas, et jää kaks ja sit viimesen kerran uudestaan.. Nyt sulla on paperilla edessäs sun suurin vahvuus, asia jonka näet parhaana itsessäs, ja pahin heikkous, asia jota et voi sietää itsessäs.
Katso sun parasta puoltas. Älä yhtään vähättele sitä vaan katso sitä avoimin silmin. Okei, tää on asia joka on hyvä pitää kunnossa, tää saattaa olla se vahvuus ja asia joka tuo sulle elämässäs paljon hyvää. Mulle se oli tää asia. Nyt sit alkaa projekti joka kestää kauan. Keskityt rakentamaan sen ympärille niitä piirteitä, mitä haluat elämääs lisää. Kun uskot siihen mitä teet edistyt ja homma toimii.
Olin pitkään naisten kanssa hukassa. En tienny mitä ne miehistä hakee ja kun sain vähän jotain opastusta, homma toimi vaan huonommin. Sit jossain vaiheessa kun olin täyttäny 18 tajusin, että vedän naisia eniten puoleeni, kun oon kännissä. Mietin et miks niitä nyt känniläinen selvää enemmän kiinnostaa. Se johtuu vaan ja ainoastaan siitä, et kännissä olin rento, estoton ja en välittäny vaikka mokailin, olin oma itteni. Selvänä taas olin kireä, hermostunut, epävarma ja tarkkailin paljon mitä sanoin. Ajattelin et ulkonäkö olis tärkeekin juttu, mut ei niitä mun ulkonäkö kiinnostanu. Aloin ymmärtää sen, mut silti mun sisällä ei vaan ollu sitä voimaa olla se ihminen mitä halusin. Homma meni jossain vaiheessa siihen, että otin aina hirveet perseet jos halusin löytää naisseuraa. Pitemmän päälle se oli tosi uuvuttavaa, kun ei voinu olla oma ittensä, vaan täyty hakea sitä omaa itteään jonkun aineen kautta. Se pimens mun maailman ja siitä tuli osa mua. Älkää lähtekö alkoholin avulla mitään vahvistusta hakemaan, se on siinnä käytössä parhaimmillaankin itsepetosta. Sit ku tilanne oli jatkunu jo pari vuotta aloin miettiä et miten mä saan tällasen huolettomuuden ja estottomuuden mun elämään, ilman että mun tarvii juoda. Aloin hiomaan itestäni samanlaisia piirteitä esiin. Alko ihan järjetön vääntö ja tappelu mun hekkouksia ja avuttomuutta vastaan ja tuntu et mua revittäis joka suuntaan. Teki mieli vaan palata samaan vanhaan, mut tiesin, ettei se tois mulle sitä mitä tarviin. Reilu puol vuotta jatku tätä sisäistä taistelua ja tapasin mun nykyisen vaimon. Mä olin tosi uupunu kaikesta työstä mitä olin tehny itteni voittamisen eteen ja en tiedä mitä olis tapahtunu jollei se ihminen olis ilmestyny mun elämään. Muistan miten yks ilta se istu mun sylissä ja lohdutti mua. Mä olin ihan henkisesti loppu, istuin siinnä ja en tuntenu mitään. Olin ihan sisäisesti kuollu, kaikki inhimilliset tunteet oli kadonnu musta. Olin tosi väsyny kaikkeen siihen ettei mikään toiminu ja miks mun täyty voida näin pahoin, että löytäisin jotain minkä olemassa olosta olin ihan epävarma. Nyt olin rehellisesti ihan piipussa, en jaksanu ajatella enää mitään ja nukahdin siihen sohvalle. Heräsin aamulla omasta sängystä ja se ihminen nukku siinä mun vieressä. Se tuntu tosi hyvältä, jotenki oli ihan vapautunu olo. Ei ollu yhtään ikävä olla. Vähän aikaa siinä makoilin ja sekin heräs. Ensimmäinen kysymys oli, et oonks mä nyt kunnossa. Mietin et mitähän se tarkotti. En muista miten olin tullu sänkyyn nukkumaan ja ihmettelin sitä. Sit se kerto, et olin nukahtanu siihen sohvalle ja jossain vaiheessa se oli herättäny mut, olin avannu silmät, mutten ollu reagoinu mitenkään. Mun silmät oli vaan seisonu päässä, eikä se saanu muhun mitään yhteyttä. Olin noussu seisomaan ja hoin vaan miten mä en jaksa enää ja olin sanonu jotain, mitä se ei suostunu mulle kertomaan (en tiedä vieläkään mitä sit olin sanonu. On kyl itelle sellanen mysteeri, että joku päivä saa kertoa.). Se saatto mut sänkyyn ja jäi mun viereen nukkumaan. Vietin sen ihmisen kanssa paljon aikaa ja jossain vaiheessa alko tuntumaan et osaan olla oma itteni missä tilanteessa vaan. Ja sillon alko homma toimimaan. Työ alko sujumaan ja kasvoin jotenkin kiinni siihen ihmiseen. Meni puol toista vuotta ja mentiin kihloihin ja siitä neljä kuukautta ja kosin. Nyt oon ollu reilun vuoden naimisissa ja osaan olla kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Oon löytäny sellasen sisäisen rauhan, mitä aina hain. En ajattele enää, mitä muut ihmiset ajattelee musta. Olen vaan mitä olen.
Nyt haluun jakaa asian, joka toimi kaikkein vahvimmin taustalla koko prosessin ajan. Uskon, että tää toimenpide kartottaa monille muillekin omaa tilannettaan.
Ota paperi ja kynä. Kirjota sun kahdeksan vahvuutta ja heikkoutta ylös, rehellisesti, ilman itsesääliä tai sievistelyä, kirjotat asiat niinkun ne on.
Nyt katsot sun vahvuuksia ja heikkouksia ja karsit ne neljään. Neljä suurinta vahvuutta ja neljä pahinta heikkoutta. Siin on jo aika liuta henkilökohtaisia asioita.
Homma jatkuu kuitenkin ja ne jaetaan taas, et jää kaks ja sit viimesen kerran uudestaan.. Nyt sulla on paperilla edessäs sun suurin vahvuus, asia jonka näet parhaana itsessäs, ja pahin heikkous, asia jota et voi sietää itsessäs.
Katso sun parasta puoltas. Älä yhtään vähättele sitä vaan katso sitä avoimin silmin. Okei, tää on asia joka on hyvä pitää kunnossa, tää saattaa olla se vahvuus ja asia joka tuo sulle elämässäs paljon hyvää. Mulle se oli tää asia. Nyt sit alkaa projekti joka kestää kauan. Keskityt rakentamaan sen ympärille niitä piirteitä, mitä haluat elämääs lisää. Kun uskot siihen mitä teet edistyt ja homma toimii.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...Ja sit tullaan siihen huonoon puoleen. Katso sitä sanaa, se on iso osa sua. Sä vihaat sitä ja haluut sen ulos itestäs, muttet vaan pysty. Se nauraa sulle räkäsesti pitkään. Se on saanu sut uskomaan, ettei sitä saa ulos susta. Kerää voimas ja tartu sitä niskasta! Nyt sun pitää päättää jäätsä makaamaan kuoppaan paskan keskelle, vai yritätsä nousta. Se on se perkele, jota vastaan tappelet niin et veri lentää. Piekset sen ulos susta. Hakkaat sen niin pahasti, ettei jää jäljelle kun paskaa jonka pyyhit hartioilta ja räkäset perään. Sit kun se kusipää on poissa pelistä, käyt sen kavereiden kimppuun ja annat niille selkään kahta karseemmin. Revit ne ulos susta niin et korvissa rusahtaa. Lopuks syöt niitten silmät voitonmerkiks ja kuset niiden haudalle.
Voin sanoa, että ensimmäisen huonon piirteen jälkeen alkaa homma luistamaan. Kun sen saa ulos päiväjärjestyksestä, sen pikkuveljet tulee kaks kertaa kevyemmin ja olo on tosi kevyt.
Uskokaa kun sanon tän.. Jos vaan joku olis tullu tän läimäsee mun eteen kun olin 16 ja monella tapaa hyvässä kunnossa, (eikä 21 vuotiaana, katkerana, monesti jätettynä ja sellasessa krapulassa, etten kahteen kuukauteen juonu edes saunaolutta.) Olisin varmasti päässy vähän helpommalla. Ja vielä painotan sitä paperia ja kynää... Se on virallinen keino, ei tällasia asioita hoideta tietokoneella kuivasti näpytellen. Rustaat ne katkerana paperille ja myönnät ne rehellisesti. Sillä on iso rooli.
Hei aivan mahtavaa tekstiä, kiitos tosi paljon! =)
MAHTAVA IDEA!Ryhdyn heti juuri nyt!! (etsii paperia ja kynää )
Entä jos se huono puoli on joku konkreettinen asia ulkonäössä? Ei sitä niin vain revitä pois ilman kalliita leikkauksia. Kokeilin kirjoittaa paperille 8 hyvää ja 8 huonoa asiaa itsessäni. Keksin helposti 7 huonoa asiaa ja vain 2 hyvää. Jos minussa edes on enempää ominaisuuksia niin ne ovat minulle täysin neutraaleja.
Sit sen kans opetellaan elämään ja hyväksymään ja käännetään asiat nurin - opetellaan arvostamaan itseään sellasena kuin on. Ei syytä häpeillä. Ulkonäkö on näkymätön osa täs elämänkaikkeudessa, sen suuruudessa ja hienoudessa.
.. entä jos ei ihan tosissaan tiedä omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan? Itse oon ainakin ihan hukassa itteni kanssa. Itteni ja elämäni. En tiedä luonteestani tuon taivaallista. Toiset sanoo että oon sellanen ja toiset että sellanen ja ite oon omasta mielestäni tollanen mutta joskus tällane ja toisinaan taas tuollane ja sitte periaattees taas iha erilainen. Ulkonäkö on sekasotku kaikkea koska en tiedä millainen haluaisin tai millainen minun pitäisi olla ja en ole ulkonäköönikään (pukeutuminen, hiukset, kroppa etc.) tyytyväinen.
No, huonoja puolia, niitä löytyisi vaikka miten paljon! Tietenkin lista täyttyisi ulkonäöllisistä seikoista, mutta jos ne unohdetaan ja keskitytään tuohon sisäiseen puoleen, niin tunnustan, että minulla on taipumusta ylimielisyyteen, laiskuuteen, itsekkyyteen, ahneuteen, pervouteen, itsesääliin, näpistelyyn, väkivaltaan, vittuiluun, teennäisyyteen, kaksinaamaisuuteen, välinpitämättömyyteen ja kaikkeen muuhun tuollaiseen.
Niin että, miten tuo juttu toimii, jos on hukassa oman identiteettinsä, luonteensa ja kaiken tämän kanssa? En tiedä hyviä puoliani, eikä nykyään muilta ihmisiltä saa aidosti rehellistä palautetta itsestään.
Minusta tuo kuulostaa aika pitkälti murkkuiältä (sillä sanalla on jotenkin lällättelevä vivahdus, mutta kyllä siinä on oikeasti isot asiat kyseessä), eli sulla on se pahin itsesi etsimisvaihe menossa. Ehkä.
Toki se voi olla vaikeampikin kriisi, jossa palaset ei loksahda paikoilleen vain "odottamalla" ja kasvamalla. Mutta eikös useimmat ihmiset etsi itseään koko elämänsä, ainakin siinä muun tekemisen sivussa.
Minäkään en osaa määritellä luonnettani, mutta en kylläkään edes tiedä mihin sitä taitoa tarvitsisi... Paitsi ehkä nettitreffi-ilmoituksessa?
Onhan se ehkä helppoa ja vaivatonta olla perusluonteeltaan "iloinen" tai "aina apea," mutta onko se kovin mielenkiintoista... Minä ainakin olen löytänyt itsestäni monia mielenkiintoisia puolia.
Tiivistin luonteeni yhteen sanaan; ääripäinen. Eiköhän se selitä asiaa ihan yhtä hyvin kuin "iloinen."
Mun mielestä listaan ei kelpaa asiat jotka kuuluu ulkonäköön. Miten niitä vois lukea heikkouksiin? Se on vaan fyysinen asia, ongelma siitä tulee vasta pään sisällä.
Sen sijaan, että koittaisi korjata ruumiinosaa jota ei millään pysty, ottaa tehtäväks korjata pinnallisuuden. Ulkonäkö on asia, josta pidetään paljon mekkalaa, mutta on viime kädessä melkein se ja sama miltä näyttää... Pinnallisuus on heikkous ja iso sellanen.
Ulkonäölliset asiat jotka pystyy korjaamaan ja joiden korjaaminen on ihan viisasta, kuten yli- ja alipaino on kuitenkin ihan hyvä ottaa hoitoon.
Ajatelkaa nyt ihan kaikessa rauhassa... Monet asiat mitä ihmiset on listannu, vois helposti sisällyttää yhteen ja samaan sanaan. Pääasia ei ole karsia käyttäytymisestä pois pieniä pahoja, vaan ne asiat joita et voi sietää.. Ne minkä ajattelu vie voimat. Ihmisillä pitäis olla paljon enemmän uskoa itteensä ja siihen et on tärkeä. Ei sun tärkeyttä ja arvoa määrittele toinen ihminen, etkä sinä itsekään. Jokaisen ihmisen arvo on vakio, kaikilla sama. Ihminen voi olla ja tehdä mitä haluaa. Kaikki on kiinni siitä uskotko siihen mitä teet. Ihmiset miettii, et "voin tehdä mitä moraalitonta paskaa tahansa kunhan kukaan ei saa tietää." Sillä ei oo mitään väliä tietääks ihmiset vai ei. Pahat asiat on ihmiselle vahingollisia, tietää niistä muut ihmiset tai ei. Miks tehdä paskaa itellensä?
Kattokaa itteäne välillä "ulkoapäin". Miltä tuntuis katella toista ihmistä tekemässä pahoja asioita joita ite tekee? No entä jos sitä tekee ite? Muihin ihmisiin voi ottaa välimatkaa, mut voinko mä ottaa itteeni? En, joten joudun siis elämään syyllisyyden ja kaiken paskan kanssa ja olemaan siinnä kiinni kaiken aikaa, kunnes tajuan tehdä asialle jotain.
Jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa. Kuuluu elämään, kaikki sen tietää, mut se on hyvä välillä aina palauttaa mieleen.