Todelliset ympäristöriskit

Ihmiset yrittävät kiihkeästi suojella luontoa, mutta harvoin kovin järjestelmällisesti. Suomessa vouhkataan esim. ydinvoimaa ja tehomaataloutta vastaan. Kuitenkin todelliset ympäristöriskit, joilla siis todella on merkitystä jäävät loppujen lopuksi ympäristönsuojelukeskustelussa lähes kokonaan huomiotta.
Joku varmaan kuvittelee suojelevansa kovastikin luontoa, kun syö luomuruokaa, käyttää joukkoliikennettä, lajittelee jätteensä ja asuu kerrostalossa. Kuitenkin suurempi merkitys on ongelmajätteiden ja eritlaisten kemikaalien käsittelyllä.
Tässä esimerkkejä todellisista riskeistä:
Suomessa sattuneita ympäristöonnettomuuksia 1990-luvulla
Pesuainetta pääsi viemäriin ja sieltä jätevedenpuhdistamolle. Vuotanut pesuaine lamaannutti täysin biologisen jätevedenpuhdistamon. Pesuaine ja puhdistamaton jätevesi aiheuttivat joessa kalakuolemia. (VARO-rekisteri)
Niklaamon viemäreiden kemikaalivuoto aiheutti noin 250 000 mk:n kunnostuskustannukset. *

Autojen maalipinnan vaurioituminen tehtaalta päässeen happaman hiukkaslaskeuman vuoksi aiheutti 390 000 mk:n korvauskustannukset. *

Metyylimetakrylaattivuoto pohjavesialueella maahan ja mereen vuonna 1992 aiheutti 600 000 mk:n kunnostuskustannukset. *

Jäteöljyvuoto (3000 - 4000 l) ojan kautta vesistöön aiheutti 700 000 mk:n torjunta- ja kunnostuskustannukset. *

Polttoöljysäiliön rikkoutuminen omakotitalon kellaritilassa aiheutti lähes kahden miljoonan markan kunnostuskustannukset. (Vahinkotapaus, Tapiola)

Polttoöljysäiliön rikkoutuminen pohjavesialueella ja vedenottamon pilaantuminen aiheutti yli 3 miljoonan markan kokonaiskustannukset. (Vahinkotapaus, Sampo Oyj)

*(Ympäristöonnettomuudet ja niistä aiheutuneet kustannukset Suomessa vuosina 1989-1994, YM/ympäristönsuojeluosasto, Selvitys 1/1995, Pirkko Väätäinen ja Timo Seppälä)

linkki:
http://www.pk-rh.com/show_doc.asp?ID=532
9444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...on tulossa uusi kemikaalilaki, jossa yritykset velvoitetaan rekisteröimään kemikaalit ja selvittämään niiden vaarallisuus ennen markkinoille pääsyä.

Teollisuus on aloittanut kuorolaulannan hankeen "kohtuuttomista" velvoitteista ja kilpailukyvyn heikentämisestä. Mikäli yritykset saisivat päättää, ympäristön kemikalisoituminen saisi varmaan jatkua.

Äänestä
  • Luulenpa, että se on todellakin kohtuuton. Katsotaan nyt mitä siitä tulee. Luonnonsuojeluintoilu on monesti mennyt kohtuuttomuuksiin ja tappanut miljoonia ihmisiä nälkään.
    http://www.yle.fi/mot/mb010304/kasikirjoitus.htm

    Äänestä

  • Tavis kirjoitti:

    Luulenpa, että se on todellakin kohtuuton. Katsotaan nyt mitä siitä tulee. Luonnonsuojeluintoilu on monesti mennyt kohtuuttomuuksiin ja tappanut miljoonia ihmisiä nälkään.

    ...mitä vastasin Kehitysmaat ja kehitysapu palstalla ruoka-aiheesta? Kemikaalikysymys ja sen jonkinlainen valvonta on aihe mistä kaikki voivat olla jokseenkin yhtämieltä.

    Äänestä

  • Tavis kirjoitti:

    Luulenpa, että se on todellakin kohtuuton. Katsotaan nyt mitä siitä tulee. Luonnonsuojeluintoilu on monesti mennyt kohtuuttomuuksiin ja tappanut miljoonia ihmisiä nälkään.
    http://www.yle.fi/mot/mb010304/kasikirjoitus.htm

    sehän on monta kertaa kärähtänyt se ohjelma valehtelusta ja vääristelystä..

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    sehän on monta kertaa kärähtänyt se ohjelma valehtelusta ja vääristelystä..

    M.O.T. ei ole paras mahdollinen tapa saada informaatiota. Yleensä ottaen ohjelmien pääajatuksen voisi sanoa muutamalla lauseella. Lisäksi lähdeviitteet ovat yleensä kehnot.
    M.O.T. kuitenkin nostaa toisinaan esiin asioita, joita olisi syytä valvoa tarkemmin, tai joihin ehkä pitäisi puuttua. Hieman paremmat selvitykset toimenpiteet kuitenkin vaatisivat.

    Äänestä

Nuo mainitsemasi onnettomuudet ovat onneksi jääneet paikallisiksi eikä niistä ole sanottavammin haittaa jälkipolville.

Otsonikerrosta tai sulaneita napajäätiköitä taas ei millään rahoilla pelasteta ja siksi käytän joukkoliikennetta ja asun kerrostalossa ;) Luomusta oon samaa mieltä sun kans.

Äänestä
  • Luomutuotteita käyttämällä huolehtii sekä itsestään että ympäristöstään. Luomutuotteita viljeltäessä ei käytetä usein sekä luonnolle että ihmiselle haitallisia kemikaaleja, torjuntaaineita ja teholannoitteita.Esim. Alankomaissa yksi suurimmista saastuttajista on maatalous.

    Äänestä

  • Nelli kirjoitti:

    Luomutuotteita käyttämällä huolehtii sekä itsestään että ympäristöstään. Luomutuotteita viljeltäessä ei käytetä usein sekä luonnolle että ihmiselle haitallisia kemikaaleja, torjuntaaineita ja teholannoitteita.Esim. Alankomaissa yksi suurimmista saastuttajista on maatalous.

    Valitettavasti luomuruoka kuuluu siihen samaan kastiin kuin jätteiden kierrätys ja hakkuujätteiden käyttö polttoaineena.

    Sinänsä absoluuttisesti tarkasteltuna luomu on puhtaampaa, jätteiden kierrätys järkevää ja hakkuujätteiden käyttö toki kannattavaa. Mutta ongelmaksi muodostuukin välillinen energiankulutus. Jätteiden ym. ajaminen edestakaisin kuluttaa suuria määriä energiaa.

    Hieman sama ongelma on luomutuotannossa. Kun kaikki tehdään ilman lannotteita, vaaditaan saman ruokamäärän tuottamiseen huomattavasti suuremmat viljelypinta-alat ja sehän johtaa väistämättä siihen että globaalisti ajateltuna ihmisille ei ruoka riitä ilman keinolannoitusta.

    Fatalistisesti ajateltunahan koko ihmisrotu pitäisi tuhota maapallolta, tai ainakin vähentää populaatio alle puoleen ja rajoittaa syntyvyyttä radikaalisti jotta kaikille riittäisi kohtuullinen elintaso ilman kohtuutonta vahinkoa luonnolle.

    Äänestä

  • Doku kirjoitti:

    "Fatalistisesti ajateltunahan koko ihmisrotu pitäisi tuhota maapallolta, tai ainakin vähentää populaatio alle puoleen ja rajoittaa syntyvyyttä radikaalisti jotta kaikille riittäisi kohtuullinen elintaso ilman kohtuutonta vahinkoa luonnolle. "

    Mitä tarkoitat kohtuullisella elintasolla ja kohtuuttomalla vahingolla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tavis kirjoitti:

Ihmiset yrittävät kiihkeästi suojella luontoa, mutta harvoin kovin järjestelmällisesti. Suomessa vouhkataan esim. ydinvoimaa ja tehomaataloutta vastaan. Kuitenkin todelliset ympäristöriskit, joilla siis todella on merkitystä jäävät loppujen lopuksi ympäristönsuojelukeskustelussa lähes kokonaan huomiotta.
Joku varmaan kuvittelee suojelevansa kovastikin luontoa, kun syö luomuruokaa, käyttää joukkoliikennettä, lajittelee jätteensä ja asuu kerrostalossa. Kuitenkin suurempi merkitys on ongelmajätteiden ja eritlaisten kemikaalien käsittelyllä.
Tässä esimerkkejä todellisista riskeistä:
Suomessa sattuneita ympäristöonnettomuuksia 1990-luvulla
Pesuainetta pääsi viemäriin ja sieltä jätevedenpuhdistamolle. Vuotanut pesuaine lamaannutti täysin biologisen jätevedenpuhdistamon. Pesuaine ja puhdistamaton jätevesi aiheuttivat joessa kalakuolemia. (VARO-rekisteri)
Niklaamon viemäreiden kemikaalivuoto aiheutti noin 250 000 mk:n kunnostuskustannukset. *

Autojen maalipinnan vaurioituminen tehtaalta päässeen happaman hiukkaslaskeuman vuoksi aiheutti 390 000 mk:n korvauskustannukset. *

Metyylimetakrylaattivuoto pohjavesialueella maahan ja mereen vuonna 1992 aiheutti 600 000 mk:n kunnostuskustannukset. *

Jäteöljyvuoto (3000 - 4000 l) ojan kautta vesistöön aiheutti 700 000 mk:n torjunta- ja kunnostuskustannukset. *

Polttoöljysäiliön rikkoutuminen omakotitalon kellaritilassa aiheutti lähes kahden miljoonan markan kunnostuskustannukset. (Vahinkotapaus, Tapiola)

Polttoöljysäiliön rikkoutuminen pohjavesialueella ja vedenottamon pilaantuminen aiheutti yli 3 miljoonan markan kokonaiskustannukset. (Vahinkotapaus, Sampo Oyj)

*(Ympäristöonnettomuudet ja niistä aiheutuneet kustannukset Suomessa vuosina 1989-1994, YM/ympäristönsuojeluosasto, Selvitys 1/1995, Pirkko Väätäinen ja Timo Seppälä)

linkki:
http://www.pk-rh.com/show_doc.asp?ID=532

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu